Suolahden uimahallin peruskorjaus, sähköurakka

Suomi | Äänekosken kaupunki
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Äänekosken kaupunki pyytää tarjouksia Suolahden uimahallin peruskorjauksen sähköurakasta. Suolahden uimahalli sijaitsee Suolahden yhtenäiskoulun yhteydessä (Telakkakatu 15, 44200 Suolahti) olevassa neljäkerroksisessa rakennuksen osassa. Uimahallissa on 25 m kuntoallas, lasten allas sekä poreallas. Rakennus on osa kolmeosaista rakennuskompleksia, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Uimahalli sijaitsee maan tasolla kellarikerroksessa. Ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa toimii liikuntasali, opetustiloja sekä iltapäiväkerho. Liikuntasali on suoraan uimahallin yläpuolella. Uimahallin peruskorjaushankkeen tarkoituksena on toteuttaa kustannustehokkaasti, laadukkaasti ja kestävästi suunniteltu peruskorjaus, joka ratkaisee havaittuja ongelmia, sekä parantaa yhdenvertaisuutta ja huomioi kestävän kehityksen. Peruskorjauksen tavoitteena on saada aikaan asiakkaille ja henkilökunnalle terveelliset ja turvalliset sekä käyttövarmat tilat seuraavaksi 30 vuodeksi. Peruskorjauksella parannetaan uimahallin asiakkaiden turvallisuutta ja käyttökokemusta sekä tuetaan kaupunkistrategian mukaista asukkaiden hyvinvointia ja monipuolista harrastustoimintaa. Keskeistä hankkeessa on uimahallin energiatehokkuuden parantaminen mm. valaistuksen, hukkalämmön talteenoton ja iv-järjestelmän osalta. Rakennuksen itäpäätyyn rakennetaan laajennus, jonne sijoitetaan allastilan ilmanvaihtokoneet, vedenkäsittelylaitteistoa sekä sähkökeskuksia. Myös käytävän 026 varrelle rakennetaan uusi IV-konehuonetila 025, joka palvelee miesten puolen puku- ja pesuhuonetiloja. Naisten pesu- ja pukuhuonetiloja palveleva ilmanvaihtokone sijoitetaan nykyisen koneen paikalle. Tarjouskilpailun perusteella valitaan urakoitsija Suolahden uimahallin peruskorjauksen sähköurakkaan. Tarjouksen tulee sisältää Suolahden uimahallin peruskorjauksen tarjouspyyntöasiakirjojen mukaiset sähkötyöt kokonaisuudessaan. Tarjouspyyntö sisältää myös option. Sähköurakka (Urakan tarkempi sisältö on kuvattu tarjouspyynnössä ja sen teknisissä ja kaupallisissa asiakirjoissa) Pääosa rakennuksen nykyisistä sähkökeskuksista uusitaan, mutta yksittäisiä 2010-luvulla uusittuja keskuksia säilytetään kuten esim. JK 02, katso asia tarkemmin sähkösuunnitelmista. Osa uimahallin sähköjärjestelmistä palvelee urakan aikana käytössä olevia koulun huonetiloja, joten purkaminen tulee suorittaa hallitusti ja tilojen käyttäjien kanssa yhdessä aikatauluttamalla. Muu sisältö Sähköurakkaan kuuluu lisäksi sähkötöiden johtajan tehtävät. Sähkötöiden johtajalla tulee olla SETI Oy:n myöntämä pätevyystodistus, pätevyysluokka määräytyy sähkölaitteistojen jännitteen mukaisesti. Sähkötöiden johtaja ja sähköurakoitsijan hankkeeseen nimetty työnjohtaja voivat olla eri henkilöitä, mutta molempien pitää olla työsuhteessa valittuun sähköurakoitsijaan. Lisäksi sähköurakkaan sisältyy urakkarajaliitteeseen kirjatut velvoitteet muut sähkötekniikan urakan valmiiksi saattamiseen tarvittavat toimenpiteet. Urakkamuoto Urakkamuotona on projektinjohtorakennuttaminen, jossa tilaaja toimii päätoteuttajana nimeämänsä vastaavan työnjohtajan avulla. Rakennus-, laatoitus-, pukukaappi-, alakatto- ja seinäpintojen verhoilu-, IV-, sähkö-, vedenkäsittely-, putki-, sekä automaatiourakat suoritetaan osaurakoina suoraan tilaajalle. Urakka-aika Urakka-aika on 12/2024–1/2026. Sähköurakan töiden tulee edetä rakennusteknisten töiden kanssa rinnakkain. Työt voidaan aloittaa 5.12.2024 ja töiden tulee olla valmiit viimeistään 12.1.2026 mennessä. Päätoteuttaja laatii yleisaikataulun pohjalta työmaan tarkennetun toteutusaikataulun yhdessä tilaajan ja osaurakoitsijoiden kanssa. Aikataulun sovittaminen yhdessä osaurakoitsijoiden kanssa on päätoteuttajan velvollisuus. Tarjouspyyntöihin liittyvä kohteen esittely pidetään maanantaina 14.10.2024 klo 14.00-16.00. Esittelyyn ei tarvitse ennakkoilmoittautua. Tarjousten valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisesti edullisin on vähimmäisvaatimukset täyttävä tarjous, joka on hinnaltaan halvin. Tarjoukset voidaan vertailla pelkän hinnan perusteella, sillä hankinnassa tarpeellinen laatu on huomioitu tarjouspyynnön vähimmäisehdoissa. Tällä tarjouspyynnöllä kilpailutettava urakka kuuluu urakkakokonaisuuteen, joka on jaettu osiin osaurakoiksi. Osaurakat kilpailutetaan erillisinä kilpailutuksina. Kaikkien osaurakoiden kilpailutuksessa huomioidaan kuitenkin urakkakokonaisuuden ennakoitu kokonaisarvo ja kaikki urakat euromääräisestä ennakoidusta arvosta riippumatta kilpailutetaan urakkakokonaisuuden ennakoidun kokonaisarvon edellyttämällä tavalla hankintalain mukaisesti ja hankintamenettelyjä koskevat menettelytavat huomioiden. Tämä tarjouspyyntö liittyy urakkakokonaisuuteen, jonka ennakoitu kokonaisarvo ylittää rakennusurakoiden kansallisen kynnysarvo (150 000 € alv. 0%), mutta alittaa EU-kynnysarvon (5 538 000 € alv. 0%). Hankintaa ei ole pilkottu osiin tai sen ennakoitua arvoa ei ole laskettu poikkeuksellisin menetelmin hankintalain 31§ tarkoittamalla tavalla.

Ilmoitusnumero 2024-150094
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Sähköjohtojen asennus ja muut sähköasennustyöt (45310000), Sähköjohto- ja asennustyöt (45311000), Valaistus- ja merkinantojärjestelmien asennustyöt (45316000), Muut sähköasennukset (45317000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI193
Osoitetiedot Äänekosken kaupunki
Hallintokatu 4 44100 ÄÄNEKOSKI FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kunnossapitotraktori

Suomi | Vesilahden kunta
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Määräaika: 7 päivää kuluttua | 31.10.2024 07:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohteena on Vesilahden kunnalle hankittava kunnossapitotraktori. Hankinnan kohteena on Vesilahden kunnalle hankittava kunnossapitotraktori. Tarjottavan traktorin tulee olla uusi. Uudella traktorilla tarkoitetaan tässä, joko tehtaalla valmistettua uutta traktoria tai esimerkiksi esittelykäytössä ollutta uusinta mallisarjaa olevaa aikaisintaan vuonna 2023 käyttöönotettua maksimissaan 200h ajettua traktoria. Traktorin ominaisuuksien tarkemmat vaatimukset on esitetty tarjouspyynnössä. ******************************************************************************************************* Toimittajan tulee lunastaa vaihdossa Vesilahden kunnan käytössä oleva Valtra A93H traktori; rekisterinumero 843-JAP, käyttöönotettu 6.4.2017, ajotunnit 3000h. Traktori on päivittäisessä käytössä ja se myydään siinä kunnossa kuin se on kaupantekohetkellä. Traktori on nähtävissä Vesilahden kunnan varikolla erikseen sovittaessa. Lisätietoja roope.kyrkko@vesilahti.fi. Hankinnan yhteydessä valittu toimittaja sitoutuu lunastamaan Vesilahden kunnan nykyisen traktorin. ******************************************************************************************************* Tarjouskilpailussa Traktorin €/kpl (alv0%) tarjoushinta (eli vertailuhinta) muodostuu seuraavasti: tarjoajan tarjoaman traktorin myyntihinta miinus (-) Tilaajalta lunastettavan traktorin lunastushinta = tarjoushinta. Hankintasopimuksessa tarjoushinta on Tilaajan Toimittajalle maksama ostohinta.

Ilmoitusnumero 2024-150077
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Traktorit (16700000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI197
Osoitetiedot Vesilahden kunta
Lindinkuja 1 37470 Vesilahti FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Lukituspalvelut

Suomi | Taideyliopisto
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 6.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset ja tavoitteet on kuvattu tarjouspyynnössä ja sen liitteissä, kuten esimerkiksi Hankinnan kohteen kuvaus ja vähimmäisvaatimukset -liitteessä ja sopimuksessa. Tarjouksen tulee olla tarjouspyynnön mukainen. Tarjous tulee tehdä kaikki tarjouspyynnössä ja sen liitteissä asetetut vaatimukset (mm. soveltuvuusvaatimukset, vähimmäisvaatimukset, sopimus ym.) huomioiden. Hankinnan kohteena ovat Taideyliopiston tarvitsemat jatkuvat lukituspalvelut materiaaleineen sekä Teatterikorkeakoulun Kookos-kiinteistön kulunvalvontajärjestelmän uusimiseen liittyvä lukitusurakka materiaaleineen.

Ilmoitusnumero 2024-150056
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ovilukot (44521110), Haat, lukkojen osat ja avaimet (44522000), Lukkojen osat (44522400), Lukkosepänpalvelut (98395000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Taideyliopisto
PL 1 00097 Taideyliopisto FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Tilapäisen majoituksen hankinta paperittomille henkilöille

Suomi | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 6.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Tilapäisen majoituksen hankinta paperittomille henkilöille Hankinnan kohteena on tilapäisen majoituksen hankinta paperittomille henkilöille.

Tilaaja ei sitoudu tiettyihin ostomääriin vaan palvelua hankintaan todellisen tarpeen mukaan.

Hyvinvointialue osoittaa palveluun tulevat asiakkaat.

Palvelu ja palvelun tilaaminen on kuvattu tarkemmin liitteessä "Palvelukuvaus".

Sopimuskausi on toistaiseksi voimassa oleva, alkaen arviolta 1.1.2025.,

Ilmoitusnumero 2024-015376
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut (85000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
PL 1000 01301 Vantaa FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Suolahden uimahallin peruskorjaus, alakatto- ja allasalueen seinäpintojen verhoilu-urakka

Suomi | Äänekosken kaupunki
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Äänekosken kaupunki pyytää tarjouksia Suolahden uimahallin peruskorjauksen alakatto- ja allasalueen seinäpintojen verhoilu-urakasta. Suolahden uimahalli sijaitsee Suolahden yhtenäiskoulun yhteydessä (Telakkakatu 15, 44200 Suolahti) olevassa neljäkerroksisessa rakennuksen osassa. Uimahallissa on 25 m kuntoallas, lasten allas sekä poreallas. Rakennus on osa kolmeosaista rakennuskompleksia, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Uimahalli sijaitsee maan tasolla kellarikerroksessa. Ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa toimii liikuntasali, opetustiloja sekä iltapäiväkerho. Liikuntasali on suoraan uimahallin yläpuolella. Uimahallin peruskorjaushankkeen tarkoituksena on toteuttaa kustannustehokkaasti, laadukkaasti ja kestävästi suunniteltu peruskorjaus, joka ratkaisee havaittuja ongelmia, sekä parantaa yhdenvertaisuutta ja huomioi kestävän kehityksen. Peruskorjauksen tavoitteena on saada aikaan asiakkaille ja henkilökunnalle terveelliset ja turvalliset sekä käyttövarmat tilat seuraavaksi 30 vuodeksi. Peruskorjauksella parannetaan uimahallin asiakkaiden turvallisuutta ja käyttökokemusta sekä tuetaan kaupunkistrategian mukaista asukkaiden hyvinvointia ja monipuolista harrastustoimintaa. Keskeistä hankkeessa on uimahallin energiatehokkuuden parantaminen mm. valaistuksen, hukkalämmön talteenoton ja iv-järjestelmän osalta. Tarjouskilpailun perusteella valitaan urakoitsija Suolahden uimahallin peruskorjauksen alakatto- ja allasalueen seinäpintojen verhoilu-urakkaan. Tarjouksen tulee sisältää Suolahden uimahallin peruskorjauksen tarjouspyyntöasiakirjojen mukaiset alakattotyöt kokonaisuudessaan. Seinäpintojen verhoilutyöt rajautuvat allasalueen seinäverhoiluihin. Tarjouspyyntö sisältää myös option. Uimahallin allastiloissa puretaan allastilasta kaareva rimaverhous ja siihen liittyvät lipparakenteet säilyttäen. Puretut rimaverhoukset voidaan asentaa takaisin paikoilleen, mikäli urakoitsija onnistuu purkamaan ne ehjänä. Lisäksi allastilan jäähallin puoleisen päädyn rimaverhous ja siihen liittyvät lipparakenteet puretaan, rimat lyhennetään ja asennetaan uudelleen. Urakkaan kuuluu myös laajasti alakattojen uusiminen tarjouspyyntöasiakirjojen ja urakkarajaliitteen mukaisesti. Löylyhuoneiden (2 kpl miehet ja naiset) katto- ja seinäpintojen panelointi vahvikkeineen sekä lauteet kuuluvat rakennusurakkaan. Höyrysaunojen kattorakenteet sisältyvät tähän alakattourakkaan. Muu sisältö Lisäksi alakatto- ja allasalueen seinäpintojen verhoilu-urakkaan sisältyy urakkarajaliitteeseen kirjatut sekä muut urakan valmiiksi saattamiseen tarvittavat toimenpiteet. Urakkamuoto Urakkamuotona on projektinjohtorakennuttaminen, jossa tilaaja toimii päätoteuttajana nimeämänsä vastaavan työnjohtajan avulla. Rakennus-, laatoitus-, pukukaappi-, alakatto- ja seinäpintojen verhoilu-, IV-, sähkö-, vedenkäsittely-, putki-, sekä automaatiourakat suoritetaan osaurakoina suoraan tilaajalle. Urakka-aika Urakka-aika on 12/2024–1/2026. Työt voidaan aloittaa aikaisintaan 5.12.2024 ja töiden tulee olla valmiit viimeistään 12.1.2026 mennessä. Uusien alakattorakenteiden rakentamisen arvioidaan alkavan allasalueella kannakointi-töiden myötä 1.2.2025 ja töiden tulee olla valmiit viimeistään 12.1.2026 mennessä. Päätoteuttaja laatii yleisaikataulun pohjalta työmaan tarkennetun toteutusaikataulun yhdessä tilaajan ja osaurakoitsijoiden kanssa. Aikataulun sovittaminen yhdessä osaurakoitsijoiden kanssa on päätoteuttajan velvollisuus. Tarjouspyyntöihin liittyvä kohteen esittely pidetään maanantaina 14.10.2024 klo 09.00-11.00. Esittelyyn ei tarvitse ennakkoilmoittautua. Tarjousten valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisesti edullisin on vähimmäisvaatimukset täyttävä tarjous, joka on hinnaltaan halvin. Tarjoukset voidaan vertailla pelkän hinnan perusteella, sillä hankinnassa tarpeellinen laatu on huomioitu tarjouspyynnön vähimmäisehdoissa. Tällä tarjouspyynnöllä kilpailutettava urakka kuuluu urakkakokonaisuuteen, joka on jaettu osiin osaurakoiksi. Osaurakat kilpailutetaan erillisinä kilpailutuksina. Kaikkien osaurakoiden kilpailutuksessa huomioidaan kuitenkin urakkakokonaisuuden ennakoitu kokonaisarvo ja kaikki urakat euromääräisestä ennakoidusta arvosta riippumatta kilpailutetaan urakkakokonaisuuden ennakoidun kokonaisarvon edellyttämällä tavalla hankintalain mukaisesti ja hankintamenettelyjä koskevat menettelytavat huomioiden. Tämä tarjouspyyntö liittyy urakkakokonaisuuteen, jonka ennakoitu kokonaisarvo ylittää rakennusurakoiden kansallisen kynnysarvo (150 000 € alv. 0%), mutta alittaa EU-kynnysarvon (5 538 000 € alv. 0%). Hankintaa ei ole pilkottu osiin tai sen ennakoitua arvoa ei ole laskettu poikkeuksellisin menetelmin hankintalain 31§ tarkoittamalla tavalla.

Ilmoitusnumero 2024-150093
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyömaan valmistelu- ja raivaustyöt (45111200), Lattianpäällystys- ja seinänverhoilutyöt (45430000), Seinänverhoilutyöt (45432210)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI193
Osoitetiedot Äänekosken kaupunki
Hallintokatu 4 44100 ÄÄNEKOSKI FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Annalankankaan kaava-alueen katujen ja vesihuollon rakentaminen

Suomi | Oulun kaupunki
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 5.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Urakkakohde sijaitsee Oulun kaupungin Haukiputaan Annalankankaan kaupunginosassa. Urakka sisältää K1 Valutien, K2 Elementtisuoran ja Annalankankaantien varren J1:sen katujen, vesihuollon, ympäristön ja valaistuksen rakentamisen toimintakuntoon saakka urakka-asiakirjoissa esitetyssä laajuudessa. Lisäksi urakka sisältää vesihuollon rakentamiseen liittyvät työt välillä Annalankankaantie - Länsikehä urakka-asiakirjoissa esitetyssä laajuudessa. Urakan sisältö ja aikataulu on määritelty tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa. Urakkakohde sijaitsee Oulun kaupungin Haukiputaan Annalankankaan kaupunginosassa. Urakka sisältää K1 Valutien, K2 Elementtisuoran ja Annalankankaantien varren J1:sen katujen, vesihuollon, ympäristön ja valaistuksen rakentamisen toimintakuntoon saakka urakka-asiakirjoissa esitetyssä laajuudessa. Lisäksi urakka sisältää vesihuollon rakentamiseen liittyvät työt välillä Annalankankaantie - Länsikehä urakka-asiakirjoissa esitetyssä laajuudessa. Urakan sisältö ja aikataulu on määritelty tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Ilmoitusnumero 2024-150075
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat (45200000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D9
Osoitetiedot Oulun kaupunki
PL 32 (Solistinkatu 2) 90015 Oulun kaupunki FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Siivouskoneet ja -laitteet

Suomi | Satakunnan hyvinvointialue
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohteena on Satakunnan hyvinvointialueen siivouskoneet ja -laitteet. Sopimuskausi on kaksi vuotta (arvioitu 1.2.2025-31.1.2027). Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta optiokaudella 1 + 1 vuotta. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu seuraavissa liitteissä: - Tarjouslomake (Liite 1) - Toimituksenkuvaus (Liite 2) - Sopimusluonnos (Liite 3) - Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot JYSE 2014 Tavarat (Liite 4) Katso kohta II.1.4) Lyhyt kuvaus *.

Ilmoitusnumero 2024-150055
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Pölynimurit ja lattiankiillotuskoneet muuhun kuin kotitalouskäyttöön (42999000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI196
Osoitetiedot Satakunnan hyvinvointialue
Sairaalantie 3 28500 Pori FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

EKA Laitetilaurakka

Suomi | Väylävirasto
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Määräaika: 3 viikkoa kuluttua | 14.11.2024 11:00 Alkuperäinen ilmoitus

EKA Laitetilaurakka Hankinnan kohteena on VÄYLÄ/5438/02.01.01/2024: EKA Laitetilaurakka. Hankinta sisältää rautateiden nykyisten turvalaitetilojen muutostöitä EKA hankealueella Lielahti-Rauma/Pori käsittäen yhteensä 14 kohdetta. Rakennustyöt koostuvat pääasiassa turvalaitteen virransyöttömuutoksista, jäähdytyslaitteiden uusimisesta sekä rakennusteknisistä purku ja viimeistelytöistä. Hankinnan tarkempi kuvaus on esitetty tarjouspyyntöasiakirjoissa.,

Ilmoitusnumero 2024-015375
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Väylävirasto
PL 33 (Opastinsilta 12 A) 00521 HELSINKI FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

SELVITYS PUUNJALOSTUSTOIMINNAN INFRASTA SEKÄ ERIKOISPUUN HANKINTAPOTENTIAALISTA

Suomi | Posion kunta
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Määräaika: 6 päivää kuluttua | 30.10.2024 12:00 Alkuperäinen ilmoitus

Posion kunta omistaa Soukkavaaran teollisuusalueen, jonka kehittämiseen halutaan panostaa. Tavoitteena on muuttaa alue yrityspuistoksi, joka tukee paitsi alueen pk-yrityksiä myös Posion kunnan elinvoimaisuutta. Kunta suunnittelee tilojen muuttamista taloudellisesti kannattavaan puun jatkojalostuksen ja CLT-tuotantoon, hyödyntäen alueella jo olemassa olevaa infrastruktuuria. Soukkavaaran teollisuusalueen puun jatkojalostustoimintojen lisäksi kunta haluaa edistää pk-yritysten kasvu- ja kehitysmahdollisuuksia kartoittamalla alueelliset mahdollisuudet ja potentiaalin ns. erikoispuiden jatkojalostamiseen. Erikoispuiden jatkojalostaminen voi osaltaan olla tarjoamassa ratkaisuja useisiin tarpeisiin ja ongelmiin mm. resurssitehokkuuden, ympäristöystävällisyyden ja metsätalouden monipuolistamisen, aluetalouden ja työllisyyden, innovaatioiden ja uusien tuotteiden sekä ilmastonmuutoksen hillitsemisen näkökulmasta.   Hankkeen aikana kartoitetaan kunnan alueella jo olemassa oleva julkis- ja yritysomisteinen puunjalostukseen soveltuva infrastruktuuri mahdollisine muutostarpeineen, selvitetään erikoispuun määrä ja jatkojalostuspotentiaali soveltuvalta puunhankinta-alueelta sekä mahdollisuudet puunhankinnan tehostamiseen, laaditaan markkinakartoitukset erikoispuusta jatkojalostettaville lopputuotteille, selvitetään tarvittava ja soveltuva jatkojalostusteknologia ja laaditaan jatkojalostamiseen liittyvä liiketoimintojen mallinnus. Kokonaisuutena hankkeen toiminta-ajan tavoitteena on tuottaa erilaisten selvitysten ja kartoitusten avulla tietoa erikoispuun paikallista ja alueellista jatkojalostusta lisäävien yritysinvestointien tueksi.  Hankinnan konkreettiset toimenpiteet: TP1 Olemassa olevan infran kartoitus TP2 Potentiaali erikoispuuraaka-aineessa ja puunhankinnan logistiikassa TP3 Markkinakartoitukset  TP4 Teknologia ja energia TP5 Liiketoiminnan tarkastelu Työpakettien tarkemmat sisällöt liitteenä olevassa tarjouspyynnössä

Ilmoitusnumero 2024-150092
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Liiketoiminnan kehittämistä koskevat asiantuntijapalvelut (79411100)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Posion kunta
Kirkkotie 1 97900 POSIO FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kaustisen kunnan rakennustyöt 2025

Suomi | Kaustisen kunta
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Määräaika: 1 viikko kuluttua | 31.10.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kaustisen tekninen toimi pyytää tarjouksia rakennusammattimiestöiden urakoimiselle tuntiveloitusperiaatteella vuodelle 2025. Hankintayksikkö muodostaa puitesopimusjärjestelyn etusijajärjestelyllä neljän toimijan kanssa. Tähän puitesopimukseen perustuvat palvelutilaukset tehdään tarjousvertailun mukaisessa kokonaistaloudellisessa edullisuusjärjestyksessä. Palvelutilauksen saa edullisuusjärjestyksessä ensimmäinen vapaana oleva yritys. Tarjotut työt liittyvät kiinteistöjen, ulkoalueiden ja yleisten alueiden korjaus- ja rakennustöihin sekä huoltotöihin. Työt suoritetaan tuntiveloitusperiaatteella. Sopimusjärjestely on voimassa 1.1.2025-31.12.2025. Teetettävät työt ovat pääosin satunnaisia, eikä työmäärästä anneta tuntitakuuta. Hankintayksikkö muodostaa puitesopimusjärjestelyn etusijajärjestelyllä neljän toimijan kanssa. Tähän puitesopimukseen perustuvat palvelutilaukset tehdään tarjousvertailun mukaisessa kokonaistaloudellisessa edullisuusjärjestyksessä. Palvelutilauksen saa edullisuusjärjestyksessä ensimmäinen vapaana oleva yritys. Tarjotut työt liittyvät kiinteistöjen, ulkoalueiden ja yleisten alueiden korjaus- ja rakennustöihin sekä huoltotöihin. Työt suoritetaan tuntiveloitusperiaatteella. Sopimusjärjestely on voimassa 1.1.2025-31.12.2025. Teetettävät työt ovat pääosin satunnaisia, eikä työmäärästä anneta tuntitakuuta. Tarjouksen tulee perustua tähän tarjouspyyntöön.

Ilmoitusnumero 2024-150074
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D5
Osoitetiedot Kaustisen kunta
Kappelintie 13 69601 KAUSTINEN FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Pakettien kuljetuspalvelu

Suomi | Satakunnan hyvinvointialue
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Määräaika: 3 viikkoa kuluttua | 15.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohteena on pakettien kuljetuspalvelu Satakunnan hyvinvointialueelle. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu seuraavissa liitteissä: - Palvelukuvaus (Liite 1A) - Hintaliite (Liite 1B) - Henkilötietojen käsittelyn ehdot (Liite 2) - Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot JYSE 2014 Palvelut (Liite 3) - Sopimusluonnos (Liite 4) - Referenssilomake (Liite 5) Sopimus tulee voimaan allekirjoitushetkellä ja on voimassa yksi (1) vuotta, minkä jälkeen se voi jatkua toistaiseksi voimassa olevana kolmen (3) kuukauden irtisanomisajalla. Arvioitu sopimuskauden alkamisajankohta on 15.12.2024. Pakettien kuljetuspalvelu Hankinnan kohteena on pakettien kuljetuspalvelu Satakunnan hyvinvointialueelle. Tilaajan lähettämät paketit, toimitus seuraavaksi arkipäiväksi tai 1-5 arkipäivänä perille. Katso tarkempi kuvaus "Liite 01A - Palvelukuvaus (22-082)". Pakettien kuljetuspalvelu, toimitus saman päivän aikana Hankinnan kohteena oleva palvelukokonaisuus sisältää toimintoja, jotka mahdollistavat lähetyksien kulun lähettäjältä oikeaan määränpäähänsä saman päivän aikana seuraaviin kaupunkeihin: Helsinki, Turku, Tampere & Vantaa. Katso tarkempi kuvaus "Liite 01A - Palvelukuvaus (22-082)".

Ilmoitusnumero 2024-150053
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Pakettien kuljetuspalvelut (60161000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI196
Osoitetiedot Satakunnan hyvinvointialue
Sairaalantie 3 28500 Pori FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Simon kunta – Vakuutusturvan hankinta

Suomi | Simon kunta
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Määräaika: 3 viikkoa kuluttua | 13.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Simon kunta - Vakuutusturvan hankinta Simon kunta (myöhemmin myös Tilaaja) pyytää tarjouksia vakuutusturvasta ja siihen liittyvistä palveluista.
Ensimmäinen vakuutuskausi: 1.1.2025 – 31.12.2025. Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus 1.4.2025 alkaen. Tämän jälkeen vakuutuskausi on kalenterivuosi. Hankintayksiköllä on oikeus vakuutuskausien aikana kilpailuttaa vakuutukset uudelleen ja siirtää vakuutukset kilpailutuksen voittajalle. Vakuutukset ovat voimassa toistaiseksi voimassa olevana vuoden kerrallaan.,

Ilmoitusnumero 2024-015371
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Julkishallinnon palvelut, maanpuolustus ja sosiaaliturvapalvelut (75000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi
Osoitetiedot Simon kunta
Ratatie 6 95200 Simo FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Ateriakuljetukset Luumäen kunnan alueella

Suomi | Luumäen kunta
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Tämä hankinta koskee Luumäen kunnan tarpeisiin hankittavia ateriakuljetuspalveluja sopimuskaudeksi 1.1.2025 - 31.7.2025. Ateriakuljetukset sisältävät Taavetin koulukeittiöltä (Koulutie 4) kuljetettavat ateriat Jurvalan päiväkotiin ja Kangasvarren kouluun (Suoanttilantie 166) sekä niistä paluukuljetuksena tulevat edellisen päivän ateriakuljetuksen astiat. Ateriakuljetukset järjestetään yhteen suuntaan päivittäin. Tarkka palvelunkuvaus halutuista kuljetuspalveluista löytyy liitteestä 2 Palvelunkuvaus. Palvelunkuvauksessa on myös määritelty kuljetuspalvelun tuottajan keskeiset velvollisuudet. Palveluntuottajalla ei ole yksinoikeutta palvelujen tuottamisessa. Tarkka palvelunkuvaus halutuista kuljetuspalveluista löytyy liitteestä 2 Palvelunkuvaus. Palvelunkuvauksessa on myös määritelty kuljetuspalvelun tuottajan keskeiset velvollisuudet. Tilaaja vastaa kuljetuslaatikoista, niiden puhtaanapidosta sekä ruuan pakkaamisesta laatikoihin. Tarjoaja vastaa kuormaamisesta ajoneuvoon, kuljetuksesta ja purkamisesta ajoneuvosta Tilaajan osoittamaan paikkaan. Reittimuutoksia ei saa tehdä ilman tilaajan hyväksyntää. Tilaaja varaa itselleen oikeuden muuttaa yksipuolisesti sopimuskauden aikana tilausmääriä ja kuljetusreittejä toimialojen kuljetustarpeen kehityksen mukaisesti. Tällöin kustannusvaikutus määritellään toteutuneiden kustannusten perusteella.

Ilmoitusnumero 2024-150091
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ateriakuljetuspalvelut (55521200), Taksipalvelut (60120000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI1C5
Osoitetiedot Luumäen kunta
Linnalantie 33 54500 Taavetti FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Ilmanvaihdon suodattimet

Suomi | Kaarinan kaupunki
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Määräaika: 3 viikkoa kuluttua | 15.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kaarinan Kaupunki pyytää tarjousta kaupungin kiinteistöjen ilmanvaihtosuodattimista kohteisiin sisälle toimitettuna tai kiinteistönhoitajan osoittamaan paikkaan. Suodattimet tilataan kohdekohtaisesti kiinteistöjen kunnossapito-ohjelman mukaan. Kaarinan Kaupunki pyytää tarjousta kaupungin kiinteistöjen ilmanvaihtosuodattimista kohteisiin sisälle toimitettuna. Suodattimet tilataan kohdekohtaisesti 5-200 kappaleen tilauserissä kiinteistöjen kunnossapito-ohjelman mukaan. Suodattimet tulee toimittaa 15 työpäivän sisällä tilauksesta. Jokin tuote saattaa vaihtua sopimuksen voimassaolo aikana ja tällöin pyydetään erillinen tarjous uudesta tuotteesta sopimustoimittajalta. Tilattavien suodattimien määrät vaihtelevat vuosittain. Suodatin kohtaiset hinnat ovat sitovia koko sopimuskauden ajan pois lukien optiovuodet. Toimittajan pitää pystyä antamaan teknistä konsultaatiota paikan päällä. Hinta ei ole ainoa tarjouskilpailun vertailuperuste. Kilpailutuksessa painotetaan 70% hintaa ja 30% laatua (energiakustannuskori). Kilpailutuksen pisteet määräytyvät suhteessa pienimpään tarjoukseen. (halvin hintatarjous/tarjoajan tarjous * 70p) + (halvin energiakustannuskori/tarjoajan energiakustannuskori * 30p) = tarjoajan kokonaispistemäärä Toimittajaksi valitaan pisteytyksen jälkeen eniten pisteitä saanut tarjoaja.

Ilmoitusnumero 2024-150073
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ilmansuodattimet (42514310)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Kaarinan kaupunki
Lautakunnankatu 1 20780 KAARINA FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Ennakkoilmoitus – energiahuödynnettävän loppujätteen siirtokuormakuljetukset Kotkaan

Suomi | Metsäsairila Oy
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Tämä ei ole hankintailmoitus eikä tarjouspyyntö, vaan kutsu markkinavuoropuheluun mahdollisille palvelun tarjoajille. Ennakkoilmoituksen/tietopyynnön tarkoituksena on kartoittaa markkinoita ja kerätä tietoa sekä palvelun tuottajien näkemystä, jotta mahdollinen tuleva tarjouskilpailu voitaisiin toteuttaa tarkoituksenmukaisella tavalla. Metsäsairila Oy kutsuu jätekuljetuksista kiinnostuneet tahot mukaan markkinavuoropuheluun. Markkinavuoropuhelu avataan tällä tilaisuudella ja se kestää siihen saakka, kunnes kuljetukset tulevat kilpailutusvaiheeseen. Metsäsairila Oy:n tarkoituksena on kilpailuttaa energiahyödynnettävän loppujätteen siirtokuormakuljetuksia. Siirtokuormattavat jäte-erät kuljetetaan hyödynnettäväksi Kotkan Energia Oy:n hyötyvoimalaitokseen Kotkaan (Hyötytie 100, 48600 Kotka) Metsäsairilan lajittelu- ja kierrätyskeskuksesta (Kiertotaloudenkatu 18, 50800 Mikkeli). Tämän markkinavuoropuhelun tavoitteena on kartoittaa markkinoita ja edistää hyvää yhteistyötä ja avointa vuorovaikutusta kuljetusyritysten ja jäteyhtiö Metsäsairila Oy:n välillä. Vuoropuhelun avulla etsitään hyviä käytäntöjä tulevien hankintojen suunnitteluun ja kilpailutusprosessiin. Ennen kilpailutusta järjestetään markkinavuoropuhelu, joka muodostuu hankinnan yleisestä info- ja keskustelutilaisuudesta (Teams- sovelluksella) 30.10.2024 klo 10. Mikäli olette kiinnostuneita osallistumaan markkinavuoropuheluun ja keskustelemaan hankinnasta sekä tuomaan oman näkökantanne esiin, pyydämme ilmoittautumaan Metsäsairila Oy:n käyttöpäällikkö Olli Siekkiselle sähköpostitse osoitteeseen: olli.siekkinen@metsasairila.fi 29.10.2024 klo 16:00 mennessä. TÄMÄ EI OLE ENNAKKOILMOITUS TAI TARJOUSPYYNTÖ, VAAN TIETOPYYNTÖ. TÄLLÄ TIETOPYYNNÖLLÄ EI PYYDETÄ TARJOUKSIA, VAAN KUTSUTAAN HANKINNASTA KIINNOSTUNEITA OSALLISTUMAAN JÄRJESTETTÄVÄÄN TILAISUUTEEN. Tämä tietopyyntö ei velvoita hankintayksikköä suorittamaan varsinaista hankintaa. Hankintayksikkö ei ole velvollinen ottamaan huomioon markkinavuoropuheluissa esille tulleita näkemyksiä tarjouskilpailun laadinnassa. Markkinavuoropuheluun osallistuminen ei sido toimittajaa tarjouskilpailuun osallistumiseen, eikä myöskään ole edellytyksenä myöhemmin varsinaiseen tarjouskilpailuun osallistumiselle. Vuoropuheluun osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ei vaikuta toimittajan asemaan varsinaisessa tarjouskilpailussa. Markkinavuoropuheluun osallistuneille ei makseta korvausta vuoropuheluun osallistumisesta. Tämä ei ole hankintailmoitus eikä tarjouspyyntö, vaan kutsu markkinavuoropuheluun mahdollisille palvelun tarjoajille. Ennakkoilmoituksen/tietopyynnön tarkoituksena on kartoittaa markkinoita ja kerätä tietoa sekä palvelun tuottajien näkemystä, jotta mahdollinen tuleva tarjouskilpailu voitaisiin toteuttaa tarkoituksenmukaisella tavalla. Metsäsairila Oy kutsuu jätekuljetuksista kiinnostuneet tahot mukaan markkinavuoropuheluun. Markkinavuoropuhelu avataan tällä tilaisuudella ja se kestää siihen saakka, kunnes kuljetukset tulevat kilpailutusvaiheeseen. Metsäsairila Oy:n tarkoituksena on kilpailuttaa energiahyödynnettävän loppujätteen siirtokuormakuljetuksia. Siirtokuormattavat jäte-erät kuljetetaan hyödynnettäväksi Kotkan Energia Oy:n hyötyvoimalaitokseen Kotkaan (Hyötytie 100, 48600 Kotka) Metsäsairilan lajittelu- ja kierrätyskeskuksesta (Kiertotaloudenkatu 18, 50800 Mikkeli). Tämän markkinavuoropuhelun tavoitteena on kartoittaa markkinoita ja edistää hyvää yhteistyötä ja avointa vuorovaikutusta kuljetusyritysten ja jäteyhtiö Metsäsairila Oy:n välillä. Vuoropuhelun avulla etsitään hyviä käytäntöjä tulevien hankintojen suunnitteluun ja kilpailutusprosessiin. Ennen kilpailutusta järjestetään markkinavuoropuhelu, joka muodostuu hankinnan yleisestä info- ja keskustelutilaisuudesta (Teams- sovelluksella) 30.10.2024 klo 10. Mikäli olette kiinnostuneita osallistumaan markkinavuoropuheluun ja keskustelemaan hankinnasta sekä tuomaan oman näkökantanne esiin, pyydämme ilmoittautumaan Metsäsairila Oy:n käyttöpäällikkö Olli Siekkiselle sähköpostitse osoitteeseen: olli.siekkinen@metsasairila.fi 29.10.2024 klo 16:00 mennessä. TÄMÄ EI OLE ENNAKKOILMOITUS TAI TARJOUSPYYNTÖ, VAAN TIETOPYYNTÖ. TÄLLÄ TIETOPYYNNÖLLÄ EI PYYDETÄ TARJOUKSIA, VAAN KUTSUTAAN HANKINNASTA KIINNOSTUNEITA OSALLISTUMAAN JÄRJESTETTÄVÄÄN TILAISUUTEEN. Tämä tietopyyntö ei velvoita hankintayksikköä suorittamaan varsinaista hankintaa. Hankintayksikkö ei ole velvollinen ottamaan huomioon markkinavuoropuheluissa esille tulleita näkemyksiä tarjouskilpailun laadinnassa. Markkinavuoropuheluun osallistuminen ei sido toimittajaa tarjouskilpailuun osallistumiseen, eikä myöskään ole edellytyksenä myöhemmin varsinaiseen tarjouskilpailuun osallistumiselle. Vuoropuheluun osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ei vaikuta toimittajan asemaan varsinaisessa tarjouskilpailussa. Markkinavuoropuheluun osallistuneille ei makseta korvausta vuoropuheluun osallistumisesta.

Ilmoitusnumero 2024-150052
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Jätteiden kuljetuspalvelut (90512000)
Ilmoitustyyppi Ennakkoilmoitus julkisesta hankinnasta
Aluekoodi FI1D1
Osoitetiedot Metsäsairila Oy
PL 106 (Arkistokatu 12) 50101 Mikkeli FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan hammashuollon palveluiden hankinta

Suomi | Suomen Pankki
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan hammashuollon palveluiden hankinta Hankinnan kohteena on Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan henkilöstön hammashuollon palvelut.

Tässä tarjouspyynnössä kuvataan Suomen Pankin (Tilaaja) hammashoidon palveluiden sopimusisältö. Sopimuksen mukaiset hammashoitopalvelut kattavat samansisältöisenä myös hallinnollisesti Suomen Pankin yhteydessä toimivan Finanssivalvonnan hammashoitopalvelut (termi ”Tilaaja” kattaa molemmat organisaatiot).

Ks. tarkemmin tarjouspyynnön asiakirjat.

Osatarjoukset tai vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Osatarjouksia ei sallita, koska kyseessä on yhden kokonaisratkaisun hankinta.

Tilaaja valitsee yhden (1) palveluntuottajan, jonka kanssa se tekee sopimuksen.

Laadittava sopimus on voimassa toistaiseksi.,

Ilmoitusnumero 2024-015369
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Hammashoitopalvelut ja niihin liittyvät palvelut (85130000), Hammashoitopalvelut (85131000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI1B1 FI1C3 FI1C1 FI197
Osoitetiedot Suomen Pankki
Snellmaninaukio 00170 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Suolahden uimahallin peruskorjaus, vedenkäsittelyurakka

Suomi | Äänekosken kaupunki
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Äänekosken kaupunki pyytää tarjouksia Suolahden uimahallin peruskorjauksen vedenkäsittelyurakasta. Suolahden uimahalli sijaitsee Suolahden yhtenäiskoulun yhteydessä (Telakkakatu 15, 44200 Suolahti) olevassa neljäkerroksisessa rakennuksen osassa. Uimahallissa on 25 m kuntoallas, lasten allas sekä poreallas. Rakennus on osa kolmeosaista rakennuskompleksia, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Uimahalli sijaitsee maan tasolla kellarikerroksessa. Ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa toimii liikuntasali, opetustiloja sekä iltapäiväkerho. Liikuntasali on suoraan uimahallin yläpuolella. Uimahallin peruskorjaushankkeen tarkoituksena on toteuttaa kustannustehokkaasti, laadukkaasti ja kestävästi suunniteltu peruskorjaus, joka ratkaisee havaittuja ongelmia, sekä parantaa yhdenvertaisuutta ja huomioi kestävän kehityksen. Peruskorjauksen tavoitteena on saada aikaan asiakkaille ja henkilökunnalle terveelliset ja turvalliset sekä käyttövarmat tilat seuraavaksi 30 vuodeksi. Peruskorjauksella parannetaan uimahallin asiakkaiden turvallisuutta ja käyttökokemusta sekä tuetaan kaupunkistrategian mukaista asukkaiden hyvinvointia ja monipuolista harrastustoimintaa. Keskeistä hankkeessa on uimahallin energiatehokkuuden parantaminen mm. valaistuksen, hukkalämmön talteenoton ja iv-järjestelmän osalta. Tarjouskilpailun perusteella valitaan urakoitsija Suolahden uimahallin peruskorjauksen vedenkäsittelyurakkaan. Tarjouksen tulee sisältää Suolahden uimahallin peruskorjauksen tarjouspyyntöasiakirjojen mukaiset vedenkäsittelytyöt kokonaisuudessaan. Tarjouspyyntö sisältää option. Suolahden uimahallissa on kolme eri vedenkäsittelyryhmää, joita ovat 25 m kuntoallas, opetusallas (lastenallas) ja poreallas. Suolahden uimahallin peruskorjauksessa uudistetaan nykyinen vedenkäsittelyjärjestelmä ja siihen lisätään tasausaltaat. Nykyisin maan alla olevat allaskemikaalien säilytystilat siirretään uuteen laajennusosaan, joka sijaitsee maanpinnan tasolla. Samaan laajennusosaan asennetaan uudet 25 m kuntoallasta palvelevat vedenkäsittelylaitteet. Uudistamisen lisäksi osa nykyisistä laitteista säilytetään, näistä merkittävimmät ovat vanhat suodattimet ja kemikaalisäätimet. Muu sisältö Vedenkäsittelyurakkaan kuuluu vedenkäsittelytyönjohtajan tehtävien lisäksi urakkarajaliitteeseen kirjatut velvoitteet sekä muut vedenkäsittelyurakan valmiiksi saattamiseen tarvittavat toimenpiteet. Vedenkäsittelyurakoitsija on velvollinen avustamaan tilaajaa koekäyttövaiheessa, joka alkaa 13.1.2026. Vedenkäsittelyurakoitsija on yhdessä automaatiourakoitsijan kanssa velvollinen järjestämään tilaajan huoltohenkilökunnalla yksityiskohtaisen käytön opastuksen, jossa käydään lävitse uimahallin toimintaan liittyvät toimenpiteet kuten esim. altaiden huuhtelu, mahdollinen tyhjentäminen sekä täyttö ja vedenkierron säätäminen. Urakkamuoto Urakkamuotona on projektinjohtorakennuttaminen, jossa tilaaja toimii päätoteuttajana nimeämänsä vastaavan työnjohtajan avulla. Rakennus-, laatoitus-, pukukaappi-, alakatto- ja seinäpintojen verhoilu-, IV-, sähkö-, vedenkäsittely-, putki-, sekä automaatiourakat suoritetaan osaurakoina suoraan tilaajalle. Urakka-aika Urakka-aika on 2/2025–1/2026. Uimahallin vedenkäsittelytöiden toteutus suoritetaan tarjouspyynnössä mukana olevan yleisaikataulun mukaisesti 5.12.2024 ja töiden tulee olla valmiit viimeistään 12.1.2026 mennessä. Tämän jälkeen käynnistyy 13.1.2026 alkaen koekäyttövaihe, jossa vedenkäsittelyjärjestelmien toimintaa testataan koeryhmien avulla. Koekäyttövaihe päättyy 28.2.2026. Päätoteuttaja laatii yleisaikataulun pohjalta työmaan tarkennetun toteutusaikataulun yhdessä tilaajan ja osaurakoitsijoiden kanssa. Aikataulun sovittaminen yhdessä osaurakoitsijoiden kanssa on päätoteuttajan velvollisuus. Tarjouspyyntöihin liittyvä kohteen esittely pidetään maanantaina 14.10.2024 klo 12.00-14.00. Esittelyyn ei tarvitse ennakkoilmoittautua. Tarjousten valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisesti edullisin on vähimmäisvaatimukset täyttävä tarjous, joka on hinnaltaan halvin. Tarjoukset voidaan vertailla pelkän hinnan perusteella, sillä hankinnassa tarpeellinen laatu on huomioitu tarjouspyynnön vähimmäisehdoissa. Tällä tarjouspyynnöllä kilpailutettava urakka kuuluu urakkakokonaisuuteen, joka on jaettu osiin osaurakoiksi. Osaurakat kilpailutetaan erillisinä kilpailutuksina. Kaikkien osaurakoiden kilpailutuksessa huomioidaan kuitenkin urakkakokonaisuuden ennakoitu kokonaisarvo ja kaikki urakat euromääräisestä ennakoidusta arvosta riippumatta kilpailutetaan urakkakokonaisuuden ennakoidun kokonaisarvon edellyttämällä tavalla hankintalain mukaisesti ja hankintamenettelyjä koskevat menettelytavat huomioiden. Tämä tarjouspyyntö liittyy urakkakokonaisuuteen, jonka ennakoitu kokonaisarvo ylittää rakennusurakoiden kansallisen kynnysarvo (150 000 € alv. 0%), mutta alittaa EU-kynnysarvon (5 538 000 € alv. 0%). Hankintaa ei ole pilkottu osiin tai sen ennakoitua arvoa ei ole laskettu poikkeuksellisin menetelmin hankintalain 31§ tarkoittamalla tavalla.

Ilmoitusnumero 2024-150090
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Uimahallin rakennustyöt (45212212), Vedenkäsittelylaitosten rakennustyöt (45252120)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI193
Osoitetiedot Äänekosken kaupunki
Hallintokatu 4 44100 ÄÄNEKOSKI FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kansallisten hankintojen suorahankintailmoitus: Oscar T5- ja Luukku-järjestelmän integraation hankinta

Suomi | Helsingin kaupunki, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Tietohallinto
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on tarve hankkia Oscar T5-järjestelmän ja Luukku-järjestelmän integraatio suorahankintana Oscar Software Oy:ltä. Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo neljälle vuodelle laskettuna on noin 35 000 euroa (käyttöönottomaksu ja neljän vuoden kulut). Ottaen huomioon alkuperäisen Oscar-pienhankinnan 57 000 euroa, hankintakokonaisuuden arvioitu kokonaisarvo on 92 000 euroa. Tietojärjestelmäintegraation on suoriuduttava tietojen siirtämisestä kyseessä olevien järjestelmien välillä niin, että järjestelmien yhteiskäyttö kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on saumatonta ja ongelmatonta. Integraation yhteydessä toteutettava kyvykkyys irtaimistodatan vastaanottamiseen sekä lähettämiseen on uusi toiminnallisuus, joka vaatii muutoksia myös Oscar T5 -järjestelmään itseensä. Näitä muutoksia ei voi tehdä kolmas osapuoli teknisistä seikoista johtuen. Hankinta tehdään suorahankintana, koska vaihtoehtoisia tuottajia vastaavalle palvelulle ei ole. Hankintayksikkö on käynyt läpi perusteellisesti eri vaihtoehdot integraation toteuttamiselle. Pitkällisen selvityksen jälkeen hankintayksikkö on tilanteessa, jossa Oscar Software Oy on ainoa toimija, joka pystyy toteuttamaan vaaditun integraation. Tämä tilanne, jossa Oscar Software Oy on ainoa, joka pystyy toimittamaan vaaditun integraation, on tilanne, jossa soveltuu hankintalain 40.2.2§, jossa suorahankinta mahdollistetaan, mikäli teknisestä tai yksinoikeuden suojaamiseen liittyvästä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan; lisäedellytyksenä on, että järkeviä vaihtoehtoisia tai korvaavia ratkaisuja ei ole eikä kilpailun puuttuminen johdu hankinnan ehtojen keinotekoisesta kaventamisesta.

Ilmoitusnumero 2024-150072
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ohjelmointi ja siihen liittyvät neuvontapalvelut (72200000)
Ilmoitustyyppi Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Helsingin kaupunki, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Tietohallinto
Työpajankatu 8 00099 Helsingin kaupunki FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Muhoksen kunnan kiinteistöjen jätehuollon palvelusopimus

Suomi | Muhoksen kunta
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Määräaika: 5 päivää kuluttua | 29.10.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Muhoksen kunta solmii jätehuollon palvelusopimuksen hankintakilpailun perusteella. Palvelusopimus jakautuu eri osa-alueisiin: 1. kiinteät jätteet 2. sakat ja lietteet 3. tietoturvapaperi ja It-tietoturva SER 4. Muhoksen kunnan vaaralliset jätteet Tarjoaja voi tarjota haluamiinsa (1-4) kilpailutuksen osa-alueisiin. Osa-alueita ei saa jakaa pienemmiksi, vaan ne tulee tarjota kokonaisuuksina. Osa-alueiden palvelusopimuksia voidaan yhdistää riippuen tarjouskilpailun lopputuloksesta. Vertailuperusteena käytetään eri osa-alueiden kokonaishintoja. Tilaaja valitsee osa-alueen palveluntuottajaksi hinnaltaan edullisimman tarjoajan. Muhoksen kunnan kiinteät jätteet Muhoksen kunta solmii hankintakilpailutuksen perusteella jätehuollon palvelusopimuksen kunnan kohteiden kiinteän jätteen keräyksestä, kuljetuksesta ja käsittelystä liitteen 1 mukaisesti. Vuoden kokonaishintaa käytetään vertailuhintana urakoitsijan valinnassa. Laskutus tapahtuu annetuilla yksikköhinnoilla toteutuneiden määrien mukaisesti. Sakat ja lietteet Muhoksen kunta solmii hankintakilpailutuksen perusteella jätehuollon palvelusopimuksen kunnan kohteiden kiinteän käymäläjätteen, jätevesilietteen sekä rasva- ja hiekanerotuskaivojen sakkojen keräyksestä, kuljetuksesta ja käsittelystä liitteen 2 mukaisesti. Vuoden kokonaishintaa käytetään vertailuhintana urakoitsijan valinnassa. Laskutus tapahtuu annetuilla yksikköhinnoilla toteutuneiden määrien mukaisesti. Tietoturvapaperi ja IT-tietoturva SER Muhoksen kunta solmii hankintakilpailun perusteella jätehuollon palvelusopimuksen kunnan kiinteistöjen tietoturvapaperi- ja IT-tietoturva SER -jätteen keräyksestä, kuljetuksesta ja käsittelystä liitteen 3. mukaisesti. Vuoden kokonaishintaa käytetään vertailuhintana urakoitsijan valinnassa. Laskutus tapahtuu annetuilla yksikköhinnoilla toteutuneiden määrien mukaisesti. Muhoksen kunnan vaaralliset jätteet ja SER Muhoksen kunta solmii hankintakilpailun perusteella jätehuollon palvelusopimuksen kunnan kiinteistöjen vaarallisten jätteiden ja SER -jätteen keräyksestä, kuljetuksesta ja käsittelystä liitteen 4. mukaisesti. Vuoden kokonaishintaa käytetään vertailuhintana urakoitsijan valinnassa. Laskutus tapahtuu annetuilla yksikköhinnoilla toteutuneiden määrien mukaisesti.

Ilmoitusnumero 2024-150051
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Viemäröinti (90400000), Jätteisiin liittyvät palvelut (90500000), Jätteiden poiskuljetus ja käsittely (90510000), Jätteiden keruupalvelut (90511000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D9
Osoitetiedot Muhoksen kunta
Asematie 14 91500 Muhos FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Ajoneuvojen ja työkoneiden varaosat 2025-2027 (2028)

Suomi | Pohjois-Karjalan hankintatoimi
Julkaistu 1 viikko sitten | 16.10.2024 Määräaika: 3 viikkoa kuluttua | 14.11.2024 12:00 Alkuperäinen ilmoitus

Pohjois-Karjalan hankintatoimi pyytää antamaan tarjouksen ajoneuvojen ja työkoneiden varaosista sopimuskaudelle 01.01.2025 - 31.12.2027 + yhden (1) vuoden optiomahdollisuus.

Tavaran/laitteen tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset mm. rakenteen, varusteiden, työ- ja paloturvallisuuden sekä sähköturvallisuuden osalta.

Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä. Hankintaprosessi on kokonaisuudessaan suomenkielinen.

, POS 1: Ajoneuvojen varaosat, henkilö- ja pakettiautot (alv 0 %) Pohjois-Karjalan hankintatoimi pyytää antamaan tarjouksen ajoneuvojen varaosista sopimuskaudelle 01.01.2025 - 31.12.2027 + yhden (1) vuoden optiomahdollisuus., POS 2: Ajoneuvojen varaosat, raskas kalusto (alv 0 %) Pohjois-Karjalan hankintatoimi pyytää antamaan tarjouksen raskaan kaluston varaosista sopimuskaudelle 01.01.2025 - 31.12.2027 + yhden (1) vuoden optiomahdollisuus., POS 3: Työkoneiden varaosat (alv 0 %) Pohjois-Karjalan hankintatoimi pyytää antamaan tarjouksen työkoneiden varaosista sopimuskaudelle 01.01.2025 - 31.12.2027 + yhden (1) vuoden optiomahdollisuus.,

Ilmoitusnumero 2024-015364
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ajoneuvojen ja niiden moottoreiden osat ja lisävarusteet (34300000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D3
Osoitetiedot Pohjois-Karjalan hankintatoimi
Torikatu 19 A 80100 Joensuu FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma