Pohjatuulenpuiston purouoma, vaihe II

Suomi | Järvenpään kaupunki
Julkaistu 7 päivää sitten | 23.6.2026 Määräaika: 1 viikko kuluttua | 10.7.2026 09:01 Alkuperäinen ilmoitus

Pohjatuulenpuiston purouoma, vaihe II Rakennushanke sijoittuu Järvenpään kaupungin Mikonkorven kaupunginosaan, Pohjatuulenpuistoon. Rakennushankkeen tarkoituksena on kunnostaa purouoma sekä purouomaan liittyvä laskuoja, joissa molemmissa on tapahtunut merkittävää virtauseroosion aiheuttamaa syvenemistä. Työ sisältää pääosin maanrakennustöitä. Kunnostustoimenpiteet pitävät sisällään nykyisen purouoman tasauksen nostamista sekä linjauksen suoristamista, niin purouoman kuin laskuojankin osalta. Stabiliteettiriskin alentaminen ja virtauseroosion vaikutusten vähentäminen edellyttää lisäksi luiskien loiventamista, täyttöjä sekä vastapenkereen rakentamista.
Nyt toteutettava kunnostus on jatkoa aikaisemmin toteutetuille kunnostusvaiheille.
Urakan yhteensovittaminen alueen mahdolliseen muuhun rakentamiseen kuuluu urakoitsijalle.,

Ilmoitusnumero 2026-052109
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Järvenpään kaupunki
Sibeliuksenkatu 8 04400 Järvenpää FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Ennakoivan tuhoeläintorjunnan palveluhankinta

Suomi | Leijona Catering Oy
Julkaistu 7 päivää sitten | 23.6.2026 Alkuperäinen ilmoitus

Ennakoivan tuhoeläintorjunnan palveluhankinta TÄMÄ EI OLE HANKINTAILMOITUS EIKÄ TARJOUSPYYNTÖ, VAAN TIETOPYYNTÖ.

Tietopyynnön kohteena on Leijona Catering Oy:lle ennakoivaa tuhoeläintorjuntaa koskevan palvelun hankinta.
Alustavan suunnitelman mukaan Tilaaja tulee valitsemaan yhden (1) sopimustoimittajan, jonka tuhoeläintorjuntapalvelun toteuttaminen toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.

Tämän tietopyynnön tarkoituksena on tiedottaa markkinoita tulevasta kilpailutuksesta, kartoittaa markkinoiden tilannetta, mahdollistaa kommenttien esittäminen tulevasta hankinnasta (tarjouspyyntöluonnokseen) sekä saada hankintaa koskevaa tietoa, jotta varsinainen tarjouskilpailu voidaan toteuttaa mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Tietopyynnöllä täydennetään osaamista tarjouspyynnön laadintaan. Tietopyyntö ei velvoita hankintayksikköä toteuttamaan hankintaa tietopyynnössä kuvatulla tavalla, ja hankintayksikkö voi jättää tarjouskilpailun kokonaan toteuttamatta.

Hankintayksikkö ei ole velvollinen ottamaan huomioon tietopyynnön perusteella saatuja vastauksia tarjouspyynnön
laadinnassa. Tietopyyntöön vastaaminen ei sido toimittajaa tarjouskilpailuun osallistumiseen, eikä ole myöskään
edellytyksenä myöhemmin varsinaiseen tarjouskilpailuun osallistumiselle. Tietopyyntöön vastaamatta jättäminen ei estä mahdolliseen tarjouskilpailuun osallistumista, eikä tietopyyntöön vastaaminen vaikuta toimittajan asemaan varsinaisessa tarjouskilpailussa.

Tällä tietopyynnöllä kerätyt tiedot säilyvät täysin luottamuksellisina ja niitä tullaan käyttämään ainoastaan hankinnan
suunnitteluun. Tietopyyntöön vastanneille ei makseta korvausta vastaamisesta.,

Ilmoitusnumero 2026-052097
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Tuholaistorjunta (90922000)
Ilmoitustyyppi Ennakkoilmoitus julkisesta hankinnasta
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Leijona Catering Oy
Viestikatu 7 b 70600 Kuopio FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Tulostus- ja postituspalveluiden hankinta

Suomi | YTK Työttömyyskassa
Julkaistu 1 viikko sitten | 22.6.2026 Alkuperäinen ilmoitus

Tulostus- ja postituspalveluiden hankinta Hankinnan kohteena on kokonaisvaltainen postipalvelu, joka kattaa kirjeiden, päätösten ja laskujen kirjeaineiston vastaanoton sähköisessä muodossa, tulostuksen, kuorituksen, jakelun sekä lomakepohjien hallinnan ja säilytyksen.,

Ilmoitusnumero 2026-052047
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Posti- ja televiestintäpalvelut (64000000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot YTK Työttömyyskassa
Teollisuuskatu 4 32200 Loimaa FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Lietteiden keräys ja kuljetus saaristoalueella

Suomi | Lounais-Suomen Jätehuolto Oy
Julkaistu 1 viikko sitten | 21.6.2026 Määräaika: 1 kuukausi kuluttua | 10.8.2026 12:00 Alkuperäinen ilmoitus

Tämä hankinta sisältää pääsääntöisesti meriteitse huoltoaluksella suoritettavia lietetyhjennyksiä. Urakoitsijalla tulee olla koko sopimuskauden ajan käytettävissään tehtävän edellyttämä huoltoalus sekä muu tarvittava kuljetuskalusto meriteitse saavutettavien kohteiden hoitamiseksi. Lisätietoa sopimusmallissa.

Urakka suoritetaan yksikköurakkahintana, joka pitää sisällään kaikki toiminnasta aiheutuvat kustannukset (alv 0 %). Yksikköurakkahintaan sisältyvät kaikki tähän sopimukseen kuuluvat työsuoritteet.

Tilaaja pyytää kolmea (3) eri hintaa per urakka tässä hankintailmoituksessa.

Tilaaja selvittää mahdollisuuksien mukaan asiakkaiden lietetyhjennysten rytmityksen siten, että tyhjennykset ajoittuvat pääsääntöisesti kevät- ja syyskausille. Tilaaja luovuttaa nämä tiedot urakoitsijalle reitityksen suunnittelua varten. Urakoitsija vastaa tyhjennysten reitityksestä sekä niiden käytännön toteutuksesta. Urakoitsija sopii tyhjennyksiin liittyvistä yksityiskohdista suoraan asiakkaiden kanssa.
Ennakkoon suunniteltujen ja reititettyjen tyhjennysten lisäksi urakoitsija vastaanottaa asiakkailta uusia tyhjennystilauksia, sopii niiden toteuttamisesta ja vastaa niiden reitityksestä. Urakoitsija vastaanottaa ja toteuttaa myös pikatyhjennystilauksia.

Urakka-alueet sijoittuvat Lounais-Suomen Jätehuollon saaristoalueelle, pois lukien Uudenkaupungin saaristoalue.

Hankintailmoituksessa on kaksi (2) osaa:
Urakka-alue A (Kaarinan, Maskun, Naantalin, Paraisten, Sauvon ja Turun alueella)
Urakka-alue B (Kemiönsaaren, Salon ja Sauvon alueella)

Tarjouspyyntö ei sisällä lieteajoneuvolla saavutettavia tyhjennyksiä mantereella tai saarilla, joihin on maantie-, silta- tai lossiyhteys. Kyseisillä alueilla voi kuitenkin olla lieteajoneuvolla saavuttamattomissa olevia kohteita, jotka vaativat tyhjennyksen meriteitse ja kuuluvat siten näihin saaristoalueen urakoihin. Katso karttaliitteestä (Liite 3): LSJH:n muut urakka-alueet.

Tarjoaja voi tarjota molempia osia. Soveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjoukset otetaan vertailuun. Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus ja valinta tehdään vaatimukset täyttävistä tarjouksista alimman hinnan mukaan. Valinta voidaan tehdä alimman hinnan mukaan, sillä
hankintailmoituksessa ja siihen liittyvässä sopimuksessa on määritelty palvelulle korkea laatutaso.

Yksikköurakkahintaan kuuluu kuljetuskaluston ajaminen keräyskohteeseen alusta tai yhteysalusta hyödyntäen, keräysjärjestelmän lietteen tyhjentäminen alukseen tai kuljetuskalustoon, lietteen kuljettaminen aluksesta tai kuljetuskalustosta johonkin määritetyistä vastaanottopaikoista ja kuorman purkaminen sekä tilaajan ohjeiden mukaisten merkintöjen kirjaaminen ja valokuvien tallentaminen ajoneuvopäätteelle.
Tarkemmat urakkaan liittyvät tehtävät ja lisätöistä maksettavat korvaukset ovat sopimusmallissa.

Voittanut palveluntuottaja velvoitetaan hyväksymään sopimusmallin sisältö sellaisenaan., Lietteiden keräys ja kuljetus Urakka-alueella A (Kaarinan, Maskun, Naantalin, Paraisten, Sauvon ja Turun alueella) Urakoitsijalla tulee olla koko sopimuskauden ajan käytettävissään tehtävän edellyttämä huoltoalus sekä muu tarvittava kuljetuskalusto meriteitse saavutettavien kohteiden hoitamiseksi. Lisätietoa sopimusmallissa.

Urakka suoritetaan yksikköurakkahintana, joka pitää sisällään kaikki toiminnasta aiheutuvat kustannukset (alv 0 %). Yksikköurakkahintaan sisältyvät kaikki tähän sopimukseen kuuluvat työsuoritteet.

Tilaaja pyytää kolmea (3) eri hintaa per urakka tässä hankintailmoituksessa.

Tilaaja selvittää mahdollisuuksien mukaan asiakkaiden lietetyhjennysten rytmityksen siten, että tyhjennykset ajoittuvat pääsääntöisesti kevät- ja syyskausille. Tilaaja luovuttaa nämä tiedot urakoitsijalle reitityksen suunnittelua varten. Urakoitsija vastaa tyhjennysten reitityksestä sekä niiden käytännön toteutuksesta. Urakoitsija sopii tyhjennyksiin liittyvistä yksityiskohdista suoraan asiakkaiden kanssa.
Ennakkoon suunniteltujen ja reititettyjen tyhjennysten lisäksi urakoitsija vastaanottaa asiakkailta uusia tyhjennystilauksia, sopii niiden toteuttamisesta ja vastaa niiden reitityksestä. Urakoitsija vastaanottaa ja toteuttaa myös pikatyhjennystilauksia.

Urakka-alueet sijoittuvat Lounais-Suomen Jätehuollon saaristoalueelle, pois lukien Uudenkaupungin saaristoalue.

Urakka-alue A (Kaarinan, Maskun, Naantalin, Paraisten, Sauvon ja Turun alueella)

Tarjouspyyntö ei sisällä lieteajoneuvolla saavutettavia tyhjennyksiä mantereella tai saarilla, joihin on maantie-, silta- tai lossiyhteyttä. Kyseisillä alueilla voi kuitenkin olla lieteajoneuvolla saavuttamattomissa olevia kohteita jotka vaativat tyhjennyksen meriteitse ja kuuluvat siten näihin saaristoalueen urakoihin. Katso karttaliitteistä: LSJH:n muut urakka-alueet.

Tarjoaja voi tarjota molempia osia. Soveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjoukset otetaan vertailuun. Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus ja valinta tehdään vaatimukset täyttävistä tarjouksista alimman hinnan mukaan. Valinta voidaan tehdä alimman hinnan mukaan, sillä
hankintailmoituksessa ja siihen liittyvässä sopimuksessa on määritelty palvelulle korkea laatutaso.

Voittanut palveluntuottaja velvoitetaan hyväksymään sopimusmallin sisältö sellaisenaan.

Yksikköurakkahintaan kuuluu kuljetuskaluston ajaminen keräyskohteeseen alusta tai yhteysalusta hyödyntäen, keräysjärjestelmän lietteen tyhjentäminen alukseen tai kuljetuskalustoon, lietteen kuljettaminen aluksesta tai kuljetuskalustosta johonkin määritetyistä vastaanottopaikoista ja kuorman purkaminen sekä tilaajan ohjeiden mukaisten merkintöjen kirjaaminen ja valokuvien tallentaminen ajoneuvopäätteelle.
Tarkemmat urakkaan liittyvät tehtävät ja lisätöistä maksettavat korvaukset ovat sopimusmallissa., Lietteiden keräys ja kuljetus Urakka-alueella B (Kemiönsaaren, Salon ja Sauvon alueella) Urakoitsijalla tulee olla koko sopimuskauden ajan käytettävissään tehtävän edellyttämä huoltoalus sekä muu tarvittava kuljetuskalusto meriteitse saavutettavien kohteiden hoitamiseksi. Lisätietoa sopimusmallissa.

Urakka suoritetaan yksikköurakkahintana, joka pitää sisällään kaikki toiminnasta aiheutuvat kustannukset (alv 0 %). Yksikköurakkahintaan sisältyvät kaikki tähän sopimukseen kuuluvat työsuoritteet.

Tilaaja pyytää kolmea (3) eri hintaa per urakka tässä hankintailmoituksessa.

Tilaaja selvittää mahdollisuuksien mukaan asiakkaiden lietetyhjennysten rytmityksen siten, että tyhjennykset ajoittuvat pääsääntöisesti kevät- ja syyskausille. Tilaaja luovuttaa nämä tiedot urakoitsijalle reitityksen suunnittelua varten. Urakoitsija vastaa tyhjennysten reitityksestä sekä niiden käytännön toteutuksesta. Urakoitsija sopii tyhjennyksiin liittyvistä yksityiskohdista suoraan asiakkaiden kanssa.
Ennakkoon suunniteltujen ja reititettyjen tyhjennysten lisäksi urakoitsija vastaanottaa asiakkailta uusia tyhjennystilauksia, sopii niiden toteuttamisesta ja vastaa niiden reitityksestä. Urakoitsija vastaanottaa ja toteuttaa myös pikatyhjennystilauksia.

Urakka-alueet sijoittuvat Lounais-Suomen Jätehuollon saaristoalueelle, pois lukien Uudenkaupungin saaristoalue.

Urakka-alue B (Kemiönsaaren, Salon ja Sauvon alueella)

Tarjouspyyntö ei sisällä lieteajoneuvolla saavutettavia tyhjennyksiä mantereella tai saarilla, joihin on maantie-, silta- tai lossiyhteyttä. Kyseisillä alueilla voi kuitenkin olla lieteajoneuvolla saavuttamattomissa olevia kohteita jotka vaativat tyhjennyksen meriteitse ja kuuluvat siten näihin saaristoalueen urakoihin. Katso karttaliitteistä: LSJH:n muut urakka-alueet.

Tarjoaja voi tarjota molempia osia. Soveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjoukset otetaan vertailuun. Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus ja valinta tehdään vaatimukset täyttävistä tarjouksista alimman hinnan mukaan. Valinta voidaan tehdä alimman hinnan mukaan, sillä
hankintailmoituksessa ja siihen liittyvässä sopimuksessa on määritelty palvelulle korkea laatutaso.

Voittanut palveluntuottaja velvoitetaan hyväksymään sopimusmallin sisältö sellaisenaan.

Yksikköurakkahintaan kuuluu kuljetuskaluston ajaminen keräyskohteeseen alusta tai yhteysalusta hyödyntäen, keräysjärjestelmän lietteen tyhjentäminen alukseen tai kuljetuskalustoon, lietteen kuljettaminen aluksesta tai kuljetuskalustosta johonkin määritetyistä vastaanottopaikoista ja kuorman purkaminen sekä tilaajan ohjeiden mukaisten merkintöjen kirjaaminen ja valokuvien tallentaminen ajoneuvopäätteelle.
Tarkemmat urakkaan liittyvät tehtävät ja lisätöistä maksettavat korvaukset ovat sopimusmallissa.,

Ilmoitusnumero 2026-052033
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lika- tai sakokaivojen tyhjennyspalvelut (90460000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Lounais-Suomen Jätehuolto Oy
Lemminkäisenkatu 50 20520 Turku FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Valaistuksen ohjausjärjestelmä

Suomi | Helsingin Kaupunginteatteri / Helsingin teatterisäätiö
Julkaistu 1 viikko sitten | 21.6.2026 Määräaika: 1 kuukausi kuluttua | 12.8.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Valaistuksen ohjausjärjestelmä Hankinnan kohteena on Helsingin Kaupunginteatterin valaistuksen ohjausjärjestelmä repertuaariteatterikäyttöön. Hankintaan sisältyy lisäksi käyttökoulutus laitteen käytöstä sekä toimitus Hankintayksikön osoittamaan paikkaan. Tilaaja vastaa asennuksesta.

Hankittavan valaistuksen ohjausjärjestelmän ja sen tarvikkeiden tulee olla uusia ja käyttämättömiä.

Hankinnan kohdetta ja sille asetettuja vaatimuksia on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa.

Sopimus hankinnasta tehdään yhden (1) tarjoajan kanssa. Sopimus tehdään liitteenä toimitetun sopimusmallin mukaisesti.

Hankintayksikölle ei muodostu määräostovelvoitetta eikä Hankintayksikkö sitoudu hankinta-asiakirjoissa ilmoitettuihin määriin. Hankintayksiköllä on oikeus määrittää hankittavien tuotteiden ja laitteiden määrät tilauksen yhteydessä. Sopimus ei tuota valitulle toimittajalle yksinoikeutta hankinnan kohteena olevien tuotteiden toimittamiseen.,

Ilmoitusnumero 2026-051936
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Radio-, televisio- ja viestintä- ja teleliikennelaitteet ja niihin liittyvät laitteet (32000000), Korjaus- ja huoltopalvelut (50000000), Sähkökoneet, -kojeet, -laitteet ja -kulutustarvikkeet; valaistus (31000000), Valaistuslaitteet ja sähkölamput (31500000), Sähkölaitteet ja -kojeet (31600000), Sähkötarvikkeet, sähkömekaaniset ja -tekniset tarvikkeet (31700000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Helsingin Kaupunginteatteri / Helsingin teatterisäätiö
Ensi linja 2 00530 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Jakeluautot ja perävaunu, Sakupe Oy

Suomi | Sansia Oy
Julkaistu 1 viikko sitten | 21.6.2026 Alkuperäinen ilmoitus

Sansia Oy pyytää tarjoustanne Sakupe Oy:lle Siilinjärven toimipisteeseen hankittavista neljästä kuorma-autosta ja yhdestä perävaunusta., Jakeluautot Sansia Oy pyytää tarjoustanne Sakupe Oy:lle Siilinjärven toimipisteeseen hankittavista neljästä kuorma-autosta., Perävaunu Sansia Oy pyytää tarjoustanne Sakupe Oy:lle Siilinjärven toimipisteeseen hankittavasta perävaunusta.,

Ilmoitusnumero 2026-052044
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Tavarakuljetuksiin tarkoitetut moottoriajoneuvot (34130000), Perävaunut ja puoliperävaunut (34223000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Sansia Oy
Puutarhakatu 6 70300 Kuopio FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Sähkön hankinta

Suomi | Ypäjän kunta
Julkaistu 1 viikko sitten | 21.6.2026 Määräaika: 3 viikkoa kuluttua | 20.7.2026 12:00 Alkuperäinen ilmoitus

Sähkön hankinta Sähkön hankinta Ypäjän kunnan ja Ypäjän Lämpö Oy:n sähkön käyttöpaikkoihin.,

Ilmoitusnumero 2026-052040
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Öljytuotteet, polttoaineet, sähkö ja muut energian lähteet (09000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C2
Osoitetiedot Ypäjän kunta
Perttulantie 20 32100 YPÄJÄ FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Iitin kunnan asemakaava-alueiden katujen ja kevyen liikenteen väylien talvikunnossapito 1.11.2026 – 31.10.2029 + 2 vuoden optio

Suomi | Iitin kunta
Julkaistu 1 viikko sitten | 21.6.2026 Määräaika: 1 kuukausi kuluttua | 31.7.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Iitin kunnan asemakaava-alueiden katujen ja kevyen liikenteen väylien talvikunnossapito: lumen auraus ja hiekoitus sekä tarvittaessa muu liukkauden torjunta.

Polanteiden poisto tilataan tarvittaessa erikseen; lähtökohtaisesti pyritään siihen, että polannetta ei pääse muodostumaan.

Kunnan kalusto (2 kpl) suorittaa myös hiekoituksia ja pienimuotoisia auraustöitä Kausalan asemakaava-alueen urakka-alueella. Urakoitsijan hoidettavat alueet on merkitty liitteenä oleviin karttoihin.

Lumen siirto, kuormaus ja kuljetus sekä hiekoitushiekan poisto optiotöinä erikseen tilattuina. Optiotyöt kunta voi hoitaa itse tai käyttää muitakin urakoitsijoita. Optiotöiden tarjoaminen ei ole pakollista. Optiotyöt eivät vaikuta hintavertailuun.

Auraus ja hiekoitus ja muut työt suoritetaan kunnan antamien ohjeiden mukaisesti. Ohjeet käydään läpi valitun urakoitsijan (urakoitsijoiden) kanssa ennen töiden aloittamista pidettävässä aurauspalaverissa, jossa myös vahvistetaan aurauskartat. Aurauskarttoihin voidaan tehdä muutoksia sopimuskauden aikana. Tilaaja ei sitoudu mihinkään hankintamääriin, vaan töitä tehdään tarpeen ja kunnan tilausten sekä ohjeiden mukaan. Mikäli alueita jää pois katu- tms. käytöstä tai ne muusta kunnan määrittelemästä syystä on tarpeen poistaa, hoidettavia (sopimuksen piiriin kuuluvia) alueita voidaan sopimuskauden aikana myös supistaa ilman, että kunta maksaa siitä korvausta. Hoidettavia alueita voidaan myös lisätä, mikäli se on tarpeen. Mahdollisista alueiden lisäyksistä sovitaan erikseen. Lisäyksissä käytetään tässä kilpailutuksessa tarjottuja yksikköhintoja, ellei erikseen sovittaessa muuta sovita.

Yöpäivystys ja hälytys sekä töiden suorittaminen:
- Muilla kuin Kausalan asemakaava-alueella urakoitsija(t) hoitaa töihin lähdön oma-aloitteisesti sääolosuhteiden ja kunnan antamien ohjeiden mukaan.
- Kausalan asemakaava-alueella urakoitsija(t) päivystää maanantai-illasta 15:30 – perjantaiaamuun klo 7:00 asti ja hälyttää tänä aikana klo 24.00 – 05.00 kunnan kuljettajat (2) puhelimella työtehtäviin sääolosuhteiden mukaan.
- Kunnan kuljettajat päivystävät perjantai-illasta klo 15:30 alkaen maanantaiaamuun klo 07:00 asti ja hälyttävät tänä aikana Kausalan asemakaava-alueen urakoitsijan(t) puhelimella työtehtäviin sääolosuhteitten mukaan. Muina aikoina urakoitsija(t) hoitaa töihin lähdön oma-aloitteisesti sääolosuhteiden ja kunnan antamien ohjeiden mukaan.

Kuvaus laajuudesta: Koko alueen auraus; koko tarjotun alueen auraus käsittää liitekartassa kuvattujen tie- ja katualueiden (sis. kevyen liikenteen väylät, kääntöpaikat, linja-autopysäkit sekä liittymät) aurauksen kertaalleen läpi kokonaisuudessaan siten, että vaadittu laatuvaatimus auraukselle täyttyy. Koko alueen liukkaudentorjunta; koko tarjotun alueen liukkaudentorjunta käsittää liitekartassa kuvattujen tie- ja katualueiden (sis. kevyen liikenteen väylät, kääntöpaikat, linja-autopysäkit sekä liittymät) liukkaudentorjunnan kertaalleen läpi kokonaisuudessaan siten, että vaadittu laatuvaatimus liukkaudentorjunnalle täyttyy. Polanteiden poisto; polanteiden poisto käsittää liitekartassa kuvattujen tie- ja katualueiden polanteiden poiston siten, että vaadittu laatuvaatimus täyttyy. Lähtökohtaisesti pyritään siihen että polannetta ei ehdi muodostumaan. Polanteen poisto tilataan erikseen., Kausalan asemakaava-alueen katujen ja kevyen liikenteen väylien talvikunnossapito Kausalan asemakaava-alueen kadut ja kevyen liikenteen väylät:

Vaihtoehto 1. Kuorma-auto, vähintään kolmiakselinen 25 tonnin kokoluokkaan kuuluva, varustettuna vinoetuauralla ja alusterällä. Alusterän tulee olla varustettu kumireikäterällä ja tarvittaessa tappiterällä. Neliveto-traktoreita, joiden teho on vähintään 100 hv (ihanne 100–200 hv) 3 kpl, jotka soveltuvat lähinnä asuntokatujen ja kevyen liikenteen väylien talvikunnossapitoon ja ovat varustettu vinoetuauralla/alueauralla, sekä tarvittaessa hiekoitinlaitteella. Aurojen/kauhojen tulee olla varustettu kumireikäterällä.

Vaihtoehto 2. Vaihtoehtoisena tarjouksena voidaan hyväksyä traktorikalusto vahvistettuna tarvittaessa saatavilla olevalla tiehöylällä. Traktoriyksiköitä tulee tällöin olla käytettävissä kolme (3 kpl) tiehöylän lisäksi. Yhden traktoreista on oltava varustettuna polanneterällä.

Vaihtoehto 3. Tarjota voi myös itsenäisesti, omaa edellä mainitut vaatimukset täyttävää kalustoaan. Traktoria, pyöräkuormaajaa, kuorma-autoa tai tiehöylää. Tässä vaihtoehdossa tilaaja valitsee ja muodostaa kokoonpanon. Alempana ilmoitettu päivystysvelvoite arki-öisin jakautuisi itsenäisten urakoitsijoiden kesken vuorotteluperiaatteella. Esimerkiksi yksi viikko/kuukausi.

Tilaaja päättää, käyttääkö yrittäjävetoisia vaihtoehtoja (vaihtoehdot 1 ja 2), vai itsenäisesti tarjottua kalustoa (vaihtoehto 3).

Aurattavien alueiden yhteispituus on noin 57 km.

Aurattavat alueet jaetaan tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan kahteen eri osa-alueeseen siten, että toinen alue on tarkoitettu kuorma-autokalustolle ja toinen traktorikalustolle. Kartta liitteenä.

Mikäli tilaaja muodostaa kokoonpanon (kohta 3), niin jokaiselle auraajalle osoitetaan oma aurausalue.

Tarjoajan tulee varmistaa ennen tarjouksen jättämistä, että tarjottava kalusto soveltuu ko. kohteen auraukseen.

Työsuoritus tehdään tarpeen mukaan kaikkina vuorokauden aikoina.

Työyksiköiden tulee olla valmiudessa siten, että ne ovat suorittamassa talvikunnossapito-työtehtävää tunnin kuluessa tilaajaan antamasta ilmoituksesta.

Auraukset tulee suorittaa vahvistetun aurausjärjestyksen mukaan siten, että ne on pääosiltaan hoidettu ennen klo 6.00.

Urakoitsijan on varustettava kaikki kuljettajalliset kunnossapitoajoneuvot ja koneet tilaajan toimittamilla GPS-seurantalaitteilla tilaajan niin vaatiessa. Tilaaja vastaa asennus- ja käyttökustannuksista. Tilaajalla on oikeus käyttää järjestelmää raportoinnin laadunvarmistamisessa ja sen käytännön toteuttamisessa., Pohjanmäen-Radansuun katujen ja teiden talvikunnossapito Aurauskalustoksi soveltuu esim. traktorikalusto tarvittaessa varustettuna hiekoitinlaitteella. Auran tulee olla varustettu kumireikäterällä.

Tarjoajan tulee varmistaa ennen tarjouksen jättämistä, että tarjottava kalusto soveltuu ko. kohteen auraukseen.

Työsuoritus tehdään tarpeiden mukaisesti kaikkina vuorokauden aikoina. Urakoitsija hoitaa töihin lähdön oma-aloitteisesti sääolosuhteiden ja kunnan antamien ohjeiden mukaan.

Kunnan erikseen tilatessa työn, urakoitsijan tulee olla suorittamassa talvikunnossapito-työtehtävää tunnin kuluessa tilaajaan antamasta ilmoituksesta. Auraukset tulee suorittaa vahvistetun aurausjärjestyksen mukaan siten, että ne on pääosiltaan hoidettu ennen klo 6.00.

Urakoitsijan on varustettava kaikki kuljettajalliset kunnossapitoajoneuvot ja koneet tilaajan toimittamilla GPS-seurantalaitteilla tilaajan niin vaatiessa. Tilaaja vastaa asennus- ja käyttökustannuksista. Tilaajalla on oikeus käyttää järjestelmää raportoinnin laadunvarmistamisessa ja sen käytännön toteuttamisessa., Sorronniemen katujen ja teiden talvikunnossapito Aurauskalustoksi soveltuu esim. traktorikalusto tarvittaessa varustettuna hiekoitinlaitteella. Auran tulee olla varustettu kumireikäterällä.

Tarjoajan tulee varmistaa ennen tarjouksen jättämistä, että tarjottava kalusto soveltuu ko. kohteen auraukseen.

Työsuoritus tehdään tarpeiden mukaisesti kaikkina vuorokauden aikoina. Urakoitsija hoitaa töihin lähdön oma-aloitteisesti sääolosuhteiden ja kunnan antamien ohjeiden mukaan.

Kunnan erikseen tilatessa työn, urakoitsijan tulee olla suorittamassa talvikunnossapito-työtehtävää tunnin kuluessa tilaajaan antamasta ilmoituksesta.

Auraukset tulee suorittaa vahvistetun aurausjärjestyksen mukaan siten, että ne on pääosiltaan hoidettu ennen klo 6.00.

Urakoitsijan on varustettava kaikki kuljettajalliset kunnossapitoajoneuvot ja koneet tilaajan toimittamilla GPS-seurantalaitteilla tilaajan niin vaatiessa. Tilaaja vastaa asennus- ja käyttökustannuksista. Tilaajalla on oikeus käyttää järjestelmää raportoinnin laadunvarmistamisessa ja sen käytännön toteuttamisessa., Vuolenkosken Töyrynkujan + ns. uimarannantien talvikunnossapito Aurauskalustoksi soveltuu esim. traktorikalusto tarvittaessa varustettuna hiekoitinlaitteella. Auran tulee olla varustettu kumireikäterällä.

Tarjoajan tulee varmistaa ennen tarjouksen jättämistä, että tarjottava kalusto soveltuu ko. kohteen auraukseen.

Työsuoritus tehdään tarpeiden mukaisesti kaikkina vuorokauden aikoina. Urakoitsija hoitaa töihin lähdön oma-aloitteisesti sääolosuhteiden ja kunnan antamien ohjeiden mukaan.

Kunnan erikseen tilatessa työn, urakoitsijan tulee olla suorittamassa talvikunnossapito-työtehtävää tunnin kuluessa tilaajaan antamasta ilmoituksesta.

Auraukset tulee suorittaa vahvistetun aurausjärjestyksen mukaan siten, että ne on pääosiltaan hoidettu ennen klo 6.00.

Urakoitsijan on varustettava kaikki kuljettajalliset kunnossapitoajoneuvot ja koneet tilaajan toimittamilla GPS-seurantalaitteilla tilaajan niin vaatiessa. Tilaaja vastaa asennus- ja käyttökustannuksista. Tilaajalla on oikeus käyttää järjestelmää raportoinnin laadunvarmistamisessa ja sen käytännön toteuttamisessa.,

Ilmoitusnumero 2026-052041
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lumenaurauspalvelut (90620000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C6
Osoitetiedot Iitin kunta
PL 32 / Rautatienkatu 22 47401 Kausala FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Hankintailmoitus: Kainuun keskussairaalan uuden ravintokeskuksen rakennusurakan hankinta

Suomi | Kainuun hyvinvointialue
Julkaistu 1 viikko sitten | 21.6.2026 Alkuperäinen ilmoitus

Kainuun hyvinvointialue (Tilaaja) pyytää tarjouksia Kainuun keskussairaalan uuden ravintokeskuksen (Ravintokeskus Kataja; "valmistuskeittiö") rakennusurakasta, tämän tarjouspyynnön ja muun tarjouspyyntöaineiston mukaisesti. Kyseessä on hankintalain (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016) mukainen EU-kynnysarvon ylittävä rakennusurakoiden hankinta.

Urakkamuotona on jaettu urakka, jossa rakennusteknisten töiden urakoitsija toimii pääurakoitsijana
ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana. Putki-, ilmanvaihto-, rakennusautomaatio ja
sähkötöiden urakat toteutetaan pääurakkaan alistettuina sivu-urakoina.

Urakoitsija voi antaa tarjouksen myös em. urakoiden yhdistelmästä.

Mikäli tarjoaja tekee yhdistelmätarjouksen, on tarjoajan tehtävä oma tarjous jokaiseen osa-alueeseen,
joka sisältyy yhdistelmätarjoukseen. Mikäli yhdistelmätarjous ei tule sellaisenaan valituksi,
on tarjouksen tekijällä velvollisuus hoitaa ne yhdistelmätarjouksessa mukana olevat osaalueet,
jotka mahdollisesti tulevat valituksi omina erillisinä osa-alueina.

Yhdistelmätarjous tulee valituksi silloin, kun sen tarjoushinta jää tilaajalle edullisemmaksi, kuin
kyseisten urakoiden halvimpien erillistarjousten summa.
Yhdistelmätarjouksen laatiminen ei automaattisesti oikeuta tarjouslaskennan lisäaikaan, vaan rakennuttaja ilmoittaa mahdollisesta lisäajasta erikseen kaikille tarjoajille.

Rakennuspaikan osoite on Sotkamontie 13 rakennus K, 87300 Kajaani.

Kiinteistötunnus 205-5-90-14.

Rakennuttaja edellyttää tarjouspyynnössä, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikkaan ennen
tarjouksen antamista.

Rakennuspaikkaa esittelee:

Rakennusurakka
Mikko Roivanen, mikko.roivanen@kainuu.fi, 040 663 1974
Veli-Pekka Mustonen. veli-pekka.mustonen@kainuu.fi, 044 797 4074

LV ja IV-urakka
Mauri Heikkinen, mauri.heikkinen@kainuu.fi, 040 636 3520

Sähköurakka
Ismo Tolonen, ismo.tolonen@kainuu.fi, 040 630 2988

Urakassa noudatetaan Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998 RT 16- 10660 (viittauksissa on käytetty lyhennettä
YSE).

Kaikki tarkemmat tiedot urakkakohteesta on esitetty tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

KORJAUSILMOITUKSEN SISÄLTÖ:

- TARJOUSPYYNTÖAINEISTON HANKINTA-ASIAKIRJOJEN PÄIVITTÄMINEN JA TÄYDENTÄMINEN:
Tilaaja on päivittänyt ja täydentänyt tällä korjausilmoituksella (lisäkirje) alla mainittuja tarjouspyyntöaineiston hankinta-asiakirjoja. Päivitetyt ja täydennetyt tarjouspyyntöaineoston hankinta-asiakirjat löytyvät vastaavalla tavalla nimetyistä kansiosta, tämän tarjouspyynnön liitteenä.

002 ARK_16.6.2026
003 RAK_16.6.2026
004 GEO_16.6.2026
005 LVI_16.6.2026
006 RAU_16.6.2026
007 SÄH_16.6.2026
IFC MALLIT_18.6.2026

KORJAUSILMOITUKSEN SISÄLTÖ PÄÄTTY, Kainuun keskussairaalan valmistuskeittiö: RAKENNUS-/PÄÄURAKKA Rakennuspaikka on Kajaanissa Kainuun keskussairaalalla, osoitteessa Sotkamontie 13.

RAKENNUS-/PÄÄURAKKA urakkaohjelman mukaisesti., Kainuun keskussairaalan valmistuskeittiö: ILMANVAIHTOURAKKA Rakennuspaikka on Kajaanissa Kainuun keskussairaalalla, osoitteessa Sotkamontie 13.

ILMANVAIHTOURAKKA urakkaohjelman mukaisesti., Kainuun keskussairaalan valmistuskeittiö: RAKENNUSAUTOMAATIOURAKKA Rakennuspaikka on Kajaanissa Kainuun keskussairaalalla, osoitteessa Sotkamontie 13.

RAKENNUSAUTOMAATIOURAKKA urakkaohjelman mukaisesti., Kainuun keskussairaalan valmistuskeittiö: SÄHKÖURAKKA Rakennuspaikka on Kajaanissa Kainuun keskussairaalalla, osoitteessa Sotkamontie 13.

SÄHKÖURAKKA urakkaohjelman mukaisesti., Kainuun keskussairaalan valmistuskeittiö: YHDISTELMÄTARJOUS Rakennuspaikka on Kajaanissa Kainuun keskussairaalalla, osoitteessa Sotkamontie 13.

Yhdistelmätarjous urakkaohjelman mukaisesti.

Tarjoaja voi tehdä myös yhdistelmätarjouksen ja mikäli tarjoaja tekee yhdistelmätarjouksen, on tarjoajan tehtävä oma tarjous jokaiseen osa-alueeseen, joka sisältyy yhdistelmätarjoukseen. Mikäli yhdistelmätarjous ei tule sellaisenaan valituksi, on tarjouksen tekijällä velvollisuus hoitaa ne yhdistelmätarjouksessa mukana olevat osa-alueet, jotka mahdollisesti tulevat valituksi omina erillisinä osa-alueina. Yhdistelmätarjous tulee valituksi silloin, kun sen tarjoushinta jää tilaajalle edullisemmaksi, kuin kyseisten urakoiden halvimpien erillistarjousten summa., Kainuun keskussairaalan valmistuskeittiö: PUTKIURAKKA Rakennuspaikka on Kajaanissa Kainuun keskussairaalalla, osoitteessa Sotkamontie 13.

PUTKIURAKKA urakkaohjelman mukaisesti.,

Ilmoitusnumero 2026-052036
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI1D8
Osoitetiedot Kainuun hyvinvointialue
Sotkamontie 13 H-talo 87300 Kajaani FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Viitasaaren päiväkoti, uudisrakennushankkeen KVR-urakka

Suomi | Viitasaaren kaupunki
Julkaistu 1 viikko sitten | 20.6.2026 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 17.7.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Viitasaaren päiväkoti, uudisrakennushankkeen KVR-urakka Viitasaaren kaupunki kilpailuttaa KVR-urakkana uuden päiväkotirakennuksen hankinnan tarjouspyynnön ja sen liiteasiakirjojen mukaisessa laajudessa.,

Ilmoitusnumero 2026-051987
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI198
Osoitetiedot Viitasaaren kaupunki
Keskitie 10 44500 Viitasaari FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain mukaiset tukitoimet ja palvelut

Suomi | Kainuun hyvinvointialue
Julkaistu 1 viikko sitten | 20.6.2026 Määräaika: 3 kuukautta kuluttua | 15.9.2026 20:59 Alkuperäinen ilmoitus

Kainuun hyvinvointialue pyytää tarjouksia sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain mukaisista avohuollon tukitoimista ja palveluista ajalle 1.1.2027 - 31.12.2028. Lisäksi Tilaaja varaa optiot (1+1 vuotta) vuosille 2029 ja 2030. Tilaaja päättää optioiden käytöstä viimeistään 12 kuukautta ennen alkuperäisen sopimuskauden päättymistä. Osa-aluekohtaiset tarjoukset ovat sallittuja.

Hankinta on jaettu osa-alueisiin:

1) Lapsiperheiden kotipalvelu
Lapsiperheiden kotipalvelua järjestetään sosiaalihuoltolain (1301/2014 § 18 a) mukaisena palveluna. Kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, hoitoon ja huolenpitoon, toimintakyvyn ylläpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen, asiointiin sekä muihin jokapäiväiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista.

2) Ammatillinen tukihenkilötoiminta
Ammatillista tukihenkilötoimintaa järjestetään lapsille, nuorille ja aikuisille. Ammatillista tukihenkilötoimintaa voidaan järjestää sosiaalihuoltolain mukaisena palveluna (ShL1301/2014 § 28) ja tai osana lastensuojelun avohuoltoa (LsL 417/2007 § 36).

Kainuun hyvinvointialue järjestää osa-alueiden mukaisia palveluja sekä omana toimintana että ostopalveluna. Lapsiperheiden kotipalvelussa pääpainopiste palveluntuottamisessa on omassa toiminnassa. Ammatillista tukihenkilötoimintaa hankintaan ostopalveluna.

Ammatillisen tukihenkilötoiminnan asiakasmäärät ja tukisuhteiden kestot vaihtelevat asiakkaiden palvelutarpeiden mukaisesti kaikissa asiakasryhmissä: aikuisasiakkaat, lastensuojelun jälkihuollossa olevat nuoret, lastensuojelun avohuollon asiakkailla ja sosiaalihuoltolain mukaisessa tukisuhdetoiminnassa olevilla lapsiasiakkailla. Tällä hetkellä lapsiperheiden sosiaalityössä ammatillinen tukihenkilö on noin sadalla asiakkaalla ja aikuisten sosiaalityössä noin kahdellakymmenellä asiakkaalla. Asiakasmäärä kuvaa nykytilannetta ja vaihtelee asiakkaiden yksilöllisten tuen tarpeiden mukaisesti. Asiakasmäärästä ei voi kuitenkaan tehdä johtopäätöstä tulevien vuosien määristä. Tilaaja ei sitoudu tarjouspyynnöllä tiettyyn hankintamäärään, eikä ole korvausvelvollinen mahdollisista hankintamäärän muutoksista sopimuskaudella. Tilaajan tarpeet voivat sopimuskauden aikana muuttua. Tarjouspyynnön asiakasmäärät ovat arvioita ja lopulliset hankittavan palvelun määrät voivat olla ilmoitettua suurempia tai pienempiä.

Tilaajalla ei ole velvollisuutta maksaa palveluntuottajaan kohdistuvia mahdollisia maksuja. Mikäli hankintakauden aikana tulee lainsäädännöstä johtuvia tai muutoin Tilaajasta riippumattomista syistä muutoksia hankinnan kohteeseen, Tilaajan asemaan tai velvollisuuksiin, Tarjoaja sitoutuu siihen, että hankintasopimusta muutetaan niitä vastaavaksi., Lapsiperheiden kotipalvelu Lapsiperheiden kotipalvelua järjestetään sosiaalihuoltolain (1301/2014 § 18 a) mukaisena palveluna ja kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, hoitoon ja huolenpitoon, toimintakyvyn ylläpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen, asiointiin sekä muihin jokapäiväiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Palvelua hankitaan pääosin arkipäivisin. Palveluhankintaa voi olla satunaisesti viikonloppuisin ja yöaikaan.

Toiminnan tavoitteena on auttaa ja tukea perhettä selviytymään erilaisista arjen tilanteista. Kotipalvelua annetaan sairauden, synnytyksen, vamman tai muun vastaavanlaisen toimintakykyä alentavan syyn tai erityisen perhe- tai elämäntilanteen perusteella niille henkilöille, jotka tarvitsevat apua selviytyäkseen edellä tarkoitetuista tehtävistä ja toiminnoista.

Lapsiperheiden kotipalvelun tavoitteena on vahvistaa perheen arjessa selviytymistä. Työskentelyllä pyritään perheiden varhaiseen tukemiseen. Lapsiperheiden kotipalvelun tarve arvioidaan tapauskohtaisesti ja palvelun määrästä ja yksityiskohdista sovitaan yhdessä perheen kanssa ennen kotipalvelun aloittamista.

Lapsiperheiden kotipalvelun sisältö on kuvattu tarkemmin liitteessä: Liite 6_ Osa-alueiden palvelukuvaukset.

Tilaaja tilaa palvelun puhelimitse, kirjallisesti sähköpostitse tai muulla sähköisellä järjestelmällä. Tilaajalla on oikeus tilata asiakkaan palvelujakso etuisuusjärjestyksestä seuraavalta palveluntuottajalta, mikäli palveluntuottaja ei voi tuottaa asiakkaalle tilattua palvelua tilaajan määrittämässä ajassa. Yksilöllisen asiakastarpeen vaatiessa tilaajalla on oikeus tilata palvelu siltä palveluntuottajalta, joka pystyy palvelun tuottamaan. Tilaaja ei syyllisty sopimusrikkomuksiin, mikäli se poikkeaa hankintapäätöksen mukaisesta etusijajärjestyksestä tilaajan arvioidessa, että se on asiakkaan edun mukaista.

Puitejärjestelyyn valitaan kullekin osa-alueelle enintään kolme (3) kpl palveluntuottajia, jotka ovat jättäneet hyväksytyn tarjouksen.
Puitesopimuskumppanit asetetaan kokonaistaloudellisuuden mukaiseen etusijajärjestykseen.

Tilaajalla on oikeus olla valitsematta kolmea palveluntuottajaa kullekin osa-alueelle, jos hyväksyttyjä tarjouksia on vähemmän, kuin kolme.

Tilaajalla on oikeus perua tilattu asiakkaan palvelujakso. Tilauksen peruminen tehdään viimeistään 10 arkipäivää ennen palvelun alkamista kirjallisesti sähköpostitse tai muulla sähköisellä järjestelmällä.

Tilaaja ja palveluntuottaja sopivat sopimuskaudella tarkemmin palvelun tuottamisesta. Tilaaja ei sitoudu tarjouspyynnöllä tiettyyn hankintamäärään, eikä ole korvausvelvollinen mahdollisista hankintamäärän muutoksista sopimuskaudella. Tilaajan tarpeet voivat sopimuskauden aikana muuttua ja vaihdella tilaajan tarpeiden mukaisesti. Palvelun tulee olla koko sopimuskauden tarjouspyynnön mukaista. Tarjoaja sitoutuu koko sopimuskauden (myös mahdolliset optiovuodet) tuottamaan palvelua tarjouspyynnössä ja sen liitteissä mainituilla ehdoilla., Ammatillinen tukihenkilötoiminta Ammatillista tukihenkilötoimintaa järjestetään lapsille, nuorille ja aikuisille. Ammatillista tukihenkilötoimintaa voidaan järjestää sosiaalihuoltolain mukaisena palveluna (ShL1301/2014 § 28) ja tai osana lastensuojelun avohuoltoa (LsL 417/2007 § 36). Ammatillista tukihenkilötoimintaa voidaan järjestää arkisin, viikonloppuisin ja juhlapyhinä eri vuorokaudenaikoina.

Ammatillinen tukihenkilötoiminta on tavoitteellista asiakaspalvelua. Toiminnasta laaditaan aina tavoitteellinen suunnitelma sekä selkeät ja tarkat tavoitteet. Palveluntuottajan velvollisuus on raportoida tukihenkilötoiminnasta. Toiminta kohdistuu aina yksittäiseen asiakkaaseen ja hänen perheeseensä. Kyseessä ei ole ryhmämuotoinen toiminta. Toiminta tapahtuu aina lähityönä (ei etätyönä). Tukihenkilötoimintaa toteutetaan asiakaan omassa kodissa ja kodin ulkopuolella asiakkaan omissa toimintaympäristöissä. Toiminta ei edellytä palveluntuottajalle tilavelvoitetta toimitiloille. Ammatillinen tukihenkilötoiminta on määräaikaista palvelua. Toiminta tähtää aina muutokseen asiakkaan elämässä. Omatyöntekijä seuraa muutoksen toteutumista säännöllisesti.

Ammatillisen tukihenkilötoiminnan sisältö on kuvattu tarkemmin liitteessä: Liite 6_ Osa-alueiden palvelukuvaukset.

Tilaaja tilaa palvelun puhelimitse, kirjallisesti sähköpostitse tai muulla sähköisellä järjestelmällä. Tilaajalla on oikeus tilata asiakkaan palvelujakso etuisuusjärjestyksestä seuraavalta palveluntuottajalta, mikäli palveluntuottaja ei voi tuottaa asiakkaalle tilattua palvelua tilaajan määrittämässä ajassa. Yksilöllisen asiakastarpeen vaatiessa tilaajalla on oikeus tilata palvelu siltä palveluntuottajalta, joka pystyy palvelun tuottamaan. Tilaaja ei syyllisty sopimusrikkomuksiin, mikäli se poikkeaa hankintapäätöksen mukaisesta etusijajärjestyksestä tilaajan arvioidessa, että se on asiakkaan edun mukaista.

Puitejärjestelyyn valitaan kullekin osa-alueelle enintään kolme (3) kpl palveluntuottajia, jotka ovat jättäneet hyväksytyn tarjouksen.
Puitesopimuskumppanit asetetaan kokonaistaloudellisuuden mukaiseen etusijajärjestykseen.

Tilaajalla on oikeus olla valitsematta kolmea palveluntuottajaa kullekin osa-alueelle, jos hyväksyttyjä tarjouksia on vähemmän, kuin kolme.

Tilaajalla on oikeus perua tilattu asiakkaan palvelujakso. Tilauksen peruminen tehdään viimeistään 10 arkipäivää ennen palvelun alkamista kirjallisesti sähköpostitse tai muulla sähköisellä järjestelmällä.

Tilaaja ja palveluntuottaja sopivat sopimuskaudella tarkemmin palvelun tuottamisesta. Tilaaja ei sitoudu tarjouspyynnöllä tiettyyn hankintamäärään, eikä ole korvausvelvollinen mahdollisista hankintamäärän muutoksista sopimuskaudella. Tilaajan tarpeet voivat sopimuskauden aikana muuttua ja vaihdella tilaajan tarpeiden mukaisesti. Palvelun tulee olla koko sopimuskauden tarjouspyynnön mukaista. Tarjoaja sitoutuu koko sopimuskauden (myös mahdolliset optiovuodet) tuottamaan palvelua tarjouspyynnössä ja sen liitteissä mainituilla ehdoilla.,

Ilmoitusnumero 2026-051927
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut (85000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D8
Osoitetiedot Kainuun hyvinvointialue
Sotkamontie 13 H-talo 87300 Kajaani FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Koulun irtokalusteet, Pielavesi

Suomi | Sansia Oy
Julkaistu 1 viikko sitten | 20.6.2026 Alkuperäinen ilmoitus

Koulun irtokalusteet, Pielavesi Pielaveden uuden koulun irtokalusteet tämän tarjouspyynnön mukaisesti.,

Ilmoitusnumero 2026-051984
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Koulukalusteet (39160000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI1DB
Osoitetiedot Sansia Oy
Puutarhakatu 6 70300 Kuopio FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

SAP käyttövaltuuksien ja käyttäjähallinnan kokonaispalvelu

Suomi | Helsingin yliopisto
Julkaistu 1 viikko sitten | 20.6.2026 Määräaika: 2 kuukautta kuluttua | 17.8.2026 12:00 Alkuperäinen ilmoitus

SAP käyttövaltuuksien ja käyttäjähallinnan kokonaispalvelu Palvelun tavoitteena on varmistaa asiakkaan SAP-ympäristöjen käyttövaltuuksien hallinnan, kehityksen ja valvonnan laadukas, tietoturvallinen ja auditointikelpoinen toteutus.,

Ilmoitusnumero 2026-051925
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki (72000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi
Osoitetiedot Helsingin yliopisto
Fabianinkatu 33 00100 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Huoltopalveluiden hankinta, puitesopimus

Suomi | Kaarinan kaupunki
Julkaistu 1 viikko sitten | 20.6.2026 Määräaika: 1 kuukausi kuluttua | 10.8.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kaarinan kaupunki (jäljempänä "Tilaaja") hakee huoltopalveluiden puitesopimuskumppaneita sopimuskaudelle 1.1.2027-31.12.2028 sekä optiona kaudet 1.1.2029-31.12.2030 ja 1.1.2031-31.12.2032.
Hankinta on jaettu yhdeksääntoista (19) osa-alueeseen. Nimen perässä suluissa valittavien palveluntuottajien lukumäärä.

1. Rakennussiivous (5)
2. Öljypoltin ja -kattiloiden huollot (2)
3. Ilmanvaihtokanavien nuohous ja lämmönsiirtimien pesu ja huolto (5)
4. Suurtehomärkäimurointi (5)
5. Suurtehokuivaimurointi (5)
6. IV-säätö (5)
7. LVV-Säätö (5)
8. Kattojen ja julkisivujen puhdistuspalvelut (5)
9. Lämpöpumppujen huollot (5)
10. Paloilmoitin- ja sprinklerhuollot sekä savunpoistojärjestelmien huollot (5)
11. Varavoimakoneiden huollot (5)
12. Pellettilämpölaitoksen huollot (5)
13. Tuholaisten torjunta (5)
14. Puulattioiden huolto (5)
15. Arboristi ja metsuripalvelut (10)
16. Leikkivälineiden huollot ja vuositarkastukset (10)
17. Liikuntahallien turvallisuustarkastukset ja huollot (10)
18. Ikkunoiden huolto (3)
19. Ulkokuntoiluvälineiden huollot ja vuositarkastukset (10)

Osa-alueiden kuvaukset on esitetty tarjouspyynnön liitteessä.

Tarjoajan tarjous voi koskea yhtä tai useampaa osa-aluetta.
Puitejärjestelyyn valitaan ne toimijat, jotka täyttävät tarjouspyynnön vaatimukset., 1. Rakennussiivous Rakennussiivouksessa noudatetaan Kaarinan kaupungin käyttämiä siivoustyön ohjeita. Projektien loppusiivouksissa pyritään luovuttamaan tilat täysin pölyttöminä käyttäjille., 2. Öljypoltin ja kattiloiden huollot Osa-alueeseen kuuluu työhön sisältyvät öljykattilan ja piipun nuohoukset.
Kaarinan kaupungilla on noin 14 öljypoltinta rakennuksissaan. Huoltojen yhteydessä tarvittavat puhdistukset, nuohoukset ja pienkorjaukset tulee toimittajan järjestää joko omana työnä tai alihankintana.
Vuosihuoltojen yhteyksissä huoltofirman tulee jättää huoltoraportti kohteeseen, sekä sähköpostilla pdf. muodossa, josta käy ilmi mitä on huollettu ja millä päivämäärällä. Toimitettu raportti on laskutuksen ehto.
Työt tehdään kerran vuodessa. Vähäiset korjauskustannukset laskutetaan erikseen.
Ensisijaisesti hankitaan kokonaistaloudellisesti edullisimmalta toimittajalta, mikäli toimittaja on estynyt tekemään työtä puitesopimuksen mukaisin reunaehdoin, työ tilataan varatoimittajalta.

Osa-alueeseen sisältyvät kohteet:
1. Kuusiston koulu (varalämpönä yksi poltin ja kattila)
2. Rungon koulu (varalämpönä yksi poltin ja kattila)
3. Piikkiön yhtenäiskoulu ja Piikkiön liikuntahalli (varalämpönä kaksi poltinta ja kattilaa)
4. Pikantti Lounetintalo (yksi poltin ja kattila)
5. Piikkiön terveyskeskus (kaksi poltinta ja kattilaa)
6. Pontela (yksi poltin ja kattila)
7. Rauhalinna (neljä poltinta ja neljä kattilaa), 3. Ilmanvaihtokanavien nuohous ja lämmönsiirtimien pesu ja huolto Ilmanvaihtokanavat pyritään nuohoamaan rakennuksissa 10 vuoden välein ja merkittävissä kohteissa 5 vuoden välein. Nuohousten yhteydessä kanavistot tulee kuvata ennen ja jälkeen nuohouksen. Toimittajan tulee laatia raportti tehdyistä toimenpideitä pdf. muodossa sisältäen kanavistosta otetut ennen ja jälkeen kuvat. Toimitettu raportti on laskutuksen ehto. Toimittaja vastaa ilmanvaihdon toimivuuden varmistamisesta nuohouksen jälkeen, sekä tarkistaa palo- ja säätöpeltien toimivuuden ja asennot. Osa-alueeseen sisältyy myös lämmönsiirtimien (patteri- /IV-lämmitys) pesut ja huollot. Kaarinan kaupungilla on lämmönsiirrinpattereita noin 50 rakennuksessa., 4. Suurtehomärkäimurointi Suurtehoimut käsittävät rasvakaivojen ja sadevesijärjestelmien kaivojen tyhjennykset sekä kuvaukset. Salaoja- ja viemäriputkien pesu, avaus ja kuvaus. Hiekan, rasvan- ja öljynerotuskaivojen tyhjennys ja pesu. Viemäreiden pesu ja kuvaus.
Osa-alueelle ei sisälly päivystyspalvelua. Kiireelliset työt tilataan sopimuksen ulkopuolelta
Osa-alueen vertailuhinta koostuu imuautosta ja työntekijän hinnasta sisältäen matkakulut. Mikäli tilaajalla on tarve imupaineautolle, ADR-kalustolle ym. ko. palvelut tilataan erikseen toimittajan listahinnan mukaan., 5. Suurtehokuivaimurointi Rossipohjan imurointi, orgaanisen pintamaan poisto, hiekan ja mullan kuivaimurointia. Vanhojen eristeiden imuroinnit.
Osa-alueelle ei sisälly päivystyspalvelua. Kiireelliset työt tilataan sopimuksen ulkopuolelta
Osa-alueen vertailuhinta koostuu imuautosta ja työntekijän hinnasta sisältäen matkakulut. Mikäli tilaajalla on tarve imupaineautolle, ADR-kalustolle ym. ko. palvelut tilataan erikseen toimittajan listahinnan mukaan., 6. IV-Säätö Säätötyöt käsittävät tarvittaessa myös pienimuotoiset muutostyöt ja korjaukset laitteistoissa, kanavistoissa ja päätelaitteissa sekä raportoinnit tehdyistä toimenpiteistä ja säätöpöytäkirjat. Raportti toimitetaan tilaajalle pdf. muodossa sähköpostilla kohteittain viimeistään (1) kuukauden sisällä työn valmistumisesta. Toimitettu raportti on laskutuksen ehto., 7. LVV-Säätö Säätötyöt, kuten lämmitysverkoston tasapainotus, sekä tarvittaessa myös pienimuotoiset muutostyöt ja korjaukset. Sekä raportointi tehdyistä toimenpiteistä ja säätöpöytäkirjat, raportti toimitetaan tilaajalle pdf. muodossa sähköpostilla kohteittain viimeistään (1) kuukauden sisällä työn valmistumisesta. Toimitettu raportti on laskutuksen ehto., 8. Kattojen ja julkisivujen puhdistuspalvelut Talvella lumien ja jäiden mekaaninen poisto ja kattokaivojen sulatuspalvelut. Talon sadevesijärjestelmien syöksyjen ja kourujen puhdistus syksyisin. Vesikattojen puhdistuspesut, huollot ja pesujätteen pois vienti. Osa-alueeseen sisältyy vähäiset kattojen korjaustyöt mahdollisuuksien mukaan (pienet paikkaukset katteessa, ikkunasmyygin vaihto yms.). Urakoitsijalla on ilmoitusvelvollisuus mahdollisista vaurioista, joita se ei itse pysty korjaamaan puhdistustöiden yhteydessä. Urakoitsija hankkii työssä tarvittavan nostimen tai telineet tilaajan kustannukseen.
Toimittajan on laadittava raportointi sisältäen kuvat ja nykytilakuvaukset ennen töiden aloitusta, ja työn jälkeen. Raportti toimitetaan tilaajalle pdf. muodossa sähköpostilla kohteittain viimeistään (1) kuukauden sisällä työn valmistumisesta. Toimitettu raportti on laskutuksen ehto.
Kaarinan kaupungilla on noin 30 rakennusta, joiden katot tulee puhdistaa 1-2 kertaa vuodessa., 9. Lämpöpumppujen huollot Lämpöpumppujärjestelmien huollot, pienkorjaukset, mahdolliset uusinnat ja määräaikaistarkastukset, käsittäen ilma-, vesi-ilma ja maalämpöpumput. Kaarinan kaupungilla on maalämmön piirissä 10 rakennusta. Ilma- ja vesi-ilmalämpöpumppuja on eri rakennuksissa kymmeniä.
Vuosihuoltojen yhteyksissä huoltofirman tulee jättää huoltoraportti kohteeseen, josta käy ilmi mitä on huollettu ja millä päivämäärällä. Lisäksi raportti tehdystä työstä toimitetaan tilaajalle pdf. muodossa sähköpostilla kohteittain viimeistään 1 kuukauden sisällä työn valmistumisesta. Toimitettu raportti on laskutuksen ehto.
Mikäli huollon yhteydessä ilmenee korjaus- tai uusimistarpeita, toimittajan tulee ilmoittaa asiasta viipymättä tilaajalle. Tilaaja voi toimeksi antaa kyseessä olevat korjaus- ja uusimistatarpeet puitesopimuskumppanilta., 10. Paloilmoitin- ja sprinklerhuollot sekä savunpoistojärjestelmien huollot Kaarinan kaupungilla on sprinklerjärjestelmän piirissä 5 rakennusta. Paloilmoittimia on n.30 rakennuksessa. Useat paloilmoitinjärjestelmät ovat päivityksen tarpeessa. Osa-alue käsittää palo- ja sprinklerjärjestelmien huollot, korjaukset, uusimiset ja saneerauksen, sekä savunpoistojärjestelmien huollot.
Tehdyistä huolloista tehdään raportti, josta selviää tehdyt huolto-, korjaus- ja tarkastustoimenpiteet ja toteutusajankohta. Raportti toimitetaan tilaajalle pdf. muodossa sähköpostilla kohteittain viimeistään (1) kuukauden sisällä työn valmistumisesta. Toimitettu raportti on laskutuksen ehto., 11. Varavoimakoneiden huollot Kaarinan kaupungilla on kiinteitä varavoimakoneita 6 ja siirrettäviä 3 kpl. Tehdyistä huolloista tehdään raportti, josta selviää tehdyt huolto-, korjaus- ja tarkastustoimenpiteet ja toteutusajankohta. Raportti toimitetaan tilaajalle pdf. muodossa sähköpostilla kohteittain viimeistään (1) kuukauden sisällä työn valmistumisesta. Toimitettu raportti on laskutuksen ehto., 12. Pellettilämpölaitoksen huollot Kaarinan kaupungilla on Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä n.1 MW pellettilämpölaitos, jonka erikseen tilattavia huoltoja osa-alue koskee. Tehdyistä huolloista tehdään raportti, josta selviää tehdyt huolto-, korjaus- ja tarkastustoimenpiteet ja toteutusajankohta. Raportti toimitetaan tilaajalle pdf. muodossa sähköpostilla kohteittain viimeistään (1) kuukauden sisällä työn valmistumisesta. Toimitettu raportti on laskutuksen ehto., 13. Tuholaisten torjunta Pysyviä/jatkuvia torjuntoja, sekä satunnaisia torjuntoja tapauskohtaisesti. Toimittajan tulee raportoida tehdyt työt ja tulokset. Raportti toimitetaan tilaajalle pdf. muodossa sähköpostilla kohteittain viimeistään (1) kuukauden sisällä työn valmistumisesta. Toimitettu raportti on laskutuksen ehto., 14. Puulattioiden huolto Liikuntasalien, puutyöluokkien, salien ja muiden rakennusten puulattioiden huolto- ja korjaustyöt. Hionta, lakkaus ym. puulattioiden huoltotyöt., 15. Arboristipalvelut ja metsuripalvelut Puiden kaadot, kuntotutkimukset, hoitoleikkuut sekä taajamametsätyöt., 16. Leikkivälineiden huollot ja vuositarkastukset Kaupungin leikkipaikkojen vuositarkastukset ja välineiden huollot sovitun mukaisesti. Osa-alueelle valitaan ensisijainen leikkipaikkojen vuositarkastaja, ja leikkivälineiden huoltoyritys. Etusijajärjestys määräytyy edullisimman hinnan perusteella, joten vuositarkastusten ja huoltojen tekijä voi olla sama yritys.
Tehdyistä huolloista ja tarkastuksista tehdään raportti, josta selviää tehdyt huolto-, korjaus- ja tarkastustoimenpiteet ja toteutusajankohta. Raportti toimitetaan tilaajalle pdf. muodossa sähköpostilla kohteittain viimeistään (1) kuukauden sisällä työn valmistumisesta. Toimitettu raportti on laskutuksen ehto., 17. Liikuntahallien turvallisuustarkastukset ja huollot Kaupungin liikuntahallien, liikuntasalien, katsomoiden sekä kiinteiden liikuntavälineiden, nostolaitteiden ja niihin liittyvien rakenteiden vuositarkastukset ja tarvittavat huollot sovitun mukaisesti.
Tarkastusten piiriin kuuluvat muun muassa koripallotelineet, käsivinssit ja sähköiset nostimet, moottoroidut tilanjakajat, siirtoseinät, kokoontaitettavat katsomot, näyttämö- ja esitystekniikan nostimet, kiipeilyköydet, voimistelurenkaat sekä muut kiinteät liikuntavälineet ja niiden seinä- ja kattokiinnitykset.
Tarkastuksissa tulee huomioida laitteiden turvallinen käyttö, toimintakunto, rakenteiden kunto, kiinnitysten turvallisuus, valmistajien huolto-ohjeet, määräaikaistarkastukset sekä dokumentoinnin ajantasaisuus. Erityistä huomiota kiinnitetään nostolaitteisiin ja niiden turvalliseen käyttöön Tukesin ohjeistusten mukaisesti.
Palveluntuottaja vastaa tarkastusten suorittamiseen tarvittavista työvälineistä, kalustosta ja suojaustoimenpiteistä, mukaan lukien henkilönostimet, niiden käyttö, kuljetukset sekä lattioiden ja pintarakenteiden asianmukainen suojaaminen. Tarkastukset tulee toteuttaa siten, ettei rakennukselle, lattiarakenteille tai muulle omaisuudelle aiheudu vahinkoa.
Osa-alueelle valitaan ensisijainen liikuntahallien turvallisuustarkastaja sekä tarvittavien huoltojen toteuttaja.

Palveluntuottajan tulee laatia tarkastuksista kirjallinen raportti, jossa esitetään havaitut puutteet, korjaustarpeet, kiireelliset turvallisuustoimenpiteet sekä suositus jatkotoimenpiteistä ja seuraavista tarkastuksista., 18. Ikkunoiden huolto Kaupungin kiinteistöjen ikkunoiden huolto. Sisältää mm. tiivisteiden korjaukset, käynnin säätämisen, sälekaihtimien huollot. Tehdyistä huolloista tehdään raportti, josta selviää tehdyt huolto-, korjaus- ja tarkastustoimenpiteet ja toteutusajankohta. Raportti toimitetaan tilaajalle pdf. muodossa sähköpostilla kohteittain viimeistään (1) kuukauden sisällä työn valmistumisesta. Toimitettu raportti on laskutuksen ehto., 19. Ulkokuntoiluvälineiden huollot ja vuositarkastukset Kaupungin ulkoliikuntapaikkojen vuositarkastukset ja välineiden huollot sovitun mukaisesti. Osa-alueelle valitaan ensisijainen vuositarkastaja ja huoltoyritys, painopakallisten ulkokuntoiluvälineiden huolto kokemuksella. Etusijajärjestys määräytyy edullisimman hinnan perusteella, joten vuositarkastusten ja huoltojen tekijä voi olla sama yritys.,

Ilmoitusnumero 2026-051983
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Tuholaistorjunta (90922000), Korjaus- ja huoltopalvelut (50000000), Leikkikenttälaitteiden korjaus ja huolto (50870000), Puiden hoitopalvelut (77211500), Siivouspalvelut (90911200)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Kaarinan kaupunki
Oskarinkatu 4 20780 Kaarina FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Steriilit suojakäsineet osa 2

Suomi | Tuomi Logistiikka Oy
Julkaistu 1 viikko sitten | 20.6.2026 Määräaika: 1 kuukausi kuluttua | 10.8.2026 07:00 Alkuperäinen ilmoitus

Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa uudelleen Steriilien suojakäsineiden osa-alueet 1-2 Sisä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueiden; Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan hyvinvointialueet; alueelle.

Steriilit suojakäsineet osa 2 hankinnan kohteeseen kuuluu lateksi, synteettiset ja ohuet leikkauskäsineet. Steriileistä kaksoiskäsineistä tehtiin hankintapäätös 6/2026 edellisessä Steriilien suojakäsineiden kilpailutuksessa (Cloudia numero 610382).

Tällä hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tuomi Logistiikka Oy sekä Tavarantilaaja: Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue. Tilaaja voi tällä hankintasopimuksella tehdä tavarantilauksia itselleen ja hankintalain mukaisille sidosyksiköilleen. Tavarantilaajat voivat tällä hankintasopimuksella tehdä Tavarantilauksia itselleen sekä tytäryhteisöilleen.

Sopimuskauden pituus on yksi (1) vuosi. Sopimusta on mahdollista jatkaa kolmella (3) yhden (1) vuoden optiokaudella. Sopimuksen arvioitu alkamisajankohta on 1.11.2026.

Hankinnan arvioitu kokonaisarvo neljälle (4) vuodelle on 2 100 000 euroa, joka jakautuu alueittain seuraavasti: Pirkanmaa 60-70%, Etelä-Pohjanmaa 20-30% ja Kanta-Häme 10-20%. Arvio sopimuskauden hankintamäärästä ei sido tilaajaa. Tilausmäärät voivat vaihdella vuosittain. Hankinnan vuosikulutusarviota on kuvattu tarjouspyynnöllä., Leikkauskäsine steriili Osaan yksi (1) kuuluu osa-alue 1.

1. Leikkauskäsine steriili
1.1 Leikkauskäsine latex puuteriton steriili
1.2 Leikkauskäsine synteettinen puuteriton steriili, Leikkauskäsine ohut (mikrokirurgiaan soveltuva) Osaan- 2 kuuluu osa alue 2.

2. Leikkauskäsine ohut (mikrokirurgiaan soveltuva:
2.1 Leikkauskäsine latex puuteriton steriili ohut,

Ilmoitusnumero 2026-051919
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lääketieteelliset laitteet, farmaseuttiset valmisteet ja henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät tuotteet (33000000), Lääketieteelliset laitteet (33100000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI19B FI199
Osoitetiedot Tuomi Logistiikka Oy
Särkijärvenkatu 1 33840 Tampere FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Pienurakat- ja korjaustyöt, puitesopimus

Suomi | Kaarinan kaupunki
Julkaistu 1 viikko sitten | 20.6.2026 Määräaika: 1 kuukausi kuluttua | 10.8.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kaarinan kaupunki (jäljempänä "Tilaaja") hakee pienurakoiden ja -korjaustöiden puitesopimuskumppaneita sopimuskaudelle 1.1.2027 – 31.12.2027. Sopimukseen sisältyy lisäksi kaksi (2) kahden (2) vuoden optiokautta (1.1.2028-31.12.2029 ja 1.1.2030-31.12.2031), mikäli Tilaaja päättää ottaa optiot käyttöön.

Hankinta on jaettu 21 osa-alueeseen. Nimen perässä suluissa valittavien palveluntuottajien lukumäärä.

Tämän puitesopimuksen (jäljempänä myös ”sopimus”) kohteena ovat Tilaajan pienurakoiden ja -korjaustöiden seuraavat osa-alueet:
1. rakennusurakointi (10)
2. sähköurakointi (10)
3. IV-urakointi (10)
4. LVV-urakointi (10)
5. maalausurakointi (5)
6. metalliurakointi (5)
7. peltikattourakointi (3)
8. huopakattourakointi (3)
9. tiilikattourakointi (3)
10. mattourakointi (5)
11. automaatiourakointi ja huollot (5)
12. Laatoitusurakka (5)
13. asbestinpurku-urakointi (5)
14. Alakattotyöt (3)
15. rakennuspurku-urakointi (5)
16.Siirtoseinien sekä muiden tilanjakajien asennus- ja huoltotyöt (5)
17. Lukkourakointi (5)
18. palokatkotyöt (5)
19. aita- ja porttiurakat (5)
20. Henkilöstövuokraus (5)
21. Vahinkosaneerauspalvelut (5)

Osa-alueiden kuvaukset on esitetty tarjouspyynnön liitteellä.

Tarjoajan tarjous voi koskea yhtä tai useampaa osa-aluetta.
Puitejärjestelyyn valitaan ne toimijat, jotka täyttävät tarjouspyynnön vaatimukset.

Puitesopimuksen aikaisissa toimeksiannoissa opiskelijat ja työharjoittelijat laskutetaan suorittavan työntekijän tuntihinnan mukaan (ei työnjohdon). , 1. Rakennusurakka Saneeraus- ja kunnossapitokohteiden rakennus ja korjaustyöt. Laatoitus urakointi sekä maalaustyöt sisältyvät osa-alueelle toimeksiannon luonteesta riippuen., 2. Sähköurakka Saneeraus- ja kunnossapitokohteiden sähkötyöt. Työnjohtajalla tulee olla pätevyys työnjohtotehtäviin. Opiskelijat ja työharjoittelijat laskutetaan sähköasentajan tuntihinnan mukaan., 3. IV-urakka Saneeraus- ja kunnossapitokohteiden IV-urakat. Työnjohtajalla tulee olla pätevyys työnjohtotehtäviin. Opiskelijat ja työharjoittelijat laskutetaan IV-asentajan tuntihinnan mukaan., 4. LVV-urakka Saneeraus- ja kunnossapitokohteiden LVV-urakat. Työnjohtajalla tulee olla pätevyys työnjohtotehtäviin. Opiskelijat ja työharjoittelijat laskutetaan LVV-asentajan tuntihinnan mukaan., 5. Maalausurakka Saneeraus- ja kunnossapitokohteiden maalausurakat sekä muut rakennusten sisä- ja ulkomaalaustyöt., 6. Metalliurakointi Yksittäinen kaide, ulko-ovet, jalkaritilät, metallilasiseinien muutostyöt, sisäänkäyntikatos.
Teräskehikoiden asennus teräspaaluille väistötilojen perustuksiksi, IV-konehuoneiden metallirungot., 7. Peltikattourakointi Väliaikaisten paikkausten teko lähiaikoina saneerattavissa katoissa.
Pienten kohteiden vesikattourakat. 150 m2 -500 m2.
Katosten tai lappeiden uusinta pieninä kokonaisuuksina.
Kattojen kausitarkastus- ja huoltotyöt., 8. Huopakattourakointi Pienten kohteiden vesikattourakat.
Katosten tai lappeiden uusinta pieninä kokonaisuuksina.
Kattojen kausitarkastus- ja huoltotyöt., 9. Tiilikattourakointi Pienten kohteiden vesikattourakat.
Katosten tai lappeiden uusinta pieninä kokonaisuuksina.
Kattojen kausitarkastus- ja huoltotyöt., 10. Mattourakointi Koulun tai päiväkodin kaikkien mattojen uusinta kesätauolla.
Yksittäisten luokkien tai huonetilojen mattojen uusinta.
Rikkoutuneiden mattojen paikkaustyöt. Törmäyslistojen asennukset käytäville.
Yksittäisten huonetilojen mattojen uusinta noin 1000m^2 asti., 11. Automaatiourakat ja huollot Tarjoajan tulee ilmoittaa tarjouksellaan minkä järjestelmän lisenssit tällä on. Toimeksiannon tekijä valitaan tämä tekijä huomioon ottaen. Urakoitsija raportoi tehdyistä huoltotöistä tilaajalle pdf. muodossa., 12. Laatoitusurakka Uimahallin vuosikorjaustyöt.
Suihkutilan laatoitus. Saunan laatoitus.
Paikkauskorjauksia ja taustalaatoituksia., 13. Asbestipurku-urakointi Pienen kohteen kokonaispurku.
Asbestinäytteet. Alle viikon kestävät purkutyöt.
Useamman päivän kestävät työt, jotka voivat jaksottua pidemmäksi aikaväliksi., 14. Alakattotyöt Tarjoajan tulee olla ensisijaisesti alakattotyöurakoitsija. Tarjoaja ei voi tarjota osa-alueelle, mikäli se aikoo hankkia työt aliurakoitsijalta., 15. Rakennuspurku-urakointi Tarjoajan tulee olla ensisijaisesti purku-urakoitsija. Tarjoaja ei voi tarjota osa-alueelle, mikäli se aikoo hankkia työt aliurakoitsijalta., 16. Siirtoseinien sekä muiden tilanjakajien asennus- ja huoltotyöt Tarjoajan tulee olla ensisijaisesti siirtoseinien sekä muiden tilanjakajien asennus- ja huoltoyritys. Tarjoaja ei voi tarjota osa-alueelle, mikäli se aikoo hankkia työt aliurakoitsijalta., 17. Lukkourakointi Rakennuttajan erillishankinta kokonaisurakassa, kun kyseessä Rakennuttamisen toteuttama uudis- tai peruskorjauskohde.
Erillishankintaan sisältyvät urakkakohteen lukitus- ja heloitustyöt ja tuotteet rakennuttajan lukitusohjeen mukaisesti sisältäen lukituksen kohdekohtaisen kokonaissuunnittelun yhdessä rakennuttajan kanssa, sekä tarvittavat ohjelmointi-, sarjoitus-, asennus-
ja käyttöönottotyöt.

Yksittäisten rikkoontuneiden tai viallisten lukitusten ja heloitusten korjaus tai uusinta.
Yksittäisen kohteen lukitussaneeraus sisältäen urakkakohteen lukitus- ja heloitustyöt ja tuotteet rakennuttajan lukitusohjeen
mukaisesti sisältäen lukituksen kohdekohtaisen kokonaissuunnittelun yhdessä rakennuttajan kanssa, sekä tarvittavat ohjelmointi-, sarjoitus-, asennus- ja käyttöönottotyöt., 18. Palokatkotyöt Tarjoajan tulee olla ensisijaisesti palokatkourakoitsija. Tarjoaja ei voi tarjota osa-alueelle, mikäli se aikoo hankkia työt aliurakoitsijalta., 19. Aita- ja porttiurakat Tarjoajan tulee olla ensisijaisesti aita- ja porttiurakoitsija. Tarjoaja ei voi tarjota osa-alueelle, mikäli se aikoo hankkia työt aliurakoitsijalta., 20. Henkilöstövuokraus Rakennustyöntekijät ja muu tarvittava työvoima mm. talorakentamisessa, kunnossapidossa ja muissa tilaajan tarvitsemissa teknisten palveluiden töissä. Osa-alueella sovelletaan rakennusalan työehtosopimusta, 21. Vahinkosaneerauspalvelut Paikalliset ja kiireelliset saneeraustarpeet esimerkiksi vesivahingot.,

Ilmoitusnumero 2026-051982
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Peltityöt (45261310), Asbestin poistotyöt (45262660), Rakennusten asennustyöt (45300000), Sähköjohtojen asennus ja muut sähköasennustyöt (45310000), Ilmanvaihtojärjestelmän rakennustyöt (45331210), Putki- ja viemäröintityöt (45332000), Sisäkattojen asennustyöt (45421146), Laatoitustyöt (45431000), Lattianpäällystystyöt (45432130), Maalaustyöt (45442100), Rakennustyöt (45000000), Rakennusten purkutyöt ja maansiirtotyöt (45110000), Metallirakenteiden asennustyöt (45223110), Kattotyöt ja muut rakennusalan erikoistyöt (45260000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Kaarinan kaupunki
Oskarinkatu 4 20780 Kaarina FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Suininlahden koulun kehitys- ja rakentamisvaiheen rakennuttamistehtävät sekä rakennus- ja LVIAS-valvontatehtävät

Suomi | Siilinjärven kunta
Julkaistu 1 viikko sitten | 20.6.2026 Määräaika: 1 kuukausi kuluttua | 10.8.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Suininlahden koulun kehitys- ja rakentamisvaiheen rakennuttamistehtävät sekä rakennus- ja LVIAS-valvontatehtävät Siilinjärven kunnan tekniset palvelut pyytää tarjousta Suininlahden koulun YKVR-hankkeen rakentamisvaiheen rakennuttamistehtävistä, sekä rakennus- ja LVIAS-valvontatehtävien suorittamisesta tarjouspyynnössä ja sen liitteissä esitetyllä tavalla.,

Ilmoitusnumero 2026-051918
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut (71000000), Rakentamiseen liittyvät palvelut (71500000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1DB
Osoitetiedot Siilinjärven kunta
PL 5 71801 Siilinjärvi FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Katu- ja liikuntapaikkavalojen huolto- ja korjaus- sekä nostolaitepalvelu

Suomi | Rovaniemen kaupunki
Julkaistu 1 viikko sitten | 20.6.2026 Määräaika: 1 kuukausi kuluttua | 12.8.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Katu- ja liikuntapaikkavalojen huolto- ja korjaus- sekä nostolaitepalvelu Hankinnan kohteena ovat Rovaniemen kaupungin teknisten ja vapaa-ajan palveluille sekä tilapalvelukeskukselle tilattavat katu- ja liikuntapaikkavalojen huolto- ja korjaus- sekä nostokoriautopalvelut.

Hankintaan sisältyy ennakoiva kunnossapito- ja vikakorjauspalvelu kattaen:
- Asemakaava-alueen katu- ja puistovalaistuksen valaisimet, pylväät, kaapeloinnit ja ohjausjärjestelmät
- Muun kuin asemakaava-alueen yksityisteiden ja puistovalaistuksen valaisimet, pylväät, kaapeloinnit, ilmajohdot ja ohjausjärjestelmät
- Mahdolliset erikoiskohteet esim. alikulut, torialueet, sillat, satama-alueet
- Latureittien ja ulkoliikuntapaikkojen valaisimet, pylväät, kaapeloinnit ja ohjausjärjestelmät
- Jouluvalojen ja somistusten asentaminen ja purkaminen, sekä
- Nostokoriautopalvelut

Tarkempi kuvaus hankinnan kohteesta on kuvattu tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Hankinta tehdään yhtenä kokonaisuutena, eikä sitä jaeta osiin.

Tämän hankinnan osalta voidaan tilanteen niin vaatiessa, hankkia myös vähäisessä määrin hankinnan kohteen ulkopuolisia samaan palvelukokonaisuuteen kuuluvia palveluita. Hankinnat tehdään ensisijaisesti hintatiedusteluna.

Rovaniemen kaupungin Tilapalvelukeskus on liittynyt Numera Palvelut Oy:n Vuokrattavat rakennuskoneet- ja laitteet -yhteishankintaan, jonka kautta Tilapalvelukeskus hankkii ja vuokraa nostolaitteita. Lisäksi tilaajan omat sähköasentajat voivat huoltaa ja korjata hankinnan kohteena olevia valaisimia ja valonlähteitä.

Sopimus ei muodosta toimittajalle yksinoikeuttaa tuottaa ao. palveluita eikä tilaajalle määräostovelvoitetta.,

Ilmoitusnumero 2026-051980
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Teiden ja niihin liittyvien laitteiden korjaus, kunnossapito ja muut palvelut (50230000), Katuvalojen huolto (50232100)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D7
Osoitetiedot Rovaniemen kaupunki
PL 8216 96101 Rovaniemi FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Lietteiden keräys ja kuljetus kanta-Paraisten alueella

Suomi | Lounais-Suomen Jätehuolto Oy
Julkaistu 1 viikko sitten | 20.6.2026 Määräaika: 1 kuukausi kuluttua | 10.8.2026 12:00 Alkuperäinen ilmoitus

Lietteiden keräys ja kuljetus kanta-Paraisten alueella Kuljetusurakka suoritetaan yksikköurakkahintana, jossa yksikkönä on euroa/keräysjärjestelmän tyhjennyskerta (alv 0 %). Yksikköurakkahintaan kuuluvat vakiotyhjennykset sekä tilaustyhjennykset, jotka tehdään kanta-Paraisten alueella viimeistään viiden (5) päivän sisällä arkipyhät mukaan lukien ja Mielisholmenin, Atun, Sorpon, Granholmenin, Heisalan, Björkholmenin, Ramsholmenin, Aspholmenin, Kuggön ja Pensarin saarilla viimeistään kahdeksan (8) arkipäivän sisällä.

Yksikköurakkahintaan kuuluu keräysajoneuvon ajaminen keräyskohteeseen, keräysjärjestelmän tyhjentäminen keräysajoneuvoon, lietteen kuljettaminen määritettyyn vastaanottopaikkaan ja kuorman purkaminen sekä tilaajan ohjeiden mukaisten merkintöjen kirjaaminen ja valokuvien tallentaminen ajoneuvopäätteelle. Tarkemmat urakkaan liittyvät tehtävät ja lisätöistä maksettavat korvaukset ovat sopimusmallissa.

Urakoitsijan tulee voida ekotyhjentää saostussäilöt ja pienpuhdistamot viimeistään 2.1.2028 alkaen. Urakka voidaan kuitenkin aloittaa kalustolla, jossa on yksiosainen lietesäiliö, kunhan osatyhjennyskalusto (kaksiosainen lietesäiliö) on käytössä viimeistään 2.1.2028 alkaen.,

Ilmoitusnumero 2026-051916
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lika- tai sakokaivojen tyhjennyspalvelut (90460000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Lounais-Suomen Jätehuolto Oy
Lemminkäisenkatu 50 20520 Turku FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Markkinavuoropuhelu Hoito- ja toimenpidekärryt, erikoissairaanhoidon ja terveydenhuollon tarpeisiin

Suomi | Sansia Oy
Julkaistu 1 viikko sitten | 20.6.2026 Alkuperäinen ilmoitus

Markkinavuoropuhelu Hoito- ja toimenpidekärryt, erikoissairaanhoidon ja terveydenhuollon tarpeisiin Sansia Oy on aloittanut hoito- ja toimenpidekärryjen hankinnan suunnittelun Pohjois-Savon hyvinvointialueen kanssa. Kilpailutus liittyy hankintavaiheessa olevaan 16922 / Leikkaustasot, tutkimuspöydät ja -tuolit ja muut irtaimet sairaalakalusteet, DPS, osa-alueeseen Muut irtaimet sairaalakalusteet.

Hankintayksikkö toivoo tietopyynnöllä ja markkinakartoituksella tietoja markkinoilla olevista kärryratkaisuista erikoissairaanhoidon ja terveydenhuollon tarpeisiin, erilaisiin toimenpiteissä, hoitotehtävissä sekä avustavissa toimissa tarvittaviin kärryihin.

Alustavan aikataulun mukaan syyskuussa julkaistavalla kilpailutuksella tultaisiin hankkimaan kärryjä
- erikoissairaanhoidon käyttöön,
- uuden Kuopion yliopistollisen sairaalan M-osan kalustamiseen marraskuussa sekä
- hyvinvointialueen muiden toimipaikkojen tarpeisiin.

Kärrymallit ovat vakioituneet ominaisuuksiltaan ja varustukseltaan erilaisiin hoito- ja toimenpidetapahtumiin. Kärryissä voi olla mahdollisia erikoistarpeita käyttökohteen mukaisesti. Lisäksi on suunniteltu hankittavan pieni määrä korvaavia kärryjä poistuvien tilalle.

Valikoima:
Onko teillä mahdollisia vakio-kokoonpanolla olevia hoito-tai toimenpidekärryjä mallistossanne?
Onko vakio-kokoonpanolla tilattu kärry toimitettavissa nopeammin?
Millaisiin tarkoituksiin kärrynne ovat räätälöitävissä (tarpeita esimerkiksi: bronkoskopia-varustus, leikkaussalin toimenpidekärry, hoitajatar-kärry, MR-yhteensopiva, katetrointi-varustus)?
Onko teillä käytössänne tilaajaa helpottavia keinoja muodostaa yksilölliseen tarpeeseen tilattava kärry-kokonaisuus?
Kuinka laaja valikoima teillä on kärryihin soveltuvia lisäosia?
Kuinka laajaa kärryvalikoimaa kannattaisi tarjouspyynnölle suunnitella pyydettäväksi?
Onko kärryvalikoimassa luontaisia jakautumia erityyppisiin kärryihin, jotta niitä voitaisiin ryhmitellä?
Mitä näistä kannattaisi tarjouspyyntöön sisällyttää?
Millaisia toimitusaikoja hoito- ja toimenpidekärryille tulisi varata?

Tarjoaminen:
Millaisella tarjousajalla on mahdollista laatia tarjous (julkaisu mahdollisesti syyskuussa)?
Dps-menettely mahdollistaa jopa vain 10 päivän tarjousajan, millainen aika tulisi mielestänne varata tarjoajalle?

Takuu, huolto ja reklamaatiot:
Millaisia takuuaikoja kärryille annetaan?
Millainen huoltotarve kärryissänne on? Kannattaako pyytää varaosaluettelo kilpailutuksen liitteenä?
Koulutetaanko tilaajan henkilö huoltotehtäviin vai kannattaako kilpailuttaa huoltopalvelu?
Nimeättekö reklamaatioiden hoitoon henkilön?
Onko mahdollista pyytää raporttina reklamaatioiden määrää esimerkiksi vuosittain?

HUOMIOITAVAA:
Tämä ei ole hankintailmoitus eikä tarjouspyyntö, vaan tietopyyntö mahdollisille tarjoajille.

Tietopyynnön tarkoituksena on kartoittaa markkinoita ja kerätä tietoa sekä toimittajien kommentteja, jotta mahdollinen tuleva tarjouskilpailu voitaisiin toteuttaa tarkoituksenmukaisella tavalla, avoimesti ja syrjimättä tähän tietoon luottaen sekä teknisesti virheettömästi. Tietopyynnöllä ei pyydetä, eikä siihen anneta tarjouksia.

Hankintayksikölle esitettyihin kommentteihin ja lisäkysymyksiin ei vastata. Tietopyyntö ei velvoita hankintayksikköä suorittamaan varsinaista hankintaa tai toteuttamaan hankintaa tietopyynnössä kuvatulla tavalla. Hankintayksikkö ei ole velvollinen ottamaan huomioon tietopyyntöön saatuja vastauksia tarjouspyynnön laadinnassa. Tietopyynnöllä kerätyt tiedot säilyvät luottamuksellisina ja niitä tullaan käyttämään ainoastaan tavararyhmän hankinnan kehittämiseen ja suunnitteluun.

Tietopyyntöön vastanneille ei makseta korvausta tietopyyntöön vastaamisesta tai mahdolliseen markkinavuoropuhelutilaisuuteen osallistumisesta. Tietopyyntöön vastaaminen ei sido toimittajaa tarjouskilpailuun osallistumiseen, eikä myöskään ole edellytyksenä myöhemmin varsinaiseen tarjouskilpailuun osallistumiselle. Tietopyyntöön vastaaminen tai vastaamatta jättäminen ei vaikuta tarjoajan asemaan varsinaisessa tarjouskilpailussa.

Vastaukset, kysymykset ja kommentit voitte esittää määräaikaan mennessä Tarjouspalvelu.fi -portaalin välityksellä kohdassa ”Kysymykset ja vastaukset” tai kohdassa ”Tietopyynnön vastauksen lähetys”, jos haluatte liittää vastaukseen erillisen liitedokumentin. Mikäli lataatte erillisen liitteen sekä muuta materiaalia, tulee painaa myös kohdasta ”Lähetä vastaus tietopyyntöön”.,

Ilmoitusnumero 2026-052048
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lääketieteelliset laitteet, farmaseuttiset valmisteet ja henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät tuotteet (33000000), Lääketieteelliset laitteet (33100000)
Ilmoitustyyppi Ennakkoilmoitus julkisesta hankinnasta
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Sansia Oy
Puutarhakatu 6 70300 Kuopio FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma