Vammaisten henkilökohtaisen avun ja erityisen osallisuuden tuen palvelut, Etelä-Savon hyvinvointialue

Suomi | Sansia Oy
Julkaistu 2 viikkoa sitten | 11.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohteena on henkilökohtaisen avun hankinta vammaispalvelulain (675/2023) mukaisesti vammaisille henkilöille Etelä-Savon hyvinvointialueella. Hankinta koskee sekä nykyisiä, että uusia asiakkaita koko Etelä-Savon alueella hankittavissa ostopalveluissa.

Hankinnassa on otettu huomioon uuden vammaispalvelulain voimaantulo vuoden 2025 alusta, minkä vuoksi kilpailutukseen on sisällytetty myös erityisen osallisuuden tuen palvelut. Mikäli uusi vammaispalvelulaki ei kuitenkaan tule voimaan, vuoden 2025 alusta lukien henkilökohtaista apua järjestetään, tuotetaan ja toteutetaan siten kuin on säädetty vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetussa laissa (380/1987).

Henkilökohtaista apua voidaan toteuttaa ja tuottaa hyvinvointialueen omana toimintana, ns. työnantajamallilla, palvelusetelillä ja ostopalveluna. Etelä-Savon hyvinvointialueella on käytössään kaikki palvelun tuottamistavat. Ostopalvelulla täydennetään muita palvelun tuottamistapoja. Palvelujen sisältö on kuvattu tarkemmin Palvelukuvaus -liitteillä 1 ja 2 (vammaisten henkilökohtaisen avun ja erityisen osallisuuden tuen palvelujen palvelukuvaukset).

Kilpailutuksen tavoitteena on varmistaa palvelun riittävyys Etelä-Savon alueella. Muita tavoitteita kilpailutukselle on yhtenäisten sopimuskäytäntöjen luominen alueelle sekä talouden ja hinnoittelun hallinta.

Hankittaviin palveluihin kuuluvat vammaisten henkilökohtainen apu ja erityisen osallisuuden tuki Enonkoskella, Hirvensalmella, Juvalla, Kangasniemellä, Mikkelissä, Mäntyharjulla, Pertunmaalla, Pieksämäellä, Puumalassa, Rantasalmella ja Savonlinnassa. Palvelutarpeen arvioinnissa arvioidaan, mitkä henkilökohtaisen avun toteuttamistavoista soveltuvat asiakkaalle, ja asiakkaat sijoittuvat palveluihin tilaajan harkinnan mukaisesti. Asiakkaan toive tai muu asiakassuhteeseen vaikuttava seikka kokonaisharkinnassa (esim. pitkään jatkunut asiakassuhde) voi ohittaa hintaan perustuvan etusijajärjestyksen. Vertailuhinta sekä henkilökohtaisen avun-, että erityisen osallisuuden tuen palveluissa muodostuu arkihinnasta (klo 06.00-18.00) kullakin Etelä-Savon hyvinvointialueen paikkakunnalla. Tarjottuun hintaan sisältyy kaikki palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset pois lukien kilometrikorvaukset ja tuntiperusteisesti laskutetut työvuorolisät arkihinnan ulkopuoliselta ajalta. Työvuorolisien osalta noudatetaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta ja kilometrikorvaukset määräytyvät Palvelukuvaus-liitteessä kerrotun mukaisesti.

Hankinta on jaettu kahteen eri osa-alueeseen; vammaisten henkilökohtaiseen apuun ja erityisen osallisuuden tukeen. Tarjoaja voi valita, mihin osa-alueisiin ja mille alueelle tarjoaa. Kummankin osa-alueen kuntaan/kaupunkiin valitaan enintään viisi (5) toimittajaa.

Sopimuskausi puitejärjestelyssä on 2 vuotta sopimuskauden alkamisesta. Tilaajalla on lisäksi oikeus optioiden käyttöön, joiden mahdollisesta käyttöönotosta ilmoitetaan kuusi (6) kuukautta ennen sopimuskauden loppua. Optiot ovat yksi (1) + yksi (1) vuotta., Vammaisten henkilökohtainen apu Vammaisten henkilökohtaisen avun palvelut., Erityisen osallisuuden tuki Vammaisten henkilöiden erityisen osallisuuden tuen palvelut 1.1.2025 alkaen.,

Ilmoitusnumero 2024-015201
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut (85000000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Sansia Oy
PL 2000 70601 Kuopio FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma