Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2026-2029

Suomi | Hyvinkään kaupunki
Julkaistu 2 kuukautta sitten | 9.2.2026 Alkuperäinen ilmoitus

Hyvinkään kaupunki ("Hankintayksikkö" tai Tilaaja" järjestää Hyvinkäällä perusopetuslain (628/1998) mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa, jonka kokonaisuudesta kunta vastaa. Toiminta on tarkoitettu peruskoulun ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta varhennetun oppivelvollisuuden oppilaille ja niille oppilaille, joiden opetus järjestetään vamman, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteen perusteella.  Toiminta on tarkoitettu muiden vuosiluokkien osalta myös niille oppilaille, jotka saavat oppilaskohtaisia tukitoimia. 31.8.2026 asti huomioidaan myös pidennetyn oppivelvollisuuden ja erityisen tuen päätökset vanhan oppaan mukaan, kunnes ne päivitetty uuden lain mukaisiksi.

Hyvinkään kaupunki järjestää aamu- ja iltapäivätoiminnan hankkimalla palvelun ostopalveluna palveluntuottajilta, jotka vastaavat käytännön toteutuksesta. Poikkeuksena on kaupungin oma toiminta, jossa palvelu järjestetään kaupungin henkilöstön toimesta. Tammikuussa 2026 iltapäivätoimintaan osallistuu yhteensä 444 lasta.

Hankinnan kohteena on ostopalveluna tuotettu palvelu aamu- ja iltapäivätoiminnasta, joka on kuvattu liitteessä Perusopetuksen aamu- ja-iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma.

Aamu- ja iltapäivätoiminnassa noudatetaan Opetushallituksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteita, jotka määrittävät toiminnan tavoitteet ja keskeiset sisällöt. (Opetushallitus 1.8.2011 ja muutosmääräys 1.8.2025).

Toiminnan tavoite:
Aamu- ja iltapäivätoiminnan yleisenä tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua. Kaikkia toimijoita velvoittava tavoite on se, että toiminnan tulee edistää lapsen hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osallisuutta.

Hankinta on jaettu kahteen (2) osa-alueeseen Kouluryhmä 1 ja Kouluryhmä 2.

KOULURYHMÄ 1:n alueet
Hyvinkäänkylän koulu, iltapäivätoiminta. Osoite:
Uudenmaankatu 169, Hyvinkää 
Hämeenkadun koulu, aamu- ja iltapäivätoiminta. Osoite
Hämeenkatu 36, Hyvinkää 
Martin koulu, aamu- ja iltapäivätoiminta. Osoite:
Martintorinkuja 2, Hyvinkää

KOULURYHMÄ 2: alueet:
Aseman koulu, aamu- ja iltapäivätoiminta.  Osoite: Kauppalankatu 8, Hyvinkää
Paavolan koulu, iltapäivätoiminta. Osoite: Jyväkatu 12, Hyvinkää 
Puolimatkan koulu, iltapäivätoiminta . Osoite: Uudenmaankatu 73, Hyvinkää 
Vehkojan koulu / Anttilan yksikkö, iltapäivätoiminta. Osoite: Niemisentie 1, Hyvinkää  

LISÄKSI MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN SISÄLLYTTÄMINEN
Hankintayksikkö voi sisällyttää joko Kouluryhmään 1 tai Kouluryhmään 2 seuraavan toimipisteen:
Nopon koulu, aamu- ja iltapäivätoiminta. Osoite Koulukuja 9 , Hyvinkää, KOULURYHMÄ 1 KOULURYHMÄ 1:n alueet
Hyvinkäänkylän koulu, iltapäivätoiminta. Osoite:
Uudenmaankatu 169, Hyvinkää 
Hämeenkadun koulu, aamu- ja iltapäivätoiminta. Osoite
Hämeenkatu 36, Hyvinkää 
Martin koulu, aamu- ja iltapäivätoiminta. Osoite:
Martintorinkuja 2, Hyvinkää, KOULURYHMÄ 2 KOULURYHMÄ 2: alueet:
Aseman koulu, aamu- ja iltapäivätoiminta.  Osoite: Kauppalankatu 8, Hyvinkää
Paavolan koulu, iltapäivätoiminta. Osoite: Jyväkatu 12, Hyvinkää 
Puolimatkan koulu, iltapäivätoiminta . Osoite: Uudenmaankatu 73, Hyvinkää 
Vehkojan koulu / Anttilan yksikkö, iltapäivätoiminta. Osoite: Niemisentie 1, Hyvinkää,

Ilmoitusnumero 2026-040368
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen palvelut (80000000), Ala-asteen opetus (80100000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Hyvinkään kaupunki
Kankurinkatu 4-6 05800 Hyvinkää FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma