Työsuhdepolkupyörien leasingrahoitus ja siihen liittyvät palvelut

Suomi | Kittilän kunta
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Kittilän kunta haluaa edistää työntekijöidensä työhyvinvointia tarjoamalla näille mahdollisuuden työsuhdepolkupyöräetuuteen. Etuus on osa työntekijän palkkaa. Kittilän kunnassa työskentelee vakinaisessa palvelussuhteessa 283 ja määräaikaisesti 146 henkilöä. Arvion mukaan työsuhdepyöräedun ottaisi käyttöön enintään 110 etuun oikeutettua. Hankinnan kohteena on palvelu, joka mahdollistaa työsuhdepolkupyörien hankkimisen leasingrahoituksella Kittilän kunnan henkilöstölle. Avoimen tarjouskilpailun perusteella Kittilän kunta valitsee yhden palvelua tarjoavan toimittajan, jonka kanssa tekee sopimuksen. Kittilän kunta hankkii valitulta toimittajalta työsuhdepolkupyörien leasingpalvelun kuukausimaksulla. Kittilän kunnalle maksettavaksi tulevan kuukausimaksun tulee sisältää palvelun hallinnointikulut sekä asiakaspalvelun Kittilän kunnalle sekä työsuhdepyörän hankkivalle työntekijälle. Työntekijä hankkii polkupyörän palvelua toimittavan yhteistyöliikkeestä. Työntekijä maksaa polkupyörän käytöstä verotusarvon mukaisesti osana palkkaa, verovapaaetu 1 200 euroon asti vuodessa (100 €/kk). Leasingkauden päättyessä työntekijä voi lunastaa käytössään olleen polkupyörän itselleen tai vaihtoehtoisesti palauttaa sen. Polkupyörän lisäksi työntekijä voi halutessaan sisällyttää polkupyöräetuun verohallinnon hyväksymät lisävarusteet ja huollon. Sopimus työsuhdepyöriä tarjoavan palveluntarjoajan kanssa tehdään neljäksi (4) vuodeksi, mahdollisuus yhteen (1) optiovuoteen. Leasingsopimuskauden tarkempi pituus riippuu pyörän hankintahinnasta: sopimuskausi on yhtä pitkä kuin mitä pyöräpaketin hankintahinnan kuoletus edellyttää palvelumallin ja hinnoittelun mukaisesti. Työntekijällä on mahdollisuus ostaa myös leasingkauden enimmäismäärää kalliimpi pyöräpaketti, josta työntekijä maksaa erotuksen suoraan toimittajalle. Kittilän kunta hankkii toimittajalta polkupyörien leasing-palvelua kuukausimaksulla sisältäen polkupyörän, tarvikkeet, vakuutuksen ja huollon polkupyöräkohtaisesti erikseen määriteltävän pituisille sopimuskausille. Kittilän kunnassa on palveluksessaan yhteensä noin 436 työntekijää. Tilaaja päättää kenellä on oikeus työsuhdepyöräetuun. Työsuhdepyörän leasingmaksu vähennetään kokonaan työntekijän palkasta. Polkupyörän leasingsopimukseen voidaan sisällyttää työntekijän valitsemia, verottajan polkupyöräetuun hyväksymiä pyörään kiinteästi liitettäviä lisävarusteita, kuten esimerkiksi kypärä, lukko, valot, tavarateline, nastarenkaat ja lokasuojat. Leasingsopimukseen voidaan liittää myös vapaaehtoinen polkupyörän huoltosopimus verohallinnon määrittelemässä laajuudessa. Valitut lisävarusteet ja -palvelut vaikuttavat pyöräpaketin hankintahintaan. Työntekijä maksaa polkupyörän käytöstä verotusarvon mukaisesti osana palkkaa, verovapaaetu 1 200 euroon asti vuodessa (100 €/kk). Leasingkauden päättyessä työntekijä voi lunastaa käytössään olleen polkupyörän itselleen tai vaihtoehtoisesti palauttaa sen. Kittilän kunnan palkkahallinto vastaa palkan pidätyksestä työntekijältä. Työntekijä valitsee vapaasti työsuhdepyöränsä sekä lisävarusteet Palveluntuottajan tai tämän sopimuskumppanien valikoimista. Tilaaja valitsee yhden (1) toimittajan, jonka kanssa tekee sopimuksen. Pyörien hankintamäärät ovat ainoastaan arvioitavissa, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta tai palveluntuottajalle yksinoikeutta tuottaa palvelua. Työsuhdepolkupyörien leasingpalveluiden hankinnassa valitaan yksi (1) palveluntuottaja, joka hoitaa työsuhdepyörien leasingrahoituksen ja siihen liittyvät tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa määritellyt lisäpalvelut. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. Hankinnan kokonaisarvo ei ole tilausvaiheessa selvä ja voi jäädä alle hankintalaissa määritellyn kansallisen kynnysarvon. Leasingmaksun tulee sisältää pyörien vakuutuksen vahinko-, varkaus- ja ilkivallan varalta. Sopimusta koskevat ehdot Kittilän kunta hankkii valitulta toimittajalta työsuhdepolkupyörien leasingpalvelun kuukausimaksulla. Kittilän kunnalle maksettavaksi tulevan kuukausimaksun tulee sisältää palvelun hallinnointikulut (työsuhdepolkupyörien hintojen ja niiden kuukausittaisten laskutustietojen toimittaminen suoraan Kittilän kunnan palkanlaskentaan) sekä asiakaspalvelun Kittilän kunnalle ja työsuhdepyörän hankkivalle työntekijälle. Laskutuksen tulee tapahtua sähköisellä laskulla kuukausittain. Palvelun toimittaja ja sen käyttämät yhteistyöliikkeet vastaavat palvelun ja polkupyörien leasingsopimusten hallinnoinnista sekä siihen liittyvistä prosesseista, dokumenteista ja asiointipalvelusta. Työsuhdepyörän ja lisävarusteiden hankintaprosessista sekä mahdollisista huolloista vastaavat työntekijä, työnsuhdepyöräpalvelua tarjoava toimittaja ja sen käyttämät yhteistyöliikkeet. Kittilän kunta ei osallistu prosessiin. Palveluntoimittajan on kyettävä tuottamaan palvelua (sekä kauppa että huolto) koko Manner-Suomen alueella mukaan lukien Lapin maakunnan ja Kittilän kunnan alue. Palvelusopimus työsuhdepyöräpalvelua tarjoavan yrityksen kanssa tehdään neljäksi (4) vuodeksi, mahdollisuus yhteen optiovuoteen. Yksittäisen käyttäjän työsuhdepolkupyörän leasingkausi voi olla enintään 48 kuukautta. Työntekijällä on mahdollisuus ostaa myös leasingkauden enimmäismäärää kalliimpi pyöräpaketti, josta työntekijä maksaa erotuksen suoraan toimittajalle. Leasingsopimuskauden tarkempi pituus riippuu pyörän hankintahinnasta: sopimuskausi on yhtä pitkä kuin mitä pyöräpaketin hankintahinnan kuoletus edellyttää palvelumallin ja hinnoittelun mukaisesti.

Ilmoitusnumero 2024-150119
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Virkistys-, kulttuuri- ja urheilupalvelut (92000000), Rahoitus- ja vakuutuspalvelut (66000000), Rahoitusleasingpalvelut (66114000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI1D7
Osoitetiedot Kittilän kunta
Valtatie 15 99100 Kittilä FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Toimeentulotukiasiakkaiden hautauspalvelujen hankinta

Suomi | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Määräaika: 3 viikkoa kuluttua | 15.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Toimeentulotukiasiakkaiden hautauspalvelujen hankinta Tällä tarjouspyynnöllä Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (jäljempänä Tilaaja) pyytää tarjousta toimeentulotukiasiakkaiden hautauspalveluista ja niihin liittyvistä siirtokuljetuksista. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hautauspalvelujen hankinta.

Palvelu sisältää toimeentulotukeen oikeutetun vantaalaisten ja keravalaisten hautauksen ja kuljetuksen pääkaupunkiseudulla maanantaista lauantaihin ja pienen kukkalaitteen arkulle sekä toimeentulotukiasiakkaan omaisen palvelun hautaustoimistossa hautauksen järjestelyjen sopimista varten sekä tarvittavan yhteistyön seurakuntayhtymän tai vastaavan kanssa hautauksesta.

Tarvittaessa Vantaan ja Keravan hyvinvointialue tilaa palveluntuottajalta kantaja- ja apumiespalvelut palveluntuottajan esityksestä. Palvelu alkaa vainajan luovutuksesta laitoksesta, sairaalasta, terveyskeskuksesta tai oikeuslääketieteen laitoksesta ja päättyy hautaukseen.

Hautaustoimistolta edellytämme kattavaa palvelua; hautaustoimisto hoitaa vainajan kuljetukseen ja hautaukseen liittyvät käytännön järjestelyt, sopii seurakunnan kanssa kulloinkin tarvittavat välttämättömät toimenpiteet ja suorittaa näistä aiheutuvat kustannukset seurakunnalle sen esittämän laskun mukaisina.

Hautaustoimiston tulee sijaita pääkaupunkiseudulla (Vantaa, Helsinki, Espoo, Kauniainen, Kerava). Tilojen tulee olla esteettömät. Hautaustoimistossa omainen saa halutessaan hautauspalveluihin liittyvää asiakaspalvelua sekä neuvontaa käytännön järjestelyissä. Aukioloajat ajoittuvat ainakin ma - pe klo 9–16 välille.

Kuljetukseen käytetään vain tähän palveluun varattua ajoneuvoa tai ajoneuvoa, jota käytetään myös muissa hautaustoimen kuljetuksissa. Kuljetusauto tulee olla varustettu vainajan siirtoon tarvittavalla välineistöllä.,

Ilmoitusnumero 2024-015451
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Hautaustoimistopalvelut (98371200), Hautauspalvelut ja vastaavat palvelut (98370000), Hautauspalvelut (98371000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
PL 1000 01301 Vantaa FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

HCL -käyttöoikeuksien jakelu- ja hallintapalvelu

Suomi | Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Määräaika: 4 viikkoa kuluttua | 18.11.2024 13:00 Alkuperäinen ilmoitus

HCL -käyttöoikeuksien jakelu- ja hallintapalvelu Hankinnan kohteena ovat HCL -käyttöoikeuksien jakelu- ja hallintapalvelu.

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.,

Ilmoitusnumero 2024-015415
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät (48000000), Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki (72000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori
Vapaudenkatu 58 40100 Jyväskylä FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Puhelinkopit, Yksityöskentelytilat ja Neuvottelumoduulit

Suomi | Lab-ammattikorkeakoulu Oy
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 6.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hankitaan hyvin ääntä vaimentavia puhelinkoppeja, yksintyöskentelytiloja ja neuvottelumoduleita, mikä mahdollistaa rauhallisen työskentelyn meluisassa ympäristössä. Toisaalta mahdollistetaan yksityisten ja luottamuksellisten asioiden hoitaminen ilman huolta niiden vuotamisesta ulkopuolisten tietoon. Eri tuotteet voidaan hankkia eri toimittajilta, eli tarjousten perusteella valitaan joko yksi tai useampia toimittajia. Hankintamäärään vaikuttaa kappalehinnat. Arviot hankintamääristä ovat: Puhelinkopit 3-5 kpl, yksintyöskentelytiloja 5-8 kpl, neuvottelumodulit 4-6 kpl. Määrät eivät ole sitovia. Tuotteet toimitetaan ja asennetaan käyttöpaikalleen osoitteeseen Yliopistonkatu 34-36, 53850 Lappeenranta tai Mukkulankatu 19, 15210 Lahti. Puhelinkopit 3-5 kpl:tta hyvin ääntä vaimentavia puhelinkoppeja. Tarkemmat vaatimukset hankinnan kriteerit kohdassa. Yksintyöskentelytilat 5-8 kpl:tta yksintyöskentelytiloja. Tarkemmat vaatimukset hankinnan kriteerit kohdassa. Neuvottelumoduulit 4-6 kpl:tta neuvottelumoduuleita. Tarkemmat vaatimukset hankinnan kriteerit kohdassa.

Ilmoitusnumero 2024-150117
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Huonekalut (myös toimistokalusteet), sisustustavarat, kodinkoneet ja laitteet (valaistusta lukuun ottamatta) ja puhdistustuotteet (39000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C
Osoitetiedot Lab-ammattikorkeakoulu Oy
Yliopistonkatu 36 53850 Lappeenranta FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Sosiaalihuollon/kotiin annettavien sosiaalipalvelujen toiminnanohjausjärjestelmä

Suomi | Istekki Oy
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Määräaika: 3 viikkoa kuluttua | 15.11.2024 07:00 Alkuperäinen ilmoitus

Sosiaalihuollon/kotiin annettavien sosiaalipalvelujen toiminnanohjausjärjestelmä Istekki Oy kilpailuttaa kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmän sosiaali- ja terveyspalveluihin Pirkanmaan (jäljempänä Pirha) ja Pohjois-Savon (jäljempänä PSHVA) hyvinvointialueille. Hankinnan taustalla on hyvinvointialueiden keskeinen strateginen tavoite yhtenäistää sosiaalihuollon järjestelmäkenttää. Hyvinvointialueiden järjestelmäkenttä on hajanainen eli käytössä on useiden eri toimittajien järjestelmiä, ja käytössä olevat toiminnanohjausjärjestelmät ovat osin kuntakohtaisia. Nykyinen hajanainen tilanne ei tue hyvinvointialueiden yhtenäisiä palveluprosesseja ja työnkulkuja sekä on haasteellinen myös tiedolla johtamisen näkökulmasta.

Istekki Oy on kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmän hankinnassa hankintalain tarkoittama hankintayksikkö, joka toimii sidosyksikköasemassa (ns. in-house) suhteessa omistajiinsa.

Hankintasopimuskokonaisuus tehdään Istekki Oy:n ja valikoiduksi tulevan toimittajan välillä. Istekki Oy tarjoaa kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmän palveluna Pirhalle ja PSHVA:lle. Istekki Oy:n omistaja-asiakkaan näkökulmasta Istekki Oy:n kilpailuttama tämän hankinnan sopimustoimittaja on alihankkija, jonka toiminnasta Istekki Oy vastaa kuten omastaan.

Hankinnan tavoitteena on Pirhan ja PSHVA:n toimintaa ja kehittymistä tukeva kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmä. Alueellisesti yhtenäinen järjestelmä tukee paitsi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia asiakastyössä, mutta myös mm. yhtenäisten palvelujen kehittämistä ja tiedolla johtamista. Tämä edellyttää toimittajalta vahvaa toimituskykyä ja käyttöön valitulta tietojärjestelmältä varmaa toimivuutta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristössä. Onnistumisen edellytyksenä on myös Istekin ja toimittajan välinen toimiva yhteistyö.

Hankinnan kohteeseen sisältyvät järjestelmän käyttöönotot, käyttöoikeudet, integraatiot, järjestelmän edellyttämät sovellustoimittajan tukipalvelut sekä ylläpito- ja jatkokehityspalvelut järjestelmän käyttöajalle. Hankinnan sitovana tavoitteena on, että järjestelmä on tuotantokäytössä sekä Pirhassa että PSHVA:lla puolen vuoden sisällä hankintapäätöksestä.

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Tilaaja valitsee yhden (1) toimittajan, jonka kanssa se tekee sopimuksen. Hankintasopimusta tulee käyttämään ainoastaan Istekki Oy ja syntyvän sopimuksen osapuolina ovat ainoastaan Istekki Oy ja valittu Toimittaja. Selvyyden vuoksi todetaan, että Istekin asiakkaat eivät ole tämän kilpailutuksen tai sen perusteella tehtävän hankintasopimuksen sopijapuolia, osapuolia eivätkä muutoinkaan tule liittymään hankintaan.

Tarjouspyynnössä esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta.,

Ilmoitusnumero 2024-015449
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät (48000000), Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki (72000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Istekki Oy
PL 4000 70601 Kuopio FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Työkonepalvelut 2025-2027 + optio 1 vuosi

Suomi | Kalajoen kaupunki
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Määräaika: 4 viikkoa kuluttua | 22.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kalajoen kaupungin tekniset palvelut pyytää tarjoustanne yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden (työkone kuljettajineen) tuottamisesta sopimuskaudelle. Tarjoaja sitoutuu toimittamaan työkonepalveluja kaupungin teknisille palveluille katu-, viher-, talo- ja satamarakentamiseen. Lisäksi pyydetään tarjousta miestyöstä, sekä kaivinkoneesta miestöineen (kkht+perämies)
Puitesopimukseen otetaan viisi (5) konetta/konelaji. Puitesopimuksen työkonepalveluja tilataan etusijajärjestyksessä
Puitesopimuksen voimassaolo aika 1.1.2025- 31.12.2027 ja mahdollinen tilaajan optio 1.1.2028-31.12.2028. Tilaaja päättää option käytöstä viimeistään 1.7.2027., Kaivinkone, Kkht 3- 5,5t Kaivinkone tela-alustainen maanrakennustöihin, Traktorit 4-veto peräkärryllä Traktorit 4-veto peräkärryllä, Tiivistyskalusto, valssijyrä alle 7 t Tiivistyskalusto maanrakennustyömaille, Tiehöylä Tiehöylä sorateiden lanauksiin, polanteen poistoon ja asfalttipohjien tekoon, Ruoppauskalusto, Kaivinkone pitkäpuomi, lautalla tai ponttoonilla kulkeva BIGfloat tai vastaava Vesistöjen ruoppaus- ja kunnostustöihin
Lähtöpaikkana ruoppauskalustolla on Kalajoen Rahjan satama, siirtokustannukset kalustolle tarjouspyynnön mukaisesti, Kaivinkone Kkht 5,6-9,9 t Kaivinkone Kkht 5,6-9,9 t maanrakennustöihin, Kaivinkone Kkht 10-16 t Kaivinkone Kkht 10-16 t maanrakennustöihin, Kaivinkone Kkht 16 - 19 t Kaivinkone Kkht 16 - 19 t, Kaivinkone Kkht 19 - 21 t Kaivinkone Kkht 19 - 21 t maanrakennustöihin, Kaivinkone Kkht 21-27 t Kaivinkone Kkht 21-27 t maanrakennustöihin, Kaivinkone Kkht 27-35 t Kaivinkone Kkht 27-35 t maanrakennustöihin, Kaivinkone Kkht 39-45 t Kaivinkone Kkht 39-45 t maanrakennustöihin, Kaivinkone Kkht 50 t Kaivinkone Kkht 50 t maanrakennustöihin, Kaivinkone Pitkäpuomi Kaivinkone Pitkäpuomi, Traktori ketjuniittokoneella, vasaralla tai vastaava Traktori ketjuniittokoneella tai vastaava. Niittokohteita puistoissa, asemakaavateillä, rakentamattomilla tonteilla ja muissa vastaavissa kohteissa., Traktori puominiittokoneella tai vastaavalla Puominiittokoneella on tarkoitus suorittaa erilaisia niittotöitä eri puolilla kaupunkia., Kippikuorma-auto 3-aks. Maansiirtotyöt kuorma-autolla, Kippikuorma-auto 4-aks Kuorma-autolla on tarkoitus siirtää maamassoja eri vuodenaikoina ympäri vuoden., Kippikuorma-auto 5 -aks Kippikuorma-auto 5 -aks
Kuorma-autolla on tarkoitus suorittaa erilaisia maasiirto ja -täyttötöitä eri vuodenaikoina vuoden ympäri., Kasetti kuorma-auto 4- tai 5-akselinen, kärryineen Maanrakennus- ja materiaalinkuljetuksiin, Kuorma-auto nosturilla Kuorma-auto nosturilla erilaisiin nosto- ja asennustöihin, Tiivistyskalusto 1-valssijyrä yli 7 t Maanrakennustyömaille tiivistykseen, Tärylätkä min 400kg Maanrakennuskohteisiin maantiivistystöihin, Ruoppauskalusto, kaivinkone lautalla tai ponttonilla kulkeva. Kokoluokka 14-25 t. Normaalipuomi BIGfloat tai vastaava Vesistöjen ruoppaus- ja kunnostustöihin
Lähtöpaikkana Kalajoen Rahjan satama, kaluston siirtokustannukset tarjouspyynnön mukaisesti, Proomu tms. ruoppausmassojen kuljetuskalusto Proomulla on tarkoitus esimerkiksi siirtää ruoppauksessa tulleita maa-aineksia rantaan jatkokuljetusta varten, Suurteho ruohonleikkuri leikkuupöytä min 1500mm Viheralueiden hoitoon soveltuva suurteho leikkuri puistoihin leikkikentille ja vastaaviin suurempiin kohteisiin., Ajettava ruohonleikkuri leikkuupöytä min 1000mm Kiinteistöjen piha-alueille puistoihin ja vastaaviin kohteisiin ruohonleikkuuseen, Kantojyrsin, koneeseen liitettävä. Koneen tuntihinnan kuljettajineen tulee sisältyä kokonaishintaan Kantojyrsimellä poistetaan kantoja Kalajoen kaupungin maaomaisuudelta. Kohteet voivat sijaita kaukana toisistaan joten jyrsimen tulee olla koneeseen liitettävä, Kurottaja, ympäripyörivä Ympäripyörivä kurottaja nosta, asennus ja muuhun tarpeeseen, Painehuuhtelu- tai imuauto puhdistus- ja puhtaanapitopalvelut Hule- ja jätevesikaivojen puhdistukseen, pumppaamoiden tyhjennykseen ja putkistojen pesuun ja avaukseen, Lakaisukone/harja-auto Asemakaava ja yleistenalueiden harjauksiin, Roudansulatuskalusto ja höyrytyskalusto Routaantuneenmaan sulatukseen , sekä jäätyneiden putkien sulaukseen. Höyrytyskaluston tuotettava tarvittava höyry koneellisesti, Pyöräkuormaaja (KUP) alle 10 t Maanrakennustyömaille, tavaranpurkuihin, materiaalin lastauksiin, Pyöräkuormaaja (KUP) yli 10 t
Kuormaajalla on tarkoitus suorittaa erilaisia maansiirto ja -täyttötöitä., Kuormaaja kaasukäyttöinen Kuormaaja lastaus ja materiaalin siirtotöihin tiloissa joissa ei polttomoottoriakalustoa voida käyttää, Kuormaaja, tela Telakäyttöinen kuormaaja materiaalin siirtoihin ja lastauksiin kohteissa joissa tarvitaan työkoneelta hyvää kulkuominaisuutta liejussa, mudassa tai vastaavassa pehmeässä maaperässä, Miestyö, rakennusammattimies Työ käsittää työskentelyä katujen- ja eräiden yleisten alueiden kunnossapito- ja rakentamistehtävissä sekä viemärilaitteistojen rakentamisesta ja kunnossapidosta. Työskentelyssä tulee osata esim. lukea piirustuksia ja käyttää putkilaseria sekä sähkömuhvin hitsauskonetta., Kaivinkone Kkhp alle 16 t Kaivinkone Kkhp alle 16 t, Kaivinkone Kkhp yli 16 t Kaivinkone Kkhp yli 16 t, Traktori, metsäperävaunulla Traktori metsäperävaunulla. Kaupungin kaatamien risujen ja tukkien kuljetuksiin sekä pienimuotoisiin kaatotehtäviin., Miestyö, metsurin työt Työ käsittää pienimuotoisia harvennus, raivaus ja muita puunkaatoja Kalajoen kaupungin alueella, Kaivinkone 14-19t kkhp tai kkht ja perämies Kaivinkone 14-19t ja tuntihintaan kuuluva perämies. Perämiehen työtehtäviin kuuluu esimerkiksi:
Liikennemerkkityöt, kaapeleiden esiin kaivaminen, työmaa aitojen pystytys, valaisin pylväsjalustojen asennus, kaapeleiden vetoa yms.
Perämiehelle oltava kokemusta tasolaserin käytöstä, hule- ja viemäriputkien asentamisesta, maanrakennuskoneiden käytöstä, kuten valssijyrä, pyöräkuormaaja.
Tilaaja voi ostaa kaivinkone ja perämies ryhmästä pienempiä kokonaisurakoita ja yksittäisiä maanrakennus tehtäviä., kaivinkone pyöräalustainen kkhp yli 22t kaivinkone pyöräalustainen kkhp yli 22t maanrakennustöihin, Kaivinkone KKHT 14, sisältäen 3D-laitteiston Kaivinkone maanrakennustyömaille jossa käytössä 3D-mallit. Kaivinkoneella suoritetaan kokonaisvaltaisesti rakentamis, kaivuu ja muita kaivinkoneille luokiteltuja töitä. 3D laitteiden käyttö kokonaisuudessaan tulee kuulua koneen tuntihintaan., Kaivinkone kkht 17, sisältäen 3D-laitteiston Kaivinkone maanrakennustyömaille jossa käytössä 3D-mallit. Kaivinkoneella suoritetaan kokonaisvaltaisesti rakentamis, kaivuu ja muita kaivinkoneille luokiteltuja töitä. 3D laitteiden käyttö kokonaisuudessaan tulee kuulua koneen tuntihintaan., Kaivinkone kkht 25t, sisältäen 3D-laitteiston Kaivinkone maanrakennustyömaille jossa käytössä 3D-mallit. Kaivinkoneella suoritetaan kokonaisvaltaisesti rakentamis, kaivuu ja muita kaivinkoneille luokiteltuja töitä. 3D laitteiden käyttö kokonaisuudessaan tulee kuulua koneen tuntihintaan. Isommissa maanrakennuskohteissa mahdollisesta tukiasemasta pyydetään erillinen hinta., Kaivinkone kkht 35t,sisältäen 3D-laitteiston Kaivinkone maanrakennustyömaille jossa käytössä 3D-mallit. Kaivinkoneella suoritetaan kokonaisvaltaisesti rakentamis, kaivuu ja muita kaivinkoneille luokiteltuja töitä. 3D laitteiden käyttö kokonaisuudessaan tulee kuulua koneen tuntihintaan., Kaivinkone kkht 45t,sisältäen 3D-laitteiston Kaivinkone maanrakennustyömaille jossa käytössä 3D-mallit. Kaivinkoneella suoritetaan kokonaisvaltaisesti rakentamis, kaivuu ja muita kaivinkoneille luokiteltuja töitä. 3D laitteiden käyttö kokonaisuudessaan tulee kuulua koneen tuntihintaan., Kaivinkone kkht 50t, sisältäen 3D-laitteiston Kaivinkone maanrakennustyömaille jossa käytössä 3D-mallit. Kaivinkoneella suoritetaan kokonaisvaltaisesti rakentamis, kaivuu ja muita kaivinkoneille luokiteltuja töitä. 3D laitteiden käyttö kokonaisuudessaan tulee kuulua koneen tuntihintaan.,

Ilmoitusnumero 2024-015411
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat (45200000), Teiden ja niihin liittyvien laitteiden korjaus, kunnossapito ja muut palvelut (50230000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D9 FI1C1
Osoitetiedot Kalajoen kaupunki
Kalajoentie 5 85100 Kalajoki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Lumenauraukset, 24081P (uusi)

Suomi | Seinäjoen kaupunki
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Määräaika: 5 päivää kuluttua | 28.10.2024 13:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kyseessä on hankinta, joka koskee kanta-Seinäjoen alueella sijaitsevien aurausalueiden 1 ja 7 lumenaurauksia, joihin ei aikaisemmassa kilpailutuksessa saatu hyväksyttäviä tarjouksia. Sopimuskausi on 1.11.2024 (arvio) - 31.10.2027. Lisäksi tilaaja varaa itselleen oikeuden halutessaan jatkaa sopimusta yhdellä kahden (2) vuoden optiokaudella. Tilaaja tekee optiokaudesta erillisen päätöksen ja sopimuksen. Option käytöstä ilmoitetaan kirjallisesti ennen sopimuskauden päättymistä. kanta-Seinäjoki, aurausalue 1 Hankinta koskee kanta-Seinäjoen alueella sijaitsevan aurausalue 1 lumenaurauksia. kanta-Seinäjoki aurausalue 7 Hankinta koskee kanta-Seinäjoen alueella sijaitsevan aurausalue 7 lumenaurauksia.

Ilmoitusnumero 2024-150116
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lumenaurauspalvelut (90620000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI194
Osoitetiedot Seinäjoen kaupunki
PL 215 60101 Seinäjoki FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Sepelvaltimoiden sisäiset ultraäänikuvantamiskatetrit ja siihen kuuluvat laitteistot ja tarvikkeet

Suomi | HUS-yhtymä
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Sepelvaltimoiden sisäiset ultraäänikuvantamiskatetrit ja siihen kuuluvat laitteistot ja tarvikkeet Hankinnan kohteena ovat sepelvaltimoiden sisäiset ultraäänikuvantamiskatetrit ja siihen kuuluvat (IVUS) laitteistot ja tarvikkeet. Laitteita tullaan hankkimaan arviolta 4-5kpl, joista 1-2kpl integroituja laitteita ja 3-4kpl mobiililaitteita.

Hankinta toteutetaan ns. käyttökorvausperiaatteella, jossa tilaaja maksaa vain käytetyistä laitesidonnaisista tarvikkeista. Tarvikkeiden hinta sisältää tarvittavat laitteet, lisenssit, huollot, ym. hyödykkeet ja tarvikkeet, jotka takaavat laitteiston tarkoituksenmukaisen käytön. Kaikki laitteet ovat Toimittajan omaisuutta ja Toimittajan huoltovastuulla koko sopimuksen voimassaolon ajan.

Sopimuskaudella voidaan hankkia hankinnan ennakoidun arvon mukaisesti sopimuksen kohteeseen kuuluvia tuotteita, joita ei ole yksilöity tuoteliitteessä (ks. sopimusluonnos).

Sopimus on voimassa määräaikaisena neljä (4) vuotta, minkä jälkeen se on voimassa toistaiseksi.

Hankintayksikkö arvioi, että ensimmäisenä vuonna toimenpiteitä tullaan tekemään 4-5 laitteella noin 300 kappaletta. Kyse on arvioista eikä hankintayksikkö sitoudu ilmoitettuihin kulutusmääriin. Lopulliset tilausmäärät voivat olla ilmoitettua suurempia tai pienempiä.

Kyseessä on kokonaishankinta, eli hankintaa ei ole jaettu osiin. Tässä tarjouspyynnössä pyydettyjä tuotteita tulevat käyttämään: HUS-yhtymä ja Kymenlaakson hyvinvointialue.

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.,

Ilmoitusnumero 2024-015448
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lääketieteelliset laitteet (33100000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi
Osoitetiedot HUS-yhtymä
Uutistie 5 (PL 441, 00029 HUS) 01770 Vantaa FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

VEEB – Käsi- ja toimilaiteventtiilit

Suomi | Vantaan Energia Oy
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Määräaika: 6 päivää kuluttua | 30.10.2024 06:00 Alkuperäinen ilmoitus

VEEB - Käsi- ja toimilaiteventtiilit Vantaan Energian Oy:n tavoitteena on fossiiliton energiantuotanto vuoteen 2026 mennessä ja hiilinegatiivinen vuoteen 2030 mennessä. Osana strategiaa Vantaan Energia Oy on rakentamassa uutta kaukolämmön tuotantokapasiteettia Vantaan Martinlaakson voimalaitosalueelle. Uusi kapasiteetti koostuu 60 MW kuumavesisähkökattilasta, 15 000 m3 kaukolämpöakusta sekä tarvittavista palvelevista apulaitteista ja järjestelmistä. Projekti on nimetty VEEB-projektiksi. Uusi rakennettava kapasiteetti on tarkoitus ottaa kaupalliseen käyttöön syksyllä 2025. Tämä hankinta sisältää sähkökattilan ja kaukolämpöakun käsi- ja toimilaiteventtiilit. Käsiventtiileitä on noin 100 kpl, joista koon DN400-DN500 läppäventtiileitä noin 20 kpl ja alle DN200 koon venttiileitä noin 80 kpl, pääosin palloventtiileitä. Toimilaiteventtiileitä noin 10 kpl, jotka ovat pääosin DN400/DN500 läppäventtiileitä. Venttiilien määrät, koot ja tyypit tarkentuvat tarjousprosessin aikana. Toimitus arviolta 04/2025.,

Ilmoitusnumero 2024-015410
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Paineenalennus-, säätö-, sulku- tai varoventtiilit (42131140), Venttiilien osat (42132300), Hanat, venttiilit ja vastaavat varusteet (42130000), Toiminnan mukaan määritellyt venttiilit (42131100)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Vantaan Energia Oy
PL 95 01301 Vantaa FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

KUTSU MARKKINAVUOROPUHELUUN: Seudulliset kirjastoaineistokuljetukset, Turun kaupungin sisäiset tavara- ja kirjakassikuljetukset ja terminaali- ja välivarastointipalvelut

Suomi | Turun kaupunki
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Turun kaupunki valmistelee kilpailutusta seudullisista kirjastoaineistokuljetuksista, Turun kaupungin sisäisistä tavara- ja kirjakassikuljetuksista ja terminaali- ja välivarastointipalveluista. Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Sopimuskausi alkaa 1.9.2025 (tavoite). Hankintaan osallistuu Turun kaupungin lisäksi muita kuntia Varsinais-Suomesta. Kutsumme palveluntuottajat markkinavuoropuheluun 13.11.2024 klo 14:00-15:30 keskustelemaan tulevasta kilpailutuksesta. Ohjelma: 14:00-14:30 Hankinnan kohteen esittely 14:30-15:00 Tuleva kilpailutus ja sopimus 15:00-15:30 Kysymyksiä, vastauksia ja keskustelua Tilaisuus järjestetään Teams-alustalla webinaarina. Turun kaupungilta tilaisuuteen osallistuu konsernihallinnon hankintapalveluiden, liikkumispalveluiden ja kirjastopalveluiden edustajia. Pyydämme halukkaita ilmoittautumaan markkinavuoropuheluun 8.11.2024 klo 16:00 mennessä joko tarjouspalvelun kautta tai s-postitse: hedy.meinander@turku.fi. Tämän kutsun liitteenä on kysymyksiä (liite 1), joihin toivomme vastauksia, ehdotuksia ja kommentteja palveluntuottajilta. Ne voi liittää tarjouspalvelussa siihen määritettyyn kohtaan. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Lämpimästi tervetuloa! Tämä kutsu ei ole hankintailmoitus, eikä sido sen antajaa tai kutsuun vastanneita. Mahdolliset kysymykset voi esittää joko Tarjouspalvelun kautta tai sähköpostitse hedy.meinander@turku.fi Turun kaupunki valmistelee kilpailutusta seudullisista kirjastoaineistokuljetuksista, Turun kaupungin sisäisistä tavara- ja kirjakassikuljetuksista ja terminaali- ja välivarastointipalveluista. Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Sopimuskausi alkaa 1.9.2025 (tavoite). Hankintaan osallistuu Turun kaupungin lisäksi muita kuntia Varsinais-Suomesta. Kutsumme palveluntuottajat markkinavuoropuheluun 13.11.2024 klo 14:00-15:30 keskustelemaan tulevasta kilpailutuksesta. Ohjelma: 14:00-14:30 Hankinnan kohteen esittely 14:30-15:00 Tuleva kilpailutus ja sopimus 15:00-15:30 Kysymyksiä, vastauksia ja keskustelua Tilaisuus järjestetään Teams-alustalla webinaarina. Turun kaupungilta tilaisuuteen osallistuu konsernihallinnon hankintapalveluiden, liikkumispalveluiden ja kirjastopalveluiden edustajia. Pyydämme halukkaita ilmoittautumaan markkinavuoropuheluun 8.11.2024 klo 16:00 mennessä joko tarjouspalvelun kautta tai s-postitse: hedy.meinander@turku.fi. Tämän kutsun liitteenä on kysymyksiä (liite 1), joihin toivomme vastauksia, ehdotuksia ja kommentteja palveluntuottajilta. Ne voi liittää tarjouspalvelussa siihen määritettyyn kohtaan. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Lämpimästi tervetuloa! Tämä kutsu ei ole hankintailmoitus, eikä sido sen antajaa tai kutsuun vastanneita. Mahdolliset kysymykset voi esittää joko Tarjouspalvelun kautta tai sähköpostitse hedy.meinander@turku.fi

Ilmoitusnumero 2024-150115
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Tieliikennepalvelut (60100000)
Ilmoitustyyppi Ennakkoilmoitus julkisesta hankinnasta
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Turun kaupunki
PL 630 20101 Turku FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Psykologisten tutkimusten ja arvioiden hankinta

Suomi | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue hankkii palvelukuvauksen mukaisia psykologisten tutkimusten ja arvioiden palveluja palveluntuottajilta tarjouspyyntöasiakirjoissa tarkemmin määritellyin ehdoin. Kyseessä on hankintalain (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016) liitteen E mukainen hankinta. Hankinta toteutetaan dynaamisena tarjousmenettelynä, joka tarkoittaa Tilaajan itsensä suunnittelemaa, hankintalain periaatteiden mukaista menettelyä hankinnan kohteena olevien palveluiden hankkimiseen.

Hankinta on jaettu osa-alueisiin seuraavasti:

Osa-alue 1 Psykologin tutkimuskokonaisuus, Kehitystasoarvio
Osa-alue 2 Psykologin arviokokonaisuus (suppea)

Tarjoaja voi tehdä tarjouksen yhteen tai useampaan osa-alueeseen.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue tuottaa psykologiset tutkimukset ja arviot ensisijaisesti omana toimintana. Hankinnalla täydennetään omaa tuotantoa. Hankintayksikkö ei sitoudu tiettyihin tilaus- tai hankintamääriin, sillä hankinnan kohteen mukainen tarve ei ole ennalta tiedossa.

Palvelu ja palvelun tilaaminen on kuvattu tarkemmin liitteessä "Palvelukuvaus".

Sopimuskausi on toistaiseksi voimassa oleva, alkaen arviolta 1.1.2025. , Psykologin tutkimuskokonaisuus, Kehitystasoarvio Katso palvelukuvaus, Psykologin arviokokonaisuus (suppea) Katso palvelukuvaus,

Ilmoitusnumero 2024-015474
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut (85000000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
PL 1000 01301 Vantaa FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Juridiset erityisasiantuntijapalvelut

Suomi | Oy Apotti Ab
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Juridiset erityisasiantuntijapalvelut Hankintayksikkö (Oy Apotti Ab) tarvitsee toimintansa tueksi monipuolista juridista erityisosaamista yhtiön oman juridisen in house-toiminnan rinnalle. Hankintayksikön tavoitteena tässä hankinnassa on hankkia yksi palveluntuottaja, joka kykenee toimittamaan hankintayksikölle kokonaisvaltaisesti ja laadukkaasti kaikki sen tarvitsemat juridiset erityisasiantuntijapalvelut ns. ”yhden luukun” periaatteella.

Hankintayksikön tarve yksittäiseen juridiseen ongelmaan on usein moniulotteista ja useampaa erityisosaamisalaa vaativaa, jolloin tarvittava juridinen erityisosaaminen tulee saada samalta palveluntuottajalta kustannus- ja informaatiotehokkuussyistä. Siksi hankintaa ei ole jaettu osa-alueisiin tai osiin.

Ks. tarkemmin hankinnan kohteesta ja palvelulle asetetuista vaatimuksista tarjouspyynnöstä ja tarjouspyynnön liitteistä.,

Ilmoitusnumero 2024-015447
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Oikeudelliset palvelut (79100000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Oy Apotti Ab
Valimotie 17-19 00380 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Turun kaupungin matkatoimistopalvelut ajalle 1.1.2025 (tavoite) – 31.12.2027 + optio 1 vuotta.

Suomi | Turun kaupunki
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Määräaika: 4 viikkoa kuluttua | 18.11.2024 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Turun kaupungin hankintapalvelut pyytää tarjouksia Turun kaupungin, Turun vesihuolto Oy:n ja TVT-asunnot Oy:n käyttöön hankittavista matkatoimistopalveluista ajalle 1.1.2025 (tavoite) - 31.12.2027, jonka jälkeen sopimusta voidaan Tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin enintään yhdellä (1) vuodella, ajalle 1.1.2028-31.12.2028 (optio).

Matkatoimistopalveluilla tarkoitetaan matkanvälityspalveluita, jotka käsittävät liikematkustukseen liittyvät tuotteet/palvelut siinä laajuudessa kuin Tilaaja niitä tarvitsee. Kyseessä on kokonaisvaltainen matkojen hallinta- ja hankintapalvelu, joka sisältää sekä kotimaisen että ulkomaisen matkustuksen tarjouspyynnössä ja sen liitteissä esitetyn mukaisesti. Hankinnasta tehdään puitesopimus yhden Palveluntuottajan kanssa.

Matkustuspalveluita käyttävät kaupungin henkilöstö, luottamushenkilöt sekä sisäiset ja ulkopuoliset asiakkaat. Palveluita tarvitaan myös oppilaiden ja opiskelijoiden leirikouluihin ja ulkomaan vaihtoihin liittyvään matkustukseen.

Palvelua tulee tuottaa suomen, ruotsin ja englannin kielellä.
, Tilaus tehty onlinejärjestelmällä Turun kaupungin hankintapalvelut pyytää tarjouksia Turun kaupungin käyttöön hankittavista matkatoimistopalveluista ajalle 1.1.2025 (tavoite) - 31.12.2027, jonka jälkeen sopimusta voidaan Tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin enintään yhdellä (1) vuodella, ajalle 1.1.2028-31.12.2028 (optio).

Matkatoimistopalveluilla tarkoitetaan matkanvälityspalveluita, jotka käsittävät liikematkustukseen liittyvät tuotteet/palvelut siinä laajuudessa kuin Tilaaja niitä tarvitsee. Kyseessä on kokonaisvaltainen matkojen hallinta- ja hankintapalvelu, joka sisältää sekä kotimaisen että ulkomaisen matkustuksen tarjouspyyn-nössä ja sen liitteissä esitetyn mukaisesti. Hankinnasta tehdään puitesopimus yhden Palveluntuottajan kanssa.

Matkustuspalveluita käyttävät kaupungin henkilöstö, luottamushenkilöt sekä sisäiset ja ulkopuoliset asiakkaat. Palveluita tarvitaan myös oppilaiden ja opiskelijoiden leirikouluihin ja ulkomaan vaihtoihin liittyvään matkustukseen.

Palvelua tulee tuottaa suomen, ruotsin ja englannin kielellä., Tilaus tehty henkilökohtaisella palvelulla (sähköposti tai puhelin) Turun kaupungin hankintapalvelut pyytää tarjouksia Turun kaupungin käyttöön hankittavista matkatoimistopalveluista ajalle 1.1.2025 (tavoite) - 31.12.2027, jonka jälkeen sopimusta voidaan Tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin enintään yhdellä (1) vuodella, ajalle 1.1.2028-31.12.2028 (optio).

Matkatoimistopalveluilla tarkoitetaan matkanvälityspalveluita, jotka käsittävät liikematkustukseen liittyvät tuotteet/palvelut siinä laajuudessa kuin Tilaaja niitä tarvitsee. Kyseessä on kokonaisvaltainen matkojen hallinta- ja hankintapalvelu, joka sisältää sekä kotimaisen että ulkomaisen matkustuksen tarjouspyyn-nössä ja sen liitteissä esitetyn mukaisesti. Hankinnasta tehdään puitesopimus yhden Palveluntuottajan kanssa.

Matkustuspalveluita käyttävät kaupungin henkilöstö, luottamushenkilöt sekä sisäiset ja ulkopuoliset asiakkaat. Palveluita tarvitaan myös oppilaiden ja opiskelijoiden leirikouluihin ja ulkomaan vaihtoihin liittyvään matkustukseen.

Palvelua tulee tuottaa suomen, ruotsin ja englannin kielellä.,

Ilmoitusnumero 2024-015405
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien palvelut ja muut matkailupalvelut (63500000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Turun kaupunki
PL 355 20101 Turku FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kuormaaja Kiihtelysvaaran hautausmaalle / Joensuun ev.lut seurakuntayhtymä

Suomi | Pohjois-Karjalan hankintatoimi
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 6.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Pohjois-Karjalan hankintatoimi pyytää antamaan tarjouksen Joensuun ev.lut seurakuntayhtymälle Kiihtelysvaaran hautausmaan käyttöön tulevasta pienkuormaajasta Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä. Hankintaprosessi on kokonaisuudessaan suomenkielinen. Laitteen tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset mm. rakenteen, varusteiden, työ- ja paloturvallisuuden sekä sähköturvallisuuden osalta. Pohjois-Karjalan hankintatoimi pyytää antamaan tarjouksen Joensuun ev.lut seurakuntayhtymälle Kiihtelysvaaran hautausmaan käyttöön tulevasta pienkuormaajasta Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä. Hankintaprosessi on kokonaisuudessaan suomenkielinen. Laitteen tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset mm. rakenteen, varusteiden, työ- ja paloturvallisuuden sekä sähköturvallisuuden osalta.

Ilmoitusnumero 2024-150114
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Raskaat moottoriajoneuvot (34140000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D3
Osoitetiedot Pohjois-Karjalan hankintatoimi
Torikatu 19 A 80100 Joensuu FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kuljetuspalvelut, materiaalikuljetukset Oulun suuralueelle

Suomi | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Määräaika: 4 viikkoa kuluttua | 18.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) materiaalikuljetukset Oulun suuralueelle 1.1.2025 - 31.12.2027, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.
Kuljetettavia materiaaleja ovat näytteet, posti, välinehuollon välineet ja verivalmisteet. Satunnaisesti kuljetettavissa tavaroissa voi olla mm. varastotarvikkeita tai pieniä laitteita. 

Kuljetukset on jaettu kahteen osaan:
Osa 1:
Kuljetukset toistuvat säännöllisen aikataulutuksen mukaan ns. vakioreitteinä. Toiminnan muuttuessa (osoitteen muutokset, volyymin muutokset) reitistöä ja tavaralajeja tulee voida muuttaa hankintakauden aikana.

Osa 2:
Verivalmisteet 24/7, jotka eivät sisälly vakioreitteihin.

Palvelukuvaus on erillisellä liitteellä, liite 1.

Tarjouspyynnössä ilmoitetut määrät ovat arvioituja hankintakauden (36 kk) määriä. Tilaaja ei sitoudu annettuihin määriin, vaan ne voivat olla pienemmän tai suuremmat.

Tilaaja varaa oikeuden tehdä lisäostoja sopimukseen toiminnan muutoksista johtuen. Lisäoston arvo on enintään 25 % hankinnan kokonaisarvosta.

, Kuljetuspalvelut, ns. vakioreitit Kuljetettavia materiaaleja ovat näytteet, posti, välinehuollon välineet ja verivalmisteet. Satunnaisesti kuljetettavissa tavaroissa voi olla mm. varastotarvikkeita tai pieniä laitteita. 

Kuljetukset toistuvat säännöllisen aikataulutuksen mukaan ns. vakioreitteinä. Toiminnan muuttuessa (osoitteen muutokset, volyymin muutokset) reitistöä ja tavaralajeja tulee voida muuttaa hankintakauden aikana.

Kuljetuksessa on kaksi erillistä reitistöä, jossa molemmissa ajetaan liitteen mukaiset reitit viikoittain arkipäivisin (ma-pe) ei arkipyhinä. Tarjoaja voi esittää oman näkemyksensä reitin toteutuksesta, mutta tiettyjä reunaehtoja päivien ja toiminta-ajan osalta ei voida muuttaa.

- Liite 2, Näyte- ja postilinja ma-pe, aikataulut, yksiköiden osoitetiedot
- Liite 3, Välinehuolto ma-pe, aikataulut, yksiköiden osoitetiedot

Tavarat sopivat keskikokoisiin pakettiautoihin.

Tilaaja valitse yhden toimittajan, jonka kanssa tekee sopimuksen, jotta tarvittaessa muutoksia voidaan tehdä myös reittien kesken., Verivalmisteet päivystyskuljetuksina 24/7 Verivalmisteet 24/7, jotka eivät sisälly vakioreitteihin. Tilaukset annetaan erillisinä toimeksiantoina tarpeiden mukaisesti.

Verivalmisteet eivät vie paljon tilaa.,

Ilmoitusnumero 2024-015473
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Tavarankuljetusajoneuvojen vuokraus kuljettajan kanssa (60180000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
PL 10 90029 POHDE FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Rintasyöpäseulonnan (mammografiaseulontapalvelu) hankinta Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle

Suomi | Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Määräaika: 7 päivää kuluttua | 30.10.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohteena on mammografiaseulontapalvelujen järjestäminen Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle (OmaHäme).

Hankinta koskee terveydenhuoltolain (1326/2010) 14 §:n ja valtioneuvoston seulonta-asetuksen (339/2011) mukaista rintasyöpää ehkäisevää seulontaa seulontaohjelman mukaisille naisikäryhmille Kanta-Hämeen hyvinvointialueella.

Mammografiaan perustuva rintasyövän seulontatutkimus on suoritettava kaikkien voimassa olevien viranomaismääräysten edellyttämällä tavalla ja standardoituja seulontakäytäntöjä noudattaen, mm. Rintasyövän valtakunnallisen diagnostiikka- ja hoitosuosituksen mukaisesti (Suomen rintasyöpäryhmä ry). Palveluntuotannossa on huomioitava, että toiminnan tulee täyttää säteilylain (859/2018) mukaiset vaatimukset ja sen nojalla annettujen valtioneuvoston asetuksen ionisoivasta säteilystä (1034/2018), sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen ionisoivasta säteilystä (1044/2018) ja sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen ionisoimattomasta säteilyn väestölle aiheuttaman altistuksen rajoittamisesta (1045/2018) mukaiset vaatimukset.

Palvelu ja sitä koskevat vaatimukset kuvattu tarkemmin liitteessä 1. Rintasyöpäseulonnan palvelukuvaus.

Todelliset seulontapalveluun kutsuttavien määrät selviävät vuosittain poimimalla ao. ikäluokat väestörekisteristä. Vuonna 2023 seulontaan kutsuttujen määrä oli n. 12 000 kpl.

Lukumäärät ovat arvioita eikä hankintayksikkö siten sitoudu ostamaan Palvelutuottajalta mitään tiettyä määrää palvelua vuosittain.

Palvelua tulee tuottaa alueella 3 paikassa. Palvelun tuotantopaikat ovat Hämeenlinna, Forssa ja Riihimäki.

Sopimuskausi 1.1.2025 - 31.12.2026. Tilaaja varaa optiot vuosille 2027 ja 2028. Tilaaja tekee päätöksen option käyttämisestä viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen alkuperäisen sopimuskauden päättymistä., Rintasyöpäseulontatutkimukset- Palvelun hinta, Hämeenlinnan seutu Hämeenlinnan seutu sisältää seuraavat kunnat: Hämeenlinnan kaupunki, Hattulan ja Janakkalan kunnat.

Väkiluku n. 119 300 asukasta.

Vuonna 2023 oli n. 6400 osallistunutta rintasyöpäseulontoihin., Rintasyöpäseulontatutkimukset- Palvelun hinta, Forssan seutu Forssan seutu sisältää seuraavat kunnat: Forssan kaupunki, Humppilan, Jokioisen, Tammelan ja Ypäjän kunnat.

Väkiluku n. 32 310 asukasta.

Vuonna 2023 oli n. 1870 osallistunutta rintasyöpäseulontoihin., Rintasyöpäseulontatutkimukset- Palvelun hinta, Riihimäen seutu Riihimäen seutu sisältää seuraavat kunnat: Riihimäen kaupunki, Hausjärven ja Lopen kunnat

Väkiluku n. 44 190 asukasta.

Vuonna 2023 oli n. 2440 osallistunutta rintasyöpäseulontoihin.,

Ilmoitusnumero 2024-015446
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Terveyspalvelut (85100000), Lääketieteelliset kuvantamispalvelut (85150000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C2
Osoitetiedot Kanta-Hämeen hyvinvointialue
PL 39 13101 Hämeenlinna FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Työvuorosuunnittelun järjestelmä

Suomi | Lapin hyvinvointialue
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Työvuorosuunnittelun järjestelmä Tämän hankinnan kohteena on Lapin Hyvinvointialueen (jäljempänä ”Lapha”) työvuorosuunnittelun järjestelmä (myöhemmin myös ”järjestelmä” ja ”ratkaisu”), sisältäen käyttöönottoprojektin, ohjelmistopalvelun sisältäen käyttöoikeudet sekä asiantuntijapalvelut.

Hankinnan tavoitteena on hankkia koko Lapin hyvinvointialueen tarpeita vastaava työvuorosuunnittelun järjestelmä, joka sisältää seuraavat toiminnallisuudet:

- Työvuorosuunnitelman tekeminen ja hyväksyntä
- Työvuorosuunnitelman julkaisu ja viestintä
- Muutosten hallinta
- Työajan kirjaaminen, seuranta, hallinnointi ja hyväksyminen
- Toteumatiedon siirtyminen palkkahallintoon

Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.,

Ilmoitusnumero 2024-015404
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät (48000000), Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki (72000000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi
Osoitetiedot Lapin hyvinvointialue
PL 8041 96101 Rovaniemi FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Teräslasiseinät, teräsovet ja teräslasiovet, Ensi linja 1

Suomi | Stara (Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos)
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 6.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Urakkaan kuuluu kohteen teräsovet, teräslasiovet ja teräslasiseinät aineineen, tarvikkeineen, kuljetuksineen ja kalustoineen asiakirjojen mukaisesti valmistettuna ja paikalleen asennettuna. Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara pyytää tarjoustanne Ensi linja 1:n teräsovista, teräslasiovista ja teräslasiseinistä valmiiksi paikoilleen asennettuna kaikkine materiaaleineen, tarvikkeineen, kalustoineen, työvälineineen ja kuljetuksineen tämän tarjouspyynnön ja liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti. Alustava työaika: tammikuu 2025 Kohteen osoite: Ensi linja 1, Helsinki

Ilmoitusnumero 2024-150113
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000), Ovien, ikkunoiden ja niihin liittyvien osien asennustyöt (45421100)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Stara (Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos)
PL 1605 00099 Helsingin kaupunki FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Ohjelmistolisenssit sekä lisenssien asiantuntijapalvelut 2024-2030

Suomi | Maanmittauslaitos
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Määräaika: 3 viikkoa kuluttua | 15.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Tämän dynaamisen hankintajärjestelmän (jäljempänä myös "DPS") kohteena on ohjelmistolisenssit sekä lisenssien optimointiin ja konfigurointiin liittyvät asiantuntijapalvelut. DPS toteutetaan Maanmittauslaitoksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteishankintana.

Hankinnan kohteena on virastojen oman toimintansa tukena tarvittavat ohjelmistolisenssit, joita virastot eivät hanki Valtorin tai muun sidoshankintayksikön kautta. Hankinnan taustalla on mukana olevien hankintayksiköiden tarve solmia oman toimintansa kannalta riittävän pitkäkestoisia lisenssisopimuksia hankintalain puitteissa.

Lisenssihankintoihin liittyvien asiantuntijapalveluiden kohteena on lisenssisopimusten ja teknisten yksityiskohtien asiantuntijapalvelut
Hankinnan kohteena ei ole varsinaiset toteutukseen liittyvät palvelut, vaan eri ohjelmistolisenssien käytön optimointiin ja tai teknisiin yksityiskohtiin, kuten konfigurointeihin tai tietoturvan kannalta olennaisiin kohtiin liittyvät asiantuntijapalvelut.

Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen:
Osa-alue 1- Ohjelmistolisenssihankinnat
Sisältää hankinnassa mukana olevien hankintayksiköiden tarvitsemat ohjelmistolisenssit

Osa-alue 2 - Ohjelmistolisenssien asiantuntijapalvelut
Sisältää ohjelmistolisenssien optimointiin ja konfigurointiin liittyvät asiantuntijapalvelut

, Ohjelmistolisenssihankinnat Sisältää hankintaan osallistuvien hankintayksiköiden tarvitsemat ohjelmistolisenssit.

Osa-alueen 1 ennakoitu arvo sopimuskauden 2024-2030 aikana on 18 000 000 euroa. Maanmittauslaitoksen osuus tästä on 15 000 000 euroa ja Luonnonvarakeskuksen 3 000 000 euroa., Ohjelmistolisenssien optimointiin ja konfigurointiin liittyvät asiantuntijapalvelut Osa-alue 2 sisältää ohjelmistolisenssien optimointiin ja konfigurointiin liittyvät asiantuntijapalvelut.

Osa-alueen 2 ennakoitu arvo sopimuskauden 2024-2030 aikana on 800 000 euroa. Maanmittauslaitoksen osuus tästä on 500 000 euroa ja Luonnonvarakeskuksen 300 000 euroa.,

Ilmoitusnumero 2024-015472
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät (48000000), Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki (72000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Maanmittauslaitos
Opastinsilta 12 C 00520 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Puhelinvaihdejärjestelmän ylläpito- ja kehityspalvelut sekä puhelujen ohjaus- ja tallennusratkaisu

Suomi | Fingrid Oyj
Julkaistu 7 päivää sitten | 17.10.2024 Määräaika: 1 viikko kuluttua | 1.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Puhelinvaihdejärjestelmän ylläpito- ja kehityspalvelut sekä puhelujen ohjaus- ja tallennusratkaisu Hankinnan kohteena on käytössä olevan Cisco-puhelinvaihdejärjestelmän puhelujen ohjaus- ja
tallennusratkaisun (Call Center) sekä puhelinvaihdejärjestelmän ylläpito- ja kehityspalvelut.
Puhelinvaihdejärjestelmä ja asennettu ja sitä käytetään Fingridin omista ICT-konesaleista ja kilpailutettava palvelu tuotetaan ao. ympäristöön.,

Ilmoitusnumero 2024-015443
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki (72000000), IT-ohjelmistojen kehittämispalvelut (72212517), Tallennuksenhallintaohjelmistojen kehittämispalvelut (72212782)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Fingrid Oyj
Läkkisepäntie 21 00620 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma