Järvenpään kaupunki (Tilaaja) pyytää tarjoustanne Järvenpään yhteiskoulun (JYK) uudisrakennuksen laajennusta koskevasta urakasta. Uudiskohde on kaksikerroksinen rakennus, joka liittyy aiemmin vuonna 2023 valmistuneeseen koulurakennukseen. Rakennus perustetaan paaluttamalla ja alapohja toteutetaan tuulettuvana rakenteena. Rakennuksen runko tehdään teräsbetonielementein. Kohteen järjestelmät liittyvät olevan rakennuksen järjestelmiin urakka-asiakirjoissa esitetyssä laajuudessa. Rakennuksen kokonaisala on 884 brm2. Vuonna 2023 valmistunut koulurakennus on koko rakennustyön ajan toiminnassa, joka erityisesti tulee huomioida työn toteutuksessa ja suunnittelussa. Tilaajan hankinnat ja urakkarajat ovat kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa. Hankinnan kohteena oleva urakka on toteutusmuodoltaan kokonaisurakka. Mestaritoiminta Oy toimii hankkeessa Tilaajan edustajana ja vastaa hankkeen hankinta- ja rakennuttamistehtävien toteutuksesta Järvenpään kaupungin valtuuttamana. Tilaajan edustaja: Mestaritoiminta Oy Sibeliuksenkatu 8, 7krs., 04400 Järvenpää Projektipäällikkö, Jens Martin Kokonaisurakkaan sisältyy työmaan johtovelvollisuuksien lisäksi rakennustekniset työt suunnitelmien ja tarjouspyynnön liitteiden mukaisesti saatettuna täysin valmiiksi, sisältäen työmaapalvelut. Lisäksi Urakoitsijan vastuulle kuuluu työntekijäilmoitusten teko verottajalle sekä työmaan kulunvalvonta. Hankinnan kohteena olevan urakan sisältöä on kuvattu tarkemmin tämän tarjouspyynnön kaupallisissa ja teknisissä asiakirjoissa. Tilaaja edellyttää, että Tarjoaja on tutustunut kohteeseen ennen tarjouksen antamista. Kohteen katselmoinnit sovitaan tilaajan yhteyshenkilön kanssa (tarkemmat tiedot liitteessä urakkaohjelma). Tilaajan tavoite on, että kokonaisurakoitsija valitaan viimeistään helmikuun 2025 aikana. Työt kohteessa voidaan aloittaa 1.4.2025. Urakan tulee olla valmis touko-kesäkuussa 2026 urakkasopimusluonnoksen kohdassa 8 urakka-aika kuvatun mukaisesti. Urakan lopullinen toteutusaikataulu vahvistetaan valikoituneen urakoitsijan kanssa. Urakoitsija toimii kohteessa päätoteuttajana ja YSE 1998:n tarkoittamana pääurakoitsijana. Rakennuttajan turvallisuusasiakirjat ovat tämän tarjouspyynnön liitteenä. Tarjoajan edellytetään tulkitsevan näitä asiakirjoja rakennusalan asiantuntijana. Mikäli tarjoaja havaitsee annetuissa tiedoissa puutteellisuuksia, jotka voivat vaikuttaa tarjouksen sisältöön, niistä on tiedusteltava etukäteen (ks. tarjouspyynnön kohta lisätietokysymykset ja lisätiedot). Tarjouksen jätön edellytys on, että: - Tarjoaja täyttää tilaajan asettamat soveltuvuusvaatimukset (tarjouspyynnön kohta soveltuvuusvaatimukset) - Tarjoajalla on osoittaa kokemusta aikaisemmista toteutuksista referenssien muodossa (tarjouspyynnön kohta soveltuvuusvaatimukset) - Tarjoajan tulee liittää tarjoukseensa pyydetyt liitteet (tarjouspyynnön kohta soveltuvuusvaatimukset ja hankinnan kohteen kriteerit) - Tarjoaja laskee tämän tarjouspyynnön ja sen liiteasiakirjojen mukaisesti hankkeen toteutukselle kokonaisurakkahinnan tarjouspyynnön tarjouslomakkeelle (hankinnan kohteen kriteerit) Tarjousten vertailuperusteena on 80 % hinta ja 20% laatu. Tarkemmat vertailuperusteet ja painotukset ovat kuvattu tarjouspyynnön kohdassa "hankinnan kohteen kriteerit".
Ilmoitustyyppi: Oikaisuilmoitus
KymenHVA – Vammaisten asumispalvelut (DPS 2024- 2025)
Hankinnan kohteena on Kymenlaakson hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvat vammaisten asumispalvelut.
Vammaisten asumispalveluiden hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen asumispalveluiden tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi. Kymenlaakson hyvinvointialue järjestää vammaisten asumispalveluja omana toimintana sekä ostamalla palvelua yksityisiltä palveluntuottajilta. Kymenlaakson hyvinvointialue vastaa asiakkaan palvelukokonaisuuden suunnittelusta ja järjestämisestä.
Vammaisten asumispalveluiden hankinnalle on Lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) 12§ tarkoitetut edellytykset ja hankinnassa huomioidaan lain edellyttämät, yksityistä palveluntuottajaa koskevat vaatimukset. Hankinnassa on huomioitu, että hankittavat palvelut ovat sisällöltään, laajuudeltaan ja määrälliseltä osuudeltaan sellaisia, että hyvinvointialue pystyy huolehtimaan 8 §:ssä säädetyistä vastuistaan ja palvelutoiminnan jatkuvuudesta sopimuksen voimassa ollessa ja sen
päättyessä sekä mahdollisissa sopimuksen rikkomis- ja häiriötilanteissa, muissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
Yksityinen palveluntuottaja vastaa Pyhtään sosiaali- ja terveyspalveluista 31.12.2024 saakka, jonka jälkeen myös pyhtääläiset asiakkaat sisältyvät tämän hankinnan piiriin., TUETTU ASUMINEN Hankinnan kohteena on tuettu asuminen vammaisille henkilöille., YHTEISÖLLINEN ASUMINEN Yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan hyvinvointialueen järjestämää asumista asumisyksikössä, jossa asiakkaalla on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja jossa tarjotaan sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa.
Kymenlaakson hyvinvointialueen järjestämässä yhteisöllisessä asumisessa sama palveluntuottaja tuottaa itse tai alihankintana sekä yhteisöllisen asumisen että asiakkaan tarvitsemat muut palvelut.
Yhteisölliseen asumiseen kuuluu asiakkaalle soveltuva asunto ja sosiaalista kanssakäymistä edistävä toiminta. Asiakkaan tarvitsemia muita palveluita, joita palveluntuottaja tuottaa, ovat esimerkiksi kotihoito ja ateriapalvelut., YMPÄRIVUOROKAUTINEN PALVELUASUMINEN Ympärivuorokautisella palveluasumisella tarkoitetaan asumista yhteisöllistä toimintaa tarjoavassa asumispalveluyksikössä, jossa asiakkaalla on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja jossa hän saa asumispalveluyksikön henkilöstöltä vuorokaudenajasta riippumatta hoitoa ja huolenpitoa myös äkilliseen tarpeeseensa.
Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa henkilökuntaa on paikalla kaikkina vuorokauden aikoina. Ympärivuorokautinen palveluasuminen sisältää asiakkaan tarvitsemat palvelut, kuten siivouksen ja vaatehuollon. Palvelu sisältää myös sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa., VAIKEAVAMMAISTEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN PALVELUASUMINEN Ympärivuorokautisella palveluasumisella tarkoitetaan asumista yhteisöllistä toimintaa tarjoavassa asumispalveluyksikössä, jossa asiakkaalla on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja jossa hän saa asumispalveluyksikön henkilöstöltä vuorokaudenajasta riippumatta hoitoa ja huolenpitoa myös äkilliseen tarpeeseensa.
Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa henkilökuntaa on paikalla kaikkina vuorokauden aikoina.
Ympärivuorokautinen palveluasuminen sisältää asiakkaan tarvitsemat palvelut, kuten siivouksen ja pyykkihuollon. Palvelu sisältää myös sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa., VAIKEAVAMMAISTEN YHTEISÖLLINEN ASUMINEN Yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan hyvinvointialueen järjestämää asumista asumispalveluyksikössä, jossa asiakkaalla on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja jossa tarjotaan sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa.
Kymenlaakson hyvinvointialueen järjestämässä yhteisöllisessä asumisessa sama palveluntuottaja tuottaa itse tai alihankintana sekä yhteisöllisen asumisen että asiakkaan tarvitsemat muut palvelut. Yhteisölliseen asumiseen kuuluu asiakkaalle soveltuva asunto ja sosiaalista kanssakäymistä edistävä toiminta. Asiakkaan tarvitsemia muita palveluita, joita palveluntuottaja tuottaa, ovat esimerkiksi kotihoito ja ateriapalvelut., KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN JA NUORTEN LYHYTAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN PALVELUASUMINEN Hankinnan kohteena on Kymenlaakson hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluva lyhytaikainen kehitysvammaisten ympärivuorokautinen palveluasuminen alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille.
Kehitysvammaiselle alle 18-vuotiaalle lapselle tai nuorelle voidaan järjestää lyhytaikaista ympärivuorokautista palveluasumista omaishoidon vapaina tai vammaispalvelun myöntämänä lyhytaikaisena asumispalveluna. Palvelu toteutetaan säännöllisesti toistuvina, määräaikaisina jaksoina.
Lyhytaikaista ympärivuorokautista palveluasumista järjestetään yhteisöllistä toimintaa tarjoavassa asumispalveluyksikössä, jossa lapsella tai nuorella on hänen tarpeitaan vastaava huone. Asiakas saa asumispalveluyksikön henkilöstöltä vuorokaudenajasta riippumatta hoitoa ja huolenpitoa myös äkilliseen tarpeeseensa. Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa henkilökuntaa on paikalla kaikkina vuorokauden aikoina. Palvelu sisältää myös sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa., UUSI LUOKKA Tähän luokaan ei vielä voi jättää hakemuksia., UUSI LUOKKA Tähän luokaan ei vielä voi jättää hakemuksia., UUSI LUOKKA Tähän luokaan ei vielä voi jättää hakemuksia.,
Verikaasuanalytiikka laboratorioihin ja hoitoyksiköihin
Fimlab Laboratoriot Oy kilpailuttaa toiminta-alueensa verikaasulaitteet ja tarvikkeet sekä niihin liittyvät ohjelmistot ja huolto- ja tukipalvelut. Lisäksi kilpailutetaan aiemmin hankittujen ja käytössä olevien verikaasulaitteiden tarvikkeet, ohjelmisto ja huolto- ja tukipalvelu.
Hankinta koskee laitteita, niiden lisäosia, tarvikkeita (esimerkiksi reagenssi-, sensori- tai kontrollikasetti/liuos ja muut mahdolliset kulutustarvikkeet, kuten tulostinpaperi, näyteneula tms.), ohjelmistoa (etähallinta ja mahdollinen sanomaliikenne), huolto- ja tukipalvelua sekä perehdytystä. Tarvikkeet ostetaan kulutuksen mukaan. Tarjouspyynnössä pyydetään erilliset hinnat laitteelle, mahdollisille lisäosille, tarvikkeille, huolto- ja tukipalvelulle sekä etähallintaan tarvittavalle ohjelmistolle. Hankinta ei sisällä verikaasumittauksiin soveltuvia kannettavia vieritestilaitteita eikä näytteenottotarvikkeita.
Hankinnan kokonaisarvoksi arvioidaan 1,5 miljoonaa €/vuosi ja neljän vuoden hankintakaudella 6 miljoonaa €.
Hankinta on jaettu kolmeen osa-alueeseen seuraavasti:
1. Erityisen vaativaan käyttöön sekä suurille näytemäärille soveltuva kasettimallinen verikaasulaite ja -tarvikkeet laboratorioihin ja hoitoyksiköihin
2. Kasettimallinen verikaasulaite ja tarvikkeet monipuoliseen käyttöön erilaisiin hoitoyksiköihin
4. Tarvikkeet, ohjelmisto ja huolto- ja tukipalvelut olemassa oleviin ABL835- ja ABL90 flex +-laitteisiin
HUOM! AIEMMASSA (KESKEYTETYSSÄ) KILPAILUTUKSESSA MUKANA OLLUT OSA-ALUE 3 "Perinteinen (ei-kasettimallinen) verikaasulaite ja tarvikkeet laboratorion käyttöön, optiona automaattinen näytteenkäsittelijä" ON POISTETTU TÄSTÄ KILPAILUTUKSESTA. OSA-ALUEIDEN NUMEROINTI ON PIDETTY ENNALLAAN. TARJOUSPYYNNÖLLÄ JA SEN LIITTEILLÄ OLEVAT VIITTAUKSET OSA-ALUEELLE 3 TULEE JÄTTÄÄ HUOMIOTTA. KYSEISELLE OSA-ALUEELLE 3 EI TULE JÄTTÄÄ TARJOUSTA.
Samaa laitetta, ohjelmistoa, laitteen huolto- ja tukipalvelua tai tarvikkeita voi tarjota useampaan kuin yhteen osa-alueeseen, mutta hinnan tulee olla sama kaikilla osa-alueilla.
Ilmoitetut laite- ja tutkimusmäärät (Liite 2 Laitteet ja näytemäärät) ovat ohjeellisia, eikä Tilaajalla tai Tilaajan jakelijalla ole määräostovelvoitetta sopimuskauden aikana.
Tarjoaja voi tehdä tarjouksen joko yhteen tai useampaan osa-alueeseen. Osa-alueiden 1 ja 2 sopimustoimittajaksi tullaan valitsemaan kullekin osa-alueelle Tarjoajista yksi (1) parhaat kokonaispisteet (hinta ja laatu) saanut tarjoaja. Osa-alueen 4 sopimustoimittaja valitaan edullisimman vertailuhinnan perusteella. Tarjottavan kokonaisuuden tulee täyttää kaikki tarjouksen kohteena olevan osa-alueen ehdottomat vaatimukset.
Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnön liitteissä.
, Osa-alue 1 Erityisen vaativaan käyttöön sekä suurille näytemäärille soveltuva kasettimallinen verikaasulaite ja -tarvikkeet laboratorioihin ja hoitoyksiköihin Osa-alue 1 sisältää erityisen vaativaan käyttöön, suuren näytevolyymin ja/tai pienten lasten näytteiden analysointiin soveltuvan kasettimallisen laitteen. Tähän osa-alueeseen kuuluvat esim. laboratorioihin, tehohoitoon ja synnytysosastoille hankittavat laitteet, joissa laitteiden mittausalueiden laajuus muodostaa keskeisen ehdottoman laatuvaatimuksen. Osa-alueen laitemäärän arvio on 30 kappaletta. Ensimmäisten kahden sopimusvuoden aikana uusia laitteita tarvitaan noin 10 kappaletta. Kolmannen ja neljännen sopimusvuoden aikana laitteita uusitaan yhteensä noin 20 kappaletta., Osa-alue 2 Kasettimallinen verikaasulaite ja tarvikkeet monipuoliseen käyttöön erilaisiin hoitoyksiköihin Osa-alue 2 sisältää hoitoyksiköihin sijoitettavat kasettimalliset laitteet, joilla analysoidaan keskimäärin pienempiä näytemääriä ja mittausalueiden laajuuden ei tarvitse ulottua hoitoyksiköiden potilailla harvoin esiintyviin äärilukemiin. Osa-alueen laitemäärän arvio on 20 kappaletta. Laitehankinnat jakautuvat tasaisesti niin, että sopimuskauden neljän ensimmäisen vuoden aikana laitteita uusitaan noin 5 kappaletta/vuosi., POISTETTU Osa-alue 3 Perinteinen (ei-kasettimallinen) verikaasulaite ja tarvikkeet laboratorion käyttöön, optiona automaattinen näytteenkäsittelijä TÄMÄ OSA-ALUE ON POISTETTU HANKINNASTA. TARJOAJAN EI TULE JÄTTÄÄ TÄHÄN OSAAN TARJOUSTA, VAIKKA SE TEKNISESTI OLISI MAHDOLLISTA., Osa-alue 4 Tarvikkeet, ohjelmisto ja huolto- ja tukipalvelut olemassa oleviin ABL835- ja ABL90 flex +-laitteisiin Osa-alue 4 sisältää tarvikkeet, ohjelmiston ja huolto- ja tukipalvelun niihin Tilaajan omistamiin laitteisiin (Radiometer ABL90 flex + ja ABL835), joiden käyttöikä ei ole tullut vielä vastaan uuden hankintakauden alkaessa. Etähallintaan on käytössä Aqure-ohjelmisto.,
Pankkipalvelut, Etelä-Savon hyvinvointialue
Pankkipalvelut, Etelä-Savon hyvinvointialue Hankinnan kohteena on Etelä-Savon hyvinvointialueen tili- ja maksuliikepalvelut sekä sosiaalihuollon tilit. Hankinta koostuu kahdesta eri osa-alueesta, joista tehdään toisistaan irralliset sopimukset saman palveluntuottajan kanssa. Osa-alue 1. Pankkipalvelut, sisältäen tilit ja maksuliikenteen Osa-alue 2. Hyvinvointialueen sosiaalihuollon tilit. Kilpailutuksessa valitaan yksi palveluntuottaja kahden vuoden määräaikaiselle sopimuskaudelle.,
Lasten 2. liikennekaupunki, SR-urakka
HANKINNAN KUVAUS Tässä hankinnassa toteutetaan Vuosaaressa sijaitsevan Rastilan leirintäalueen yhteyteen lasten liikennekaupunki. SR-urakoitsijalle kuuluu huoltorakennuksen suunnittelu ja toteutus sekä piha-alueen toteutus tilaajan suunnittelemana. Huoltorakennus tulee olemaan yksikerroksinen arkkitehdin viitesuunnitelmien mukainen n. 300 brm2 rakennus, jossa on eteinen, monitoimitila, opetustila, taukotila, toimisto, sosiaalitilat, wc:t, siivousvarasto, tekninen tila ja puolilämmin varasto sekä rakennuksen edessä arkadi/terassi. Piha-alueen tulee vastata laadultaan ja toiminnallisuuksiltaan oikeaa liikennettä. Tämä pitää sisällään mm. toimivan liikennevalojärjestelmän, liikennemerkit sekä katumaalaukset, autotiet, kävelytiet, pyörätiet sekä pysäköintialueet. Piha-alueella harjoitellaan turvallista liikennekäyttäytymistä. Käyttäjänä on kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala. Lasten liikennekaupungissa käy vuosittain noin 30 000 kävijää. Liikennekaupunki on auki ympäri vuoden, ja se toimii helsinkiläisten lasten liikenneturvallisuuden oppimisympäristönä. Liikennekaupungissa järjestetään arkisin esikouluryhmille ja koululuokille (1.–3.-luokat) liikennekouluja. Kohteen tavoiteltu aloitusaika suunnittelun osalta on helmikuu 2025, jolloin solmitaan esisopimus. Rakennuslupa jätetään viimeistään 2 kk kuluttua esisopimuksen allekirjoittamisesta. Lainvoimaisen rakennusluvan saamisen jälkeen rakentamisaika on 6 kuukautta. Rakentaminen toteutetaan erillisellä urakkasopimuksella. Hankintayksikkö varaa oikeuden hankinnan keskeytykseen, mikäli tarjouskilpailun jälkeen päivitetylle hankesuunnitelmalle ei saada myönteistä päätöstä vuoden 2025 alussa. SR-URAKKA Hanke toteutetaan kokonaisvastuullisena SR-urakkana. SR-urakoitsijan suoritusvelvollisuus sisältää Lasten 2. liikennekaupungin huoltorakennuksen suunnittelun ja rakentamisen laskenta-asiakirjojen ja urakkaohjelman osoittamassa laajuudessa ja piha-alueen toteutuksen tilaajan suunnitelmien ja urakkaohjelman osoittamassa laajuudessa. Urakoitsija jatkaa huoltorakennuksen suunnittelua tarjouspyynnön liitteenä olleiden, tilaajan laadituttamien viitesuunnitelmien / hankesuunnitelman pohjalta. Urakkamuotona on SR- urakka, jossa urakoitsija asettaa vastaavan työnjohtajan ja toimii työmaan pääurakoitsijana sekä työmaan työturvallisuudesta vastaavana päätoteuttajana Rakennusalan Yleisten Sopimusehtojen 1998 (YSE) ja lainsäädännön mukaisesti. SR-urakoitsija asettaa myös muut rakennusluvan vaatimat vastuulliset työnjohtajat. Helsingin kaupungin tavoitteena on "Päästötön työmaa green deal" -sopimuksen mukaisesti vähentää urakkatyömailla syntyviä päästöjä. Ympäristövaatimuksia on tarkemmin käsitelty tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa. Tilaaja edellyttää, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikkaan ennen tarjouksen antamista. Tarkemmat tiedot ja tutustumisajankohta löytyvät Urakkaohjelman kohdasta 1.3. Urakoitsijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antanut tarjoaja. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on rakennuttajan asettamien tarjoajan soveltuvuutta koskevien vaatimusten täyttävistä tarjouksista vertailuhinnaltaan halvin. Rakennuttajana toimii Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala (Kymp), Rakennukset ja yleiset alueet, Tilat-palvelu, joka toimii myös Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen YSE 1998 mukaisena tilaajana. Koska rakennuskohde on pienehkö, ei hankinnan jakaminen osiin ole tarkoituksenmukaista. Kohteen toteuttamisen jakamattomuudella pyritään myös parempaan kosteuden, pölyn, melun ja materiaalivirtojen hallintaan. Osatarjouksen tekeminen ei siten ole mahdollista. TARJOUSPYYNTÖASIAKIRJAT Hankinnan asiakirjakokonaisuus muodostuu tarjouspyynnöstä ja sen liitteinä olevista kaupallisista ja teknisistä asiakirjoista, jotka ovat tässä tarjouspyynnössä jäljempänä mainitun linkin takana. Urakan yleisinä sopimusehtoina noudatetaan YSE 1998 -ehtoja (Rakennusurakan yleiset sopimusehdot) hankinnan muissa asiakirjoissa esille tuoduin poikkeuksin. Tarjouspyyntöaineistoa voidaan tarkentaa ja täydentää kysymyksien vastauksilla sekä lisäkirjeillä tarjousaikana.
Ammattikäytön verensokeri- ja OHBut -mittarit, testit ja kontrollit NordLabin ja sen asiakkaiden käyttöön
Hankinnan kohde on ammattikäytön verensokeri- ja OHBut -mittarit, testit ja kontrolliliuokset NordLabin ja sen asiakkaiden käyttöön Pohteen, Soiten, Laphan ja Kainuun hyvinvointialueilla. Hankintakausi on 2 vuotta, optio vuodet 1+1 vuotta, alkaen arviolta 1.3.2025.
Hankinta on jaettu neljään osaan:
Osa 1
- Ammattikäyttöön tarkoitetut tietojärjestelmään liitettävät verensokerimittarit, niissä käytettävät testit, telakat ja liuokset
Osa 2
- Ammattikäyttöön tarkoitetut verensokerimittarit, niissä käytettävät testit ja liuokset
Osa 3
- Ammattikäyttöön tarkoitetut tietojärjestelmään liitettävät verensokeri- ja OHBut -yhdistelmämittarit, niissä käytettävät testit, telakat ja liuokset
Osa 4
- Ammattikäyttöön tarkoitetut verensokeri- ja OHBut -yhdistelmämittarit, niissä käytettävät testit ja liuokset
Osa-alueiden 3 ja 4 mittareilla tulee voida mitata sekä veren glukoosi- että beeta-hydroksibutyraatti -arvoja (beetta-hydroksibutyraatti jatkossa OHBut).
Hankintayksikkö valitsee osa-alueisiin 1 ja 2, 1-2 toimittajaa. Valinta tapahtuu kokonaistaloudellisen edullisuuden mukaisesti. Toimittajiksi valitaan osa-alueiden 1 ja 2 yhteensä eniten pisteitä saaneet tarjoajat. Hankintayksikkö edellyttää tarjoajilta, että osa-alueisiin 1 ja 2 tarjotaan saman valmistajan tai saman tuoteperheen laitteita ja tarvikkeita. Vaatimuksen perusteena on yhtenäisten ratkaisujen tuomat hyödyt.
Hankintayksikkö valitsee osa-alueisiin 3 ja 4, 1-2 toimittajaa. Valinta tapahtuu kokonaistaloudellisen edullisuuden mukaisesti. Toimittajiksi valitaan osa-alueiden 3 ja 4 yhteensä eniten pisteitä saaneet tarjoajat. Hankintayksikkö edellyttää tarjoajilta, että osa-alueisiin 3 ja 4 tarjotaan saman valmistajan tai saman tuoteperheen laitteita ja tarvikkeita. Vaatimuksen perusteena on yhtenäisten ratkaisujen tuomat hyödyt.
Tarjoajan tulee siis tarjota osa-alueisiin 1 ja 2, tai 3 ja 4, tai halutessaan kaikkiin osa-alueisiin.
Mikäli tarjouksia tulee osa-alueelle vain yhdeltä toimittajalta tai vain yhden toimittajan laite täyttää tarjouspyynnöllä esitetyt pakottavat vaatimukset ja läpäisee Nordlabin mahdollisen testauksen vaatimusten todentamiseksi, valitaan osa-alueelle vain yksi sopimustoimittaja. Mikäli osa-alueelle tulee valituksi tulee kaksi eri toimittajaa, NordLabin asiakas valitsee tarpeisiinsa parhaiten sopivan laitteen. Soveltuvuus voi riippua käyttöpaikasta tai käyttäjäkunnasta.
Hankinnan kohteiden osalta hankintasopimukset tullaan tekemään Pohteen ja Nordlabin hankintasopimuksille seuraavan periaatteen mukaisesti:
Pohteen hankintasopimukselle tulevat testiliuskat ja kontrolliliuokset kaikista osa-alueista.
Nordlabin hankintasopimukselle tulevat verensokerimittarit ja, verensokeri- ja OHBut-yhdistelmämittarit kaikista osa-alueista.
Tarjouspyynnössä ilmoitetut kulutusmäärät ovat arvioituja yhden (1) vuoden kulutusmääriä. Arviot perustuvat aikaisempiin materiaalikirjanpidon kulutustietoihin ja varainhoitovuosien toimintasuunnitelmiin, niiden tuotteiden osalta joista tiedot ovat olleet saatavilla. Kulutusmäärät ilmoitetaan tarjoajalle ainoastaan tarjouksen tekemisen tueksi. Hankintasopimus ei muodosta hankintayksikölle määräostovelvoitetta, vaan todellinen kulutus voi olla suurempi tai pienempi.
, AMMATTIKÄYTÖN TIETOJÄRJESTELMIIN LIITETTÄVÄT VERENSOKERIMITTARIT, TESTIT, TELAKAT JA LIUOKSET Osa-alue 1 käsittää tietojärjestelmään liitettävät verensokerimittarit, ns. telakkamittarit ja näiden telakat, testit sekä kontrollit. Testeillä tarkoitetaan glukoosimittauksen testiliuskoja tai -kyvettejä. Mittari liitetään LIS:iin Infinity POC etähallintajärjestelmään (jatkossa Infinity), joko suoraan tai apuohjelman kautta. Tarjouksessa annetaan kuvaus integraation toteuttamisesta sekä aikataulusta. Integraation on oltava valmis sopimussuhteen alkaessa tai 3 kk:n sisällä hankintapäätöksestä. Arvioitu hankintamäärä/hankintakausi on noin 70 mittaria.
Toimittaja sitoutuu toimittamaan ja säilyttämään Nordlabin ja sen asiakkaiden käyttöön samaa testierää, jonka tulee riittää noin puolen vuoden käyttöä varten. Kulutusarvio on 90000 testiä/vuosi. Samaa glukoosimittauksen kontrollierää on saatava vähintään puolen vuoden ajan kun kontrollien kulutusarvio on 120 kontrollipakkausta/vuosi (pakkauksessa 1-3 tasoa).
Jos toimittajan tuotevalikoimassa tapahtuu kehitystä sopimuskauden aikana niin että markkinoille tulee uusia mittareita ja tähän liittyen uudet testit, kontrollit ja telakat ym. tarvikkeet, mutta vanhat eivät vielä poistu markkinoilta, voidaan uutuudet testata ja lisätä sopimustuotteiksi samoilla hinnoilla ja sopimusehdoilla kuin tässä tarjotut., AMMATTIKÄYTÖN VERENSOKERIMITTARIT, TESTIT JA LIUOKSET Osa-alue 2 käsittää ammattikäyttöön tarkoitetut verensokerimittarit ja niissä käytettävät testit ja kontrolliliuokset. Testeillä tarkoitetaan glukoosimittauksen testiliuskoja. Tämän osa-alueen mittareita ei liitetä tietojärjestelmään.
Osa-alueen 2 mittarit toimitetaan veloituksetta. Arvioitu hankintamäärä/hankintakausi on noin 170 mittaria.
Toimittaja sitoutuu toimittamaan ja säilyttämään Nordlabin ja Nordlabin asiakkaiden käyttöön samaa glukoosimittauksen testierää, jonka tulee riittää noin puolen vuoden käyttöä varten. Kulutusarvio on 800 000 testiä/vuosi. Samaa glukoosimittauksen kontrollierää on saatava vähintään puolen vuoden ajan kun kontrollien kulutusarvio on 1800 kontrollipakkausta/vuosi (pakkauksessa 1-3 tasoa).
Jos toimittajan tuotevalikoimassa tapahtuu kehitystä sopimuskauden aikana niin että markkinoille tulee uusia mittareita ja tähän liittyen uudet testit ja kontrollit, mutta vanhat eivät vielä poistu markkinoilta, voidaan uutuudet testata ja lisätä sopimustuotteiksi samoilla hinnoilla ja sopimusehdoilla kuin tässä tarjotut., AMMATTIKÄYTÖN TIETOJÄRJESTELMÄÄN LIITETTÄVÄT VERENSOKERI- JA OHBut-MITTARIT, TESTIT, TELAKAT JA LIUOKSET Osa-alue 3 käsittää tietojärjestelmään liitettävät verensokeri- ja OHBut -mittarit, ns. telakkamittarit ja näiden telakat, testit sekä kontrollit. Mittarilla tulee voida mitata sekä glukoosi- että OHBut-arvoja. Testeillä tarkoitetaan glukoosimittauksen ja OHBut-mittauksen testiliuskoja. Kontrollilla tarkoitetaan glukoosimittauksen ja OHBut-mittauksen kontrolliliuosta tai liuoksia. Mittari liitetään LIS:iin Infinity POC etähallintajärjestelmään (jatkossa Infinity), joko suoraan tai apuohjelman kautta. Tarjouksessa annetaan kuvaus integraation toteuttamisesta sekä aikataulusta. Integraation on oltava valmis sopimussuhteen alkaessa tai 3 kk:n sisällä hankintapäätöksestä. Arvioitu hankintamäärä/hankintakausi on 70 mittaria, hankintayksikkö ei sitoudu arvioon hankintamäärästä.
Toimittaja sitoutuu toimittamaan ja säilyttämään Nordlabin ja sen asiakkaiden käyttöön samaa glukoosimittauksen ja OHBut-mittauksen testierää, joiden tulee riittää noin puolen vuoden käyttöä varten. Kulutusarvio on 70 000 glukoositestiä/vuosi ja 7000 OHBut-testiä/vuosi. Samaa glukoosimittauksen kontrollierää on saatava vähintään puolen vuoden ajan kun kontrollien kulutusarvio on 120 kontrollipakkausta/vuosi, kun pakkauksessa 1-3 tasoa. Samaa OHBut-mittauksen kontrollierää on saatava vähintään puolen vuoden ajan kun kontrollien kulutusarvio on 12 kontrollipakkausta/vuosi, kun pakkauksessa on 1-3 tasoa. Yhdistelmämittareiden OHBut-mittauksen testien ja OHBut-mittauksen kontrollien kulutusmääriä ei verrata aikaisempaan hankintakauteen koska kulutusmääriä ei ole saatavilla. OHBut-testien ja OHBut-mittauksen kontrollien kulutuslukemat ovat mahdollisia arvioita hankintakauden kulutuksesta, eikä hankintayksikkö sitoudu arvioon kulutusmäärästä.
Jos toimittajan tuotevalikoimassa tapahtuu kehitystä sopimuskauden aikana niin että markkinoille tulee uusia mittareita ja tähän liittyen uudet testit, kontrollit ja telakat ym. tarvikkeet, mutta vanhat eivät vielä poistu markkinoilta, voidaan uutuudet testata ja lisätä sopimustuotteiksi samoilla hinnoilla ja sopimusehdoilla kuin tässä tarjotut., AMMATTIKÄYTÖN VERENSOKERI- JA OHBut-MITTARIT, TESTIT JA LIUOKSET Osa-alue 4 käsittää ammattikäyttöön tarkoitetut verensokeri- ja OHBut-mittarit, testit sekä kontrollit. Mittarilla tulee voida mitata sekä glukoosi- että OHBut-arvoja. Testeillä tarkoitetaan glukoosimittauksen ja OHBut-mittauksen testiliuskoja. Kontrollilla tarkoitetaan glukoosimittauksen ja OHBut-mittauksen kontrolliliuosta tai liuoksia. Tämän osa-alueen mittareita ei liitetä tietojärjestelmään.
Arvioitu hankintamäärä/hankintakausi on noin 20 mittaria. Hankintayksikkö ei sitoudu arvioon hankintamäärästä.
Toimittaja sitoutuu toimittamaan ja säilyttämään Nordlabin ja sen asiakkaiden käyttöön samaa glukoosimittauksen ja OHBut-mittauksen testierää, jonka tulee riittää noin puolen vuoden käyttöä varten. Kulutusarvio on 20 000 glukoositestiä/vuosi ja 2000 OHBut-testiä/vuosi. Samaa glukoosimittauksen kontrollierää on saatava vähintään puolen vuoden ajan, kun kontrollien kulutusarvio on 120 kontrollipakkausta/vuosi (pakkauksessa 1-3 tasoa). Samaa OHBut-mittauksen kontrollierää on saatava vähintään puolen vuoden ajan kun kontrollien kulutusarvio on 12 kontrollipakkausta/vuosi (pakkauksessa on 1-3 tasoa).
Yhdistelmämittareiden OHBut-mittauksen testien ja OHBut-mittauksen kontrollien kulutusmääriä ei verrata aikaisempaan hankintakauteen koska kulutusmääriä ei ole saatavilla. OHBut-testien ja OHBut-mittauksen kontrollien kulutuslukemat ovat mahdollisia arvioita hankintakauden kulutuksesta, eikä hankintayksikkö sitoudu arvioon kulutusmääristä.
Jos toimittajan tuotevalikoimassa tapahtuu kehitystä sopimuskauden aikana niin että markkinoille tulee uusia mittareita ja tähän liittyen uudet testit ja kontrollit, mutta vanhat eivät vielä poistu markkinoilta, voidaan uutuudet testata ja lisätä sopimustuotteiksi samoilla hinnoilla ja sopimusehdoilla kuin tässä tarjotut.,
ICT-asiantuntijapalvelut
ICT-asiantuntijapalvelut Hankittavat asiantuntijapalvelut kohdistuvat muun muassa sovellusten ja teknologiaratkaisujen kehittämiseen, käyttöönottoon, tukeen, ylläpitoon ja tuottamiseen. Ne voivat sisältää kaikenlaisia muitakin ICT:hen liittyviä asiantuntijapalveluita, kuten suunnittelua, toteuttamista, konsultointia ja koulutusta.
HUSin tarkoituksena on mahdollistaa vuoropuhelu valittujen toimittajien kanssa ja toteuttaa asiantuntijapalvelut toimittajien kanssa kulloinkin sovittavilla projektimenetelmillä ja työtavoilla sekä siten, että niiden lopputulokset ovat mahdollisimman laajasti hyödynnettävissä, ellei sisäisessä kilpailutuksessa toisin määritellä.,
Maito ja maitotaloustuotteet
Hankinnan kohteena ovat maito ja maitotaloustuotteet Servica Oy:n ruokapalveluille. Maitotaloustuotteilla tarkoitetaan kaikkia nestemäisiä maitotuotteita, juustoja ja ruoanvalmistukseen käytettäviä maitotuotteita tarjouspyynnön mukaisesti.
Sopimusten alkamisaika on 1.2.2025. Toimitukset alkaisivat arviolta 1.3.2025. Aloitusaika sovitaan valitun toimittajan kanssa tarkemmin sopimusvaiheessa.
Hankinnan arvioitu kokonaisarvo arvonlisäverottomasti on laskettu neljälle (4) vuodelle.
Sopimuskauden pituus on yksi (1) vuosi, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi.
Sopimuskaudelle valitaan yksi (1) päätoimittaja, jonka tulee pystyä tarjota tarjouspyynnön kaikkien osa-alueiden tuotteet ja palvelut kaikkiin ostajan ilmoittamiin toimipisteisiin. Lisäksi valitaan täydentäviä toimittajia osa-alueittain.
Koska Servica Oy merkittävä ruokapalvelutoimija Pohjois-Savossa, on vahvana tahtotilanamme mahdollistaa myös alueellisten toimijoiden osallistuminen elintarvikehankintoihimme. Tämän vuoksi haemme tarjouskilpailussa päätoimittajan lisäksi täydentäviä toimittajia, jotka voivat tarjota tuotteita tuote- ja toimipaikkakohtaisesti.
Tarjouskilpailussa on määritelty päätoimittajalle kohdennetut volyymit täydentävien toimittajien vaikutus volyymeihin huomioiden. Emme kuitenkaan voi sitoutua tarkkoihin vuosivolyymeihin. Merkittävästi suurin osa tuotevolyymeistä on kuitenkin tarkoitus keskittää päätoimittajalle ja mikäli sopimuskaudella tapahtuu volyymimuutoksia johtuen valikoimamuutoksista täydentävien toimittajien osalta, ne käydään toimittajan kanssa läpi hyvissä ajoin.
Selvyyden vuoksi todetaan, että hankintayksikön tavoitteena ei ole siirtää missään tilanteessa yksittäisen tuotteen koko volyymiä täydentäville toimittajille, vaan päätoimittaja toimittaa valtaosan volyymistä, jota täydentävät toimittajat täydentävät.
Sopimus ei sisällä määräostovelvoitetta. Hankintayksikön arvioimat volyymit hankittavista tuotteista ja niiden määristä (yhden vuoden volyymi) ovat esitetty hankinnan kohteen kriteereissä. Todelliset, sopimuskaudella hankittavat tuotemäärät voivat poiketa esitetyistä määristä. Servica Oy ei voi sitoutua esitettyihin hankintamääriin, vaan ne tulee ymmärtää tarjouksen tekoa ja hinnoittelua sekä hinnoittelun tarkistusmenettelyä helpottavina tietoina.
Tilaukset suoritetaan tarpeen mukaan.
Ostaja pidättää oikeuden lisätä toimipisteitä tämän kilpailutuksen voittaneen tarjoajan kanssa solmittavan hankintasopimuksen ehtojen piiriin.
Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset ovat kuvatut yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä.
Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä. Hankintaprosessi on kokonaisuudessaan suomenkielinen.
Tarjottavien tuotteiden tulee täyttää Euroopan Unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset.
, Ruoanvalmistustuotteet - täydentävä toimittaja Ruoanvalmistuksessa käytettävät maitotaloustuotteet., Juustot ja ravintorasvat - täydentävä toimittaja Maitopohjaiset juustot ja ravintorasvat, Jogurtit, rahkavalmisteet, vanukkaat, viilit - täydentävä toimittaja Täydentävä toimittaja osa-alueelle maitopohjaiset jogurtit, rahkavalmisteet, vanukkaat ja viilit, Nestemäiset maitotaloustuotteet - täydentävä toimittaja Maito, piimä ja kerma, Maito ja maitotaloustuotteet, päätoimittaja Haemme yhtä (1) päätoimittajaa kaikkiin tarjouspyynnön osa-alueisiin (nestemäiset maitotuotteet, ruoanvalmistustuotteet, juustot ja ravintorasvat sekä jogurtit, rahkavalmisteet, vanukkaat ja viilit).,
Puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalit
Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien hankinta tilaajille tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla. Sopimuskauden on tarkoitus alkaa 1.2.2025. Varsinainen sopimuskausi solmitaan 12 kk ajalle. Tilaajalla on lisäksi oikeus jatkaa sopimuskautta kolmella vuoden (1+1+1) pituisella optiokaudella.
Hankinta toteutetaan puitejärjestelynä. Tarjoukset hyväksytään osa-alueittain. Tarjoaja voi tarjota vain yhtä osa-aluetta tai useampaa. Kaikkia osa-alueella olevien tuoteryhmien tuotteita on tarjottava. Puitejärjestelyn sopimustoimittajat valitaan siten, että valitaan yksi (1) toimittaja / yksi (1) osa-alue. Sopimustoimittajien valinta tehdään osa-aluekohtaisen edullisimman kokonaishinnan perusteella.
Tarjouspyynnöllä esitetyt tuotemäärät ovat tilaajien arvioita kemikaalien vuosikulutusmääristä. Hankintaan ei sisälly määräostovelvoitetta, tilauksia tehdään tilaajien todellisten tarpeiden mukaisesti.
Hankinta ylittää EU-kynnysarvon ja hankintaan sovelletaan lakia vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1398/2016., Natriumkarbonaatti eli raskassooda, Toikansuon puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Natriumhypokloriitti 15%, Toikansuon puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Sitruunahappo 50 %, Koskicas 50%, Toikansuon puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., 10% Suolahappo (HCl), Toikansuon puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Alumiinisulfaatti, Oravanharjun puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Nestemäinen ferrisulfaatti, Ylämaan puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Alumiinisulfaatti, Nuijamaan puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Natriumhypokloriitti 10%, Nuijamaan puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Polyalumiinikloridi, Vainikkalan puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Meesatuhka, Toikansuon puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Kalkkikivi, Huhtiniemen vedenottamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Kalkki, Huhtiniemen vesilaitos Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Kalkkikivi, Myllypuron vedenottamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Kevyt sooda; Nuijamaan, Ylämaan ja Honkalan vedenottamot Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Lipeä, Parikkalan puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Sitruunahappo, Parikkalan puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Polyalumiinikloridi, Parikkalan puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Natriumhypokloriitti 10 %, Parikkalan puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Suolahappo, Parikkalan puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Polymeeri, Parikkalan puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Nestemäinen ferrisulfaatti, Savitaipaleen puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Lipeä (kesä), Savitaipaleen puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Lipeä (talvi), Savitaipaleen puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Polymeeri, Savitaipaleen puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Sooda, Savitaipaleen vesilaitos Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Nestemäinen ferrisulfaatti, Taavetin puhdistamo/Taavetin vesilaitos Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Polymeeri, Taavetin puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Kevyt sooda, Taavetin puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Natriumhypokloriitti 10 %, Luumäen Mäntykoti Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Suolahappo 33 %, Luumäen Mäntykoti Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Rikkihappo, Taavetin puhdistamo/Taavetin vesilaitos Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Rikkihappo, Lauritsalan uimahalli Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Natriumhypokloriitti 10 %, Lappeenrannan ja Lauritsalan uimahallit Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Rikkihappo, Lappeenrannan uimahalli Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Ferrisulfaatti, Toikansuon puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla., Ferrisulfaatti, Oravaharjun puhdistamo Hankinnan kohteena ovat puhdistamo-, vesilaitos- ja uimahallikemikaalien toimittaminen tarjouspyynnössä määritettyjen tilaajien käyttöön tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla.,
AV-laitteet
AV-laitteet Tarjouspyynnön kohteena on AV-laitteiden ja niihin liittyvien palvelujen toimittaminen tilaajille tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla. Tuotteita ja palveluja hankitaan edellä mainituille tilaajille pääasiassa kokoushuoneisiin ja opetustiloihin.
Hankintaan sisältyvät seuraavat tuoteryhmät:
1. Projektorit
2. Dokumenttikamerat
3. Näytöt ja näyttötelineet
4. Valkokankaat ja -taulut
5. AV-laitteiden asennustyöt
Sopimuksen on määrä alkaa mahdollisimman pian tätä kilpailua koskevan hankintapäätöksen saatua lainvoiman. Sopimuskauden on tarkoitus kestää 1 vuoden eli 12kk. Tilaajalla on lisäksi oikeus jatkaa sopimuskautta kolmella vuoden (1+1+1) pituisella optiokaudella. Hankintaa ei jaeta osiin. Hankintaan toteutetaan puitejärjestelynä. Puitejärjestelyyn valitaan kolme (3) sopimustoimittajaa, jollei sopimusehdot täyttäviä tarjoajia ole vähemmän.,
Tietopyyntö / Kodinkoneet, pienkodinkoneet ja kuivauskaapit
Haluamme Turun kaupungilla tehdä laadukkaita hankintoja ja tehdä yhteistyötä yritysten kanssa. Siksi haluamme tehdä markkinakartoitusta ennen varsinaisen hankintailmoituksen julkaisua. Tavoitteena on kartoittaa hankinnan kohteen markkinoita sekä saada kattavasti tietoa saatavuudesta, toteutusmahdollisuuksista sekä potentiaalisista palveluntarjoajista. Tämä on tietopyyntö, joka koskee Turun kaupungin ja Kaarea Oy:n suunnittelemaa kodinkoneiden, pienkodinkoneiden ja kuivauskaappien kilpailutusta, jonka arvioitu sopimuskausi alkaa 1.5.2025. Sopimuskaudeksi on suunniteltu 1.5.2025 - 30.4.2027, jonka jälkeen sopimuksia voidaan jatkaa alkuperäisin ehdoin yhdellä (1) yhden (1) vuoden optiolla ajalle 1.5.2027 - 30.4.2028. Turun kaupunki hankkii kodinkoneita ja pienkodinkoneita mm. opetuskeittiöiden (perus- sekä ammatillinen opetus) käyttöön, henkilökunnan taukotiloihin ja Kaarea Oy hankkii kodinkoneita ja pienkodinkoneita ruoka-, puhtaus- ja kiinteistöpalveluiden käyttöön, joten niiden tulee olla laadullisesti kestäviä. Tämä ilmoitus ei ole hankintailmoitus eikä tarjouspyyntö, vaan tietopyyntö, jolla pyritään kartoittamaan markkinoita ja kehittämään hankinnan kilpailutusasiakirjoja. Tietopyyntö ei sido tietopyynnön antajaa tai siihen vastanneita. Hankintayksiköt eivät sitoudu toteuttamaan hankintaa markkinakartoituksen perusteella, eivätkä esitetyt kuvaukset / määritykset sido tilaajaa. Tällä tietopyynnöllä on tarkoitus kartoittaa toimittajia, jotka pystyvät tarjoamaan ilmoituksella kuvattua palvelua. Pyydämme hankinnasta kiinnostuneita toimittajia vastaamaan esitettyihin kysymyksiin sekä halutessaan toimittamaan vastausten yhteydessä esitteen palveluista/tuotteista, jotka voisivat vastata Tilaajan esittämiin tarpeisiin. VASTAUKSET: Anna vastaukset Tarjouspalvelussa, kohdassa ”Hankinnan kohteen tietojen syöttö”. Tietopyynnön perusteella saatavaa materiaalia on tarkoitus hyödyntää varsinaisen tarjouspyynnön valmistelussa. Vastaukset käsitellään luottamuksellisina. Hankintayksikkö varaa mahdollisuuden tilaisuuden jälkeen ottaa yhteyttä osallistuneisiin yrityksiin lisätietoja varten. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain perusteella vastaukset ovat pääsääntöisesti julkisia sopimuksenteon jälkeen. Siksi vastaukset on pyrittävä laatimaan siten, etteivät ne sisällä liike- tai ammattisalaisuuksia. Jos liikesalaisuuksien sisällyttäminen vastauksiin on välttämätöntä, on ne merkittävä tietopyyntöön vastatessa Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalissa liikesalaisuudeksi. Mikäli vastauksien liitteet sisältävät salassapidettävää tietoa, liitteisiin tulee merkitä selkeästi ja yksiselitteisesti miltä osin ne sisältävät liikesalaisuuksia. Mikäli vastauksissa annettuja tietoja ei ole merkitty liikesalaisuudeksi, hankintayksikkö kohtelee niitä lähtökohtaisesti ns. asianosaisjulkisina. Hankintayksikkö harkitsee tapauskohtaisesti, ovatko liike- tai ammattisalaisuuksiksi ilmoitetut tiedot lain mukaan salassa pidettäviä. Haluamme Turun kaupungilla tehdä laadukkaita hankintoja ja tehdä yhteistyötä yritysten kanssa. Siksi haluamme tehdä markkinakartoitusta ennen varsinaisen hankintailmoituksen julkaisua. Tavoitteena on kartoittaa hankinnan kohteen markkinoita sekä saada kattavasti tietoa saatavuudesta, toteutusmahdollisuuksista sekä potentiaalisista palveluntarjoajista. Tämä on tietopyyntö, joka koskee Turun kaupungin ja Kaarea Oy:n suunnittelemaa kodinkoneiden, pienkodinkoneiden ja kuivauskaappien kilpailutusta, jonka arvioitu sopimuskausi alkaa 1.5.2025. Sopimuskaudeksi on suunniteltu 1.5.2025 - 30.4.2027, jonka jälkeen sopimuksia voidaan jatkaa alkuperäisin ehdoin yhdellä (1) yhden (1) vuoden optiolla ajalle 1.5.2027 - 30.4.2028. Turun kaupunki hankkii kodinkoneita ja pienkodinkoneita mm. opetuskeittiöiden (perus- sekä ammatillinen opetus) käyttöön, henkilökunnan taukotiloihin ja Kaarea Oy hankkii kodinkoneita ja pienkodinkoneita ruoka-, puhtaus- ja kiinteistöpalveluiden käyttöön, joten niiden tulee olla laadullisesti kestäviä. Tämä ilmoitus ei ole hankintailmoitus eikä tarjouspyyntö, vaan tietopyyntö, jolla pyritään kartoittamaan markkinoita ja kehittämään hankinnan kilpailutusasiakirjoja. Tietopyyntö ei sido tietopyynnön antajaa tai siihen vastanneita. Hankintayksiköt eivät sitoudu toteuttamaan hankintaa markkinakartoituksen perusteella, eivätkä esitetyt kuvaukset / määritykset sido tilaajaa. Tällä tietopyynnöllä on tarkoitus kartoittaa toimittajia, jotka pystyvät tarjoamaan ilmoituksella kuvattua palvelua. Pyydämme hankinnasta kiinnostuneita toimittajia vastaamaan esitettyihin kysymyksiin sekä halutessaan toimittamaan vastausten yhteydessä esitteen palveluista/tuotteista, jotka voisivat vastata Tilaajan esittämiin tarpeisiin. VASTAUKSET: Anna vastaukset Tarjouspalvelussa, kohdassa ”Hankinnan kohteen tietojen syöttö”. Tietopyynnön perusteella saatavaa materiaalia on tarkoitus hyödyntää varsinaisen tarjouspyynnön valmistelussa. Vastaukset käsitellään luottamuksellisina. Hankintayksikkö varaa mahdollisuuden tilaisuuden jälkeen ottaa yhteyttä osallistuneisiin yrityksiin lisätietoja varten. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain perusteella vastaukset ovat pääsääntöisesti julkisia sopimuksenteon jälkeen. Siksi vastaukset on pyrittävä laatimaan siten, etteivät ne sisällä liike- tai ammattisalaisuuksia. Jos liikesalaisuuksien sisällyttäminen vastauksiin on välttämätöntä, on ne merkittävä tietopyyntöön vastatessa Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalissa liikesalaisuudeksi. Mikäli vastauksien liitteet sisältävät salassapidettävää tietoa, liitteisiin tulee merkitä selkeästi ja yksiselitteisesti miltä osin ne sisältävät liikesalaisuuksia. Mikäli vastauksissa annettuja tietoja ei ole merkitty liikesalaisuudeksi, hankintayksikkö kohtelee niitä lähtökohtaisesti ns. asianosaisjulkisina. Hankintayksikkö harkitsee tapauskohtaisesti, ovatko liike- tai ammattisalaisuuksiksi ilmoitetut tiedot lain mukaan salassa pidettäviä.
Puitesopimusjärjestely Isotooppikuvantamisen säteilylähteet Kuvantamiskeskukselle Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelle
Hankinnan kohteena ovat Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella kuvantamiskeskuksessa isotooppikuvantamisen laadunvalvonnassa ja potilaskuvauksissa tarvittavat säteilylähteet toimituskuluineen Tilaajalle sekä vanhojen lähteiden poistaminen ja loppusijoittaminen. Sopimuskausi(tavoite) on 3.2.2025-2.2.2027. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta, ja se on mahdollista irtisanoa kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. Säteilylähteiden tulee täyttää niitä koskevat tuoreimmat lait ja standardit, sekä niillä tulee olla kalibrointitodistukset. Tarjouspyynnössä esitetyt määrät ovat arvioita seuraavien 48kk hankinta-ajalle eikä Tilaaja sitoudu esitettyihin määriin. Tarjoukseen tulee erikseen ilmoittaa tieto lähteiden toimituskuluista sairaalaan, sekä vanhojen lähteiden poistamisen hinta. Tarjouspyynnön liitteessä Taulukossa 1 on alustava hankinta-aikataulu. Ge-68 (PET-lähteet) taulukon mukaisesti 1,5 vuoden välein. Tilaaja ei sitoudu vähimmäisostomääriin. Hankittavat lähteet: Co-57 tasolähde MED3709 370MBq Co-57 kynälähde PP-057-100U 3,70MBq Co-57 nappilähde SM-057-5M 3,70MBq Co-57 pullolähde RV-057-5M noin 190MBq SPET-TT kameran laadunvalvontalähteet kahdelle kameralle Siemensin SPET-TT intevo (hankintavuosi 2016) ja SPET-TT Intevo Bold (hankintavuosi 2020). Co-57 pistelähde PHI-0124 laadunvalvontaan aktiivisuus 1,85MBq Co-57 xSPECT lähde PHI-0129 laadunvalvontaan aktiivisuus noin 120 MBq Gd-153 sauvalähde HEGL-0133 laadunvalvontaan aktiivisuus 370 MBq PET-TT:n laadunvalvontalähteet Siemensin mBiograph kameraan (hankintavuosi 2016): Ge-68 Sylinterifantomi EG-0318 noin 80MBq Ge-68 Viivalähteet 2kpl HEGL-0080 44MBq/lähde
Hissin uusiminen, Vihdin kunnan virastotalo
Urakka käsittää yhden hissin uusimisen Vihdin kunnan virastotalolle, osoitteessa Asemantie 30, 03100 Nummela. Pääurakkaan sisältyvät suunnittelu, työt ja hankinnat materiaaleineen tarjouspyynnön ja sen asiakirjaluettelossa mainittujen suunnitelmien mukaisesti täysin valmiiksi saatettuna ja tarkastettuna. Lisäksi toiminnallisesti urakan kohteen valmistumista edellyttävät työt sisältyvät urakkaan. Urakan tavoitteena on uusia Vihdin kunnanviraston hissi, pääurakkaan sisältyvät suunnittelu, työt ja hankinnat materiaaleineen tarjouspyynnön ja sen asiakirjaluettelossa mainittujen suunnitelmien mukaisesti täysin valmiiksi saatettuna ja tarkastettuna. Lisäksi toiminnallisesti urakan kohteen valmistumista edellyttävät työt sisältyvät urakkaan. Kaikki osa-alueet toteutetaan täyteen toimintakuntoon tarkastettuina ja säädettyinä. Hankkeen urakkamuoto ja eri urakoiden sisällöt sekä velvollisuudet on esitetty jäljempänä tässä tarjouspyynnössä.
Tutkimuspalvelun tarjouspyyntö kommenteille
Tavoitteena on selvittää kahden rikastushiekan soveltuvuus kaupalliseen tuotteeseen (esim. pihalaatta) koekappaleiden ja lujuustestauksen avulla. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa luotettavaa tietoa rikastushiekkojen teknisestä soveltuvuudesta tuotantokäyttöön. Pyydämme kommenttejanne liitteenä olevaan tarjouspyyntömateriaaliin. Tällä tietopyynnöllä ja markkinakartoituksella pyydetään alan toimijoita kommentoimaan tarjouspyyntöluonnosta, vaatimusten ja pisteytysten sopivuutta ja erityisesti vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Ovatko alalla toimivien mahdollisesti kiinnostuneiden toimittajien laboratoriot akreditoituja? Mitä tai millaisia standardeja sovelletaan tyypillisesti hankinnassa kuvattujen ja mahdollisesti tarjottavissa olevien koekappaleiden lujuustestauksessa? Mikä olisi tarvittava kokonaisaikataulu testien suoritukseen ja raportin laadintaan? Millaisia mahdollisia vaikeuksia geopolymerointi testauksessa voisi ilmetä? Millaisia mahdollisia vaikeuksia raekokomäärityksessä voisi ilmetä? Vastauksia käytetään ainoastaan hankinnan suunnittelun ja valmistelun tukena. Pyydämme kuitenkin merkitsemään liikesalaisuuksia sisältävien dokumenttien tiedostonimeen sekä dokumentin alkuun maininnan LIIKESALAISUUS, jos dokumentti sisältää liikesalaisuuksia. Tällä ilmoituksella ei pyydetä tarjouksia, eikä se velvoita hankintayksikköä toteuttamaan varsinaista hankintaa. Mahdollisia kommentteja saatetaan käyttää tarjouspyyntömateriaalin muokkaukseen. Ilmoittaja ei sitoudu materiaalin muutoksiinkommenttejen perusteella. Päätös mahdollisen hankintaprosessin käynnistämisestä tehdään markkinakartoituksen jälkeen. Mahdollisesti esitetyt menettely- ja aikataulutiedot on annettu tiedoksi alustavasti ja sitoumuksetta. Markkinakartoitukseen osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ei vaikuta tarjoajan asemaan mahdollisessa tarjouskilpailussa. Markkinavuoropuhelukutsu ei sido vastaajaa (palveluntuottajaa) tarjouskilpailuun osallistumiseen, eikä tähän ilmoitukseen vastaaminen ole edellytyksenä myöhemmin varsinaiseen tarjouskilpailuun osallistumiselle. Markkinakartoitukseen osallistuvilla ei ole oikeutta saada korvausta osallistumisesta. Tavoitteena on selvittää kahden rikastushiekan soveltuvuus kaupalliseen tuotteeseen (esim. pihalaatta) koekappaleiden ja lujuustestauksen avulla. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa luotettavaa tietoa rikastushiekkojen teknisestä soveltuvuudesta tuotantokäyttöön. Pyydämme kommenttejanne liitteenä olevaan tarjouspyyntömateriaaliin. Tällä tietopyynnöllä ja markkinakartoituksella pyydetään alan toimijoita kommentoimaan tarjouspyyntöluonnosta, vaatimusten ja pisteytysten sopivuutta ja erityisesti vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Ovatko alalla toimivien mahdollisesti kiinnostuneiden toimittajien laboratoriot akreditoituja? Mitä tai millaisia standardeja sovelletaan tyypillisesti hankinnassa kuvattujen ja mahdollisesti tarjottavissa olevien koekappaleiden lujuustestauksessa? Mikä olisi tarvittava kokonaisaikataulu testien suoritukseen ja raportin laadintaan? Millaisia mahdollisia vaikeuksia geopolymerointi testauksessa voisi ilmetä? Millaisia mahdollisia vaikeuksia raekokomäärityksessä voisi ilmetä? Vastauksia käytetään ainoastaan hankinnan suunnittelun ja valmistelun tukena. Pyydämme kuitenkin merkitsemään liikesalaisuuksia sisältävien dokumenttien tiedostonimeen sekä dokumentin alkuun maininnan LIIKESALAISUUS, jos dokumentti sisältää liikesalaisuuksia. Tällä ilmoituksella ei pyydetä tarjouksia, eikä se velvoita hankintayksikköä toteuttamaan varsinaista hankintaa. Mahdollisia kommentteja saatetaan käyttää tarjouspyyntömateriaalin muokkaukseen. Ilmoittaja ei sitoudu materiaalin muutoksiinkommenttejen perusteella. Päätös mahdollisen hankintaprosessin käynnistämisestä tehdään markkinakartoituksen jälkeen. Mahdollisesti esitetyt menettely- ja aikataulutiedot on annettu tiedoksi alustavasti ja sitoumuksetta. Markkinakartoitukseen osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ei vaikuta tarjoajan asemaan mahdollisessa tarjouskilpailussa. Markkinavuoropuhelukutsu ei sido vastaajaa (palveluntuottajaa) tarjouskilpailuun osallistumiseen, eikä tähän ilmoitukseen vastaaminen ole edellytyksenä myöhemmin varsinaiseen tarjouskilpailuun osallistumiselle. Markkinakartoitukseen osallistuvilla ei ole oikeutta saada korvausta osallistumisesta.
Putkien ja kaivojen hankinta
Putkien ja kaivojen hankinta, katso tarkempi kuvaus liitteestä Putkien ja kaivojen hankinta, katso tarkempi kuvaus liitteestä
5-akselinen CNC-työstökeskus puualalle opetuskäyttöön
SASKY koulutuskuntayhtymä rakentaa laadukasta ja luovaa opetusta yhdessä tehden. Luomme ajanmukaisen opetuksen avulla lisäarvoa opiskelijoille ja tuemme opiskelijan elinikäistä oppimista ja ammatillista kasvua yhteiskunnan vastuullisena jäsenenä. Pyydämme tarjoustanne Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos/Ikatan puualalle hankittavasta 5-akselisesta CNC työstökeskuksesta tarjouspyynnön mukaan. Nykyinen käytössä oleva CNC-kone on jo 20-vuotias ja kunnossapidon kannalta haastava. Lisäksi haluttaisiin koneen ohjaustekniikka, ohjelmoitavuus ja käytettävyys käyttäjäystävällisyydeltään tämän päivän mukaiseksi. Tavoite on hankkia moderni ja viimeisimmällä tegnologialla varustettu 5-akselinen työstökeskus, jossa yhdistyy monipuolinen ohjelmoitavuus, erilaisten 3D-mallien käsittely työstöohjelmaksi (CAD/CAM), käyttäjäystävällisyys ja energiatehokkuus. Pyydämme tarjoustanne Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos/Ikatan puualalle hankittavasta 5-akselisesta CNC-työstökeskuksesta tarjouspyynnön mukaan. Nykyinen käytössä oleva CNC-kone on jo 20-vuotias ja kunnossapidon kannalta haastava. Lisäksi haluttaisiin koneen ohjaustekniikka, ohjelmoitavuus ja käytettävyys käyttäjäystävällisyydeltään tämän päivän mukaiseksi. Tavoite on hankkia moderni ja viimeisimmällä tegnologialla varustettu 5-akselinen työstökeskus, jossa yhdistyy monipuolinen ohjelmoitavuus, erilaisten 3D-mallien käsittely työstöohjelmaksi (CAD/CAM), käyttäjäystävällisyys ja energiatehokkuus. Laitteen tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset mm. rakenteen, varusteiden, työ ja paloturvallisuuden sekä sähköturvallisuuden osalta. Laitteen valmistusmaan on oltava EU-jäsenvaltio. Laitteen tulee olla ammattilaislaatuinen ja soveltuva opetuskäyttöön. Käyttöohjeet pitää olla suomen kielellä. Laitteen takuuaika vähintään 24 kk ja huoltopalvelut sekä tekninen tuki Suomessa. Tarjoushinta on esitettävä arvonlisäverottomana (alv 0 %) kiinteänä euromääräisenä nettohintana. Hinnan tulee sisältää kaikki toimituksesta aiheutuvat kustannukset eriteltynä. Tarjouksen tulee sisältää tarvittava käyttöönottokoulutus Ikaalisissa. Laite toimitettava asennettuna ja toimintavalmiina työhön. Laitteen asennus ja koulutus pitää tapahtua 30.10.2025 mennessä. Toimitusehdot Ikaalisissa, Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Eino Salmelaisen katu 39500 IKAALINEN. Hankinnan valintaperusteena on halvin hinta. Tarjouksen tulee vastata tarjouspyyntöä sekä siinä mainittuja vaatimuksia. Tarjousta ei voida hyväksyä, ellei se täytä tarjouspyynnön kaikkia vaatimuksia. Hankintapäätös lähetetään sähköpostitse tiedoksi kaikille tarjoajille (tarjoajien tulee ilmoittaa tarjouksessa ko. sähköpostiosoite). Hankintasopimus ei synny hankintapäätöksen toimeksiannolla, vaan edellyttää erillisen kirjallisen hankintasopimuksen. Hankintasopimus voidaan tehdä vasta hankinnan tultua lainvoimaiseksi valitusajan 14 päivän kuluttua. Kuntayhtymää sitova sopimus syntyy vasta kun hankintasopimus (tilaus) on allekirjoitettu. Hankintayksikkö pidättää itsellään oikeuden olla tarvittaessa hyväksymättä mitään saaduista tarjouksista. Hankinta toteutetaan Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos 5-akselinen CNC-kone, hienopuuseppä IKATA vuoden 2025 talousarviossa olevana investointina.
Nelivetoinen hydraulisella nivelauralla varustettu avolava pakettiauto
Mänttä-Vilppulan kaupungin Infra- ja ympäristöpalvelut pyytää tarjoustanne uudesta nelivetoisesta avolava pakettiautosta hydraulisella nivelauralla varustettuna tarjouspyynnössä esitettyjen soveltuvuusvaatimusten mukaisesti. Mänttä-Vilppulan kaupungin Infra- ja ympäristöpalvelut pyytää tarjoustanne uudesta nelivetoisesta avolava pakettiautosta hydraulisella nivelauralla varustettuna tarjouspyynnössä esitettyjen kriteerien mukaisesti.
Kulttuurikeskuksen rakentaminen, Inkoo
Hankinta käsittää kulttuuritapahtumien järjestämiseen soveltuvan salirakennuksen rakentamisen piha-alueineen urakkalaskenta-asiakirjojen mukaisesti. Kohde käsittää 760 k-m2 kokoisen laajennuksen olevaan kunnantaloon. Lisäksi urakkaan sisältyy laajennusosaa palvelevien kunnantalon tilojen rakennus- ja taloteknisiä töitä. Hankkeen urakkamuoto on kokonaisurakka. Hankinta käsittää kaikki kohteen toteuttamiseksi tarvittavat työt ja toimet uuden rakennuksen 760 k-m2 rakentamiseksi käyttövalmiiseen kuntoon piha- ja aluetöineen ja asiakirjojen mukaisine järjestelmineen, kalusteineen ja varusteineen. Urakkaan sisältyy lisäksi piha- ja liikennealueiden rakentamista. Kulttuurikeskuksen kunnantalon puolella sijaitsevat aulatilat noin 350 k-m2 on valmistettu aiemmassa kunnantalon korjausurakassa, joka valmistuu urakkasopimuksen mukaan 30.4.2025. Aikataulullisesti tulee varautua, että mm. muuton vuoksi rakennustyöt olevan rakennuksen sisätiloissa voivat käynnistyä aikaisintaan noin 15.5.2025. Kunnantalon puolella tämän hankinnan käsittämään urakkaan jää mm. seuraavia tehtäviä: - yleisö-WC:iden rakentaminen - 2. krs lipputiskin ja naulakkotilojen rakentaminen - aulatilojen IV-työt ja alakattojen ummistaminen IV-töiden vaatimalla alueella - laajennusosan liittäminen kunnantaloon - opasteita - uudet sähkönsyöttöjohdotukset Laajennusosa toteutetaan tilaajan suunnitelmilla, poislukien jälkijännitetty laatta (kattorakenne), jonka osalta myös suunnittelu kuuluu urakkaan. Urakkalaskentamateriaali sisältää ifc-mallin, joka ei kuitenkaan sido tilaajaa, vaan sen tarkoitus on tukea urakoitsijaa hankekokonaisuuden hahmottamisessa. Tilaajan tavoitteena on, että tämän hankinnan käsittämä urakka voi käynnistyä 1.4.2025, hankintaprosessin etenemisestä riippuen ja urakka-aika, sisältäen vastaanottovaiheen tehtävät, on 17 kk eli urakka valmistuu 31.8.2026. Tilaaja järjestää selonottoneuvottelut 1-3 tarjoajan kanssa alkaen 22.1.2025 Selonottoneuvotteluun saavuttaessa tulee esittää urakkaohjelman ja tarjouspyynnön mukaan seuraavia dokumentteja: - tilaajavastuulain mukaiset tiedot, mikäli tarjous ei sisällä niitä - hankkeeen toteuttavan henkilöstön CV:t (alustavat tiedot) - yksikköhintaluettelo (kts. urakkaohjelma)
Tuusulan uimahallin peruskorjaus
Tuusulan uimahalli on rakennettu vuonna 2004. Rakennuksen on vuosien kuluessa tehty osittaisia korjauksia ja muutoksia. Myös iv-koneita on uusittu ja tehty ilmanvaihdon parannuksia. Kiinteistön pohjakerroksessa on teknisten tilojen ja voimailutilan lisäksi myöhemmin (vuonna 2010) rakennetut ampumarata/liikuntatilat (3 kpl) aputiloineen. Rakennuksen bruttoala on 4 940 m2 ja tilavuus 26 600 m3. Peruskorjauksen tavoitteena on saada korjattua kaikki syntyneet rakennevauriot ja ehkäistä uusien vaurioiden syntyminen. Samalla uusitaan myös talotekniikkaa siinä laajuudessa kuin sitä rakennekorjausten takia joudutaan purkamaan, ja mikäli rakenneavausten yhteydessä havaitaan uusimistarvetta, ja mikäli kuntoarviossa on edellytetty uusittavan (0–10 vuoden sisällä). Talotekniikan uusimisen perusteena voi olla myös energiatehokkuuden parantaminen. Myös korjattavien tilojen pinnat uusitaan siinä laajuudessa, kun korjaustoimet ja/tai nykyisten pintojen kunto edellyttävät, kuitenkin siten, että uusittavat pinnat muodostavat ehyen, laajemman kokonaisuuden, eikä uusimisesta saa jäädä ”paikkauksen makua”. Peruskorjaukseen sisältyy myös pääsisäänkäynnin ja aulatilan uudistaminen (mm. uusi tuulikaappi), kahvilatilojen tilamuutokset, uusi huoltohissi nyk. huoltoluiskan tilalle sekä jätekeräystilojen (syväkeräys) uusiminen. Kohteessa järjestetään kaksi vaihtoehtoista yhteisnäyttöä: keskiviikko 11.12.2024 klo 8.30 – 10.00 tai keskiviikko 18.12.2024 klo 8.30 – 10.00. Kokoontuminen klo 8.30 Tuusulan uimahallissa, Rykmentintie 1, 04320 Tuusula. Urakoitsijan on ilmoitettava osallistumisesta yhteisnäyttöön sähköpostitse osoitteisiin toni.lainekivi@tuusula.fi ja pasi.hulkkonen@rapp.fi. Tilaaja edellyttää vähintään toiseen yhteisnäyttöön osallistumista ennen tarjouksen jättämistä. Tuusulan uimahalli on rakennettu vuonna 2004. Rakennuksen on vuosien kuluessa tehty osittaisia korjauksia ja muutoksia. Myös iv-koneita on uusittu ja tehty ilmanvaihdon parannuksia. Kiinteistön pohjakerroksessa on teknisten tilojen ja voimailutilan lisäksi myöhemmin (vuonna 2010) rakennetut ampumarata/liikuntatilat (3 kpl) aputiloineen. Rakennuksen bruttoala on 4 940 m2 ja tilavuus 26 600 m3. Peruskorjauksen tavoitteena on saada korjattua kaikki syntyneet rakennevauriot ja ehkäistä uusien vaurioiden syntyminen. Samalla uusitaan myös talotekniikkaa siinä laajuudessa kuin sitä rakennekorjausten takia joudutaan purkamaan, ja mikäli rakenneavausten yhteydessä havaitaan uusimistarvetta, ja mikäli kuntoarviossa on edellytetty uusittavan (0–10 vuoden sisällä). Talotekniikan uusimisen perusteena voi olla myös energiatehokkuuden parantaminen. Myös korjattavien tilojen pinnat uusitaan siinä laajuudessa, kun korjaustoimet ja/tai nykyisten pintojen kunto edellyttävät, kuitenkin siten, että uusittavat pinnat muodostavat ehyen, laajemman kokonaisuuden, eikä uusimisesta saa jäädä ”paikkauksen makua”. Peruskorjaukseen sisältyy myös pääsisäänkäynnin ja aulatilan uudistaminen (mm. uusi tuulikaappi), kahvilatilojen tilamuutokset, uusi huoltohissi nyk. huoltoluiskan tilalle sekä jätekeräystilojen (syväkeräys) uusiminen. Kohteessa järjestetään kaksi vaihtoehtoista yhteisnäyttöä: keskiviikko 11.12.2024 klo 8.30 – 10.00 tai keskiviikko 18.12.2024 klo 8.30 – 10.00. Kokoontuminen klo 8.30 Tuusulan uimahallissa, Rykmentintie 1, 04320 Tuusula. Urakoitsijan on ilmoitettava osallistumisesta yhteisnäyttöön sähköpostitse osoitteisiin toni.lainekivi@tuusula.fi ja pasi.hulkkonen@rapp.fi. Tilaaja edellyttää vähintään toiseen yhteisnäyttöön osallistumista ennen tarjouksen jättämistä.
Väistötilat Vetelin koulukeskukselle
Hankinnassa on kysymys siirtokelpoisten tilaelementtirakennusten vuokraamisesta Vetelin koulukeskuksen tarpeisiin määräajaksi vähintään syyslukukauden 2026 päättymiseen saakka. Väistötilojen tarve alkaa kesällä 2025. Vaihtoehto 1 Liitteen 1 mukaan Hankinnassa on kysymys siirtokelpoisten tilaelementtirakennusten vuokraamisesta Vetelin koulukeskuksen tarpeisiin määräajaksi vähintään syyslukukauden 2026 päättymiseen saakka. Vetelin koulukeskus koostuu neljästä erillisestä rakennuksesta, joista kolme peruskorjataan yhdeksi kokonaisuudeksi. Vaihtoehto 1, liitteen 1 mukaisesti Vaihtoehto 2 liitteen 2 mukaisesti Hankinnassa on kysymys siirtokelpoisten tilaelementtirakennusten vuokraamisesta Vetelin koulukeskuksen tarpeisiin määräajaksi vähintään syyslukukauden 2026 päättymiseen saakka. Vetelin koulukeskus koostuu neljästä erillisestä rakennuksesta, joista kolme peruskorjataan yhdeksi kokonaisuudeksi. Vaihtoehto 2, liitteen 2 mukaisesti