Tuomi Logistiikka Oy toteuttaa kilpailutuksen Tampereen Vesi Oy:n toimeksiannosta etäluettavista NB‑IoT‑vesimittareista. Hankittavat mittarit on tarkoitettu käytettäviksi Tampereen Vesi Oy:n määrittämässä tiedonsiirtoverkossa.
Hankinnan kohteena on n. 13 500 etäluettavaa vesimittaria, joita käytetään laskutukseen tai verkostonhallintaan. Kilpailutuksen kohteena olevan hankinnan laajuus muodostuu etäluettavista vesimittareista.
Kilpailutukseen sisältyvistä etäluettavista vesimittareista suurin osa on kokoluokkaa DN20-DN40. Pienempi osuus mittareista on kokoluokkaa DN50-DN150.
Etäluennan mittausalueet sijaitsevat taajamassa tai haja-asutusalueilla Tampereen Veden toiminta-alueella.
Hankinnan tavoitteena on, että Tampereen Vesi saa kattavan kokonaisuuden NB-IoT teknologialla varustettuja vesimittareita. Vesimittareiden teknologisten ominaisuuksien tulee vastata tarjouspyynnön mukaisesti tietoteknisiin vaatimuksiin ja säädöksiin.
Toimittajilla tulee olla kyky toimittaa mittareita tarvittavissa toimitusajoissa, sekä tarjota teknistä tukea Suomen kielellä. Tarjottavien tuotteiden, palvelujen ja tiedonsiirtoteknologioiden tulee vastata tarjouspyynnön mukaisesti tietoteknisiin vaatimuksiin ja säädöksiin.
Hankinta on jaettu osa-alueisiin seuraavasti:
Osa-alue 1 :Etäluettava vesimittari DN 20
Osa-alue 2: Etäluettava vesimittari DN 25
Osa-alue 3: Etäluettava vesimittari DN 40
Osa-alue 4: Etäluettava vesimittari DN 50
Osa-alue 5: Etäluettava vesimittari DN 80
Osa-alue 6: Etäluettava vesimittari DN 100
Osa-lue 7: Etäluettava vesimittari DN 150
Tarjoukset voivat koskea kaikkia osia tai vain yhtä osaa. Kyseessä on puitejärjestely, jossa jokaiseen osa-alueeseen valitaan enintään 3 tarjouspyynnön ehdot täyttävää sopimustoimittajaa.
Sopimuskausi alkaa mahdollisimman pian ja on voimassa 31.12.2027 asti., Etäluettava vesimittari DN20 Etäluettavat vesimittarit koko DN20.
Tarkemmat vaatimukset löytyvät tarjouspyynnön kohdasta Hankinnan kohteen kriteerit.
Osa-alueeseen valitaan enintään kolme toimittajaa. Sopimuskaudella hankinnat tehdään puitejärjestelyn mukaisesti., Etäluettava vesimittari DN25 Etäluettava vesimittari koko DN25.
Tarkemmat vaatimukset löytyvät tarjouspyynnön kohdasta Hankinnan kohteen kriteerit.
Osa-alueeseen valitaan enintään kolme toimittajaa. Sopimuskaudella hankinnat tehdään puitejärjestelyn mukaisesti., Etäluettava vesimittari DN40 Etäluettava vesimittari koko DN40.
Tarkemmat vaatimukset löytyvät tarjouspyynnön kohdasta Hankinnan kohteen kriteerit.
Osa-alueeseen valitaan enintään kolme toimittajaa. Sopimuskaudella hankinnat tehdään puitejärjestelyn mukaisesti., Etäluettava vesimittari DN50 Etäluettava vesimittari koko DN50.
Tarkemmat vaatimukset löytyvät tarjouspyynnön kohdasta Hankinnan kohteen kriteerit.
Osa-alueeseen valitaan enintään kolme toimittajaa. Sopimuskaudella hankinnat tehdään puitejärjestelyn mukaisesti., Etäluettava vesimittari DN80 Etäluettava vesimittari koko DN80.
Tarkemmat vaatimukset löytyvät tarjouspyynnön kohdasta Hankinnan kohteen kriteerit.
Osa-alueeseen valitaan enintään kolme toimittajaa. Sopimuskaudella hankinnat tehdään puitejärjestelyn mukaisesti., Etäluettava vesimittari koko DN100 Etäluettava vesimittari DN100.
Osa-alueeseen valitaan enintään kolme toimittajaa. Sopimuskaudella hankinnat tehdään puitejärjestelyn mukaisesti.
Tarkemmat vaatimukset löytyvät tarjouspyynnön kohdasta Hankinnan kohteen kriteerit., Etäluettava vesimittari DN150 Etäluettava vesimittari koko DN150.
Tarkemmat vaatimukset löytyvät tarjouspyynnön kohdasta Hankinnan kohteen kriteerit.
Osa-alueeseen valitaan enintään kolme toimittajaa. Sopimuskaudella hankinnat tehdään puitejärjestelyn mukaisesti.,