Aaretti Niemisen puisto sijaitsee Tampereella Härmälänrannan pohjoisosassa, Fontellinaukion pohjoispuolella. Alue on entistä lentokonetehtaan aluetta, jonka etelä puolelle on rakentunut uusi kerrostaloalue. Hanke sisältää ruoppaamista (ml. pimaruoppaus), ruoppausmassojen kuljetuksen vastaanottopisteisiin, ruoppauksen aikaisen suojaverhon asentamisen ja poistamisen, uimarannan rakentamista, nykyisten penkereiden muotoilua ja viheralueiden sekä puiston, että puistoraittien esirakentamista valaistuksineen. Aaretti Niemisen puisto sijaitsee Tampereella Härmälänrannan pohjoisosassa, Fontellinaukion pohjoispuolella. Alue on entistä lentokonetehtaan aluetta, jonka etelä puolelle on rakentunut uusi kerrostaloalue. Hanke sisältää ruoppaamista (ml. pimaruoppaus), ruoppausmassojen kuljetuksen vastaanottopisteisiin, ruoppauksen aikaisen suojaverhon asentamisen ja poistamisen, uimarannan rakentamista, nykyisten penkereiden muotoilua ja viheralueiden- sekä puiston, että puistoraittien esirakentamista valaistuksineen. Työhön kuuluu suunnitelma-asiakirjoissa esitettyjen osuuksien rakentaminen, niihin liittyvine laitteineen ja varusteineen. Rakennustyöt on aloitettava viimeistään 18.11.2024. Välitavoite 1: Ruoppaukset ja uimarannan rantahiekan täyttötyöt tule olla täysin valmiina 1.4.2025 mennessä. Kaikkien urakkasopimuksen mukaisten töiden tulee olla täysin valmiina, luovutusasiakirjat (mm. laatudokumentit) hyväksytty ja vastaanottotarkastus hyväksytysti pidetty 30.5.2025 mennessä.