Taidepalveluiden ravintolapalvelut, Kuopion kaupunki

Suomi | Kuopion kaupunki
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 15.12.2025 15:00 Alkuperäinen ilmoitus

Taidepalveluiden ravintolapalvelut, Kuopion kaupunki Hankinnan kohteena on Kuopion kaupunginteatterilla ja Kuopion Musiikkikeskuksella eli Taidepalveluilla olevat ravintolapalvelut. Kilpailutuksessa valitaan yksi (1) toimittaja määräaikaiselle sopimuskaudelle 1.7.2026-30.6.2031. Lisäksi varataan mahdollisuus sopimuksen jatkamiseen kahdella (2) yhden (1) vuoden optiokaudella. Hankinnan tavoitteena on on varmistaa kaikille palveluiden käyttäjille toimivat ja hyvät ravintolapalvelut ja kehittää niitä edelleen.

Ks. kohta "Menettely" - "Menettelyn lisätiedot":

Tämä on rajoitetun menettelyn ensimmäinen vaihe, osallistumispyyntö.

Lisätiedot:

Hankintaan kuuluvien kohteiden tilat esitellään tarjoajille hankintamenettelyn toisessa vaiheessa, myöhemmin vahvistettavana ajankohtana. Esittelykierrokselle voi osallistua 1–2 henkilöä/yritys ja niihin osallistuminen on toivottavaa, mutta ei pakollista. Osallistuminen ei vaikuta mahdollisuuteen jättää tarjousta. Esittelykierroksen aikana ei ole mahdollista esittää kohteisiin liittyviä kysymyksiä. Kysymykset tulee esittää tarjouspalvelu.fi kautta.,

Ilmoitusnumero 2025-034010
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ravintola- ja tarjoilupalvelut (55300000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1DB
Osoitetiedot Kuopion kaupunki
70100 Kuopio FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Atlantinaukion taideteoksen rakentaminen

Suomi | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 28.11.2025 11:00 Alkuperäinen ilmoitus

Atlantinaukion taideteoksen rakentaminen Urakka sisältää Atlantinaukion taideteoksen rakentamisen työt urakkaasiakirjojen osoittamassa laajuudessa.
Urakoitsija luovuttaa rakennuttajalle työn päätteeksi suunnitelmien mukaisen Atlantinaukion taideteoksen asennettuna.

Rakennuttaja on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan Yleiset alueet -palvelu, joka toimii myös YSE 98 mukaisena tilaajana.

Urakkamuotona on kokonaisurakka, jossa työhön valittu urakoitsija toimii YSE:n ja lainsäädännön tarkoittamana pääurakoitsijan asemassa toimivana päätoteuttajana. Urakoitsija vastaa työmaan johtovelvollisuuksista ja työmaapalveluista, jotka koskevat myös urakkaohjelman kohdan 1.7 erillisurakoita.

Töiden tulee olla valmiina ja vastaanotettuna sekä viranomaisten ja tarkastavien laitosten vaatimat tarkastukset hyväksytysti pidettynä 22.4.2026.

Työ tehdään kokonaishintaurakkana.

Suunnitelmissa esitetyt määrät eivät ole tilaajaa sitovia.

Urakoitsijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antanut tarjoaja. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on rakennuttajan asettamien tarjoajan soveltuvuutta koskevien vaatimusten täyttävistä tarjouksista hinnaltaan halvin.

Tilaajaan sopimussuhteessa olevan urakoitsijalla on oikeus antaa urakka edelleen alihankintana/aliurakkana. Hankinnan/urakan ketjuttaminen tätä pidemmälle ei ole mahdollista ilman erityisen perusteltua syytä ja siihen on saatava tilaajan/rakennuttajan kirjallinen suostumus.,

Ilmoitusnumero 2025-034174
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58208 00099 HELSINGIN KAUPUNKI FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kaijonlahden ja siihen laskevan Laholaisojan kunnostaminen

Suomi | Oulun kaupunki
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 15.12.2025 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kaijonlahden ja siihen laskevan Laholaisojan kunnostaminen Urakkakohteena olevat Kaijonlahti ja Laholaisoja sijaitsevat Oulussa Kaijonharjun ja Kuivasjärven kaupunginosissa. Urakka käsittää Kaijonlahden ja Laholaisojan ruoppauksen, kasvillisuuden poiston tarvittavin osin sekä sedimenttien kuivattamiseen tarkoitetun altaan rakentamisen.

Urakan sisältö ja aikataulu on määritelty tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.,

Ilmoitusnumero 2025-034087
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat (45200000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D9
Osoitetiedot Oulun kaupunki
Solistinkatu 5 90140 Oulu FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Verisuonikirurgian proteesit ja muut tarvikkeet

Suomi | Keski-Suomen hyvinvointialue
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 17.12.2025 08:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohteena ovat tarjouspyyntöasiakirjojen mukaiset Verisuonikirurgian proteesit ja muut tarvikkeet Keski-Suomen hyvinvointialueelle.

Tavoitteena on kilpailutuksen avulla saada turvalliset ja Tilaajan yksiköiden toimintaa tukevat tuotteet huomioiden potilaiden yksilölliset tarpeet, toimitusvarmuus sekä hyvä yhteistyö sopimustoimittajien kanssa koko hankintakauden.

Sopimus on määräaikainen ja se on voimassa kaksi vuotta Sopimuksen allekirjoittamisesta saakka. Määräaikaisen sopimuskauden jälkeen sopimus jatkuu automaattisesti toistaiseksi voimassa olevana, mikäli Sopimusta ei irtisanota sopimusehtojen mukaisesti.

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä ja sen liitteissä., Verisuoniproteesit suora ja y kudottu Verisuoniproteesit suora ja y kudottu, Erikoisproteesit Erikoisproteesit, Embolektomiakatetrit Embolektomiakatetrit, Okkluusiokatetrit Okkluusiokatetrit, Radiofrekvrenssi katetrit (RF) Radiofrekvrenssi katetrit (RF), Liimakatetrisetti Liimakatetrisetti, Muut verisuonikirurgian tarvikkeet Muut verisuonikirurgian tarvikkeet, Laserkuidut Laserkuidut,

Ilmoitusnumero 2025-034007
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lääketieteelliset laitteet (33100000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI198
Osoitetiedot Keski-Suomen hyvinvointialue
Hoitajantie 1 40620 Jyväskylä FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Muovikaivot vuosille 2026 – 2027

Suomi | Huittisten kaupunki tekniset palvelut
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 4.12.2025 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Muovikaivot vuosille 2026 - 2027 Huittisten kaupungin vesihuoltolaitos pyytää tarjousta massiivimuovista tehdyistä hulevesiviemäri- ja jätevesiviemärikaivoista
sekä niihin liittyvistä osista.,

Ilmoitusnumero 2025-034171
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakentamiseen liittyvät rakenteet ja tarvikkeet ja muut tuotteet (sähkölaitteita lukuun ottamatta) (44000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI196
Osoitetiedot Huittisten kaupunki tekniset palvelut
Risto Rytin katu 36 32700 Huittinen FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kajaanin kaupungin ympäristöselvitysten ostopalvelut 2026-2028 + (1)

Suomi | Kajaanin kaupunki
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 10.12.2025 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kajaanin kaupungin ympäristöselvitysten ostopalvelut 2026-2028 + (1) Kajaanin kaupungin ympäristötekninen toimiala / aluesuunnittelu pyytää tarjoustanne Kajaanin kaupungin ympäristöselvityksistä ostopalveluna. Kilpailulla perustetaan puitejärjestely johon valitaan kolme (3) toimijaa. Puitejärjestelyn
pituus on kolme (3) vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa enintään yhdellä (1) optiovuodella.,

Ilmoitusnumero 2025-034081
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ympäristötekniset konsulttipalvelut (71313000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Kajaanin kaupunki
Pohjolankatu 13 87100 Kajaani FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Pilvipalveluiden ylläpito- ja kehityskumppani

Suomi | Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet)
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 15.12.2025 08:00 Alkuperäinen ilmoitus

Pilvipalveluiden ylläpito- ja kehityskumppani HANKINNAN KOHDE

Hankinnan kohteena on ylläpito- ja asiantuntijapalveluiden tuottaminen Palkeiden pilviympäristöön.

Alustavasti hankinnan kohteeseen on ajateltu sisältyvän:
- sovitut ylläpitopalvelut Palkeiden Azure-ympäristöön
- ylläpitopalveluiden käyttöönottoprojekti
- valitun toimittajan palvelunhallinnan ja palveluprosessien sovittaminen Palkeiden vastaaviin
- edellä mainittuja palveluita täydentävät kehitys- ja asiantuntijapalvelut.

Lisäksi hankintaan voi sisältyä mm.
- pilvimigraatioprojektien toimituksia
- oikeus hankkia laajennuksia palveluihin
- oikeus hankkia muita asiantuntijapalveluita pilvipalveluihin liittyen.

Palveluita tulisi pystyä tarvittaessa toimittamaan ympärivuorokautisesti vuoden jokaisena päivänä. Lisäksi korostetaan, että mahdollisten hankittavien jatkuvaluontoisten palveluiden piiriin tulevat järjestelmät tai palvelut ovat joiltain osin Suomen huoltovarmuuden kannalta kriittisessä roolissa.

Hankintaan ei alustavasti sisälly:
- Microsoft Azure -kulutuksen jälleenmyyntiä
- konesalipalveluita.

Hankinnan kohde on kuvattu yleisellä tasolla osallistumispyynnön liitteessä 1 "Hankekuvaus". Lisäksi liitteen 1 luvussa 3 on kuvattu hankinnan vaatimuksia alustavalla ja yleisellä tasolla, luvussa 4 on kuvattu millaisen tietotyypin mukaisia Palkeiden tai kolmannen osapuolen tietoja olisi tarkoitus käsitellä sekä tallentaa valitulta toimittajalta hankittavissa palveluissa ja luvussa 5 on kuvattu muita mahdollisia hankintaan ja sen kohteeseen liittyviä huomioita, joita täsmennetään hankinnan valmistelun aikana.

HANKINNAN ALUSTAVA LAAJUUS

Palkeet on pilvisiirtymän alkuvaiheessa. Tavoitteena olisi toteuttaa järjestelmien pilvisiirtymä vaiheistetusti vuosien 2026 – 2030 välillä. Pilvisiirtymän mahdollisena kohteena on pääosin SAP-järjestelmiä. Palvelinmäärä mahdollisesti siirtyvien järjestelmien osalta on nykytilassa noin 150 – 250. Tavoitteena olisi, että vuoden 2026 aikana palvelinmäärä Azure-pilvipalvelussa olisi noin 30 – 50 kappaletta.

Hankinnan ennakoitu arvo ylittää EU-kynnysarvon.

HANKINTASOPIMUKSET

Hankinnasta tullaan laatimaan yksi tai useampi hankintasopimus, jotka kattavat koko palvelukokonaisuuden. Hankintasopimusten sopimuskaudet täsmentyvät hankintamenettelyn aikana, mutta lähtökohtana pidetään järjestelyä, jossa ylläpitopalvelua koskeva sopimus voisi olla voimassa tietyn määräajan, jonka kuluttua sopimus olisi voimassa toistaiseksi. Hankintasopimukset voivat sisältää Palkeiden irtaantumisoikeuden (Exit-oikeus). Irtisanomisajat tarkentuvat tehtävään hankintasopimukseen.

Jäljempänä osallistumispyynnöllä käytetään termiä hankintasopimus (yksikkö).,

Ilmoitusnumero 2025-033999
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki (72000000), Tietotekniset tuki- ja neuvontapalvelut (72600000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi
Osoitetiedot Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet)
PL 49 80101 Joensuu FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kone- ja metalliteollisuuden ammatillisen työvoimakoulutuksen koulutustarjotin Kankaanpään seudulla

Suomi | Porin kaupunki/Satakunnan työllisyysalue
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 4.12.2025 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kone- ja metalliteollisuuden ammatillisen työvoimakoulutuksen koulutustarjotin Kankaanpään seudulla Porin kaupunki kilpailuttaa kone- ja metalliteollisuuden ammatillisen työvoimakoulutuksen koulutustarjottimen järjestämisen Kankaanpäässä. Hankinnan kohteena on lain työvoimapalveluiden järjestämisestä (380/2023) mukainen ammatillinen työvoimakoulutus.

Satakunnan työllisyysalue toimii vastuukuntamallin mukaisesti ja vastuukuntana toimii Pori. Satakunnan työllisyysalueen muut kunnat ovat Harjavalta, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Siikainen ja Ulvila. Kilpailutuksella haetaan palveluntarjoajaa tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Hankittava määrä on arvio, joka voidaan alittaa tai ylittää.

Hankittava määrä toteutuu työvoimaviranomaisen asiakastarpeiden sekä vuosittaisten määrärahojen puitteissa. Hankinnan toteuttamisessa noudatetaan hankintalain ohella lakia työvoimapalveluiden järjestämisestä (380/2023) ja sen nojalla annettavia valtioneuvoston ohjeita ja asetuksia.

KOULUTUKSEN KOHDERYHMÄ
Koulutus on tarkoitettu kone- ja metallialan ammattilaisille, jotka haluavat laajentaa omaa ammattiosaamistaan työllistyäkseen. Lisäksi kohderyhmään kuuluvat kone- ja tuotantotekniikan alalle aikovat. Koulutus on tarkoitettu Satakunnan työllisyysalueen työnhakija-asiakkaille. Kohderyhmästä sovitaan koulutuskohtaisesti palveluntuottajan ja työvoimaviranomaisen kesken.

KOULUTUKSEN TAVOITTEET
Koulutuksen tavoitteena on lisätä opiskelijan ammatillista osaamista työelämän tarpeita vastaaviksi ja edistää opiskelijan työllistymistä kone- ja metalliteollisuuden tehtäviin.

KOULUTUKSEN KESKEISIT SISÄLTÖALUEET
Koulutus koostuu seuraavista sisällöistä opiskelijan tarpeen mukaan:
• Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS)
• Ammatillista osaamista lisäävä koulutus
• Alalle tarvittavat lupakortit (sisältyvät koulutuksen hintaan)
• Työnhakuvalmennus/yritystoiminnan suunnittelu
• Työssäoppiminen

Ammatillista osaamista lisäävät koulutuksen valinnaiset osa-alueet:
• Asennukset ja automaatio
• Koneistus
• Levy- ja hitsaustyöt
• Hitsaus
• Levy- ja hitsausalan CNC-valmistus
• Ohutlevytyö
• Robottihitsaus
• CAD/CAM-2D työstöratojen valmistus
• CAD/CAM-3D työstöratojen valmistus
• CNC-sorvaus
• CNC-jyrsintä
• Manuaalikoneistus
• Konepajamittaus
• Koneenasennus
• Hydrauliikka-asennukset
• Pneumatiikka-asennukset
• Putkilinjojen valmistus
• Alumiinin ja ruostumattoman teräksen hitsaus
• Asennushitsaus
• Koneenasennus
• Kunnossapitoasennus
• Hitsauspätevyyskoulutus (ei PED-pätevyyskoe)

Tarjoaja voi esittää lisäksi muita alalle soveltuvia ammatillista osaamista lisääviä koulutuksia.

Koulutustarjottimesta voidaan toteuttaa myös koulutuskokonaisuuksia, joissa pyritään saamaan uusia työntekijöitä kone- ja metallialalle tutustumalla alan tehtäviin yhteistyössä työnantajien kanssa. Sopimuskaudella voidaan tarvittaessa sopia myös muista alalle soveltuvista työnantajien tarpeidenmukaisista työvoimakoulutuksista Tilaajan, palveluntuottajan sekä tarvittaessa työnantajien kesken.

Koulutuksen kesto maksimissaan 100 opiskelijatyöpäivää/opiskelija.

KOULUTUKSEN TOTEUTTAMINEN
Koulutukseen ohjaus tapahtuu nonstop-periaatteella. Koulutusta tulee olla tarjolla ympäri vuoden. Lisäksi voidaan sopia erillisistä ryhmämuotoisista koulutuksenaloituksista. Koulutus toteutetaan pääasiassa lähiopetuksena ja voi sisältää myös työssäoppimista.

Koulutuksen toteuttamispaikkakunta on Kankaanpää.

HANKITTAVAN KOULUTUKSEN TOTEUTUS JA MÄÄRÄ
Hankinnan perussopimuskausi on vuosi 2026. Sopimukseen sisältyy optio sopimuksen jatkamisesta toistaiseksi voimassa olevana, kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. Optiokauden käytöstä päättää Tilaaja ja päätös ilmoitetaan hyvissä ajoin palveluntuottajalle.

Hankittavien opiskelijatyöpäivien määrä on arviolta 1500 opiskelijatyöpäivää. Määrä on arvio, joka voidaan alittaa tai ylittää.

Hankintayksikkö varaa itselleen oikeuden olla hankkimatta tässä tarjouspyynnössä esitettyä koulutusta. Tarjouspyynnössä esitetyt hankintamäärät ovat arvioita eivätkä sido tilaajaa. Koulutuksen määrällisestä kohdentamisesta sovitaan erikseen Tilaajan ja palveluntuottajan kesken. Sopimus ei muodosta hankintayksikölle määräostovelvoitetta.

Koulutusten tarkemmat sisällöt, aikataulut ja järjestämistavat sovitaan työvoimaviranomaisen kanssa.

KOULUTUKSEN TOTEUTTAMINEN SATAKUNNAN TYÖLLISYYSALUEELLA VUONNA 2025
Kone- ja metalliteollisuuden koulutustarjotinta ei ole ollut vuoden 2025 aikana tarjolla Kankaanpään seudulla.

MAKSUPERUSTE
Koulutuksesta maksetaan toteutuneiden opiskelijatyöpäivien mukaan.

OPISKELIJATYÖPÄIVÄ
Opiskelijatyöpäivä on laskennallinen yksikkö, joka kuvaa hankittavan koulutuksen määrää. Opiskelijatyöpäivällä tarkoitetaan seitsemän tunnin (7 x 45 min) työskentelyjaksoa. Monimuotoopiskelu (etä- ja verkko-opiskelu sekä työssäoppiminen) mitoitetaan siten, että se vastaa työmäärältään lähiopetusta. Käsite ei edellytä, että päivittäinen työskentely kestää aina seitsemän tuntia sisältäen tauot. Koulutus voidaan tarvittaessa toteuttaa myös jaksotettuna tai osa-aikaisesti esimerkiksi ilta- ja viikonloppukoulutuksena siten, että näistä osista muodostuu yhteensä seitsemän opetustuntia. Tällöin tähän sopimukseen ja asiakastietojärjestelmään kirjattava opiskelijatyöpäivien määrä saadaan kertomalla päivittäinen opiskeluaika opiskelupäivien lukumäärällä ja jakamalla näin saatu tulo seitsemällä tunnilla sekä kertomalla koulutuksen opiskelijoiden lukumäärällä (esim. 4 tuntia x 21 päivää/7 tuntia x 10 opiskelijaa = 120 opiskelijatyöpäivää).

Työssäoppimisjaksoilla noudatetaan työssäoppimispaikan normaaleja työaikoja niin työpäivän pituuden, mahdollisten vuorotöiden kuin vapaapäivienkin osalta.,

Ilmoitusnumero 2025-034166
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut (80400000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI196
Osoitetiedot Porin kaupunki/Satakunnan työllisyysalue
PL 121 28101 Pori FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Sammakkokankaan Jätekeskuksen konetyöt

Suomi | Sammakkokangas Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 5.12.2025 08:00 Alkuperäinen ilmoitus

Sammakkokankaan Jätekeskuksen konetyöt Sammakkokankaan jätekeskuksen konetyöt tarjouspyynnön mukaisesti.,

Ilmoitusnumero 2025-032425
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Viemäröinti-, jätehuolto- ja puhdistuspalvelut, ympäristöön liittyvät palvelut (90000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI198
Osoitetiedot Sammakkokangas Oy
PL 13 43101 Saarijärvi FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kustannuslaskennan tietojärjestelmä SaaS -palveluna Pohjois-Savon hyvinvointialueelle

Suomi | Sansia Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 18.12.2025 14:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kustannuslaskennan tietojärjestelmä SaaS -palveluna Pohjois-Savon hyvinvointialueelle Hankinnan kohteena on Pohjois-Savon hyvinvointialueen erikoisairaanhoidon, perusterveydenhuollon, sosiaalityön sekä pelastustoimen kustannuslaskentaa varten kustannuslaskentaohjelmiston kokonaisuus.

Hankinta kattaa kustannuslaskentajärjestelmän SaaS-palveluna sekä siihen liittyvät jatkuvat tuki- ja ylläpitopalvelut. Hankintaan sisältyy käyttöönottoprojekti sekä tarvittava koulutus.

Hankinta on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä.,

Ilmoitusnumero 2025-033998
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät (48000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Sansia Oy
Puutarhakatu 6 70300 Kuopio FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Turun kaupunki, Aurakatu 11, ikkunoiden kunnsotus, kokonaisurakka

Suomi | Turun kaupunki
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 5.12.2025 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Turun kaupunki, Aurakatu 11, ikkunoiden kunnsotus, kokonaisurakka Aurakatu 11 sijaitsevan koulurakennuksen puuikkunoiden kunnostaminen tarjouspyynnön mukaisesti,

Ilmoitusnumero 2025-034162
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Turun kaupunki
PL 630 20101 Turku FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Hissilaitteiden kunnossapito Pohjanmaan hyvinvointialueella

Suomi | Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 12.12.2025 13:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hissilaitteiden kunnossapito Pohjanmaan hyvinvointialueella Hankinnan kohteena on Pohjanmaan hyvinvointialueen hallinnassa sopimuskaudella olevien hissilaitteiden (liite 2) huolto- ja korjaustyöt sekä muut ylläpitoon liittyvät työt. Sopimus alkaa 1.1.2026 ja sen kesto on vuoden 2027 loppuun (kiinteä sopimuskausi). Vuoden 2028 alusta sopimusta voidaan jatkaa enintään kahdella (2) vuodella vuoden 2029 loppuun. Optiovuosien (2028-2029) käyttöönotosta päättää Tilaaja. Tilaaja ilmoittaa option käyttöönotosta kirjallisesti vähintään 3 kk ennen sopimuskauden päättymistä. Palveluntuottaja sitoutuu mahdolliseen optiovuoteen tarjouksen jättämällä.

Kaikki sopimuksen mukaiset hinnat ovat kiinteät koko sopimuskauden.

Toimittaja vastaa kaikista sopimuksen alkaessa ja aikana syntyvistä hallinnollisista kustannuksista.,

Ilmoitusnumero 2025-034067
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Hissien huoltopalvelut (50750000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI19A
Osoitetiedot Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue
Hietalahdenkatu 2-4 65130 Vaasa FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kaavateiden talvikunnossapito 2026-2027

Suomi | Pälkäneen kunta
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 28.11.2025 08:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kaavateiden talvikunnossapito 2026-2027 Pälkäneen kunta pyytää tarjouksia kaavateiden kunnossapidosta talvikausiksi 2026-2027 kahden vuoden lisäoptiolla (2+2).
Pälkäneen kunnan vastuulla olevat kaavatiet on jaettu neljään eri alueeseen:

- Onkkaala eteläinen
Onkkaala pohjoinen
- Aitoo
- Luopioinen ja Rautajärvi.

Palvelunkuvaus on kirjattu talvikunnossapidon ohjeessa, joka on tarjouspyynnön liitemateriaalina.
Tarjouspyynnössä on määritelty kalustoon ja kuljettajiin liittyvät erityisvaatimukset.
Talvikunnossapidon normaali toimenpideaika on vuosittain 1.11- 15.5.

HUOM! Ensimmäinen kausi on poikkeava ja arvioitu kesto on 5.1.2026-15.5.2026. Hintaa ei anneta tälle kaudelle erikseen vaan se jaetaan sopimuksen syntymisestä 15.5.2026 saakka siten, että koko kauden kesto on 196 päivää ja kausihinta ensimmäiselle kaudelle on ensimmäisen sopimuskauden päivien määrä jaettuna kokonaisen sopimuskauden päivien määrällä kertaa sopimuskauden hinta. Esimerkkinä ajanjakso 5.1. - 15.5.2026 on tällöin 131 päivää ja talvikauden 2026 sopimuksen mukainen hinta on 131 / 196 x kokonaisen sopimuskauden hinta. Tarjous annetaan kokonaiselle kaudelle, koska se on hankinnan vertailuhinta.,

Ilmoitusnumero 2025-033997
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Katujen puhtaanapito- ja lakaisupalvelut (90610000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI19B
Osoitetiedot Pälkäneen kunta
Keskustie 1 36600 Pälkäne FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Ritarikatu, kokonaisurakka

Suomi | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 11.12.2025 11:00 Alkuperäinen ilmoitus

Ritarikatu, kokonaisurakka Urakka käsittää Ritarikadun rakentamisen työt urakka-asiakirjojen osoittamassa laajuudessa. Hankkeessa rakennetaan vesihuoltoa, kaapeliputkituksia, vihertöitä ja kivetään katualue uudestaan.

Rakennuttaja on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan Yleiset alueet -palvelu, joka toimii myös YSE 98 mukaisena tilaajana.

Urakkamuotona on kokonaisurakka, jossa työhön valittu urakoitsija toimii YSE:n ja lainsäädännön tarkoittamana pääurakoitsijan asemassa toimivana päätoteuttajana. Urakoitsija vastaa työmaan johtovelvollisuuksista ja työmaapalveluista. Urakkaan kuulumattomat hankinnat ja työt tarkennetaan urakkaohjelman kohdassa 3.4 muut rakennuttajan hankinnat.

Työt saadaan aloittaa, kun urakkasopimus on allekirjoitettu, kuitenkin työt tulee aloittaa viimeistään kahden viikon kuluttua sopimuksen allekirjoituksesta.

Töiden tulee olla valmiina ja vastaanotettuna sekä viranomaisten ja tarkastavien laitosten vaatimat tarkastukset hyväksytysti pidettynä 30.10.2026.

Työ tehdään kokonaishintaurakkana.

Työmaa toteutetaan kokonaisuudessaan vähäpäästöisenä työmaana, jonka vaatimukset löytyvät urakkarajaliitteestä.

Suunnitelmissa esitetyt määrät eivät ole tilaajaa sitovia.

Urakoitsijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antanut tarjoaja. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on rakennuttajan asettamien tarjoajan soveltuvuutta koskevien vaatimusten täyttävistä tarjouksista hinnaltaan halvin.

Tilaajaan sopimussuhteessa olevan urakoitsijalla on oikeus antaa urakka edelleen alihankintana/aliurakkana. Hankinnan/urakan ketjuttaminen tätä pidemmälle ei ole mahdollista ilman erityisen perusteltua syytä ja siihen on saatava tilaajan/rakennuttajan kirjallinen suostumus.,

Ilmoitusnumero 2025-034164
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58208 00099 HELSINGIN KAUPUNKI FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Tietoverkkopalvelut, Careeria Oy

Suomi | Sansia Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 15.12.2025 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Tietoverkkopalvelut, Careeria Oy Kilpailutuksen kohde on Careerian kaikkia toimipisteitä palvelevan tietoverkon uudistus SD-WAN – toteutuksena ja siihen liittyvät palvelut.

Hankinnan sisältö jaetaan seuraavasti:
- Lähiverkon laitteet
- Lähiverkon palvelut
- Internet-yhteydet
- Toimipisteverkon (SD-WAN) laitteet
- Palomuurin laitteet
- Verkkotunnistehallinta
- Sertifikaattipalvelut
- Help Desk ja lähitukipalvelut
- Asiantuntijapalvelut
- Siirtoprojekti palvelun käynnistämiseksi

Hankinnan kohteen kuvaus on esitetty liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.

Palvelusopimus on tarkoitus solmia alkuvuoden 2026 aikana. Käyttöönottoprojektin on tarkoitus alkaa välittömästi tämän jälkeen ja palvelu on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2026 aikana.,

Ilmoitusnumero 2025-034063
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Verkot (32400000), Dataverkon hallinta- ja tukipalvelut (72315000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Sansia Oy
Puutarhakatu 6 70300 Kuopio FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Liikunta- ja leikkivälineet sekä soittimet

Suomi | Numera-Palvelut Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 15.12.2025 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Numera Palvelut Oy (myöhemmin Numera tai Hankintayksikkö) pyytää tarjoustanne Liikunta- ja leikkivälineet sekä soittimet koskevaan yhteishankintaan tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan. Hankinta on jaettu seuraaviin osakokonaisuuksiin:

1. Liikuntavälineet
2. Leikkivälineet
3. Soittimet ja musiikkivälineet

Kilpailutus suoritetaan avoimella menettelyllä, jolla perustetaan useamman toimittajan puitejärjestely. Jokaiseen osakokonaisuuteen valitaan enintään viisi hyväksytyn tarjouksen jättänyttä tarjoajaa. Valinta tapahtuu tarjousten vertailuperusteiden mukaan.

Kilpailutuksen valintaperusteena käytetään kokonaistaloudellista edullisuutta ja vertailuperusteena parasta hinta-laatusuhdetta. Tarkemmat tiedot pisteytyksestä ja vertailukriteereistä on esitetty tarjouspyynnön osiossa Hankinnan kohteen kriteerit. Mikäli useampi tarjoaja ansaitsee tarjouksellaan täsmälleen saman pistemäärän, Hankintayksikkö arpoo puitejärjestelyyn valittavan toimittajan / palveluntuottajan. Arvonta on hankitalain oikeuskäytännössä hyväksytty tapa.

Tarjoaja voi tarjota yhteen tai useampaan osakokonaisuuteen. Rinnakkaisia tarjouksia, vaihtoehtoisia tarjouksia tai osakokonaisuuksien sisällä tehtäviä osatarjouksia ei hyväksytä.

Puitejärjestelyn perusteella laadittavat Hankintayksikön ja toimittajien väliset puitesopimukset ovat määräaikaisia, kestoltaan neljä vuotta. Yhteishankintaa käyttävät ja siihen mahdollisesti sopimuskauden aikana mukaan tulevat Numeran asiakasyhteisöt on ilmoitettu sopimusluonnoksen liitteellä yksi (1). Puitesopimukset astuvat voimaan hankintapäätöksen tultua lainvoimaiseksi tai markkinaoikeuden antaessa hankintapäätökselle täytäntöönpanoluvan ja molempien sopijapuolten allekirjoitettua kirjallisen puitesopimuksen. Puitesopimusten irtisanomisaika on molempien sopijapuolten osalta kuusi kuukautta.

Tarjoaja sitoutuu tarjouksellaan kaikkiin tarjouspyyntöasiakirjojen sekä mahdollisesti hankintamenettelyn aikana annettujen lisätietojen mukaisiin ehtoihin. Hankintayksiköllä on oikeus tarkastaa tarjoajan tarjousasiakirjoissaan antamat tiedot ennen hankintapäätöksen tekemistä. Mikäli annetut tiedot eivät pidä paikkaansa, tarjoaja voidaan joutua sulkemaan hankintamenettelystä.

Tarjouspalvelun käyttöön liittyvissä kysymyksissä ja ongelmatilanteissa tarjoajan tulee olla yhteydessä palveluntuottajan (Cloudia Oy / Tarjouspalvelu.fi) Helpdeskiin: puh. 020 766 1075, tuki@cloudia.fi., Liikuntavälineet Osakokonaisuudessa hankitaan liikuntavälineitä peruskoulujen ja päiväkotien tarpeisiin. Liikuntavälineitä ovat esimerkiksi erilaiset pallot ja palloilutarvikkeet, mailat ja maalit, voimistelunauhat- ja tarvikkeet, terapiakäyttöön ja kuntoutukseen tarkoitetut välineet, suunnistustarvikkeet, joukkuenauhat ja liivit sekä tennis-, jääkiekko- ja ringettevälineet. Toimittajalla on oltava valikoimassaan vähintään 400 eri tuotetta liikuntavälineitä ja verkkokauppa., Leikkivälineet Osakokonaisuudessa hankitaan leluja ja pelejä pääsääntöisesti päiväkotien tarpeisiin. Hankittavia leluja ovat esimerkiksi pienten lasten lelut (lelut alle 3-vuotiaille), rakentelusarjat, auto- ja rautatielelut, nuket ja niiden tarvikkeet sekä palapelit, lautapelit, lelut koti- ja kauppaleikkeihin, hiekka- ja vesileikkeihin sekä välineet lumi- ja talvileikkeihin. Toimittajalla on oltava valikoimassaan vähintään 400 eri tuotetta erilaisia leluja, pelejä ja päiväkoti-ikäisten leikkivälineitä sekä verkkokauppa., Soittimet ja musiikkivälineet Osakokonaisuudessa 4 hankitaan soittimia ja musiikkivälineitä pääsääntöisesti koulujen ja päiväkotien tarpeisiin. Soittimia ovat esimerkiksi erilaiset rummut, kosketinsoittimet, lyömäsoittimet, laattasoittimet, perkussiosoittimet, musiikki- ja soittokäyttöön tarkoitetut äänentoistolaitteet sekä kitarat ja bassot. Toimittajalla on oltava valikoimassaan vähintään 500 eri tuotetta erilaisia soittimia ja musiikkivälineitä.,

Ilmoitusnumero 2025-033993
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Soittimet, urheiluvälineet, pelit, lelut, käsityö- ja taidetarvikkeet ja -varusteet (37000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi
Osoitetiedot Numera-Palvelut Oy
Numera Palvelut Oy, PL 34 00531 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Suonenjoen rinkelihallin laajennus- ja muutostyöt

Suomi | Suonenjoen kaupunki
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 10.12.2025 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Suonenjoen rinkelihallin laajennus- ja muutostyöt Rakennuskohde on teollisuushalli, jossa toimii Keski Company Oy, Rinkelitehdas. Halli sijaitsee osoitteessa Lintikonkatu 12, Suonenjoki.

Hanke sisältää olevan teollisuushallin laajennus ja muutostyöt. Teollisuushallin kylkeen rakennetaan mm. uusi IV konehuone entisen konehuoneen tilalle sekä uusitaan leipomorakennuksen IV- järjestelmät jäähdytyksineen.,

Ilmoitusnumero 2025-034117
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1DB
Osoitetiedot Suonenjoen kaupunki
PL 13 77600 Suonenjoki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Laboratoriotarvikkeiden ja kemikaalien puitejärjestely 2026

Suomi | Turun yliopisto
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 19.12.2025 11:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohteena ovat tarjouspyynnössä ja sen liitteissä esitetyt laboratoriotarvikkeet ja kemikaalit. Erilliset tuotekategoriat on pyritty muodostamaan siten, että ne edustavat Turun yliopistolla laajasti käytettyjä ja kappalemääräisesti mitattuna merkittävästi käytettyjä tuotteita. Liitteissä esitettyjen lisäksi hankinnan kohteena ovat myös puitejärjestelyyn valittujen toimittajien muut kuin tuotekategorioissa määritellyt laboratoriotarvikkeet ja kemikaalit., Soluviljely Soluviljelytuotteet liitteen mukaisesti. Kategorian tuotteista tulee tarjota vähintään 28 riviä., Nesteenkäsittely Nesteenkäsittelytuotteet liitteen mukaisesti. Kategorian tuotteista tulee tarjota vähintään 57 riviä., Suodatintarvikkeet Suodatintarvikkeet liitteen mukaisesti. Kategorian tuotteista tulee tarjota vähintään 25 riviä., Laboratoriolasit Laboratoriolasit liitteen mukaisesti. Kategorian tuotteista tulee tarjota vähintään 91 riviä., Vaatetus Laboratorio- ja suojavaatteet liitteen mukaisesti. Kategorian tuotteista tulee tarjota vähintään 31 riviä., Näytteenotto Näytteenottotarvikkeet liitteen mukaisesti. Kategorian tuotteista tulee tarjota vähintään 24 riviä., Laboratoriokulutustarvikkeet Laboratoriokulutustarvikkeet liitteen mukaisesti. Kategorian tuotteista tulee tarjota vähintään 45 riviä., Kemikaalit Kemikaalit liitteen mukaisesti. Kategorian tuotteista tulee tarjota vähintään 55 riviä., Reagenssit Reagenssit liitteen mukaisesti. Kategorian tuotteista tulee tarjota vähintään 42 riviä., Puhdistustarvikkeet Puhdistustarvikkeet liitteen mukaisesti. Kategorian tuotteista tulee tarjota vähintään 17 riviä., Muut tarvikkeet Muut tarvikkeet -kategorialle ei ole määritetty tarjottavien rivien vähimmäismäärää.,

Ilmoitusnumero 2025-034060
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Laboratoriopipetit ja tarvikkeet (38437000), Suojavaatteet ja -varusteet (18143000), Kemialliset tuotteet (24000000), Lääketieteelliset kertakäyttötarvikkeet (33140000), Reagenssit ja varjoaineet (33696000), Laboratoriolasi (33793000), Laboratoriolaitteet, optiset ja tarkkuuslaitteet (lukuun ottamatta silmälaseja) (38000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Turun yliopisto
Yliopistonmäki 20014 Turun yliopisto FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Hammasproteettiset tuotteet ja hammasproteettiset työt

Suomi | Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 11.12.2025 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hammasproteettiset tuotteet ja hammasproteettiset työt Kanta-Hämeen hyvinvointialue pyytää tarjouksia hammasproteettisista tuotteista ja töistä. Hankinnan perusteella perustetaan puitejärjestely, johon valitaan viisi toimittajaa. Hankinta koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen kattaa hammasproteettiset tuotteet asiakkaille, joita palvellaan hyvinvointialueen omissa yksiköissä ja toinen osa kattaa palvelut, joissa asiakas lähetetään toimittajan vastaanotolle kokonaispalvelun piiriin.,

Ilmoitusnumero 2025-033989
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Hammasimplantti (33132000), Proteesi- ja pinnoitustuotteet (33138000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Kanta-Hämeen hyvinvointialue
PL 39 13101 Hämeenlinna FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Älykäs lämmönsäätö, Kuopion Opiskelija-asunnot Oy

Suomi | Sansia Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 15.11.2025 Määräaika: Umpeutunut | 2.12.2025 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Älykäs lämmönsäätö, Kuopion Opiskelija-asunnot Oy Sansia Oy pyytää Kuopion Opiskelija-asunnot Oy:n puolesta tarjouksia älykkään lämmönsäädön toteuttamisesta. Hankinta sisältää 19 kohteen huoneistokohtaiset lämpötila- ja kosteusanturit asennettuina ja kohteiden liittämisen älykkääseen lämmityksen säätöön.

Hankinnan tarkoituksena on asentaa huoneistokohtaiset lämpötila- ja kosteusanturoinnit esitetyssä laajuudessa näihin kohteisiin ja liittää kohteet älykkään lämmönsäädön piiriin sisältäen kaukolämmön kysyntäjoustopalvelun.

Hankinnasta tehdään toistaiseksi voimassa oleva sopimus yhden toimittajan kanssa.,

Ilmoitusnumero 2025-034137
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Asennuspalvelut (ohjelmistoja lukuun ottamatta) (51000000), Energia ja siihen liittyvät palvelut (71314000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1DB
Osoitetiedot Sansia Oy
Puutarhakatu 6 70300 Kuopio FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma