Turun yliopisto – Kuituvuokraus

Suomi | Turun yliopisto
Julkaistu 2 viikkoa sitten | 9.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Turun yliopiston henkilökunta ja opiskelijat tarvitsevat häiriöttä toimivat tietoliikenneyhteydet opetuksen, tutkimuksen ja tukitoimintojen toteuttamiseen. Kasvavaan tarpeeseen ja vikasietoisuuden varmistamiseksi tarvitaan yliopiston kampuksen eri osien tietoliikenteen yhdistämiseksi lisää kuituyhteyksiä, jotka eivät kulje samaa fyysistä reittiä kuin jo olemassa olevat yhteydet ja ovat mahdollisuuksien mukaan suojassa kaupunkialueella tapahtuvilta maanrakennustöiltä joiden yhteydessä kuituyhteyksiä katkeaa. Kampusalueen vieressä toteutetaan Turku – Helsinki junayhteyden kaksoisraide töitä vuonna 2024. Siinä yhteydessä koko rata-alue rakennetaan ja pohjustetaan uudestaan. Töiden valmistuttua rata-alueella ei vuosikymmeniin tehdä suuria muutostöitä. Rata kulkee kahden yliopiston kampusalueen tietoliikenteen solmupisteen vierestä, joiden välille on jo pitkään etsitty soveltuvaa reittiä uudelle kuituyhteydelle. Rata-alueen linjaus on käytännössä suorin ja lyhin kelvollinen yhdistämään solmupisteet ja ei risteä jo olemassa olevien kuitureittien kanssa. Reitin ulkopuolelle jää Varsinaissuomen hyvinvointialueen yliopistollinen sairaala-alue, varsinkin U sairaala ja sen ympäristö, jossa tullaan tekemään laaja remontti sopimuskauden aikana. Tämä sairaala-alue ei ole soveltuva reitti tälle yhteydelle. U sairaalan remontin toteutus tulee joka tapauksessa aiheuttamaan merkittävän riskin olemassa olevalle tietoliikenneyhteydelle, minkä vuoksi uuden, varayhteyden saaminen on välttämätöntä.

Ilmoitusnumero 2024-149865
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Radio-, televisio- ja viestintä- ja teleliikennelaitteet ja niihin liittyvät laitteet (32000000), Teleliikenteen laitteet ja tarvikkeet (32500000), Tietoliikennelaitteet (32570000), Datalaitteet (32580000), Dataliikennelaitteet (32581000), Korjaus- ja huoltopalvelut (50000000), PC:iden, toimisto-, televiestintä- ja av-laitteiden korjaus, huolto ja muut palvelut (50300000), Tietoliikennelaitteiden asentaminen (51300000), Puhelin- ja tiedonsiirtopalvelut (64210000), Tietoliikenteen maakaapelien vuokraus (64214400)
Ilmoitustyyppi Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Turun yliopisto
Yliopistonmäki 20014 Turku FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma