Kuusankosken seurakuntakeskus puurunkoisten ikkunoiden sekä apukarmien uusiminen tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Uusitaan Kuusankosken seurakuntakeskuksen puurunkoiset ikkunat apukarmeineen.
Ilmoitustyyppi: Oikaisuilmoitus
Tervia Logistiikka Oy – henkilökuljetusten tilaus- ja välitysjärjestelmän hankinta
Tervia Logistiikka Oy - henkilökuljetusten tilaus- ja välitysjärjestelmän hankinta TARJOUSPYYNNÖN KORJAUS 26.7.2024: Vaatimusmäärittelyn ristiriita kartta-aineiston päivitysvälistä on korjattu - kartta-aineisto on päivitettävä vähintään neljä kertaa vuodessa. Korjauksen yhteydessä tarjousten määräaikaa on pidennetty viikolla. Tarjouspyyntöön ei ole tehty muita muutoksia.
Tervia Logistiikka Oy hankkii henkilökuljetusten tilaus- ja välitysjärjestelmän. Hankinnassa on kyse henkilökuljetusten tilaus- ja välitysjärjestelmäkokonaisuuden toimituksesta, ylläpidosta ja kehittämisestä. Hankittavalla järjestelmällä korvataan nykyisin käytettävät henkilökuljetusten tilaus- ja välitysjärjestelmät Lapin, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueilla. Hankittavalla järjestelmällä on pystyttävä hoitamaan hyvinvointialueiden vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetusten tilaukset ja välitykset. Hankittavasta järjestelmästä tulee myös löytyä toiminnallisuudet PALI-liikenteen sekä hyvinvointialueiden vastuulla olevien kiireettömien potilassiirtojen hoitamiseen samalla järjestelmällä. Järjestelmällä on voitava hoitaa myös sen kautta välitettyjen kyytien maksatukset, tilitykset sekä raportointi. Tilauksia on voitava ottaa vastaan monikanavaisesti.
Hankinnan kohteen tarkempi kuvaus ilmenee tarjouspyynnön liitteenä olevista dokumenteista.
Tällä kilpailutuksella ei osteta kuljetuspalveluita, vaan tietojärjestelmä.,
Osallistumispyyntö: Lääkäripalvelut ostopalveluna, DPS
Sansia Oy perustaa dynaamisen hankintajärjestelmän, jonka kautta hankitaan tilaajakohtaisesti lääkäripalveluita ostopalveluna.
Tämä on hankintaa koskeva osallistumispyyntö. Dynaaminen hankintajärjestelmä on perustamisvaiheessa jaettu kuuteen (6) osa-alueeseen seuraavasti:
- Osa-alue 1: Yleislääkärit
- Osa-alue 2: Erikoislääkärit
- Osa-alue 3: Hammaslääkärit
- Osa-alue 4: Muut lääkäripalvelut
- Osa-alue 5: Tähän osa-alueeseen ei voi vielä jättää osallistumishakemusta
- Osa-alue 6: Tähän osa-alueeseen ei voi vielä jättää osallistumishakemusta
Sansia Oy varaa mahdollisuuden perustaa osa-alueet 5 ja 6 myöhemmin Dynaamisen hankintajärjestelmän voimassaoloaikana.
Hankinnan kohteet on kuvattu yleisellä tasolla osallistumispyynnön liitteessä 1 Lääkäripalvelut, ostopalveluna -hankinnan kohteen alustava kuvaus. Hankinnan kohde ja laajuus sekä palvelua koskevat vähimmäisvaatimukset rajataan ja määritellään aina kulloisenkin Tilaajan tarpeen mukaan sisäisen kilpailutuksen tarjouspyynnössä. Dynaamista hankintajärjestelmää voivat käyttää kaikki hyvinvointialueet, jotka ovat Sansia Oy:n omistaja-asiakkaita (ajantasainen listaus https://www.sansia.fi/yritys/omistajat.html).
Hankintajärjestelmään haetaan mukaan jättämällä osallistumishakemus. Hakeminen tehdään osa-alueittain ja Ehdokas voi hakea useampaan osa-alueeseen mukaan. Osa-alueet pitävät sisällään useita eri kohderyhmiä, joiden sisällä osatarjoukset on sallittu myöhemmin julkaistavan sisäisen tarjouspyynnön mukaisesti. Vain osallistumishakemuksen tehneillä ja hankintajärjestelmään hyväksytyillä Ehdokkailla on oikeus tehdä tarjouksia hankintavaiheessa.
Dynaaminen hankintajärjestelmä päättyy 31.8.2030., Yleislääkärit Tämän osa-alueen 11876-1 hankinnan kohteena ovat yleislääkäripalveluiden hankinta ostopalveluna kulloisenkin Tilaajan tarpeisiin. Yleislääkärit hoitavat esimerkiksi kaikkia kansantauteja, kuten diabetesta, verenpainetautia, sydän- ja verisuonisairauksia, tuki- ja liikuntaelimistön ongelmia, astmaa ja allergiaa sekä lieviä mielenterveyshäiriöitä. Yleislääkärit tekevät myös terveystarkastuksia ja pientoimenpiteitä sekä diagnosoivat ja hoitavat infektiosairauksia., Erikoislääkärit Tämä osa-alue 11876-2 sisältää erikoislääkäreiden ostopalvelua muun muassa seuraavilta erikoisaloita:
- Kardiologia
- Ihotaudit
- Gastroenterologia
- Reumatologia
- Yleiskirurgia
- Fysiatria
- Keuhkosairaudet
- Sisätaudit
- Lastentaudit
- Geriatria
- Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede
- Ortopedia ja traumatologia
- Hammaslääketieteen erikoisalat (erikoishammaslääkärit)
Osa-alueeseen hakeutuvan ehdokkaan ei tarvitse tarjota kaikkia yllä mainittuja erikoisaloja. Tarjoaja voi valita sisäisten kilpailutusten yhteydessä erikoisalan, joita tarjoaa.
Erikoisala määritellään jokaisessa dynaamisen hankintajärjestelmän sisäisessä kilpailutuksessa. Osa-alueessa tehdään sisäisiä kilpailutuksia Tilaajien tarpeiden mukaisesti., Hammaslääkärit Tämän osa-alueen 11876-3 hankinnan kohteena ovat hammaslääkäripalveluiden (hammaslääkäri) hankinta ostopalveluna kulloisenkin Tilaajan suun terveydenhuollon tarpeisiin., Muut lääkäripalvelut Tämän osa-alueen 11876-4 hankinnan kohteena olevia muita lääkäripalveluita ostopalveluna voivat olla esimerkiksi:
- lääkärin lausunnot
- lääkärin todistukset, Osa-alue 5 Sansia Oy voi perustaa tämän osa-alueen 11876-5 myöhemmin Dynaamisen hankintajärjestelmän voimassaoloaikana.
Tähän osa-alueeseen ei voi vielä perustamisvaiheessa jättää osallistumishakemusta., Osa-alue 6 Sansia Oy voi perustaa tämän osa-alueen 11876-6 myöhemmin Dynaamisen hankintajärjestelmän voimassaoloaikana.
Tähän osa-alueeseen ei voi vielä perustamisvaiheessa jättää osallistumishakemusta.,
Kulutus- ja ammattielektroniikan laitteet 2020-2024 (DPS)
Kulutus- ja ammattielektroniikan laitteet 2020-2024 (DPS) Dynaamisen hankintajärjestelmän kohteena ovat kulutus- ja ammattielektroniikan laitteet. Tyypillisiä laitteita joita DPS:llä voi hankkia ovat esimerkiksi:
• videoprojektorit (mm. perinteinen, lähi- ja ultra-lähiprojektorit, interaktiiviset projektorit)
• neuvotteluhuoneiden näytöt, infonäytöt, kosketusnäytöt ja televisiot
• digiboksit, dvd- ja bluray-soittimet, AppleTV, Chromecast ja vastaavat
• pelikonsolit ja niiden pelit sekä lisätarvikkeet
• vahvistimet, viritinvahvistimet ja muut Hi-fi- yms. audiojärjestelmät
• kaiuttimet
• kuulokkeet ja kuulokemikrofonit
• dokumenttikamerat
• videoneuvottelukamerat ja mikrofonit
• digikamerat, digivideokamerat, ammattikuvauslaitteet ja näihin liittyvät valokuvaustarvikkeet
• kuvauskopterit ja muut dronet sekä muut radio-ohjattavat laitteet
• lämpökamerat ja lämpötähystimet
• navigaattorit
• mikrofonit
• KVM-kytkimet, langattomat signaalin siirrot
• interaktiiviset valkotaulut
• kaapelit ja tarvikkeet, AV-kaivot, kaapelikanavat
• henkilökohtaiset älylaitteet esim. älykellot, virtuaalilasit, aktiivisuusmittarit
DPS:n keston aikana kaikki kiinnostuneet ehdokkaat voivat tehdä siihen osallistumishakemuksen.
DPS on voimassa hankintailmoituksessa ilmoitettuun päivään asti, ellei sitä keskeytetä tai muuteta DPS:n voimassaollessa.
Hanselin asiakkaat toteuttavat hankinnat DPS:ään hyväksyttyjen ehdokkaiden kesken DPS:n sisäisillä kilpailutuksilla, jotka voivat ajoittua DPS:n koko hankintavaiheen ajalle. DPS:n hankintavaihe alkaa perustamisvaiheen jälkeen 1.9.2020 ja päättyy DPS:n voimassaoloajan päättyessä 30.6.2026.
DPS on voimassa 30.6.2026 saakka, ellei sitä aiemmin keskeytetä. Hanselilla on oikeus keskeyttää dynaaminen hankintajärjestelmä kesken sen voimassaolon. Hankintasopimukset tulee tehdä ennen dynaamisen hankintajärjestelmän päättymistä ja toimitusten tulee tapahtua viimeistään kuuden (6) kuukauden kuluessa dynaamisen hankintajärjestelmän päättymisestä.,
Käännöspalvelut 2024-2028
Käännöspalvelut 2024-2028 Hankinnan kohteena on vaativan tason käännöspalvelut englanti-suomi-englanti ja ruotsi-suomi-ruotsi kielipareissa Puolustusvoimille tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Tarjouskilpailun perusteella solmitaan neljä (4) vuotta voimassa oleva puitesopimus yhden palveluntuottajan kanssa.
Tavoitteena on saada puitesopimus voimaan 1.10.2024,
Sosiaalisen kuntoutuksen sekä työ- ja päiväaikaisen toiminnan palvelujen toimittajarekisteri
Sosiaalisen kuntoutuksen sekä työ- ja päiväaikaisen toiminnan palvelujen toimittajarekisteri Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue pyytää osallistumishakemuksia sosiaalisen kuntoutuksen sekä työ- ja päiväaikaisen toiminnan palvelujen hankintaan. Hankittavat palvelut ovat Soite mielenterveys- ja riippuvuuspalvelujen, vammaispalvelujen, aikuissosiaalityön sekä ikäihmisten asiakasohjaus ja avopalvelujen asiakkaille suunnattuja sosiaalisen kuntoutuksen sekä työ- ja päiväaikaisen toiminnan palveluja.
Hankinta toteutetaan dynaamisena toimittajarekisterinä, joka tarkoittaa hankintayksikön itsensä suunnittelemaa, hankintalain periaatteiden mukaista menettelyä hankinnan kohteena olevien palveluiden hankkimiseen. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue valitsee dynaamiseen toimittajarekisteriin kaikki palveluntuottajat, jotka täyttävät tällä osallistumispyynnöllä ja tämän osallistumispyynnön liitteillä asetetut vaatimukset. Sopimuskaudella hankintoja tehdään toimittajarekisteriin kuuluvilta palveluntuottajilta joko soveltuvuuden tai kevennettyjen sisäisten kilpailutusten eli ns. minikilpailutusten kautta. Dynaamisen toimittajarekisterin toimintaperiaatteet on kuvattu tässä osallistumispyynnössä ja sen liitteessä 1.
Toimittajarekisteri on voimassa toistaiseksi.
Arvioitaessa kulloinkin soveltuvinta palveluntuottajaa kaikkien palveluntuottajiksi hyväksyttyjen joukosta, huomioidaan ensin palveluntuottajan tapauskohtaisesti tarvittu riittävä erityisosaaminen ja sen jälkeen palveluntuottajan palvelun saatavuus sekä hinnoittelu.
Dynaamisen toimittajarekisterin sisäiset kilpailutukset tulevat kohdistumaan sosiaalisen kuntoutuksen ja työ- ja päiväaikaisen toiminnan palvelujen tarpeen mukaisiin palveluihin kyseisillä vastuualueilla. Sisäiset kilpailutukset voivat koskea mm. päivätoimintaa, työtoimintaa, avotyötoimintaa, kotikuntoutusta, henkilökohtaista päiväaikaista toimintaa, Green Care-toimintaa ja työhönvalmennusta.
Asiakaskohtainen palveluntuottajan valinta tehdään aina asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Hoidollisin perustein voidaan tarvittaessa valita palveluntuottaja myös suorahankintana tämän hankinnan ulkopuolelta.
Toimittajarekisterissä tilaajan kilpailuttama sosiaalinen kuntoutuksen palvelut koskevat sosiaalihuoltolain 17 §:n mukaista sosiaalista kuntoutusta. Työtoiminnan osalta hankinta koskee sosiaalihuoltolain 27 d § ja 27 e § -mukaista työtoimintaa. Iäkkäiden asiakkaiden päivätoiminnan hankittava palvelu on sosiaalihuoltolaki 19 §:n mukaista palvelua.
Soiten kehitysvammaisten asiakkaiden osalta työtoimintaa ja päivätoiminta on lain kehitysvammaisten erityishuollon 2 §:n mukaista palvelua 31.12.2024 saakka. Muu vammaisten asiakkaiden päivätoiminta on vammaispalvelulain 8 §:n ja 8 b §:n mukaista palvelua 31.12.2024 saakka. Tilanne 1.1.2025 alkaen muuttuu uuden vammaispalvelulain myötä siten, että uusien kehitysvammaisten asiakkaiden osalta työtoiminta on uuden vammaispalvelulain 27 §:n mukaista työtoimintaa, ja samoin päivätoiminnan osalta palvelu koskee uuden vammaispalvelulain 25 §:n mukaista kehitysvammaisten asiakkaiden päivätoimintaa. Uusi vammaispalvelulaki koskee uusien vammaispalveluiden asiakkaita lisäksi tarkistuksien jälkeisiä vanhoja asiakkaita, joille tarkistus ei tuota heikennyksiä palveluun. HUOM! Asiakkailla, joilla on jo voimassa oleva päätös, siirtymäaika on 3 vuotta uuden lain mukaisiin palveluihin.
Liitteellä 1 dynaamisen toimittajarekisterin toimintaperiaatteet lisäksi kuvauksia on kilpailutettavista palveluista, mutta tarkemmat kuvaukset palveluista ja niiden vaatimuksista kuvataan sisäisillä tarjouspyynnöillä.,
Keskustan päiväkoti, JÄMSÄ
Hankinnan kohteena on siirrettävistä tilaelementeistä toteuttavan päiväkodin kokonaistoimitus 84 lapselle (4 ryhmälle) ja 20 hengen henkilöstölle. Rakennus hankitaan ns. leasing-sopimuksella noin 8-10 vuodeksi. Hankinnan kohteena on siirrettävistä tilaelementeistä toteuttavan päiväkodin kokonaistoimitus 84 lapselle (4 ryhmälle) ja 20 hengen henkilöstölle. Päiväkoti tulee kahden yhdistettävän päiväkodin tilaratkaisuksi, joka on väliaikainen ratkaisu noin 8-10 vuodeksi. Vuokrattavina tiloina tilaajan käyttöön tuleva kohde toteutetaan rakennusurakkana, jossa toimittaja vastaa tilojen suunnittelusta, rakentamisesta, kuljetuksesta, tilojen asentamisesta, tilojen käytön koulutuksesta sekä vuokra-ajan päätyttyä poisviennistä tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Tilaaja pyytää erillistä optiohintaa päiväkodin maanrakennus- ja perustöistä, pihatöistä, ulkokalusteiden- sekä leikkivälineiden käyttökuntoon saattamisesta. Optio ei ole sidottu rakennusurakkaan, vaan tilaaja päättää optiosta erikseen. Tilaaja hakee hankittavalle väliaikaiselle tilaelementtirakennukselle tilapäisen 10 vuoden rakennusluvan pääsuunnittelijan laatimien suunnitelmien ja lupamateriaalin perusteella. Rakennuspaikan osoite on Seppolankuja 1, 42100 JÄMSÄ. Rakennuspaikalla tulee huomioida tontilla olevan puuston suojaaminen ja sen säästäminen mahdollisimman laajalta osin. Tämä tarkentuu suunnittelun edetessä. Kohteen rakentamisen mahdollinen aloitusaika maatöiden osalta on lokakuu 2024. Kohteen rakentamisen tulee olla toimittajan toimesta valmistuneena sekä kohde hyväksytysti lopputarkastettuna ja vastaanotettuna 02.06.2025 mennessä. Vuokrasopimus valitun tilaelementtitoimittajan kanssa tehdään määräaikainen sopimus. Tämän jälkeen vuokrasopimusta voidaan jatkaa erikseen uuden sopimuksen mukaisesti. Vuokra-ajan päättymisen jälkeen toimittajan tulee purkaa ja pois kuljettaa rakennus kolmen kuukauden kuluessa vuokra-ajan päättymisen jälkeen.
Hakkarin liikuntahallin peruskorjaus markkinakartoitus
Markkinavuoropuhelu hankinnan urakkamuotoon ja toteutukseen liittyen sekä urakoitsijoiden vaihtoehtojen kartoittamista urakkamateriaaleihin ja suunnitelmiin liittyen Porttaalin kautta voi esittää tilaajalle kysmyksiä, ehdotuksia tai ideoita asiaan liitttyen. Tilaaja ei välttämättä vastaa kysymyksiin tässä tapauksessa kun kyseessä ei ole hankinta. Tilaaja järjestää kohteella tutustumiskäynnin jolloin tilaajan edustajat paikalla Tutustumis ajankohta kohteelle 21.8.2024 klo 13-14 Markkinavuoropuhelu hankinnan urakkamuotoon ja toteutukseen liittyen sekä urakoitsijoiden vaihtoehtojen kartoittamista urakkamateriaaleihin ja suunnitelmiin liittyen Porttaalin kautta voi esittää tilaajalle kysmyksiä, ehdotuksia tai ideoita asiaan liitttyen. Tilaaja ei välttämättä vastaa kysymyksiin tässä tapauksessa kun kyseessä ei ole hankinta. Tilaaja järjestää kohteella tutustumiskäynnin jolloin tilaajan edustajat paikalla Tutustumis ajankohta kohteelle 21.8.2024 klo 13-14
Työsuhdepolkupyörien hankintapaikat
Työsuhdepolkupyörien hankintapaikat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue (jatkossa Tilaaja) perustaa dynaamisen hankintajärjestelmän (jatkossa dps), jonka kohteena ovat työsuhdepolkupyörien hankintapaikat sekä niihin liittyvä sisäisissä tarjouspyynnöissä määritelty mahdollinen muu palvelu Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle.
Tilaaja hyväksyy järjestelmään kaikki osallistumishakemuksen jättäneet hakijat, jotka täyttävät tarjoajille asetetut soveltuvuusvaatimukset. Ehdokkaan tulee toimittaa kaikki edellytetyt ehdokkaan soveltuvuutta ja osallistumispyynnön mukaisuutta osoittavat liitteet ja selvitykset. Jokaisen dynaamiseen hankintajärjestelmään mukaan haluavan on täytettävä osallistumispyynnössä esitetyt, yleiset soveltuvuusvaatimukset koko hankintamenettelyn keston ajan. Hankintayksiköllä on velvollisuus hylätä osallistumishakemus, joka ei täytä vaatimuksia.
Hankinnat tehdään dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä erillisillä tarjouspyynnöillä. Dynaamisen hankintajärjestelmä on voimassa toistaiseksi.
Dynaamisen hankintajärjestelmän perustamisvaiheessa osallistumishakemuksen jättämiselle on varattu vähintään 30 päivää siitä päivästä, jona hankintailmoitus on lähetetty julkaistavaksi. Perustamisvaiheen aikana ei voida tehdä dynaamisen hankintajärjestelmän sisäisiä kilpailutuksia. Hankintavaiheeseen siirrytään aikaisintaan 20.4.2023 ja ensimmäinen kilpailutus dps:n sisällä on alustavasti heti perustamisvaiheen jälkeen. Hankintavaihe on voimassa toistaiseksi.
Dynaamisen hankintajärjestelmän sisäisissä kilpailutuksissa tarkennetaan kilpailutettavat kohteet ja niiden kriteerit.
Dynaamisen hankintajärjestelmän sisältö on kuvattu tarkemmin osallistumispyynnössä ja sen liitteissä (Liite 1 Hankinnan kuvaus).,
Käännöspalvelut
Hankinnan kohteena on käännöspalvelut alla oleviin kielipareihin Helsingin kaupungin eri toimialojen sekä Helsingin Konsernihankinta Oy:n osakkaiden käyttöä varten.
suomi-englanti
suomi-ruotsi
suomi-venäjä
suomi-somali
suomi-arabia
suomi-viro
suomi-ukraina
ruotsi-suomi
Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen. Hankinnasta muodostetaan puitejärjestely, jossa kumpaankin osa-alueeseen valitaan enintään 3 palveluntuottajaa etusijajärjestykseen. Tarjoajan on osa-alueeseen 1 ja/tai 2 tarjotessaan liitettävä tarjouksensa liitteeksi käännettynä liite koekäännös 1 ja/tai liite koekäännös 2 englanniksi ja ruotsiksi käännettynä. Lisätietoa koekäännösten laadun arvioinnista ja virheiden pisetytyksestä tarjouspyynnön liitteessä 8.
Tarjouspyynnössä ilmoitetut käännössivumäärät ovat arvioita eikä hankintayksikkö sitoudu mihinkään hankintamääriin.
Sopimuskausi on 4 vuotta ja se sisältää yhden (1) yhden (1) vuoden optiokauden. Puitejärjestelyn enimmäisarvo on 6 miljoonaa euroa. Valintaperusteena kokonaistaloudellinen edullisuus, jossa hinnan painoarvo on 70 pistettä ja laadun painoarvo on 30 pistettä. Halvimman kokonaishinnan tarjounnut tarjoaja saa 70 pistettä ja muut suhteessa siihen ja eniten laatupisteitä saanut tarjoaja saa 30 pistettä ja muut suhteessa siihen.
Tarkempi kuvaus hankinnan kohteesta on tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä., Viestinnän ja yleishallinnon käännökset Käännöspalvelut viestinnän ja yleishallinnon tarpeeseen., Vaativat käännökset Erikoissanastoa vaativat tai käännöksen aihepiirin erityistä tuntemusta vaativat käännökset. Käännökset voivat olla esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimialan asiakirjoja ja sisältää henkilötietoja, terveystietoja sekä juridista tai lääketieteellistä sanastoa. Lisätietoa koekäännöksen laadun arvioinnista ja virheiden pisteytyksestä tarjouspyynnön liitteessä 8.,
ENMG-tutkimuslaitteiston hankinta Etelä-Savon hyvinvointialueelle
Hankinta sisältää yhden ENMG-tutkimuslaitteiston. Laitteella tutkitaan hermotupen myeliinin tai hermosolun aksonin vaurioita sekä eräitä lihassairauksia. Yleisimmin tutkitaan hermojen pinnetiloja, kuten rannekanavaoireyhtymää, kyynär- tai pohjehermojen vaurioita sekä välilevypullistuman tai spinaalistenoosin aiheuttamaa juurivauriota. Laitteella voidaan tutkia myös polyneuropatiaa. Hankintaan sisältyy myös tutkimuskohtaiset tarvikkeet. Tarkempi vaatimusmäärittely tarjouspyyntöasiakirjoissa. Vuosittain tutkimuksia tehdään arviolta 1 000 kapaletta. Hankinta sisältää yhden ENMG-tutkimuslaitteiston. Laitteella tutkitaan hermotupen myeliinin tai hermosolun aksonin vaurioita sekä eräitä lihassairauksia. Yleisimmin tutkitaan hermojen pinnetiloja, kuten rannekanavaoireyhtymää, kyynär- tai pohjehermojen vaurioita sekä välilevypullistuman tai spinaalistenoosin aiheuttamaa juurivauriota. Laitteella voidaan tutkia myös polyneuropatiaa. Hankintaan sisältyy myös tutkimuskohtaiset tarvikkeet. Tarkempi vaatimusmäärittely tarjouspyyntöasiakirjoissa. Vuosittain tutkimuksia noin 1 000 kpl.
931318/ HUSK Rakennuttamisen projektijohto- ja valvontatehtäväpalveluiden hankinta
HUS Kiinteistöt Oy kilpailuttaa HUS-yhtymän (mm. HUS Kiinteistöt Oy ja KOY HUS Asunnot) toiminta-alueella sijaitsevissa sairaaloissa ja muissa toimipisteissä tarvittavat projektijohto- ja valvontatehtäväpalvelut. Tällaisia toimipisteitä (sairaaloita) sijaitsee etenkin Helsingin, Espoon, Vantaan, Hyvinkään, Lohjan, Porvoon ja Raaseporin kaupunkien alueella, mutta toimintaa on myös muilla paikkakunnilla pienemmässä mittakaavassa.
Kilpailutus on jaettu osa-alueisiin:
1. Rakennuttamiskonsultointi, projektinjohtotehtävät ja niihin liittyvät asiantuntijatehtävät
2. Projektiassistentti
3. Rakennustekninen valvoja (rakennus- ja maanrakennustyöt)
4. Talotekninen valvoja (LVI- ja työt)
5. Talotekninen valvoja (sähkötyöt)
6. Kosteudenhallinta valvonta- ja asiantuntijatehtävät
7. Puhtaudenhallinta valvonta- ja asiantuntijatehtävät
8. Louhintatöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät
Osa-alueittain valitaan toimijoita 1-4. Osa-alueiden sisällön kuvaus liitteessä 1. Palvelukuvaus.
Sopimuskaudella ostettavien palveluiden määrä sekä kohteet, joihin palveluita hankitaan, voivat vaihdella. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin hankintamääriin.
Sopimuskauden aikana tilaaja voi tilata osa-alueiden sisällä hankinnan kohteen mukaisia palveluita hintaliitteen mukaisilla hinnoilla tai minikilpailuttamalla. Kansallisen kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa järjestetään minikilpailutus osa-alueen palveluntuottajien kesken. Tilaaja voi myös minikilpailuttaa kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat.
Minikilpailutuksissa tilaaja valitsee hinnalle ja laadulle annettavat painoarvot. Tilaaja voi minikilpailuttaa palvelun pelkällä hinnalla (hinta 100 pistettä ja laatu 0 pistettä), pelkällä laadulla (laatu 100 pistettä ja hinta 0 pistettä) tai huomioiden pisteytyksessä sekä hinnan että laadun. Puitejärjestelyyn valittu toimittaja ei voi tarjota minikilpailutuksiin annettavissa tarjouksissa korkeampia hintoja, kuin mitä se on puitejärjestelyyn antamassaan tarjouksessaan esittänyt. Toimittaja on oikeutettu tarjoamaan palvelua puitejärjestelyyn antamaansa tarjousta alhaisemmilla hinnoilla.
Minikilpailutuksessa käytettävät hinnan vertailuperusteet voivat olla muun muassa yksikköhinnat, kokonaishinta ja/tai enimmäistyötuntimäärä. Minikilpailutuksessa käytettävät laadun vertailuperusteet voivat koskea esimerkiksi toimittajan kelpoisuusvaatimukset ylittävää kokemusta vastaavista toimeksiannoista, toimittajan hankinnassa soveltamaa laadunvarmistusjärjestelmää tai muuta hankinnan kohteesta johtuvaa tai sen edellyttämää erityistä laadun vertailuperustetta yksittäistä toimeksiantoa koskevassa tarjouspyynnössä tarkemmin kuvatulla tavalla. Laadunvertailussa käytettävät laatuperusteet liittyvät henkilöstön kokemukseen ja ammattiosaamiseen.
Sopimustoimittajilta on mahdollista hankkia myös muita hankinnan kohteeseen liittyviä tuotteita, vuokralaitteita ja koneita tai erityisosaamista. Muiden tuotteiden, vuokralaitteiden ja koneiden tai erityisosaamisen hinnoittelussa tulee noudattaa samaa periaatetta kuin tarjouksessa annetuissa hinnoissa.
Kesälomakauden vuoksi tarjouspyynnöllä on normaalia pidempi tarjousaika., Rakennuttamiskonsultointi, projektinjohtotehtävät ja niihin liittyvät asiantuntijatehtävät Osa-alueen kuvaus liitteessä 1. Hankinnan kohteen kuvaus., Projektiassistentti Osa-alueen kuvaus liitteessä 1. Hankinnan kohteen kuvaus., Rakennustekninen valvoja (rakennus- ja maanrakennustyöt) valvonta- ja asiantuntijatehtävät Osa-alueen kuvaus liitteessä 1. Hankinnan kohteen kuvaus., Talotekninen valvoja (LVI- työt) valvonta- ja asiantuntijatehtävät Osa-alueen kuvaus liitteessä 1. Hankinnan kohteen kuvaus., Kosteudenhallinnan valvonta- ja asiantuntijatehtävät Osa-alueen kuvaus liitteessä 1. Hankinnan kohteen kuvaus., Puhtaudenhallinnan valvonta- ja asiantuntijatehtävät Osa-alueen kuvaus liitteessä 1. Hankinnan kohteen kuvaus., Louhintatöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät Osa-alueen kuvaus liitteessä 1. Hankinnan kohteen kuvaus., Talotekninen valvoja (sähkötyöt) valvonta- ja asiantuntijatehtävät Osa-alueen kuvaus liitteessä 1. Hankinnan kohteen kuvaus.,
Pohjois-Lapin Ruoka Oy:n Villikalan dynaaminen hankintajärjestelmä
Pohjois-Lapin Ruoka Oy pyytää osallistumishakemuksia villikalan hankintakanavaksi dynaamiseen hankintajärjestelmään. Hankintajärjestelmä ja siihen liittymisen vaatimukset on kuvattu osallistumispyynnössä jossa Pohjois-Lapin Ruoka Oy koordinoi dynaamisen hankintajärjestelmän perustamisen, jota voivat hyödyntää Pohjois-Lapin ruokayhtiöön kuuluvat osakkaat hankkiessaan villikala tuotteita käyttöönsä. Perustettavan dynaamisen hankintajärjestelmän tavoitteena on perustaa hankintakanava villikalan hyödyntämiseen yhtiön ja sen osakkaiden ruokapalvelutuotannossa. Tavoitteena on erityisesti edistää lähiruoan ja paikallisen tuotannon hyödyntämistä ruokapalvelutuotannossa, pyrkiä lyhentämään hankittavien villikalojen raaka-aineiden jakeluketjuja, edistää tuotteiden jäljitettävyyttä, edistää kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti lähellä, ekologisesti tuotettujen elintarvikkeiden hyödyntämistä ruokapalvelutuotannossa sekä edistää myös pienten ja paikallisten tuottajien tuotteiden hyödyntämistä. Samalla edistetään ruokakulttuurin kehittämistä luomalla yhteyksiä alku- ja paikallistuottajiin sekä tehdä tutuksi ruokapalvelujen asiakkaille. Tavoitteena on myös pyrkiä löytämään uusia tuotteita ja pyrkiä hyödyntämään niiden tuomia mahdollisuuksia ruokapalvelutuotannossa ja näin vastata käyttäjien toiveisiin ja kulutustottumuksiin. Hankinnasta kiinnostuneet toimittajat voivat jättää osallistumishakemuksen dynaamisen hankintajärjestelmän perustamisvaiheessa tai sen keston aikana. Järjestelmään hyväksytyt toimittajat voivat osallistua hankintajärjestelmän sisällä toteutettaviin tarjouskilpailuihin tässä osallistumispyynnössä kuvatulla tavalla. Hankinnat dynaamisen hankintajärjestelmän perusteella toteutetaan joko tarjouskilpailuina tai sähköisten luetteloiden avulla. Hyväksyttävien toimittajien määrää ei ole rajoitettu. Hankinnan kohde kattaa seuraavia villikalatuotteita - haukimassa - särkimassa - pannuahven - siikapala - siikafie - haukikuutio - lohipala - lohifile - muikku puhkottu - taimen kuutio - taimenfile - mahdolliset muut villikalat ( esim kuha, made) Hankinta on kuvattu tarkemmin osallistumispyynnössä. Osallistumispyyntö on ehdokkaiden saatavilla sähköisessä kilpailutusympäristössä. Ehdokkaan tulee ensin rekisteröityä sähköiseen järjestelmään osoitteessa: Tämän jälkeen ehdokas voi kirjautua sähköiseen järjestelmään osoitteessa: https://tarjouspalvelu.fi/pohjoislapinruoka?id=518985&tpk=3926e434-712d-4a71-b900-f1c9bfef47dd Tarjouksen muoto ja sisältövaatimukset: Tarjous on oltava sisällöltään tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukainen ja sisällettävä kaikki tarjouksen arvioinnissa sekä tarjousten vertailussa tarvittavat pyydetyt tiedot. Tarjoukseen ei saa liittää tarjoajan omia tarjouspyynnön vastaisia ehtoja. Tarjouksessa hinnat tulee olla (alv 0 %), arvonlisäveron osuus tulee ilmoittaa erikseen. Tarjouksessa tulee ilmetä toimitustapa ja toimitukseen liittyvä rahti ja vakuutus toimituspisteeseen. Tarjous on tehtävä kirjallisesti, suomen kielellä. Tarjous ei saa olla ehdollinen. Pohjois-Lapin Ruoka Oy:llä on velvollisuus hylätä tarjous joka on tarjouspyynnön vastainen. Valintaperuste Valintapisteenä kokonaistaloudellisesti edullisin tärkeysjärjestyksessä seuraavien arviointiperusteiden mukaan: Hinta, laatu, toimitusvarmuus, kestäväkehitys, koulutus - hinta enintään 60 pistettä - laatu enintään 15 pistettä - kestäväkehitys enintään 15 pistettä - toimitusvarmuus enintään10 pistettä Tarjouksentukemiseen liittyvät muut ehdot: 1. Pohjois-Lapin ruoka Oy pidättää oikeuden olla hyväksymättä mitään annetuista tarjouksista. Tarjoajalla ei ole mitään oikeutta saada korvauksia tekemästään tarjouksesta. 2. Tarjousasiakirjojen julkisuus Hankinta päätös ja sen liitteet ovat julkisia päätöksen allekirjoitusten jälkeen. Muut asia-kirjat ovat julkisia sopimuksen tekemisen jälkeen. Tarjoajilla on oikeus saada tieto hankinta- asiakirjoista päätöksen allekirjoituksen jälkeen. Jos tarjoajan mielestä jokin asiakirja sisältää liikesalaisuuksia, tarjoajan on ilmoitettava nämä tiedot erillisellä liitteellä. Tarjouksen hintatietoa ei pidetä liikesalaisuutena.
Sähköenergian hankinta
Sähköenergian hankinta Sähköntoimitus tapahtuu asiakkaan käyttöpaikkaan avoimena toimituksena. Asiakas solmii sähkönmyyjän kanssa ns. puitesopimuksen, jossa sovitaan laskutushinnan määräytymisperusteet ja hinnan kiinnittämisestä.,
Myyntilaskujen välityspalvelun hankinta
Myyntilaskujen välityspalvelun hankinta Hankinnan kohteena on kaupunkiyhteisen Myyntilaskujen välityspalvelun hankinta Helsingin kaupungin toimialoille ja liikelaitoksille, virastoille sekä Helsingin Konsernihankinta Oy:n osakkaille.
Myyntilaskujen välityspalvelulla tarkoitetaan kokonaispalvelua, joka kattaa verkkolaskujen välittämisen kuluttajille (B2C) ja yrityksille (B2B), verkkolaskujen (B2B) välittämisen Peppol-verkostoon, laskujen välittämisen mobiilisovelluksiin esim. OmaPosti, Kivra, MobilePay tai muu mobiilisovellus ja muiden sähköisten laskujen välittämisen (sähköposti- laskut), paperilaskujen tulostus-, kuoritus- ja postituspalvelun sekä laskujen välittämisen arkistoon. Laskuttaja ei suorita edellä mainittua lajittelua.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Tilaaja ei sitoudu tarjouspyynnössä esitettyihin hankintamääriin.,
Syöksynsuun leirikeskuksen uudisrakennus
Hankinta käsittää Syöksynsuun leirikeskuksen uudisrakentamisen (laajennusosa) kiinteähintaisena kokonaisurakkana osoitteeseen Syöksynsuu 27, 13500 Hämeenlinna. Kyseessä on laajennusosa, johon rakennetaan uusia majoitustiloja, kokoontumis- ja ryhmätyötiloja, ruokailutilat sekä valmistuskeittiö. Hankinta toteutetaan hinta/laatupisteytyksellä. Urakan laajuus on noin 630 m2. Katso kohta II.1.4) Lyhyt kuvaus
Sähköinen asiointi -ratkaisun hankinta
Sähköinen asiointi -ratkaisun hankinta Hankinnan kohteena Sähköinen asiointi -ratkaisun toimitus, kattaen
- Tilaajan vaatimusten mukaisen ratkaisun kehittäminen ja toimittaminen
- Integraatioiden toteuttaminen
- Asiantuntijapalvelut asiakaskohtaisten (Kassa-kohtaisten) ominaisuuksien kehittämiseen
- Käyttöympäristöjen suunnittelun ja toteutuksen tuki
Käyttöönotto ja sen tuki, kattaen
- Asiakaskohtaiset käyttöönotot
- Koulutuspalvelut
o Järjestelmäkokonaisuuden koulutus pääkäyttäjille
o Koulutusmateriaalien laatiminen
Ylläpito- ja tukipalvelut, kattaen
- Ylläpitoon kuuluva hallinta ja huolto
- 2. ja 3.tason tukipalvelut
- Ylläpito- ja tukipalvelusopimuksen mukaisen toiminnan
- Lisensoitavien komponettien käyttöoikeudet sekä ylläpidon
- Ratkaisun uudet versiot
- Asioinnin ratkaisun komponentit
- Kehittävän ylläpidon
Jatkokehitys
- Jatkokehitykseen liittyvät työt,
Teolliset elintarvikkeet ja leivontatuotteet ns. pienet kohteet
Tämän hankinnan kohteena ovat tukkuliikkeiden toimittamat teolliset elintarvikkeet ja leivontatuotteet (ns.pienet kohteet).
Tarjouspyynnössä pyydetään hinta alv 0% eniten käytetyille/ tärkeimmille tuotteille toimitettuna TOP Finnterms 2001 -ehdon mukaisesti Tilaajien toimituskohteisiin Etelä-Karjalassa. Lisäksi pyydämme ilmoittamaan tuoteryhmäkohtaisesti alennusprosentin niille tuotteille, joita ei tarjouspyynnössä mainita. Ilmoitetut hankittavat tuotemäärät ovat yhteenlaskettuja arvioita yhteishankinnassa mukana olevien Tilaajien vuosittaisesta tarpeesta. Tuotteita tilataan sopimuskaudella todellisen tarpeen mukaan, joten arvioidut tuotemääräarviot voivat ylittyä tai alittua.
Sopimuskauden on tavoitteena alkaa 1.10.2024 ja kestää 30.9.2025 asti. Hankintayksikkö varaan mahdollisuuden jatkaa sopimusta kolmella yhden vuoden mittaisella optiokaudella (1+1+1). Optiomahdollisuuden käytöstä hankintayksikkö päättää varsinaisen sopimuskauden lopulla sopimustoimittajan kanssa pidettävien erillisten neuvottelujen jälkeen., Teolliset elintarvikkeet Tämän hankinnan kohteena on tukkuliikkeiden toimittamat teolliset elintarvikkeet (ns.pienet kohteet).
Tarjouspyynnössä pyydetään hinta alv 0% eniten käytetyille/ tärkeimmille tuotteille toimitettuna TOP Finnterms 2001 -ehdon mukaisesti Tilaajien toimituskohteisiin Etelä-Karjalassa., Leivontatuotteet Hankinnan kohteena ovat leivontatuotteet (ns. pienet kohteet).
Tarjouspyynnössä pyydetään hinta alv 0% eniten käytetyille/ tärkeimmille tuotteille toimitettuna TOP Finnterms 2001 -ehdon mukaisesti Tilaajien toimituskohteisiin Etelä-Karjalassa.,
Siivouskoneet ja siivousvaunut ammattikäyttöön
Hankinnan kohteena ovat Servica Oy:n puhtauspalveluiden ammattikäyttöön tulevat siivouskoneet ja siivousvaunut. Hankintaan sisältyy laitteet, sekä niiden varusteet ja vara-osat.
Servican puhtauspalvelut toimii asiantuntijoina sairaalaympäristössä sekä perusterveyden- ja sosiaalihuollon toimintaympäristöissä. Lisäksi huolehdimme erilaisten toimisto-, aula- ja muiden toimitilojen puhtaudesta. Vastaamme myös Kuopion kaupungin kiinteistöjen – kuten koulujen, päiväkotien, virastojen, toimistojen, liikuntahallien ja museoiden – siisteydestä ja puhtaudesta.
Hankinta on jaettu seitsemään (7) osaan:
Osa 1. Imurit
Osa 2. Yhdistelmäkone seisten ohjattava
Osa 3. Muut yhdistelmäkoneet
Osa 4. Lattianhoitokoneet
Osa 5. Muut koneet ja laitteet
Osa 6. Siivousrobotit
Osa 7. Siivousvaunut, 1. Imurit Imurit ammattikäyttöön, 2. Yhdistelmäkone seisten ohjattava Yhdistelmäkone seisten ohjattava ammattikäyttöön, 3. Muut yhdistelmäkoneet Muut yhdistelmäkoneet ammattikäyttöön, 4. Lattianhoitokoneet Lattianhoitokoneet ammattikäyttöön, 5. Muut koneet ja laitteet Muut koneet ja laitteet ammattikäyttöön, 6. Siivousrobotit Siivousrobotit ammattikäyttöön, 7. Siivousvaunut Siivousvaunut ammattikäyttöön,
Puheohjausjärjestelmän hankinta
Sarastia Oy pyytää tarjoustanne puheohjausjärjestelmän hankinnasta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Sarastia hankkii asiakkaidensa käyttöön keräilyn puheohjauksen osaksi materiaalihallinnan ratkaisuaan Sarastia365 - järjestelmään. Keräily suoritetaan puheohjauksella, joko puettavalla skannerilla ja kosketusnäytöllisellä älypuhelimella / PDA-laitteella, joka kiinnitetään käyttäjän ranteeseen / käsivarteen. Keräily tulee voida tehdä vaihtoehtoisesti pelkällä älypuhelimella / PDA-laitteella ja tämän omalla skannerilla. Hankittavan ratkaisun käyttöliittymän ja puheohjauksen on oltava suomenkielinen. Puheohjauksella tarkoitetaan sitä, että käyttäjä saa puheohjatusti tiedot mistä kerätään, mitä kerätään ja paljonko kerätään, hän voi puheella vahvistaa mistä kerää, mitä kerää ja paljon kerää. Järjestelmä ohjaa käyttäjää puheohjauksella läpi keräilyprosessin. Järjestelmän on mahdollistettava keräily ”kädet ja silmät vapaana”. Hankintasopimus on voimassa sopimuksen allekirjoituksesta määräaikaisena 2 vuotta ja jatkuu sen jälkeen toistaiseksi voimassa olevana. Sopimuskausi alkaa aikaisintaan 1.9.2024, kuitenkin vasta hankintapäätöksen saatua lainvoiman. Sopimustoimittajaksi valitaan yksi vertailussa eniten pisteitä saanut soveltuvuusvaatimukset täyttävä tarjoaja. Hankintaa ei jaeta osakokonaisuuksiin. Hankintayksiköllä on oikeus tarkistaa tarjoajan tarjousasiakirjoissa antamat tiedot ennen hankintapäätöksen tekemistä. Tilaajasta käytetään nimitystä tilaaja tai asiakas. Tarjoajasta käytetään nimitystä tarjoaja tai toimittaja. Sarastia Oy pyytää tarjoustanne puheohjausjärjestelmän hankinnasta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Sarastia hankkii asiakkaidensa käyttöön keräilyn puheohjauksen osaksi materiaalihallinnan ratkaisuaan Sarastia365 - järjestelmään. Keräily suoritetaan puheohjauksella, joko puettavalla skannerilla ja kosketusnäytöllisellä älypuhelimella / PDA-laitteella, joka kiinnitetään käyttäjän ranteeseen / käsivarteen. Keräily tulee voida tehdä vaihtoehtoisesti pelkällä älypuhelimella / PDA-laitteella ja tämän omalla skannerilla. Hankittavan ratkaisun käyttöliittymän ja puheohjauksen on oltava suomenkielinen. Puheohjauksella tarkoitetaan sitä, että käyttäjä saa puheohjatusti tiedot mistä kerätään, mitä kerätään ja paljonko kerätään, hän voi puheella vahvistaa mistä kerää, mitä kerää ja paljon kerää. Järjestelmä ohjaa käyttäjää puheohjauksella läpi keräilyprosessin. Järjestelmän on mahdollistettava keräily ”kädet ja silmät vapaana”. Hankintasopimus on voimassa sopimuksen allekirjoituksesta määräaikaisena 2 vuotta ja jatkuu sen jälkeen toistaiseksi voimassa olevana. Sopimuskausi alkaa aikaisintaan 1.9.2024, kuitenkin vasta hankintapäätöksen saatua lainvoiman. Sopimustoimittajaksi valitaan yksi vertailussa eniten pisteitä saanut soveltuvuusvaatimukset täyttävä tarjoaja. Hankintaa ei jaeta osakokonaisuuksiin. Hankintayksiköllä on oikeus tarkistaa tarjoajan tarjousasiakirjoissa antamat tiedot ennen hankintapäätöksen tekemistä. Tilaajasta käytetään nimitystä tilaaja tai asiakas. Tarjoajasta käytetään nimitystä tarjoaja tai toimittaja.