Ivalon Monitoimitalo Kuulaan parkki- ja piha-alueen uudistaminen Ivalon Monitoimitalo Kuulaan parkki- ja piha-alueen uudistaminen liitteenä olevien suunnitelmien mukaisesti,
Lähde: Hilma
Valimon viheralueet, vaihe 1
Valimon viheralueet, vaihe 1 Urakan kohteena on Kangasalan kaupungissa sijaitsevan Valimon kaava-alueen viheralueet. Kohde sijaitsee Harjunsalon kaupunginosassa. Urakka-alue on voimassa olevassa asemakaavassa nro 653 merkitty puistoalueeksi (VP) Rakennusalue. Rakennusalueen koko on noin 2 ha.
Rakennusalue on tällä hetkellä rakentamatonta joutomaata ja harjurinnettä. Harjurinne on pääosin avointa jyrkkää puutonta sorarinnettä soranoton seurauksena. Osaltaan harjurinne on puustoinen mäntypuineen. Tasaisille puistoalueille on levitetty ja kasattu kaivuumaita ja niiltä osin kasvillisuus on rehevää. Tasaiset soraalueet sen sijaan ovat paljaita.
Rakennusalueella on havaittu jätetäyttöä rajatulla alueella, joka on esitetty suunnitelmapiirustuksissa. Tällä alueella vaatimuksena on maapinnasta yksi metri jätteetöntä maata. Jätteetön kerros toteutetaan suunnitelmien mukaisesti pääosin läjittämällä 1 metri puhtaita maa-aineksia tai leikkaamalla pilaantuneen jätetäytön osuus (täyttö puhtaalla maa-aineksella) leikkauspiirustusten ja pinnantasaussuunnitelman mukaisesti.
Alueella sijaitsee maakasoja, joita pystytään hyödyntämään osassa urakka-alueen täytöistä. Maakasoista on otettu näytteitä, joiden tulosten perusteella käyttö alueella on sallittua. Maaperän laadun tutkimusraportti on toimitettu tarjouspyynnön liitteenä. Jätemaata on tarpeen kaivaa pois ojien kohdalta sekä pinnantasaussuunnitelmassa ja leikkauskuvissa määritellyiltä alueilta ja tämä maa-aines toimitetaan asianmukaisesti jätteenkäsittelylaitokseen. Urakassa ei suoriteta pilaantuneiden maamassojen kunnostusta.
Suunnitelmassa puistoalueille on suunniteltu luonnonmukaista kasvillisuutta, niittyä, pensaita ja puita. Vieraslajikasvillisuus poistetaan asianmukaisesti. Alueelle sijoitetaan joitain yksittäisiä kalusteita, kuten penkkejä ja luontotaulu. Suunnitelman mukainen seikkailurata toteutetaan kierrätysmateriaaleilla. Puisto-
alueiden hulevedet johdetaan jätteettömille alueille ja imeytetään maahan kivisilmäkkeiden ja imeytyskaivojen avulla.,
KONTTIKULJETUKSET 2026 – 2027 (2028-2029)
KONTTIKULJETUKSET 2026 - 2027 (2028-2029) Puolustusvoimien logistiikkalaitos (jäljempänä Hankintayksikkö) pyytää tarjoustanne konttikuljetuspalveluista koskien konttien kuljettamista asiakkaan ilmoittamasta paikasta asiakkaan osoittamaan paikkaan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Purku- ja lastaustoimet vastaanottajan ja lähettäjän vastuulla, ellei tilauksessa toisin määritetä.
Kaikki tarjouspyynnössä esitetyt kuljetukset sisältävät kaupallista materiaalia, jotka voidaan kuljettaa nykyisellään Ahvenanmaan aluevesillä. Tuotantoaikana mahdollisesti poikkeavat operatiiviset kuljetukset, jotka eivät ole kuljetettavissa Ahvenanmaan aluevesillä, hinnoitellaan erikseen puitesopimustoimijoiden kesken minikilpailuttamalla.
Kilpailutuksen perusteella Hankintayksikön ja valittujen Tarjoajien välille solmitaan hankintasopimus. Sopimus tulee Puolustusvoimien kaikkien hallintoyksiköiden käyttöön.
Tarjoajien valinta: sopimustoimittajiksi valitaan päätöksenteon perusteet kohdan mukaisesti enintään 3 tarjoajaa. Kilpailutuksen perusteella luodaan etusijajärjestys. Kokonaistaloudellisesti edullisin hinta-laatusuhteeltaan paras sijoittuu sijalle 1. ja seuraava sijalla 2. ja sitten 3.
Sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta 2026 - 2027 ja lisäksi optiona kaksi (2) vuotta 2028 - 2029.
Hankinnan ennakoitu arvo vuodessa:
- Puolustusvoimat: n. 450 000 euroa/vuosi (ALV 0%)
- Rajavartiolaitos n. 10 000 euroa/vuosi (ALV 0%)
Yhteensä sopimuskaudella 920 000 EUR (ALV 0%) + optiot arviolta 920 000 EUR (ALV 0%) ja kokonaisuudessaan kilpailutuksen arvo on 1 840 000 EUR (ALV 0%).
Rajavartiolaitos liittyy Puolustusvoimien kilpailuttamaan puitesopimukseen noudattaen sen ehtoja. Rajavartiolaitos tekee oman asiakaskohtaisen sopimuksen ja solmii omat toimintamallit (sopivat käytännön järjestelyistä esim. lastaus- ja purkuajat) valittujen toimittajien kanssa. Puolustusvoimat ei vastaa muiden toimijoiden toiminnasta.
Sopimuksen perusteella kuljetetaan puolustusvoimien ja muiden maiden asevoimien omistamia kontteja sekä myös yksityisen sektorin omistamia kontteja, kun ne liittyvät Puolustusvoimien toimintaan. Kontit voivat olla mm. 20” ja 40” yleisrahtikontteja, koukkutartunnalla ja/tai vaijerivetolaitteilla varustettuja kontteja, puolustusvoimien järjestelmäkontteja, vaarallisten aineiden kuljetuksiin soveltuvia rahti- ja/tai säiliökontteja, lavakontteja, kylmäkontteja yms. Tilauksista arviolta 80 % koskee Suomessa tapahtuvaa kuljettamista, ja 20 % Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä tapahtuvaa kuljettamista.
Kiinnostuneita toimittajia pyydetään jättämään tarjous Hankintailmoituksella olevien vaatimusten mukaisesti.,
Nousiaisten kunnan ateria- ja elintarvikekuljetukset
Nousiaisten kunnan ateria- ja elintarvikekuljetukset Hankinnan kohteena on Nousiaisten kunnan koulujen ja päiväkotien ateria- ja elintarvikekuljetukset ajalle 3.8.2026- 31.7.2027, jonka lisäksi mahdollisuus käyttää optioita vuosittain kahden (2) vuoden ajan ajaksi (1 + 1). Kuljetukset sisältävät lämpimien ja kylmien aterioiden sekä mahdollisten lisätuotteiden turvallisen ja laadun säilyttävän toimituksen yhdeltä (1) keskuskeittiöltä palvelukeittiöihin. Kuljetukset toteutetaan arkipäivisin. Kuljetusten suunnittelussa tulee ottaa huomioon lämpimänä säilytettävän ruoan säilys-ajat omavalvonnan kriteerit huomioiden. Koulujen loma-aikoina kuljetusten määrä vähenee koskemaan ainoastaan päiväkoteja.,
Tietopyyntö – Kopio- ja tulostuspalvelut sekä markkinointimateriaalit yhteishankinta
Tietopyyntö - Kopio- ja tulostuspalvelut sekä markkinointimateriaalit yhteishankinta TÄMÄ EI OLE HANKINTAILMOITUS EIKÄ TARJOUSPYYNTÖ, VAAN TIETOPYYNTÖ
Tämä tietopyyntö koskee kopio- ja tulostuspalveluiden sekä markkinointimateriaalien yhteishankintaa. Tietopyynnön liitteenä on aikaisemman hankinnan tarjouspyyntö. Tällä tietopyynnöllä pyydetään ja toivotaan toimittajilta kommentteja ja/tai huomioita tulevaan hankintaan liittyen ja kehitysehdotuksia aikaisempaan tarjouspyyntöön verrattuna.
Kommentit ja toteutusehdotukset voitte esittää määräaikaan mennessä Tarjouspalvelu.fi -portaalin välityksellä kohdassa ”Kysymykset ja vastaukset” 22.6.2026 klo 13.30 mennessä tai kohdassa ”Tietopyynnön vastauksen lähetys” 22.6.2026 klo 14.00 mennessä, jos haluatte liittää vastaukseen erillisen liitedokumentin. Mikäli lataatte erillisen liitteen, teidän tulee painaa myös kohdasta ”Lähetä vastaus tietopyyntöön”.
Tietopyynnön kohdalla ”Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika” ei tarkoiteta tarjousten jättämisen määräaikaa, vaan tietopyynnön voimassaolon määräaikaa, johon mennessä voitte ladata erillisen liitteen tietopyyntöön liittyen.
Tämän tietopyynnön tarkoituksena on tiedottaa markkinoita tulevasta kilpailutuksesta, kartoittaa markkinoiden tilannetta, mahdollistaa kommenttien esittäminen tulevasta hankinnasta sekä saada hankintaa koskevaa tietoa, jotta varsinainen tarjouskilpailu voidaan toteuttaa mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Tietopyynnöllä täydennetään osaamista tarjouspyynnön laadintaan.
Tähän tietopyyntöön ei voi jättää tarjousta, ainoastaan esittää kommentteja. Esitettyihin kommentteihin ei vastata.
Tietopyyntö ei velvoita Pohjois-Karjalan hankintatoimea toteuttamaan hankintaa tietopyynnössä kuvatulla tavalla, ja Pohjois-Karjalan hankintatoimi voi jättää tarjouskilpailun kokonaan toteuttamatta. Pohjois-Karjalan hankintatoimi ei ole velvollinen ottamaan huomioon tietopyyntöön saatuja vastauksia tarjouspyynnön laadinnassa.
Tietopyyntöön vastaaminen ei sido toimittajaa tarjouskilpailuun osallistumiseen, eikä ole myöskään edellytyksenä myöhemmin varsinaiseen tarjouskilpailuun osallistumiselle. Tietopyyntöön vastaamatta jättäminen ei estä mahdolliseen tarjouskilpailuun osallistumista, eikä tietopyyntöön vastaaminen vaikuta tarjoajan asemaan varsinaisessa tarjouskilpailussa.
Tällä tietopyynnöllä kerätyt tiedot säilyvät täysin luottamuksellisina ja niitä tullaan käyttämään ainoastaan hankinnan kehittämiseen ja suunnitteluun.
Tietopyyntöön vastanneille ei makseta korvausta tietopyyntöön vastaamisesta eikä Pohjois-Karjalan hankintatoimi korvaa tietopyyntöön vastaamisesta aiheutuvia kustannuksia.,
Kutsu tekniseen markkinavuoropuheluun: Rekrytointijärjestelmän hankinta (sisältäen anonyymin rekrytoinnin)
Kutsu tekniseen markkinavuoropuheluun: Rekrytointijärjestelmän hankinta (sisältäen anonyymin rekrytoinnin) Tämä asiakirja ei ole hankintailmoitus eikä tarjouspyyntö, vaan osa hankinnan valmisteluvaihetta. Tavoitteena on kerätä markkinatietoa rekrytointijärjestelmää koskevan kilpailutuksen valmistelua varten.
Hankinnan kohteena on valmis, tuotantokäytössä oleva rekrytointijärjestelmä (ATS), joka tukee organisaation rekrytointiprosessin koko elinkaarta. Rekrytointiprosessin elinkaarella tarkoitetaan tässä yhteydessä prosessia rekrytointitarpeen käynnistämisestä hakemusten vastaanottoon, käsittelyyn, vertailuun ja valintaan sekä valintapäätöksen kirjaamiseen. Prosessi päättyy valitun henkilön tietojen siirtoon HR-järjestelmään.
Hankinnan kohteeseen eivät sisälly valinnan jälkeiset HR-prosessit, kuten työsuhteen aikainen perehdytys (onboarding), mutta mahdolliset rajapinnat ja tiedonsiirrot HR-järjestelmään kuuluvat hankinnan piiriin.
Ratkaisun tulee perustua toimittajan ylläpitämään ja jatkuvasti kehittämään palveluun (SaaS tai vastaava), eikä hankinnan kohteena ole asiakaskohtainen ohjelmistokehitysprojekti tai räätälöity ratkaisu.
Ratkaisun tulee olla käytössä vastaavissa organisaatioissa, ja toimittajan tulee pystyä esittämään referenssejä vastaavista toteutuksista.
Järjestelmän tulee tukea erityisesti seuraavia kokonaisuuksia:
• Rekrytointiprosessin hallinta (rekrytointitarve, ilmoituksen julkaisu, hakemukset, käsittely ja päätöksenteko)
• Hakijaviestintä ja hakijakokemuksen hallinta
• Hakemusten vertailu ja arvioinnin tuki
• Valintapäätöksen dokumentointi ja audit trail
• Anonyymin rekrytoinnin toiminnallisuudet
• Sijaisrekrytoinnin toiminnallisuudet
• Raportointi- ja analytiikkaominaisuudet
• Käyttöoikeuksien hallinta ja roolipohjaiset näkymät
• Integraatiot HR-järjestelmään sekä AD/SSO-tunnistautumiseen
• Mahdolliset rajapinnat ulkoisiin julkaisukanaviin
• Tietoturva- ja tietosuojavaatimusten mukaiset toiminnallisuudet
Markkinavuoropuhelussa yhdistetään tekninen vuoropuhelu ja toiminnallinen markkinavuoropuhelu yhdeksi kokonaisuudeksi, jotta hankinnan valmistelussa voidaan muodostaa yhtenäinen näkemys sekä teknisistä että toiminnallisista vaatimuksista.
Vuoropuhelun tavoitteena ei ole kilpailuttaa vaan tarkentaa tekninen toteutettavuus ja vaatimukset.,
Markkinakartoitus / laitevaraosat ja biologiset testikitit
Tämä on markkinakartoitus.
Tällä ilmoituksella ei pyydetä tarjouksia.
Tähän markkinakartoitukseen vastaaminen tai vastaamatta jättäminen ei estä mahdolliseen tarjouskilpailuun osallistumista.
Tällä ilmoituksella annetut tiedot ovat alustavia ja saattavat muuttua valmistelun edetessä.
Markkinakartoitus ei sido minkäänlaiseen ratkaisuun.
Hankinnan kohteena ovat Tullin Tullilaboratoriossa käytössä olevat alla mainittujen ryhmien tuotteet.
Osa-alueet ovat seuraavat:
Osa-alue 1: API testit ja VIDAS testien reagenssit
Osa-alue 2: Kolonnit ja esikolonnit
Osa-alue 3: Kolonnit ja esikolonnit
Osa-alue 4: R-Biopharm tuotteet
4A: Myko-kolonnit
4B: Allergeenikitit
Osa-alue 5: Kolonnit ja esikolonnit
Osa-alue 6: PCR-kitit ja kromogeeniset spesifiset elatusaineet
Osa-alue 7: Toimittajasidonnaiset varaosat
Osa-alue 8: Röntgenkalvot
Hankinnan alustava aikataulu on seuraava:
1) Tarjouspyynnön julkaiseminen syyskuun 2026 alkupuolella
2) Tarjousten jättäminen syyskuun 2026 lopussa
3) Sopimukset alkavat porrastetusti osa-aluettain aikavälillä 1.1.2027-1.7.2027.
Vastaukset erillisellä word liitteellä oleviin kysymyksiin pyydämme 15.6.2026 klo 12 mennessä osoitteeseen kilpailutukset@tulli.fi ja emilia.aho@tulli.fi.
Viestin otsikoksi voi laittaa "markkinakartoitus / laitevaraosat ja biologiset testikitit"., Osa-alue 1: API testit ja VIDAS testien reagenssit Tuotteet jotka Tilaaja on suunnitellut ottavansa mukaan kilpailutukseen on mainittu liitteessä: osa-alue 1, liite 1, Osa-alue 2: Kolonnit ja esikolonnit Tuotteet jotka Tilaaja on suunnitellut ottavansa mukaan kilpailutukseen on mainittu liitteessä: osa-alue 2, liite 2., Osa-alue 3: Kolonnit ja esikolonnit Tuotteet jotka Tilaaja on suunnitellut ottavansa mukaan kilpailutukseen on mainittu liitteessä: osa-alue 3, liite 3, Osa-alue 4A: R-Biopharm tuotteet, myko-kolonnit Tuotteet jotka Tilaaja on suunnitellut ottavansa mukaan kilpailutukseen on mainittu liitteessä: osa-alue 4A, liite 4A, Osa-alue 4B: R-Biopharm tuotteet, allergeenikitit Tuotteet jotka Tilaaja on suunnitellut ottavansa mukaan kilpailutukseen on mainittu liitteessä: osa-alue 4B, liite 4B., Osa-alue 5: Kolonnit ja esikolonnit Tuotteet jotka Tilaaja on suunnitellut ottavansa mukaan kilpailutukseen on mainittu liitteessä: osa-alue 5, liite 5., Osa-alue 6: PCR-kitit ja kromogeeniset spesifiset elatusaineet Tuotteet jotka Tilaaja on suunnitellut ottavansa mukaan kilpailutukseen on mainittu liitteessä: osa-alue 6, liite 6., Osa-alue 7: Toimittajasidonnaiset varaosat Tuotteet jotka Tilaaja on suunnitellut ottavansa mukaan kilpailutukseen on mainittu liitteessä: osa-alue 7, liite 7., Osa-alue 8: Röntgenkalvot Tuotteet jotka Tilaaja on suunnitellut ottavansa mukaan kilpailutukseen on mainittu liitteessä: osa-alue 8, liite 8.,
Keminmaan kunnan koulukeskushankkeen suunnitteluvaiheen rakennuttajakonsultti
Keminmaan kunnan koulukeskushankkeen suunnitteluvaiheen rakennuttajakonsultti Keminmaan kunta pyytää tarjousta koulukeskushankkeen suunnitteluvaiheen rakennuttajakonsulttitehtävien suorittamisesta. Rakennuttajakonsultin tehtävänä on toimia tilaajan tukena hankkeen projektinjohdossa, suunnittelunohjauksessa sekä eri suunnittelualojen yhteensovittamisessa ja yhteydenpidossa.
Suunnitteluttamistehtäviä hoitavan konsultin tehtävään sisältyvät HJR18 (RT 10-11284) kohtien D, E. F sekä G tehtävät soveltuvin osin.
D. Ehdotussuunnittelun ohjaus
E. Yleissuunnittelun ohjaus
F. Rakennuslupatehtävät
G. Toteutussuunnittelun ohjaus
Tässä toimeksiannossa ei ole erikseen tilattavia tehtäviä, vaan kaikki tehtäväluettelon mukaiset tehtävät kuuluvat toimeksiantoon.
Edellisten lisäksi suunnitteluttamistehtäviin sisällytetään seuraavat tehtävät:
- Hankeaikataulun laatiminen ja toteutustavan määrittely
- Valtioneuvoston asetuksen VNA 205/2009 mukaisen turvallisuuskoordinaattorin tehtävät.
Suunnittelussa tulee toteuttaa teknis-taloudelliset, toiminnalliset sekä laadulliset tavoitteet. Hankkeen tavoitteet täsmennetään suunnittelun alkuvaiheessa yhdessä
suunnitteluryhmän kanssa.
Tehtävän sisältö on määritetty tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.,
Kutsu markkinavuoropuheluun: Lääkintälaitetekniikan ja apuvälinepalvelun toiminnanohjausjärjestelmä hankinta (ERP)
Kutsu markkinavuoropuheluun: Lääkintälaitetekniikan ja apuvälinepalvelun toiminnanohjausjärjestelmä hankinta (ERP) Tämä ei ole hankintailmoitus eikä tarjouspyyntö, vaan kutsu osallistua Kymenlaakson hyvinvointialueen järjestämään markkinavuoropuheluun.
Hankinnan kohteena on olemassa oleva valmisohjelmistoratkaisu (COTS), joka on tuotantokäytössä muissa asiakasorganisaatioissa. Ratkaisun tulee perustua toimittajan ylläpitämään tuotteeseen, jota kehitetään jatkuvana palveluna.
Tilaaja ei hae:
yksittäiseen tarpeeseen rakennettavaa räätälöityä ohjelmistoa
ohjelmistokehitysprojektia
keskeneräistä tai pilotointivaiheessa olevaa tuotetta
Ratkaisulta edellytetään, että se on käytössä vastaavissa asiakasorganisaatioissa, ja että toimittaja pystyy esittämään referenssejä erityisesti terveydenhuollon tai muun säännellyn toimintaympäristön toteutuksista.
Konfigurointi ja parameterointi ovat sallittuja, mutta merkittävää asiakaskohtaista ohjelmistokehitystä ei lähtökohtaisesti edellytetä.
Ratkaisun tulee olla käyttöönotettavissa ilman merkittävää asiakaskohtaista ohjelmistokehitystä, ja sen keskeiset toiminnallisuudet tulee olla valmiina järjestelmässä.
Hankinnan tavoitteena on muodostaa lain vaatimukset (laki lääkinnällistä laitteista) täyttävä yhtenäinen toiminnanohjaus- ja tiedonhallintaratkaisu, joka mahdollistaa lääkintätekniikan ja apuvälinepalvelun prosessien hallinnan, tiedolla johtamisen sekä lainsäädännön edellyttämän jäljitettävyyden koko elinkaaren ajan.
Ratkaisun tulee olla integroitavissa keskeisiin taustajärjestelmiin ja tukea tiedon hallittua siirtoa osana hyvinvointialueen kokonaisarkkitehtuuria.
Nykytilassa käytössä on useita erillisiä järjestelmiä, minkä vuoksi tavoitteena on kokonaisuuden yhtenäistäminen.
Kymenlaakson hyvinvointialue pyrkii tällä tietopyynnöllä kartoittamaan markkinoiden tilannetta ja tarjolla olevia järjestelmiä toiminnallisuuksineen ja kehityssuunnitelmineen, jotta varsinainen tarjouskilpailu voidaan toteuttaa mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tietopyyntö ei velvoita Kymenlaakson hyvinvointialuetta toteuttamaan hankintaa.
Tässä hankinnassa ERP‑järjestelmällä tarkoitetaan lääkintätekniikan ja apuvälinepalvelun toiminnanohjauksen, elinkaarenhallinnan ja tiedonhallinnan kokonaisuutta.
Tietopyynnön kohteena ovat lääkintätekniikan ja apuvälinepalvelun toiminnanohjausjärjestelmät (ERP). Hankinta toteutetaan Kymenlaakson hyvinvointialueen (apuvälinepalvelu) sekä Kymenlaakson hyvinvointialueen tuki- ja kiinteistöpalvelut Oy:n (lääkintälaitetekniikka) yhteishankintana.
Markkinavuoropuhelun ensimmäinen vaihe toteutetaan kirjallisena kyselynä. Hankintayksikkö pyytää vastauksia ennalta määriteltyihin teemoihin.
Hankintayksikkö voi halutessaan jatkaa markkinavuoropuhelua vastaajien kanssa kirjallisilla jatkokysymyksillä tai yksittäisillä keskustelutilaisuuksilla, jotka järjestetään Teams-palavereina.
Markkinavuoropuhelu aloitetaan perehtymällä toimittajien toimittamiin vastauksiin. Tarvittaessa hankintayksikkö valitsee 1–3 toimittajaa jatkokeskusteluihin.
Keskustelut käydään toimittajakohtaisesti Kymenlaakson hyvinvointialueen ja yksittäisen toimittajan välillä, ja niiden tarkoituksena on tarkentaa ja täsmentää markkinavuoropuhelun teemoja.
Kymenlaakson hyvinvointialue kutsuu valitut toimittajat keskustelutilaisuuksiin ja ilmoittaa niiden ajankohdat erikseen.
Markkinavuoropuheluun osallistuminen ei sido palveluntuottajaa osallistumaan myöhempään tarjouskilpailuun, eikä osallistuminen ole edellytys tarjouskilpailuun osallistumiselle eikä vaikuta tarjoajan asemaan mahdollisessa tarjouskilpailussa.
Markkinavuoropuhelun aikana saatuja tietoja hyödynnetään hankinnan valmistelussa.
Tietopyyntöön vastaamisesta ei makseta korvausta, eikä Kymenlaakson hyvinvointialue korvaa vastaamisesta tai keskusteluihin osallistumisesta aiheutuvia kustannuksia.,
Shadow payroll -palkanlaskenta- ja työnantajavelvoitepalvelut
Shadow payroll -palkanlaskenta- ja työnantajavelvoitepalvelut HANKINNAN KOHDE
Hankinnan kohteena ovat shadow payroll -palkanlaskenta- ja työnantajavelvoitepalvelut tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyn mukaisesti.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä, erityisesti liitteessä 2 "Hankinnan kohteen kuvaus".
SOPIMUSKAUSI
Sopimus on voimassa määräaikaisena viisi (5) vuotta, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Ks. lisätiedot tarjouspyynnön liitteen A "Palvelusopimus" luvusta 5.
HANKINNAN LAAJUUS
Hankinnan laajuus on kuvattu tarkemmin liitteissä 2 "Hankinnan kohteen kuvaus" ja 3 "Hintalomake".,
Ääni- ja audiotuotantopalvelut
Ääni- ja audiotuotantopalvelut Hankinnan kohteena ovat markkinoinnin ääni- ja audiotuotantopalvelut.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä, varsinkin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.,
Suurpedot.fi-verkkopalvelun uudistus
Suurpedot.fi-verkkopalvelun uudistus Hankinnan kohde on kuvattu tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.,
Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun koulukyydit 2026-2028 (2029)
Joensuussa sijaitsevan Tulliportin sekä Rantakylän normaalikoulun koulukyytien kilpailtus lukuvuosille
2026 -2027
2027 -2028
Sopimuskautta on mahdollista jatkaa yhden lukuvuoden (2028-2029) mittaisella optiokaudella., 1. Tulliportin normaalikoulun koulukyydit 2026-2028 (2029) Hankinnan kohteena ovat koulukyyteihin oikeutettujen oppilaiden koulukuljetukset Joensuun Tulliportin normaalikoulun koulunkäyntialueilla kahden (2) lukuvuoden ajalle(2026-2027 ja 2027-2028) . Sopimuskautta on mahdollista jatkaa vuoden mittaisella optiokaudella (2028-2029).
Lisätietoja tarjopuspyynnön liitteessä 1., 2. Tulliportin normaalikoulun koulukyydit,liikuntaesteisille käyttäjille 2026-2028 (2029) Tulliportin normaalikoulun koulukyydit lukuvuosiksi (2026-2027 ja 2027-2028) niille koulukyyteihin oikeutetuille oppilaille, jotka eivät liikunta- ym. esteen vuoksi voi käyttää osa-alueessa 1 kilpailutettavaa koulukyytiä. Sopimuskautta on mahdollista jatkaa vuoden mittaisella optiokaudella (2028-2029).
Lisätietoja tarjopuspyynnön liitteessä 1., 3. Rantakylän normaalikoulun koulukyydit 2026-2028 (2029), optio Hankinnan kohteena ovat koulukyyteihin oikeutettujen oppilaiden koulukuljetukset Joensuun Rantakylän normaalikoulun koulunkäyntialueilla kahden (2) lukuvuoden ajalle (2026-2027 ja 2027-2028) . Sopimuskautta on mahdollista jatkaa vuoden mittaisella optiokaudella (2028-2029).
Lisätietoja tarjopuspyynnön liitteessä 1.,
Nousiaisten kunnan käsipyyherulla- ja vaihtomattopalveluiden kilpailutus 2026–2028 (2029–2030)
Nousiaisten kunnan käsipyyherulla- ja vaihtomattopalveluiden kilpailutus 2026–2028 (2029–2030) Käsipyyherulla- ja vakiomattopalvelun hankinta. Nousiaisten kunnalla on nykyisellä sopimuskaudella 100 kpl mattoja kunnan eri toimitiloissa sekä 100 kpl käsipyyheannostelijoita. Tarjouspyynnön liitteessä 2 (tarjouslomake) on listattu ohjeellinen luettelo tällä hetkellä käytössä olevista matoista (määrät ja koot) sekä käsipyyherulla-annostelijoiden lukumäärä.
Uuden sopimuskauden alkaessa tilojen käyttö muuttuu uuden rakennuksen käyttöönoton myötä ja mattojen sekä annostelijoiden kokonaismäärä tulee putoamaan noin 20 %. Uuden rakennuksen osalta mattojen määrää tai kokoja ei ole vielä määritelty. Tilaaja edellyttää, että palveluntuottaja mitoittaa kohteissa tarvittavat vaihtomatot ja toimittaa vakiomattoja tarjouksessaan ilmoittamin hinnoin myös uusiin kohteisiin.
Sopimuskauden aikana tilaaja voi tehdä muutoksia mattojen ja käsipyyherullien määriin ja kokoihin ilman erillistä lisäveloitusta, lukuun ottamatta tarjouslomakkeella erikseen ilmoitettuja yksikköhintoja.,
Kertakäyttövälineet ja rasiapakkauslaitteet
Kaarea Oy pyytää tarjouksia kertakäyttövälineistä ja rasiapakkauslaitteista osa-alueittain.
Osa-alue 1: Kertakäyttötuotteet
Osa-alue 2: Muut
Osa-alue 3: Pakkaustuotteet
Osa-alue 4: Rasiapakkauslaitteet
Osa-aluekohtaiset tuotteet ja määräarviot ilmenevät liitteestä 1. Tuotteiden hinnat ja laatuvaatimukset.
Osa-aluekohtaiset toimituspaikat ja ohjeet ilmenevät liitteestä 3. Tilaajan toimituspisteet ja kuljetuspäivät.
Sopimustuotteita tulee olla saatavilla koko sopimuskauden ajan.
Sopimus ei sisällä määräostovelvoitetta eikä tuota Toimittajalle yksinoikeutta myydä sopimuksen kohteena olevia tuotteita Tilaajalle. Tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitetut hankintamäärät, jotka perustuvat Tilaajan arvioon tarvittavasta hankintamäärästä, eivät ole Tilaajaa sitovia. Hankittavien tuotteiden määrää saattavat lisätä tai vähentää esimerkiksi Tilaajan asiakassopimuksissa tai tuotantotoiminnassa tapahtuvat muutokset., Osa-alue 1: Kertakäyttötuotteet Osa-alue 1 sisältää kilpailutettavat kertakäyttötuotteet (Kertakäyttötuotteet, astiat, puukuituaterimet ja lautasliinat)., Osa-alue 2: Muut Osa-alue 2 sisältää muut kilpailutettavat kertakäyttötuotteet (Kertakäyttöiset tarjoiluastiat, säilytys-ja pakkausmateriaalit, muovipussit, paperipussit ym. pussit, suodatinpaperit, foliot, kelmut, leivinpaperit ja foliovuoat), Osa-alue 3: Pakkaustuotteet Osa-alue 3 sisältää kilpailutettavat pakkaustuotteet (Duniform DF 36 suljentalaitteen kanssa yhteensopivia annosrasioita ja suljentakalvoja. Suojakaasutäyttö)., Osa-alue 4: Rasiapakkauslaitteet Osa-alue 4 sisältää kilpailutettavat rasiapakkauslaitteet ja työkalut,
Nuorisotila Monari, KVR-hanke
Nuorisotila Monari, KVR-hanke Hankinta käsittää Lappeenrannan uuden nuorisotila Monarin kilpailuttamisen.
Hankinta toteutetaan neuvottelumenettelyllä ja hankinnassa noudatetaan voimassa olevia lakeja ja määräyksiä koskien julkisia hankintoja.
Nuorisotila Monari on nuorten kohtaamispaikka, jossa he voivat turvallisessa ympäristössä viettää vapaa-aikaansa ja tavata ikätovereitaan. Monarilla järjestetään myös tapahtumia ja konsertteja.
Tässä hankitaan uudelle nuorisotila Monarille tilat Lappeenrannan keskustasta KVR-urakkana, jossa urakoitsija tarjoaa myös tontin.
Kohde toteutetaan joko uutena rakennuksena tai osana uutta rakennusta.,
Lyseon peruskoulun pihamuutokset, projektinumero 8326 / Joensuun kaupunki
Lyseon peruskoulun pihamuutokset, projektinumero 8326 / Joensuun kaupunki Pohjois-Karjalan hankintatoimi pyytää tarjoustanne Joensuun kaupungin Tilakeskuksen toimeksiannosta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti jäljempänä mainitun rakennuskohteen rakennusurakasta.
Rakennuskohteena on Joensuun kaupungin ruutukaava II kaupunginosassa sijaitseva Lyseon peruskoulun piha-alue.
Rakennushankkeesta käytetään nimitystä Lyseon peruskoulun pihamuutokset”. Projektinumero on 8326.
Rakennuskohde sijaitsee Joensuun Lyseon peruskoulussa, osoitteessa Koskikatu 10, 80100 Joensuu.
Piha-alueelle lisätään oleskelu- ja liikuntavälineistöä, palloiluareena, sekä suoritetaan mm. varusteasennuksiin liittyviä pintarakenteiden asennuksia, esim. turva-alustat.
Rakennuttaja edellyttää, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikan olosuhteisiin ennen tarjouksen antamista. Mikäli tarjoaja ei ole tutustunut olosuhteisiin ennen tarjouksen jättämistä tarjous tullaan hylkäämään. Työmaan esittelystä tulee sopia 18.06.2026 saakka suunnittelija Hanna Matikaisen kanssa, 050 3109763, hanna.matikainen@joensuu.fi. 22.06.2026 alkaen työmaan esittelystä tulee sopia rakennuttaja Ari Kiisken kanssa, 050 4782 103, ari.kiiski@joensuu.fi.
Urakan tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset mm. rakenteen, varusteiden, työ- ja paloturvallisuuden sekä sähköturvallisuuden osalta.
Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä. Hankintaprosessi on kokonaisuudessaan suomenkielinen.,
Neurokirurginen stereotaksiajärjestelmä
Neurokirurginen stereotaksiajärjestelmä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue (myöhemmin Pohde) pyytää tarjoustanne Neurokirurgisesta stereotaksiajärjestelmästä funktionaaliseen neurokirurgiaan ja syvien aivorakenteiden neulabiopsioihin tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Laitteen osalta kyseessä on kertahankinta. Laitesidonnaisten tarvikkeiden, kulutustarvikkeiden, lisävarusteiden ja varaosien hinnat jatkuvat kahden vuoden määräajan jälkeen toistaiseksi voimassa olevina.
Hankintayksikkö valitsee yhden Toimittajan hinnan perusteella. Tarvittava ja riittävä laatu varmistetaan pakottavilla
vaatimuksilla.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.,
Vuokratyövoimapalvelu varhaiskasvatuksen lyhytaikaisiin sijaisuuksiin
Vuokratyövoimapalvelu varhaiskasvatuksen lyhytaikaisiin sijaisuuksiin Turun kaupungin konsernihallinnon hankintapalvelut pyytää tarjouksia vuokratyövoimapalvelusta varhaiskasvatuksen lyhytaikaisiin sijaisuuksiin Turun ja Naantalin kaupunkien käyttöön tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.,
Osaamispääoman johtamisen ja muutosjohtamisen sovelluksen hankinta
Johtamisen digitaalinen työkalu Tredulla on tarve saada johtamisen tueksi digitaalinen työkalu, joka tuottaa tietoa 1) osaamispääoman ja 2) muutoksen johtamisen päätöksenteon tueksi. Työkalun tulee
• näyttää osaamisen ja uudistumisen kehittyminen suhteessa strategisiin tavoitteisiin, tietoa tarvitaan koko Tredun kokonaiskuvasta ja kehityssuunnasta,
• tukea yhteisön erilaisia dialogeja ja keskusteluja osaamisesta, oppimisesta ja muutoksesta,
• näyttää tulevia osaamistarpeita ja tukea strategista henkilöstösuunnittelua sekä
• tarjota yhteisöllinen näkökulman, missä ollaan vahvoja ja mihin panostetaan yhdessä.
Tavoitteena on tukea strategisten tavoitteiden saavuttamista, vahvistaa valmentavaa johtamista ja esihenkilötyötä sekä tiedolla johtamista, kehittää tiimitoimintaa ja lisätä tiimien itse- ja yhdessäohjautuvuutta, tukea toimintakulttuurin uudistamista, muutosjohtamista ja muutostukea sekä tukea osaamispääoman johtamista, kehittää osaamisen jakamisen käytänteitä ja vertaisoppimista. Työkalun viitekehyksen tulee tukea Tredun tavoitteita.,