Asuinrakennushankkeiden toteuttaminen kokonaisvastuutoimituksena, projektihankinta

Suomi | A-Kruunu Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: Umpeutunut | 22.12.2025 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Asuinrakennushankkeiden toteuttaminen kokonaisvastuutoimituksena, projektihankinta - Tontin tulee sijaita Turussa.
- Tontin tulee sijaita maksimissaan 1000 metrin kävelyetäisyydellä julkisen liikenteen pysäkiltä hankkeessa toteutettavan talon käyttöönottohetkellä.
- Tontti sijaitsee alueellisesti keskeisillä paikoilla kohtuullisten liikenneyhteyksien varrella.
- Tontti voi olla oma tai vuokrattu.
- Tontin ja kohteen tulee olla hintatasoltaan korkotukivuokratuotantoon (Varke-hintataso) soveltuvia. Hankkeiden käynnistämisen edellytyksenä on suunnitelmien ja kustannusten hyväksyminen Varke:ssa.
- Hankkeen tilaohjelman ja keskipinta-alan tulee olla muokattavissa A-Kruunulle soveltuviksi.
- Rakennustyypin tulee olla kerros- tai rivitalo, ensisijaisesti kerrostalo.
- Hankkeen koon tulee olla vähintään 2500 kerrosalaneliömetriä.
- Hankkeiden rakentamisen tulee voida aloittaa vuosien 2026-2027 aikana.
- Alueella tulee olla riittävästi kysyntää korkotukivuokra-asunnoille.

Osallistujan tulee hakemuksessaan toimittaa riittävät tiedot ehdotetuista hankkeista neivotteluihin valitsemisen pohjaksi.

Osallistumishakemus toimitetaan sähköpostitse.
-,

Ilmoitusnumero 2025-035642
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot A-Kruunu Oy
Pasilankatu 13 00520 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Siivouspalvelut Turun yliopisto 2026

Suomi | Turun yliopisto
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: 1 kuukausi kuluttua | 23.2.2026 11:00 Alkuperäinen ilmoitus

Siivouspalvelut Turun yliopisto 2026 Turun yliopisto pyytää tarjouksia siivouspalveluiden toteutuksesta seuraavalle sopimuskaudelle.
Hankinnan kohteena on Turun kampuksen tai muu Tilaajan osoittama, yliopiston käyttämien kiinteistöjen ja tilojen ylläpitosiivouksen palvelut, jaksoittaiset siivoustyöt sekä lisäsiivouspalvelut. Tämän hetken mukaiset kohteet ilmenevät tarkemmin liitteiltä.
Turun kampuksen siivousalue sisältää Turun kampuksella ja sen ympäristössä sijaitsevat rakennukset ja muut kohteet, joissa Turun yliopisto vastaa siivouspalveluiden järjestämisestä.
Tarjoajan tulee jättää tarjous koko aluetta koskien. Kilpailutuksessa haetaan yhtä toimittajaa tuottamaan tarjouspyynnön mukaiset siivouspalvelut Tilaajan osoittamissa kohteissa kilpailutetuin ehdoin.
Tiloissa voi tapahtua muutoksia sopimuskauden aikana ja yksiköt voivat, syystä riippumatta, joutua siirtymään määräajaksi tai pysyvästi, johonkin toiseen vastaavaan tilaan siivousta koskevalla alueella tai sen lähellä, jolloin vastaavasti siivouspalvelut tulee kyetä tuottamaan myös uusissa, Tilaajan osoittamissa kohteissa kilpailutetuin ehdoin.

Hankinnan tarkempia ehtoja on kuvattu tarjouspyynnön lisäksi etenkin liittein:

Liite 1 Hankinnan kuvaus Turun Kampus
Liite 1a Lisätiedot ja tarkennukset
Liite 2 Siivouksen yleinen palvelukuvaus
Liite 3 Erilliskohteiden palvelukuvaus
Liite 4 Siivouspalvelut Turun yliopisto erityistarpeet rakennuksittain
Liite 4.1 Pyykinpesukoneet ja kuivausrummut vastuut
Liite 5 Yksikkötiedot ja hintatiedot (Palautettava)

Liite 6 Hankintasopimusluonnos
Liite 6.1 Reklamaatioseuraamukset_TY_2026
Liite 7 JYSE palvelut 2025

Tarjousten vertailulaskenta tulee tehdä liitteellä 5 annettujen puhtaustasoneliötietojen perusteella. Tiedot saattavat erota jonkin verran mm. pohjakuvatiedoista. Tarjousten vertailukelpoisuuden varmistamiseksi tarjous (pyydetyt yksikköhinnat) tehdään ko. excelin tietojen perusteella. Todelliset neliöt puhtaustasoineen päivitetään sopimuskauden alkamishetkeä vastaaviksi. Liitteellä 4 on kuvattu eräiden rakennusten ja/tai tilojen erityistarpeet, jotka palveluntuottajan tulee erikseen huomioida. Liitteeseen 1a on koottu edeltävän kilpailutuksen aikana tehdyt tarkentavat kysymykset ja niihin annetut vastaukset. Vastaukset tarkentavat tarjouspyynnön vaatimuksia ja tulevat huomioiduksi myös tässä kilpailutuksessa.

Sopimus pyritään saamaan voimaan 1.5.2026 alkaen, josta lukien valittu palveluntuottaja huolehtii kohteiden siivouksista tarjouspyynnön vaatimusten mukaisesti kilpailutetuin hinnoin ja ehdoin. Ajankohta kuitenkin riippuu kilpailutuksen kokonaiskestosta.

Hankinnan ennakoitu, sitoumukseton arvo toistaiseksi voimassa olevalle sopimukselle, laskettuna hankintalain 30 §:n mukaisesti, on kuusi (6) miljoonaa eura alv 0%.,

Ilmoitusnumero 2025-035744
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Viemäröinti-, jätehuolto- ja puhdistuspalvelut, ympäristöön liittyvät palvelut (90000000), Puhdistus- ja puhtaanapitopalvelut (90900000), Siivous- ja puhdistuspalvelut (90910000), Toimistojen, koulujen ja toimistolaitteiden puhdistuspalvelut (90919000), Toimistotilojen siivous (90919200)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Turun yliopisto
Yliopistonmäki 20014 Turun yliopisto FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Turun seudun puhdistamo Oy:n tuotantoautomaatiojärjestelmän ylläpitopalveluiden hankinta

Suomi | Turun seudun puhdistamo Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: 4 päivää kuluttua | 16.1.2026 08:00 Alkuperäinen ilmoitus

Turun seudun puhdistamo Oy:n tuotantoautomaatiojärjestelmän ylläpitopalveluiden hankinta Hankinnan kohteena on Kakolanmäen jätevedenpuhdistamon ja kaukokäyttökohteiden tuotantoautomaatiojärjestelmän huolto-, ylläpito-, elinkaari- ja asiantuntija-apu -palvelut sekä Kyber-valvonta.

Hankinta on kuvattu tarkemmin palvelukuvauksessa (liite 1).,

Ilmoitusnumero 2025-034767
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät (48000000), Järjestelmä- ja tukipalvelut (72250000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Turun seudun puhdistamo Oy
Polttimonkatu 2 20100 Turku FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

KOHA Kapasiteetti- ja konesalipalveluiden kilpailutus

Suomi | Jyväskylän kaupunki
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 28.1.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

KOHA Kapasiteetti- ja konesalipalveluiden kilpailutus Jyväskylän kaupunki kilpailuttaa palvelimien kapasiteetti- ja konesalipalvelut.

Hankinnan kohteena ovat Jyväskylän kaupungin palvelinkapasiteettipalvelut, joiden sisältö voidaan jäsentää seuraavasti palvelualueisiin ja niiden sisältämiin palveluihin:

- Konesali-, Käyttö- ja Kapasiteettipalvelut: Virtuaalinen palvelin- ja tallennuskapasiteetti sekä varmistuspalvelut, kapasiteetin hallinta- ja valvontapalvelut, lisenssit sekä kapasiteettipalveluita tukevat konesalipalvelut.
- Kapasiteettipalveluita tukevat tietoliikennepalvelut: Toimittajan konesalien välinen tietoliikenne ja konesaliverkot, palomuuripalvelu, tietoliikenneyhteys - Toimittajan laitetiloista Asiakkaan verkkoon.
- Palvelualueita täydentävät asiantuntijapalvelut
- Palveluiden käyttöönottoprojekti ja palvelimien migraatio

Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 2, Hankinnan kohde,

Ilmoitusnumero 2025-035741
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki (72000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI198
Osoitetiedot Jyväskylän kaupunki
Vapaudenkatu 32 / PL 193 40101 Jyväskylä FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Messupalvelu

Suomi | Kansaneläkelaitos
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: Umpeutunut | 5.1.2026 14:00 Alkuperäinen ilmoitus

Messupalvelu Hankinnan kohteena on messupalvelu, joka sisältää messuosastojen suunnittelun ja toteutuksen avaimet käteen -periaatteella eli messuosasto on täysin valmis Kansaneläkelaitoksen käytettäväksi messukohtaisesti.

Katso tarkemmin liite 1 Hankinnan kohteen kuvaus, liite 2 Palvelukuvaus ja muut tarjouspyynnön liitteet.,

Ilmoitusnumero 2025-035689
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Mainonta- ja markkinointipalvelut (79340000), Suhdetoimintaan liittyvät palvelut (79416000), Messujen ja näyttelyjen järjestäminen (79956000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Kansaneläkelaitos
PL 450 00056 Kela FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

HR- ja palkkapalvelut, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova

Suomi | Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: Umpeutunut | 7.1.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

HR- ja palkkapalvelut, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova Hankinnan kohteena on WinNovan HR- ja palkkajärjestelmä (SaaS-palveluna) sisältäen matka- ja kululaskujärjestelmän sekä palvelut, jotka tukevat henkilöstöhallinnon kokonaisvaltaistakehittämistä, parantavat prosessien tehokkuutta ja luotettavuutta sekä tarjoavat selkeää raportointia ja analytiikkaa päätöksenteon tueksi työehtosopimukset, lainsäädäntö ja viranomaisvelvoitteet huomioiden. HR- ja palkkajärjestelmä yhdistää henkilöstöhallinnan, palkanlaskennan, palkkapalvelun, tilastoinnin, raportoinnin, analytiikan ja arkistoinnin yhteen digitaaliseen ympäristöön, tarvittaessa moderneilla tiedonsiirtomenetelmillä.,

Ilmoitusnumero 2025-035730
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Koulutusalan hallinnolliset palvelut (75121000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI196
Osoitetiedot Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
Suojantie 2 B 26100 Rauma FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Ohjelmisto- ja pilvipalvelulisenssien jälleenmyynti

Suomi | Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: 5 tuntia kuluttua | 12.1.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Ohjelmisto- ja pilvipalvelulisenssien jälleenmyynti VTT:llä on huomattava määrä erilaisia tutkimuksen käytössä olevia ohjelmistoja eri tarkoituksiin. Ohjelmien käyttöoikeuksia eli lisenssejä hankitaan tällä hetkellä eri lähteistä. Hankinnan tarkoituksena on tarjota kanava osalle tutkimuksen käytössä olevien ohjelmistolisenssien hankinnoille.

Hankinnan kohteena on tutkimuksen ohjelmistolisenssien jälleenmyynti (välityspalvelu) ja siihen liittyvä tuki. Toimittaja vastaa lisenssien myynnistä ja hallinnasta, lisenssitilausten käsittelystä, niiden teknisestä - ja käyttöönottotuesta koko sopimuskauden ajan. Tuki sisältää mm. mahdollisten ongelmatilanteiden selvittämistä ohjelmistovalmistajan kanssa epäselvissä ohjelmistolisensseihin liittyvissä asioissa.

Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.,

Ilmoitusnumero 2025-035687
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät (48000000), Ohjelmistotuki (72261000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
PL 1000 02044 VTT FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Nenäinniemen jätevedenpuhdistamon kaasukattiloiden hankinta

Suomi | Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: 4 päivää kuluttua | 16.1.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Nenäinniemen jätevedenpuhdistamon kaasukattiloiden hankinta Toimitus käsittää kaasukattiloiden (2 kpl) suunnittelun ja toimituksen Nenäinniemen jätevedenpuhdistamolle hankinta-asiakirjoissa tarkemmin esitetyn mukaisesti. Kaasukattilat käyttävät polttoaineena jätevedenpuhdistamon biokaasulaitoksen tuottamaa biokaasua.,

Ilmoitusnumero 2025-035431
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Kattilalaitteistot (42160000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI198
Osoitetiedot Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy
Raivionsuntti 10 40520 Jyväskylä FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Jäähallien kylmäkonehuollot- ja korjaukset

Suomi | Jääkenttäsäätiö SR
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: 5 tuntia kuluttua | 12.1.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Jäähallien kylmäkonehuollot- ja korjaukset Hankinnan kohteena on Jääkenttäsäätiö sr:n (jäljempänä ”hankintayksikkö”) jäähallien kylmäkoneiden huolto- ja korjauspalvelut (jäljempänä ”palvelut”) tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinta sisältää myös kylmälaitteisiin korjauksen tai huollon yhteydessä vaihdettavat varaosat.

Ks. tarkemmin hankinta-asiakirjat.,

Ilmoitusnumero 2025-029146
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Korjaus- ja huoltopalvelut (50000000), Kylmälaitteiden korjaus ja huolto (50730000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Jääkenttäsäätiö SR
Nordenskiöldinkatu 11-13 00250 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Sädehoidon itseilmoittautumis- ja potilastunnistautumisjärjestelmä, Pohjois-Savon hyvinvointialue

Suomi | Sansia Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: 1 viikko kuluttua | 19.1.2026 12:00 Alkuperäinen ilmoitus

Sädehoidon itseilmoittautumis- ja potilastunnistautumisjärjestelmä, Pohjois-Savon hyvinvointialue Hankinnan kohteena on sädehoidon itseilmoittautumis- ja potilastunnistautumisjärjestelmä Pohjois-Savon hyvinvointialueelle.

Hankinnan tarkempi kuvaus on esitetty tarjouspyynnön liitteessä hankinnan kohteen kuvaus.,

Ilmoitusnumero 2025-035729
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lääketieteelliset laitteet (33100000), Lääketieteelliset ohjelmatuotteet (48180000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1DB
Osoitetiedot Sansia Oy
Puutarhakatu 6 70300 Kuopio FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Tampereen kaupungin yleisten alueiden ulkomainonnan järjestäminen käyttöoikeussopimuksella

Suomi | Tampereen kaupunki
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: Umpeutunut | 4.1.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Tampereen kaupunki (myöhemmin myös Tilaaja) pyytää tarjouksia ulkomainonnan järjestämisestä Tampereen kaupungin yleisillä alueilla.

Kyseessä on käyttöoikeus- ja sijoittamissopimuksella toteutettava Tampereen kaupungin hallinnassa olevien yleisten alueiden ulkomainonnan järjestäminen. Tarkempi kuvaus hankinnan sisällöstä on tarjouspyynnön liitteellä 1. "Hankinnan kohteen kuvaus

Hankinnan kohteena toteutettava palvelu sisältää:

1. Tampereen kaupunki luovuttaa kaupungin yleisillä alueilla määritellyt mainoslaitteiden sijoituspaikkojen käyttö- ja sijoittamisoikeuden mainontakäyttöön valitulle Toimittajalle.
2. Toimittaja luovuttaa Tampereen kaupungin käyttöön mainosaikaa.
3. Tampereen kaupunki saa vastineeksi Vuokran ja osuuden mainosmyyntitulosta.

Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen: LCD-katumainostaulut ja LED-suurtaulut. Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen tai kumpaankin osa-alueeseen., LCD-katumainostaulut Tampereen kaupunki (myöhemmin myös Tilaaja) pyytää tarjouksia ulkomainonnan järjestämisestä Tampereen kaupungin yleisillä alueilla.

Kyseessä on käyttöoikeus- ja sijoittamissopimuksella toteutettava Tampereen kaupungin hallinnassa olevien yleisten alueiden ulkomainonnan järjestäminen. Tarkempi kuvaus hankinnan sisällöstä on tarjouspyynnön liitteellä 1. "Hankinnan kohteen kuvaus

Hankinnan kohteena toteutettava palvelu sisältää:

1. Tampereen kaupunki luovuttaa kaupungin yleisillä alueilla määritellyt mainoslaitteiden sijoituspaikkojen käyttö- ja sijoittamisoikeuden mainontakäyttöön valitulle Toimittajalle.
2. Toimittaja luovuttaa Tampereen kaupungin käyttöön mainosaikaa.
3. Tampereen kaupunki saa vastineeksi Vuokran ja osuuden mainosmyyntitulosta.

Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen: LCD-katumainostaulut ja LED-suurtaulut. Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen tai kumpaankin osa-alueeseen.

Tämä osa-alue koskee LCD-katumainostauluja. Tarjottavien LCD-katumainostaulupaikkojen määrä on 100 kappaletta (lähtökohtaisesti 2-puoleisia). Laitemäärät ovat suuntaa antavia. Laitemäärä perustuu laitteen sijaintiin, siten myös 2-puoleinen mainoslaite käsitetään tässä yhtenä laitteena., LED-suurtaulut Tampereen kaupunki (myöhemmin myös Tilaaja) pyytää tarjouksia ulkomainonnan järjestämisestä Tampereen kaupungin yleisillä alueilla.

Kyseessä on käyttöoikeus- ja sijoittamissopimuksella toteutettava Tampereen kaupungin hallinnassa olevien yleisten alueiden ulkomainonnan järjestäminen. Tarkempi kuvaus hankinnan sisällöstä on tarjouspyynnön liitteellä 1. "Hankinnan kohteen kuvaus".

Hankinnan kohteena toteutettava palvelu sisältää:
1. Tampereen kaupunki luovuttaa kaupungin yleisillä alueilla määritellyt mainoslaitteiden sijoituspaikkojen käyttö- ja sijoittamisoikeuden mainontakäyttöön valitulle Toimittajalle.
2. Toimittaja luovuttaa Tampereen kaupungin käyttöön mainosaikaa.
3. Tampereen kaupunki saa vastineeksi Vuokran ja osuuden mainosmyyntitulosta.

Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen: LCD-katumainostaulut ja LED-suurtaulut. Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen tai kumpaankin osa-alueeseen.

Tämä osa-alue koskee LED-suurtauluja. Tarjottavien LED-suurtaulujen määrä on 10 kappaletta (1- tai 2 puoleisia).Laitemäärät ovat suuntaa antavia. Laitemäärä perustuu laitteen sijaintiin, siten myös 2-puoleinen mainoslaite käsitetään tässä yhtenä laitteena.,

Ilmoitusnumero 2025-033766
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Sähköjohtojen asennus ja muut sähköasennustyöt (45310000), Julkishallinnon palvelut, maanpuolustus ja sosiaaliturvapalvelut (75000000), Markkina- ja taloustutkimuspalvelut; mielipidetutkimukset ja tilastot (79300000), Mainonta- ja markkinointipalvelut (79340000), Mainontapalvelut (79341000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI19B
Osoitetiedot Tampereen kaupunki
PL 487 33101 Tampere FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen työohjauspalveluiden hankinta

Suomi | Itä-Uudenmaan hyvinvointialue
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: 3 päivää kuluttua | 15.1.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue (jäljempänä Tilaaja) pyytää tarjouksianne tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti työnohjauspalveluista (jäljempänä Palvelut). Tämän kilpailutuksen perusteella laaditaan Palveluiden toimittamisesta puitesopimus, jonka perusteella toimitetaan työnohjauspalveluita Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle.

Palvelut tuotetaan maantieteellisesti Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella, johon kuuluvat Askolan kunta, Lapinjärven kunta, Loviisan kaupunki, Myrskylän kunta, Porvoon kaupunki, Pukkilan kunta ja Sipoon kunta.

Kilpailutus on jaettu neljään (4) osa-alueeseen, joihin Tilaaja valitsee enintään 20 Palveluntuottajaa per osa-alue Palveluiden toimittajaksi.

Hankinnan kohde on jaettu seuraaviin osa-alueisiin/palvelualueisiin:
1. yksilötyönohjaus
2. ryhmätyönohjaus
3. johdon ja esihenkilöiden työnohjaus
4. kriisi- ja tilannetyönohjaus

Tarjoaja voi jättää tarjouksensa yhteen, useaan tai kaikkiin osa-alueisiin. Puitejärjestelyn toimintamalli on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä A Puitesopimusluonnos työnohjauspalveluista, kohdassa 7 Puitejärjestelyn toimintamalli.

Työnohjauksen tavoitteet

Hankinnan kohteena olevien työnohjauspalveluiden tavoitteet ovat seuraavat:
•Työhyvinvoinnin ja jaksamisen parantaminen
•Työyhteisön vuorovaikutuksen ja yhteistyön kehittäminen
•Johtamisen ja esihenkilötyön vahvistaminen
•Työmenetelmien kehittäminen ja ammatillinen kasvu
•Muutosjohtamisen tukeminen ja työprosessien selkeyttäminen

Työnohjaus on osa henkilökunnan työn tukemisen ja osaamisen kehittämisen kokonaisuutta, jolla varmistetaan asiakkaiden ja potilaiden saaman hoidon ja palvelun laatua. Työnohjauksella tavoitellaan esimerkiksi työhyvinvoinnin tukemista, muutosprosessin läpivientiä, työn kuormituksen hallintaa, tiimityön kehittämistä tai johtamisen vahvistamista.

Työnohjaus on tarkoitettu hyvinvointialueen työryhmille ja esihenkilöille. Työnohjaus on pääsääntöisesti ryhmätyönohjausta, mutta voi olla myös yksilötyönohjausta tarvittaessa.

Puitesopimus on voimassa ensin määräaikaisena 24 kuukautta, minkä jälkeen puitesopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.

Puitesopimuksen voimassaolo päättyy kuitenkin viimeistään, kun on kulunut neljä (4) vuotta puitesopimuksen voimaantulosta. Tilaajalla on oikeus irtisanoa puitesopimus päättymään välittömästi, kun puitejärjestelyn enimmäisarvo 800.000 euroa tulee täyteen.

Hankinnan kohde ja vaatimukset on kuvattu tarkemmin tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä., Osa-alue 1 Yksilötyönohjaus Yksilötyönohjaus on henkilökohtainen ammatillinen tukimuoto, jossa työnohjaaja ja ohjattava työskentelevät yhdessä tavoitteellisesti. Palvelun tarkoituksena on auttaa työntekijää tai ammattilaista kehittämään omia taitojaan, reflektoimaan työssään kohtaamiaan haasteita ja vahvistamaan ammatillista kasvuaan. Ohjattava voi käsitellä työssä kohtaamiaan tilanteita, tunteita ja haasteita turvallisessa ympäristössä.

Työnohjaus tukee ammatillisten taitojen, kuten vuorovaikutustaitojen, ongelmanratkaisukyvyn ja stressinhallinnan vahvistamista. Ohjattava saa paremman ymmärryksen omista toimintatavoistaan ja vahvuuksistaan. Yksilötyönohjauksessa määritellään tavoitteet, joita kohti prosessi etenee., Osa-alue 2 Ryhmätyönohjaus Ryhmätyönohjaus on ammatillinen prosessi, jossa ryhmä saman alan tai tehtävän parissa toimivia ammattilaisia kokoontuu säännöllisesti työnohjaajan johdolla. Tavoitteena on tukea jäseniä heidän työssään, edistää ammatillista kehittymistä ja vahvistaa työssä jaksamista. Ryhmätyönohjauksen sisältönä voi olla potilas- ja asiakassuhteiden tai ryhmädynamiikan tarkastelu tai oman työotteen jakaminen ja käsittely muiden kanssa. Ryhmätyönohjaus perustuu avoimeen ja luottamukselliseen keskusteluun, jossa osallistujat voivat jakaa kokemuksiaan, haasteitaan ja onnistumisiaan., Osa-alue 3 Johdon ja esihenkilötyön työnohjaus Johdon ja esihenkilöiden työnohjauksessa ohjattava tutkii omaa johtajuuttaan, itseään johtajana sekä suhdettaan johtamaansa työyhteisöön/työryhmään sekä omaan esimieheensä ja verkostoihin. Työnohjauksessa keskeistä on johtamistehtävässä toimivan henkilön oman henkilökohtaisen identiteetin sekä voimavarojen vahvistaminen ja johtamistaitojen kehittäminen organisaation tavoitteiden, arvojen ja visioiden suuntaisesti. Työnohjaus voidaan toteuttaa joko yksilö- tai ryhmämuotoisena., Osa-alue 4 Kriisi- ja tilannetyönohjaus Kriisi- tai tilannetyönohjausta käytetään vaativien kriisitilanteiden ja konfliktien käsittelyyn, asiakastilanteisiin ja työstä esiin nousseiden ongelmien/haasteiden käsittelyyn, jotka kohdistuvat yksittäiseen työntekijään tai koko työyhteisöön. Tavoitteena on tukea ja auttaa yksilöä tai työyhteisöä selviytymään tilanteessa. Työnohjaus voidaan toteuttaa joko yksilö- tai ryhmämuotoisena.,

Ilmoitusnumero 2025-035788
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Liike-elämän palvelut: laki, markkinointi, neuvonta, työhönotto, painatus ja turvallisuus (79000000), Uraohjauspalvelut (79634000), Henkilökohtaiseen kehittämiseen tähtäävä koulutus (80570000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Itä-Uudenmaan hyvinvointialue
Mannerheiminkatu 20 K 06100 Porvoo FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kertakäyttöiset tähystimet

Suomi | Tuomi Logistiikka Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 26.1.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa kertakäyttöiset tähystimet laitteineen ja tarvikkeineen Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueiden, Coxa Oy:n sekä Sydänsairaala Oy:n eri yksiköiden tarpeisiin.

Hankintaan sisältyvät:

Sopimuskauden pituus on 2 vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana. Sopimuksen arvioitu alkamisajankohta on 1.3.2026.

Tällä hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tuomi Logistiikka Oy sekä Tavarantilaajat: Pirkanmaan hyvinvointialue, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Coxa Oy ja Sydänsairaala Oy. Tilaaja ja tavarantilaajat voivat tällä sopimuksella tehdä Tavarantilauksia itselleen sekä tytäryhteisöilleen ja sidosyksiköilleen., 1 Bronkoskoopit 1 Bronkoskoopit, 2 Intubaatiofiberoskoopit 2 Intubaatiofiberoskoopit, 3 Ureterorenoskoopit 3 Ureterorenoskoopit, 4 Kolangioskoopit 4 Kolangioskoopit,

Ilmoitusnumero 2025-035719
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lääketieteelliset laitteet (33100000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Tuomi Logistiikka Oy
Särkijärvenkatu 1 33840 Tampere FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Maahuolintapalvelut

Suomi | Puolustusvoimien logistiikkalaitos
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: 3 viikkoa kuluttua | 30.1.2026 12:00 Alkuperäinen ilmoitus

Puolustusvoimien logistiikkalaitos (jäljempänä Hankintayksikkö) pyytää tarjoustanne Maahuolintapalvelut hankintaan Puolustusvoimille tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Hankinnan kohteena on ensisijaisesti ulkomailla tapahtuviin kriisinhallintatehtäviin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalien sekä henkilöstön maahuolinta Tampere-Pirkkalan lentokentällä. Lisäksi hankinnan kohteena on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin ja henkilöstön maahuolintaa millä tahansa hankinnan osa-alueen lentokentällä.

Maahuolintapalveluilla tarkoitetaan lentokoneen laskeutumisen ja nousun välisenä aikana tehtäviä palveluita. Saapuvat tai lähetevät lentokoneet voivat olla matkustaja-, rahti- tai sotilaskoneita, joiden maahuolinnalle tulee antaa konetyyppikohtainen hinta (ks. liite 2). Lisäksi on erillishinnoiteltavia palveluita kuten esim. de-icing, toilet- ja vesipalvelu, jotka tulee pystyä tuottamaan tarvittaessa. Ilmarahti ja matkatavarat tulee purkaa tai lastata kyytiin ja matkustajille tulee pystyä tarjomaan palveluita. Tarvittavien palveluiden tarve ja volyymi vaihtelee kenttäkohtaisesti.

Mikäli koneen purkamisessa tai lastaamisessa tarvitaan Highloader-kalustoa tai muuta erityiskalustoa (muuta sotilasmateriaalin käsittelyyn liittyvää erityiskalustoa), puolustusvoimat käyttää siinä omaa kalustoaan. Isojen kenttien kohdalla pyydämme myös hinnoittelemaan Highloader-kaluston palvelun, siltä varalta että sen käyttötarve ilmenee.

Hankinnan kohteena oleva, Maahuolintapalvelut, hankinta on jaettu 21 eri osa-alueeseen lentokenttien mukaisesti: Enontekiö, Helsinki-Vantaa, Ivalo, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kemi, Kittilä, Kokkola, Kuopio, Kuusamo, Lappeenranta, Oulu, Pori, Rovaniemi, Savonlinna, Seinäjoki, Tampere-Pirkkala, Turku, Vaasa ja Varkaus.

Näistä paikkakunnista suuria kenttiä on kolme (3): Helsinki-Vantaa, Tampere-Pirkkala ja Rovaniemi.

Osa-alueista tehdään kenttäkohtaiset sopimukset neljäksi vuodeksi osa-alueen voittaneen Tarjoajan kanssa., Maahuolintapalvelut Enontekiö Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Enontekiön lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Helsinki-Vantaa Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Helsinki-Vantaan lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Ivalo Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Ivalon lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Kajaani Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Kajaanin lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Kemi Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Kemin lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Kittilä Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Kittilän lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Kokkola Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Kokkolan lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Kuopio Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Kuopion lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Kuusamo Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Kuusamon lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Oulu Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Oulun lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Pori Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Porin lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Vaasa Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Vaasan lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Turku Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Turun lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Varkaus Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Varkauden lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Joensuu Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Joensuun lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Seinäjoki Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Seinäjoen lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Tampere-Pirkkala Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Tampere-Pirkkalan lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä.

KV-operaatioista Pirkkalaan saapuva materiaali tulee siirtää Toimittajan toimenpitein KV-terminaaliin ja lähtevä materiaali vastaavasti KV-terminaalista lentokoneen kuormausalueelle., Maahuolintapalvelut Rovaniemi Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Rovaniemen lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Jyväskylä Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Jyväskylän lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Lappeenranta Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Lappeenrannan lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä., Maahuolintapalvelut Savonlinna Maahuolintapalvelut on pääasiassa kansainvälisiin (KV) operaatioihin lähetettävien tai sieltä saapuvien materiaalin sekä henkilöstön maahuolintaa. Lisäksi palvelu on Suomeen saapuvan ja lähtevän puolustusmateriaalin maahuolintaa.

Hankittavien maahuolintapalveluiden tarve perustuu operaatioiden ja kansainvälisen yhteistyön vaatimiin kuljetustarpeisiin. Johtuen sotilaallisen kriisinhallinnan ja kansainvälisen yhteistyön nopeasti muuttuvista kuljetustarpeista, hankintayksikkö ei voi sitoutua ennalta määritettyyn säännölliseen vuosivolyymiin.

Savonlinnan lentokentällä saapuva kone puretaan matkustajista, matkatavaroista sekä mahdollisesta rahdista. Matkustajat ohjataan terminaaliin mahdollista rajavartiolaitoksen ja/tai tullin suorittamaa maahantulo selvitystä varten sekä matkatavaroiden luovutusta varten. Oheisten tapahtumien jälkeen matkustajat ohjataan Tilaajan (Puolustusvoimien) toteuttamaan jatkokuljetukseen. Lähtevien koneiden osalta prosessi toteutetaan käänteisessä järjestyksessä.,

Ilmoitusnumero 2025-035780
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Erilaiset lentoliikenteen tukipalvelut (63730000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D7 FI1B1 FI1D8 FI1D5 FI1DB FI1D9 FI196 FI19A FI1C1 FI1DC FI199 FI19B FI198 FI1C5 FI1DA
Osoitetiedot Puolustusvoimien logistiikkalaitos
Hatanpään valtatie 30 33541 Tampere FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Tarjouspyyntö, tuho- ja haittaeläinten torjuntapalvelut

Suomi | Lahden kaupunki
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 8.12.2025 Määräaika: Umpeutunut | 8.1.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinta koskee Lahden kaupungin yleisten, rakennettujen alueiden tuho- ja haittaeläinten torjuntapalveluita. Tuholaistorjuntapalveluita tarvitaan sisä- ja ulkotiloihin., Tuho- ja haittaeläintorjunta: jyrsijöiden, muurahaisten, tuhohyönteisten maan päällä tapahtuva torjunta sekä ampiaisten maan päällä ja maan alla tapahtuva torjunta Hankinnan kohteena ovat tuho- ja haittaeläinten torjuntapalvelut, joihin kuuluvat ensisijaisesti rottien, hiirien, ampiaisten, muurahaisten ja lintujen torjunta mutta myös luteiden, torakoiden, sokeri- ja paperitoukkien sekä turkiskuoriaisten torjuntapalveluita voidaan tilata., Tuho- ja haittaeläintorjunta: jyrsijätorjunta, viemäritorjunta Hankinnan kohteena on viemäreissä tapahtuva jyrsijätorjunta. Käytössä tulee olla etäluettavat myrkyttömät torjuntalaitteet. Laitteiden tulee pyytää kahteen suuntaan, jotta viemärit eivät tukkeutuisi.,

Ilmoitusnumero 2025-035716
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Desinfiointi- ja tuholaistorjuntapalvelut kaupunki- ja maaseutualueilla (90670000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C6
Osoitetiedot Lahden kaupunki
PL 202 15101 Lahti FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Tiesiltoihin liittyvien konsultointipalveluiden dynaaminen hankintajärjestelmä DPS

Suomi | Metsähallitus Metsätalous Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 7.12.2025 Määräaika: 3 vuotta kuluttua | 31.1.2029 21:59 Alkuperäinen ilmoitus

Metsähallitus Metsätalous Oy ja Metsähallituksen Luontopalvelut (myöhemmin Metsähallitus tai tilaaja) perustavat tällä hankintailmoituksella / osallistumispyynnöllä Metsähallituksen vastuualueiden käyttöön hankintalain mukaisen dynaamisen hankintajärjestelmän (jäljempänä myös DPS).
DPS perustetaan tiesiltoihin liittyvien konsultointipalveluiden hankintoja varten. DPS:n sisällä järjestetään tarjouskilpailut (ns. minikilpailut), joissa kulloinenkin konsultointipalvelun kohde ja tarve määritellään.

Osallistumispyynnössä asiantuntijapalvelulla tarkoitetaan konsultointipalvelua. Termeillä minikisa, tarjouskilpailu ja sisäinen kilpailutus tarkoitetaan samaa asiaa.

DPS on jaettu kuuteen (6) toisistaan riippumattomaan osa-alueeseen:

1. Siltojen yleistarkastus

2. Puusiltojen laajennettu yleistarkastus

3. Siltasuunnittelu (uuden sillan suunnittelu)

4. Siltasuunnittelu (sillan korjaussuunnittelu)

5. Sillan rakentamisen valvonta /siltatyön valvonta

6. Tiesiltoihin liittyvät konsultointipalvelut

Osa-alueisiin sisältyvät tehtävät on kuvattu tarkemmin osa-aluekohtaisissa palvelukuvauksissa (liitteet 3a-3f).

Jokaisen osa-alueen soveltuvuusvaatimukset hakijoille ja hankinnan kohteen vähimmäisvaatimukset kuvataan tarkemmin tässä osallistumispyynnössä.
Tilaaja määrittelee kussakin hankintajärjestelmän sisäisessä tarjouspyynnössä tarkemmin hankintajärjestelmässä kilpailutettavien toimeksiantojen kohteen ja vaatimukset.

Ehdokas voi hakea yhteen tai useampaan osa-alueeseen yhdellä hakemuksella. Ehdokkaan tulee ilmoittaa kohdassa "Hankinnan kohteen kriteerit", mihin osa-alueeseen tai osa-alueisiin ehdokas jättää osallistumishakemuksen. Ehdokkaan tulee toimittaa kuhunkin hakemaansa osa-alueeseen edellytetyt ehdokkaan soveltuvuutta ja osallistumispyynnön mukaisuutta osoittavat liitteet ja selvitykset osallistumispyynnössä annettujen ohjeiden mukaisesti.

Toimittajat voivat hakeutua hankintajärjestelmään perustamisvaiheessa ja myöhemmin sen voimassaoloaikana jättämällä osallistumishakemuksen osallistumispyynnön mukaisesti.

Hankintamenettely on kaksivaiheinen. Päästäkseen jättämään tarjouksia toimittajan on ensin jätettävä osallistumishakemus ja tultava hyväksytyksi hankintajärjestelmään. Dynaamiseen hankintajärjestelmään otetaan mukaan kaikki soveltuvuusvaatimukset täyttävät hakijat. DPS:n sisäisiin tarjouskilpailuihin ei voi osallistua, ellei toimittajaa ole hyväksytty hankintajärjestelmään. Järjestelmään hyväksytyt toimittajat voivat tehdä tarjouksia vastaamalla hankintayksikön lähettämään tarjouspyyntöön. Tarjouspyyntö lähetetään kaikille kyseiseen osa-alueeseen hyväksytyille toimittajille. Hankintayksikkö toteuttaa perustamisvaiheen jälkeen sisäisiä kilpailutuksia hankintajärjestelmässä omien hankintatarpeiden mukaisesti.

Osallistumishakemuksen jättäminen ja hankintajärjestelmään hyväksyminen ei velvoita toimittajaa tekemään tarjousta, vaan toimittajat voivat tehdä tarjouksia harkintansa mukaan. Toimittajalla on myös oikeus vetäytyä järjestelmästä niin halutessaan.

Hankintajärjestelmä on voimassa 31.1.2029 saakka, minä aikana hankintajärjestelmän sisäiset tarjouskilpailut tehdään. Tilaaja voi jatkaa hankintajärjestelmän voimassaoloa uudella hankintailmoituksella. Metsähallituksella on oikeus perustellusta syystä keskeyttää DPS tai sen yksittäinen osa-alue kesken sen voimassaolon.

Hankintayksikkö arvioi osallistumispyynnön julkaisuhetkellä dynaamisen hankintajärjestelmän kohteena olevien suunniteltujen hankintojen arvonlisäverottomaksi arvioiduksi määräksi 800 000 euroa vuodessa huomioiden kaikki järjestelmässä mahdollisesti tehdyt hankinnat. Arvio on alustava ja perustuu tällä hetkellä tiedossa olevaan hankintatarpeeseen. Hankintayksikkö ei sitoudu mihinkään hankintamääriin tai määräostovelvoitteisiin tällä ilmoituksella.

Kilpailutusten ratkaisuperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus (halvin hinta tai hinta + laatu). Valintaperuste määritellään kilpailutusasiakirjoissa., Siltojen yleistarkastus ks. hankinnan kuvaus ja liite 3a, Puusiltojen laajennettu yleistarkastus ks. hankinnan kuvaus ja liite 3b, Siltasuunnittelu (uuden sillan suunnittelu) ks. hankinnan kuvaus ja liite 3c, Siltasuunnittelu (sillan korjaussuunnittelu) ks. hankinnan kuvaus ja liite 3d, Sillan rakentamisen valvonta/siltatyön valvonta ks. hankinnan kuvaus ja liite 3e, Tiesiltoihin liittyvät konsultointipalvelut ks. hankinnan kuvaus ja liite 3f.,

Ilmoitusnumero 2025-035680
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Maa-, tie- ja vesirakentamista koskevat konsulttipalvelut (71311000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Metsähallitus Metsätalous Oy
PL 80 (Opastinsilta 12C) 00521 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Lukkarintien rakentamisurakan rakennuttamis- ja valvontatehtävät

Suomi | Sipoon kunta
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 7.12.2025 Määräaika: Umpeutunut | 8.1.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Lukkarintien rakentamisurakan rakennuttamis- ja valvontatehtävät Toimeksianto sisältää rakennusurakan kilpailuttamisvaiheen jälkeiset rakennuttamisen projektinjohto-, valvonta- ja turvallisuuskoordinaattorin tehtävät. Työkohde sijaitsee Sipoon Nikkilässä ja se on osa NG8 Nikkilän kartano-asemakaavan toteutusta (https://www.sipoo.fi/kaavoitus-ja-kehittaminen/voimaan-tulleet-asemakaavat/ng-8-nikkilan-kartanon-keskus/). Rakennustöiden on määrä alkaa tammi-helmikuussa ja jatkua noin vuoden ajan.

Kokonaisuuteen kuuluu uuden kokoojakatuyhteyden sekä junaradan alittavan sillan sekä puron ylittävän sillan toteuttamisen rakennuttaminen ja valvonta. Kyseessä on pohjaolosuhteiltaan ja tekniseltä toteutukseltaan poikkeuksellisen vaativa rakennushanke. Rakennusurakka sisältää aikataulullisesti kriittisiä työvaiheita, ja pitää sisällään useamman ratakatkon, joiden aikana tietyt työvaiheet on saatava toteutettua. Sovittuna on kaksi 10 päivän ratakatkoa, joista ensimmäinen on pääsiäisenä 2026. Lyhyempiä, viikonlopun mittaisia ratakatkoja tulee todennäköisesti urakan aikana. Ratakatkojen lisäksi etenkin hankkeen alku on toteutuksen kannalta kriittinen ja vaatii tarjoajalta vahvaa panostamista. Projektinjohto avustaa tilaajaa hankkeen omistajaohjauksessa.,

Ilmoitusnumero 2025-035678
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakentamiseen liittyvät palvelut (71500000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Sipoon kunta
Lukkarinmäentie 2 04130 Sipoo FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Koetoimintapalvelut kuitutuotteiden valmistusympäristössä ja vähähiilisen energian tutkimusympäristössä

Suomi | Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 7.12.2025 Määräaika: Umpeutunut | 7.1.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Koetoimintapalvelut kuitutuotteiden valmistusympäristössä ja vähähiilisen energian tutkimusympäristössä Hankinnan kohteena ovat koetoiminta- ja mittaustyö sekä koetoiminnan asiantuntijapalvelut VTT:n Jyväskylän toimipisteessä ja työkohteissa. Asiantuntijapalveluja käytetään kuitutuotteiden valmistusympäristössä, vähähiilisen energian tutkimustoiminnassa ja hiilidioksidin erotuksessa.

Lisäksi tarjoajan tulee kyetä tarjoamaan liitteessä 1 mainittuja palveluja satunnaisesti myös VTT:n muissa toimipisteissä ja työkohteissa.

Tarjoajan tulee nimetä molempiin alla mainittuun työtehtävään eri henkilön, koska palveluja tarvitaan mahdollisesti samanaikaisesti:

1. Henkilö koelaitesuunnitteluun kuitutuotteiden ja vähähiilisen energian tutkimuslaitteiden laiteympäristöihin
2. Kokeellisen työn tekijä vähähiilisen energian tutkimustoimintaan sekä kyseiseen aihepiiriin liittyvä koetoiminnan asiantuntijaresurssi

Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.,

Ilmoitusnumero 2025-035676
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Tutkimuspalvelut ja kokeelliset kehityspalvelut (73100000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI198
Osoitetiedot Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
PL 1000 02044 VTT FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Huoltokirjan sisällön tuottaminen ylläpitovaiheessa, puitejärjestely 2026–2028

Suomi | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 7.12.2025 Määräaika: 3 päivää kuluttua | 15.1.2026 07:00 Alkuperäinen ilmoitus

Huoltokirjan sisällön tuottaminen ylläpitovaiheessa, puitejärjestely 2026–2028 Kaupunkiympäristön toimiala vastaa kiinteistönpitokirjasta ja sen laadinnasta Maankäyttö- ja rakennuslain ja siinä kohdan Rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen edellyttämällä tavalla sekä Kiinteistönpitokirjan-ohjesarjan mukaisesti.

Tällä kilpailutuksella haetaan sopimustoimittajia kiinteistönpitokirjan laadintaan käyttö- ja ylläpitovaiheessa sekä sähköisen huoltokirjan sisällön tuottamiseen ja ylläpitoon liittyviin tehtäviin.

Palvelukokonaisuus koskee yli 1000 kohteen kiinteistökantaa, joka koostuu pääasiassa erilaisista palvelutiloista mm:
- Kasvatuksen ja koulutuksen kiinteistöt, koulut, oppilaitokset, päiväkodit, leikkipuistot
- Kulttuuri- ja vapaa-ajan kiinteistöt, kirjastot, nuorisotalot, kulttuurikeskukset, museot
- Sosiaali- ja terveystoimen kiinteistöt, terveys- ja palvelukeskukset, sairaalat, vanhusten ja nuorten hoitokodit
- Kaupunkiympäristön toimialan ja kaupunginkanslian kiinteistöt, toimistot, liikekiinteistöt ja virastot

Tehtävät koostuvat palvelukuvauksessa tarkemmin esitettyjen toiminnallisuuksien sisältöjen tuottamisesta ja palvelukuvauksessa mainittua lakia ja ohjeistusta noudattaen myös mahdollisien laki- ja ohjeistusmuutokset huomioon ottaen. Tehtävien suorittamisessa noudatetaan myös tilaajan erillisohjeistuksia ja laatuvaatimuksia. Tilaajalla on oikeus päivittää ja muuttaa ohjeistuksia sisällön tuottamisen laadun parantamiseksi sekä yleisten toimintojen kehittämiseksi. Perustehtävät muodostuvat huoltosuunnitelmien ja järjestelmäkorttien laatimisesta sekä paikantamispiirustusten ja pihan puhtaanapitokarttojen ja piirtämisestä.

Puitesopimus tullaan tekemään kahden (2) tarjoajan kanssa, mikäli soveltuvia tarjoajia on näin monta.

Sopimuksen piiriin kuuluvista tehtävistä ja niiden sisällöstä on kerrottu tarkemmin tarjouspyynnön liitteenä olevassa Palvelukuvauksessa ja kohdekohtaisissa sähköisissä huoltokirjoissa, joihin pääsy ja sisältö on selostettu liitteenä olevassa BEM-huoltokirjaohjeessa sekä tarjouspyynnön muissa liitteissä.

LUOTTAMUKSELLINEN AINEISTO

Sopimuksen piiriin kuuluvista tehtävistä ja niiden sisällöstä on kerrottu tarkemmin kohdekohtaisissa huoltokirjoissa. Huoltokirjat sisältävät Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan luottamuksellista aineistoa. Tästä syystä tunnukset huoltokirjoihin luovutetaan vain allekirjoitettua yrityksen salassapitositoumusta (tarjouspyynnön liite) ja täytettyä ”Huoltokirjan sisällön tuottaminen kilpailutus 2026, käyttöoikeusilmoitus BEM-huoltokirjaan” -liitettä (tarjouspyynnön liite) vastaan.

Toimittakaa täytetty ja allekirjoitettu salassapitositoumus yhdessä täytetyn ”Huoltokirjan sisällön tuottaminen kilpailutus 2026, käyttöoikeusilmoitus BEM-huoltokirjaan” -liitteen kanssa hankintayksikölle sähköpostitse osoitteeseen kymp.yllapitokilpailutukset@hel.fi. Huoltokirjan käyttöoikeuksista ohjelma lähettää sähköpostin ensikirjautumista varten (ellei ole aikaisempia käyttöoikeuksia).

Sähköpostiviestin aihekenttään pyydetään kirjoittamaan ¨Salassapitositoumus Huoltokirjan sisällön tuottaminen 2026 ja yrityksen nimi. Salassapitositoumus on allekirjoitettava henkilön/henkilöiden toimesta, jolla/joilla on siihen yrityksen kaupparekisteriotteesta todennettavissa oleva laillinen edustamisoikeus.,

Ilmoitusnumero 2025-035675
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Kiinteistöpalvelut (70000000), Insinööripalvelut (71300000), Insinööritöihin liittyvät tieteelliset ja tekniset palvelut (71350000), Kartanpiirustuspalvelut (71354000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58208 00099 HELSINGIN KAUPUNKI FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Rail Nordica, suunnittelupalvelut 2026-2030, osallistumispyyntö

Suomi | Väylävirasto
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 7.12.2025 Määräaika: 4 päivää kuluttua | 16.1.2026 14:00 Alkuperäinen ilmoitus

Rail Nordica, suunnittelupalvelut 2026-2030, osallistumispyyntö Rail Nordica, suunnittelupalvelut 2026-2030

Hankinta on osa valtuushanketta "Eurooppalaisen raideleveyden ratayhteyksien suunnittelu Tornio—Haaparanta—Kemi".

SUUNNITTELUHANKKEEN SISÄLTÖ
Rail Nordica -hankkeessa suunnitellaan yhteys normaalilla raideleveydellä Haaparannasta lähtien Tornion ja Kemin alueilla.
Lisäksi suunnittelu sisältää esimerkiksi Tornio—Röyttä ja Kemi—Röyttä yhteysvälit, mahdollisia rajan ylittäviä yhteyksiä Tornion seudulla sekä yhden uuden siirtokuormauspaikan. Suunnittelu sisältää eri suunnitteluvaiheita sekä tarvittavat erillisselvitykset, mittaukset ja pohjatutkimukset.

Hankemuotona on yhteistoiminnallinen suunnitteluhanke sisältäen kehitysvaiheen ja suunnittelun toteutusvaiheen. Kehitysvaiheessa muun muassa määritellään hankkeen sisältö ja yleissuunnitelman laajuus, laaditaan YVA-ohjelma sekä luodaan toteutusvaiheen toimintamalli ja johtamisjärjestelmä. Kehitysvaihe ajoittuu vuodelle 2026. Kehitysvaiheesta ja mahdollisesta toteutusvaiheesta solmitaan erilliset sopimukset. Kehitysvaiheen aikana arvioidaan toteutusvaiheeseen siirtymisen edellytyksiä ja tilaaja päättää toteutusvaiheen käynnistämisestä.

SUUNNITTELUHANKKEEN TAVOITTEET
- Varmistaa hankkeen hallinnollinen valmius toteutusvaiheeseen siirtymiseksi (rakentamisen valmiuden edistäminen optimoidusti osakokonaisuuksittain).
- Varmistaa aktiivisella sidosryhmäyhteistyöllä hankkeen osapuolten sitoutuminen aikatauluun ja tarvittavien hallinnollisten prosessien eteneminen.
- Tuottaa päätöksentekoon oikea-aikaista tietoa Rail Nordica hankkeen sujuvan etenemisen varmistamiseksi
- Vastataan TEN-T vaatimuksiin ja huolehtii teknisesti korkealaatuisen normaaliraideleveyden mukaisen järjestelmän toteuttamisen Suomeen.

ALUSTAVA AIKATAULU
Tilaajan tavoiteaikataulu hankinnan toteuttamiselle on:
- Tarjouspyynnön (laatu) julkaisu vk 4
- Laatutarjouksen jättö vk 10
- Työpajat vk 13
- Hintatarjouksen jättö vk 16

HANKINNAN ARVO
Hankinnan ennakoitu arvo ilman arvonlisäveroa on 18 milj. €, josta maastotöiden osuus noin 2 milj. €.,

Ilmoitusnumero 2025-035707
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut (71000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi
Osoitetiedot Väylävirasto
Opastinsilta 12 A 00520 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma