Peruukit (Apuvälineet)

Suomi | HUS-yhtymä
Julkaistu 4 päivää sitten | 19.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohteena on HUS Yhtymän lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä maksusitoumuksella hankkimat peruukit.

Peruukit hankitaan yleensä ihosairaus- ja/tai syöpäpotilaalle, jolla on laaja-alaista, tilapäistä tai pysyvää hiustenlähtöä sairaudesta tai hoidoista johtuen.

Lääkinnällisenä kuntoutuksena myönnettävien peruukkien apuvälinepalveluprosessi on osa asiakkaan kuntoutus- ja hoitoprosessia, ja sen tavoitteena on löytää potilaan yksilöllistä tarvetta vastaava, tavanomaiseen arkikäyttöön soveltuva peruukki, joka on valittu yhdessä asiakkaan kanssa.

Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä peruukki on saajalleen maksuton. Syöpä ja/tai ihotautien erikoislääkäri arvioi yksilöllisesti asiakkaan peruukkitarpeen ja muut mahdolliset erityistarpeet ja kirjoittaa maksusitoumuslausunnon. Maksusitoumus myönnetään ennen peruukin ostoa ja se tulee olla potilaalla mukana peruukkia hankittaessa.

Hankinnan kohde on jaettu osa-alueisiin:

- Osa-alue 1: Vakiomallinen peruukki - Maksusitoumusluokka A, maksimihinta 160 euroa (alv 0%)
- Osa-alue 2: Vakiomallinen peruukki pehmeällä pohjalla - Maksusitoumusluokka B, maksimihinta 350 euroa (alv 0%)
- Osa alue 3: Yksilöllinen, erityistarpeen peruukki pehmeällä pohjalla ja kuumuutta kestävällä hiusmateriaalilla - Maksusitoumusluokka C, maksimihinta 500 euroa (alv 0%)
- Osa-alue 4: Yksilöllinen, asiakkaalle muotoiltu ja istuva erityistarpeen peruukki - Maksusitoumusluokka D, maksimihinta 950 euroa (alv 0%)
- Osa-alue 5: Päähineet ja huivit, hiuslisäkkeellä tai ilman - Maksusitoumusluokka E, maksimihinta 45 euroa (alv 0%)
- Osa-alue 6: Pehmopohjaperuukit erityisen herkälle iholle (ilman verkkomaista etuosaa / tylliä)
- Osa-alue 7: Ensisijaisesti miehille suunnatut peruukit

Tarjoaja voi tarjota yhtä (1) tai useampaa osa-aluetta.

Lisäksi tuoteryhmät 6 ja 7 on jaettu edelleen neljään (4) tuotekoriin (6.1 - 6.4 ja 7.1-7.4), jotka muodostavat kilpailutuksessa omat osa-alueensa. Tarjoaja voi tarjota osa-alueissa 6 ja 7 yhtä (1) tai useampaa tuotekoria.

HUS valitsee osa-aluekohtaisesti enintään kolme (3) sopimuskumppania per osa-alue.

Sopimuskausi on 3 vuotta. Sitä voidaan jatkaa yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella.

Hankinnan ennakoitu arvo on noin 290 000,00 euroa / vuosi, eli yhteensä 1 160 000 euroa (laskettuna neljälle (4) vuodelle)

Kyse on ainoastaan arviosta, eikä HUS sitoudu mihinkään tilausmääriin.

Lisäksi hankinta sisältää option siitä, että Asiakas (peruukin käyttäjä) voi halutessaan hankkia omalla kustannuksellaan maksusitoumuksen euromäärää kalliimman peruukkimallin (ts. sopimusvalikoimasta poikkeavan peruukin), maksamalla itse peruukin ja maksusitoumuksen välisen summan erotus. Näistä optiotuotteista pyydetään liittämään erilliset hinnastot tarjouksen yhteyteen.

TILAUSTEN JAKAUTUMINEN SOPIMUSKAUDELLA

Lääkinnällisenä kuntoutuksena myönnettävien peruukkien apuvälinepalveluprosessi on osa Asiakkaan kuntoutus- ja hoitoprosessia, ja sen tavoitteena on löytää potilaan yksilöllistä tarvetta vastaava, tavanomaiseen käyttöön soveltuva peruukki, joka on valittu yhdessä Asiakkaan kanssa. Peruukkipalvelu on aina yksilöllistä asiakaspalvelua, jossa peruukki mitataan ja sovitetaan käyttäjälle henkilökohtaisesti.

Syöpä- ja/tai ihotautien erikoislääkäri arvio asiakaskohtaisesti Asiakkaan peruukkitarpeen ja muut mahdolliset erityistarpeet ja kirjoittaa maksusitoumuslausunnon. Maksusitoumus myönnetään ennen peruukin hankintaa ja se tulee olla Asiakkaalla mukana peruukkia hankittaessa. Asiakas valitsee itse HUS sopimustoimittajista tarvettaan parhaiten vastaavan palveluntuottajan.

Katso tarkemmin liite 1.1 Palvelukuvaus.
, Osa-alue 1: Vakiomallinen peruukki - Maksusitoumusluokka A Osa-alue 1: Vakiomallinen peruukki - Maksusitoumusluokka A, maksimihinta 160 euroa (alv 0%), Osa-alue 2: Vakiomallinen peruukki pehmeällä pohjalla - Maksusitoumusluokka B Osa-alue 2: Vakiomallinen peruukki pehmeällä pohjalla - Maksusitoumusluokka B, maksimihinta 350 euroa (alv 0%), Osa alue 3: Yksilöllinen, erityistarpeen peruukki pehmeällä pohjalla ja kuumuutta kestävällä hiusmateriaalilla - Maksusitoumusluokka C Osa alue 3: Yksilöllinen, erityistarpeen peruukki pehmeällä pohjalla ja kuumuutta kestävällä hiusmateriaalilla - Maksusitoumusluokka C, maksimihinta 500 euroa (alv 0%), Osa-alue 4: Yksilöllinen, asiakkaalle muotoiltu ja istuva erityistarpeen peruukki - Maksusitoumusluokka D Osa-alue 4: Yksilöllinen, asiakkaalle muotoiltu ja istuva erityistarpeen peruukki - Maksusitoumusluokka D, maksimihinta 950 euroa (alv 0%), Osa-alue 5: Päähineet ja huivit, hiuslisäkkeellä tai ilman - Maksusitoumusluokka E Osa-alue 5: Päähineet ja huivit, hiuslisäkkeellä tai ilman - Maksusitoumusluokka E, maksimihinta 45 euroa (alv 0%), Osa-alue 6: Pehmopohjaperuukit erityisen herkälle iholle (ilman verkkomaista etuosaa / tylliä) Osa-alue 6: Pehmopohjaperuukki erityisen herkälle iholle (ilman verkkomaista etuosaa / tylliä). Osa-alue koostuu neljästä (4) tuotekorista (6.1-6.4), jotka kukin muodostavat oman osa-alueensa. Tuotekorien maksimihinnat:

6.1: 160 euroa (alv 0%)
6.2: 350 euroa (alv 0%)
6.3: 500 euroa (alv 0%)
6.4: 950 euroa (alv 0%)

Tarjoaja voi jättää tarjouksensa yhteen tai useampaan tuotekoriin., Osa-alue 7: Ensisijaisesti miehille suunnatut peruukit Osa-alue 7: Ensisijaisesti miehille suunnatut peruukit. Osa-alue koostuu neljästä (4) tuotekorista (7.1-7.4), jotka kukin muodostavat oman osa-alueensa. Tuotekorien maksimihinnat:

7.1: 160 euroa (alv 0%)
7.2: 350 euroa (alv 0%)
7.3: 500 euroa (alv 0%)
7.4: 950 euroa (alv 0%)

Tarjoaja voi jättää tarjouksensa yhteen tai useampaan tuotekoriin.,

Ilmoitusnumero 2024-015584
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lääketieteelliset apuvälineet (33196000), Peruukit (33711630)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot HUS-yhtymä
PL 445 (Uutistie 3 C, 01770 Vantaa) 00029 HUS FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

B22748 Meritullinkatu 8, autonostimien uusiminen

Suomi | Senaatti-kiinteistöt
Julkaistu 4 päivää sitten | 19.10.2024 Määräaika: 3 viikkoa kuluttua | 15.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohteena on Meritullinkatu 8 sijaitsevan valtion viraston autohallin autonostimien uusimisen kokonaisurakka. Kokonaisurakoitsija purkaa vanhat autonostimet ja hankkii ja asentaa uudet autonostimet vanhojen tilalle. Hankinnan kohde kuvataan tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Ilmoitusnumero 2024-150142
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Senaatti-kiinteistöt
PL 74 90101 Oulu FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Geo-suunnittelijapalvelut

Suomi | Savonlinnan kaupunki
Julkaistu 4 päivää sitten | 19.10.2024 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 8.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohteena on Geo-suunnittelijapalvelut Teknologiapuisto Nohevan Kuitulaboratorion laajennusinvestointihankkeelle. Teknologiapuisto Nohevan Kuitulaboratorion laajennusinvestointihanke on vuonna 2005 valmistuneen Kuitu 1 rakennuksen laajennushanke, joka käsittää Pilot-hallin laajennuksen, painelaitetilat, laboratorio ja valvomotilat sekä asiantuntijatyöskentelytilat. Kohteen osoite on Vipusenkatu 10, 57200 Savonlinna. Hankkeen laajuus on noin 1450 kerros-m2. Hankkeen suunnittelu alkaa 1.1.2025 ja rakennushankkeen tulee olla valmis 31.8.2026 mennessä. Hankinnan tarkempi kuvaus käy ilmi tarjouspyyntöasiakirjoista. Hankinnan kohteena on Geo-suunnittelijapalvelut Teknologiapuisto Nohevan Kuitulaboratorion laajennusinvestointihankkeelle. Teknologiapuisto Nohevan Kuitulaboratorion laajennusinvestointihanke on vuonna 2005 valmistuneen Kuitu 1 rakennuksen laajennushanke, joka käsittää Pilot-hallin laajennuksen, painelaitetilat, laboratorio ja valvomotilat sekä asiantuntijatyöskentelytilat. Kohteen osoite on Vipusenkatu 10, 57200 Savonlinna. Hankkeen laajuus on noin 1450 kerros-m2. Hankkeen suunnittelu alkaa 1.1.2025 ja rakennushankkeen tulee olla valmis 31.8.2026 mennessä. Hankinnan tarkempi kuvaus käy ilmi tarjouspyyntöasiakirjoista.

Ilmoitusnumero 2024-150131
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut (71000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D1
Osoitetiedot Savonlinnan kaupunki
Olavinkatu 27 57130 Savonlinna FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Paloilmoitin- ja palovaroitinjärjestelmien huolto, puitejärjestely 2025–2026

Suomi | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Julkaistu 4 päivää sitten | 19.10.2024 Määräaika: 4 viikkoa kuluttua | 19.11.2024 07:00 Alkuperäinen ilmoitus

Paloilmoitin- ja palovaroitinjärjestelmien huolto, puitejärjestely 2025–2026 Tähän hankintaan liittyvä puitejärjestely koskee Helsingin kaupungin, Kaupunkiympäristön toimialan omistamien kiinteistöjen paloilmoitin- ja palovaroitinjärjestelmien lakisääteisiä huoltoja ja korjauksia, sekä määräaikaistarkastuksia ja olemassa olevan laitteiston päivityksiä tai osittaista uusintaa.

Työt kohdistuvat pääasiassa Helsingin kaupungin ylläpitämiin julkisiin rakennuksiin ja kiinteistöihin. Näissä
paloilmoitinlaitteistoja on n. 250 rakennuksessa ja palovaroitinjärjestelmiä n. 500 rakennuksessa.

Sopimuksen piiriin kuuluvista tehtävistä ja niiden sisällöstä on kerrottu tarkemmin tarjouspyynnön liitteenä olevassa Sopimusluonnoksessa.

Puitesopimus tullaan tekemään 4-6 tarjoajan kanssa, mikäli soveltuvia tarjoajia on näin monta.

Paloilmoitinjärjestelmien huoltojen osalta sopimuskausi alkaa aikaisintaan 1.1.2025. Palovaroitinjärjestelmien huoltojen osalta sopimuskausi alkaa aikaisintaan 1.2.2025. Sopimuskausi päättyy 31.12.2026.

Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta yhdellä (1) kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella. Tilaaja ilmoittaa tästä Palveluntuottajalle kirjallisesti ennen Sopimuksen päättymistä. Sopimuksen enimmäiskesto on kuitenkin yhteensä neljä (4) vuotta; 2+2.

Sopimustoimittajiksi valittujen tarjoajien merkkikohtainen etusijajärjestys muodostuu tarjouksen kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella tarjoajien tarjoamien paloilmoitin- ja palovaroitinjärjestelmämerkkien huolto- ja korjauspalvelujen mukaan.

Tarjoajien tulee kohdassa "Hankinnan kriteerit" ilmoittaa ne paloilmoitin- ja palovaroitinjärjestelmämerkit, joita tämä kykenee ja sitoutuu huoltamaan. Tarjoajan on ilmoitettava vähintään kaksi paloilmoitinjärjestelmämerkkiä ja vähintään kaksi palovaroitinjärjestelmämerkkiä.,

Ilmoitusnumero 2024-015617
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennuksen laitteiden korjaus ja huolto (50700000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58208 00099 HELSINGIN KAUPUNKI FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Päiväkoti Rusettipuisto, uudisrakennus, kokonaisurakka

Suomi | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Julkaistu 4 päivää sitten | 19.10.2024 Määräaika: 1 kuukausi kuluttua | 29.11.2024 11:00 Alkuperäinen ilmoitus

Päiväkoti Rusettipuisto, uudisrakennus, kokonaisurakka Hankinnan kohteena on Päiväkoti Rusettipuiston uudisrakentaminen kiinteähintaisena kokonaisurakkana, jossa rakennusteknisten töiden urakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana (YSE 1998).

Urakka on uudisrakennushanke, johon sisältyy kaksi päiväkotiyksikköä. Lisäksi rakennukseen toteutetaan leikkipuiston sisätilat. Suunnitelmien mukainen uudisrakennuksen laajuus on yli 3500 brm2. Urakkaan sisältyy myös piharakentamista. Urakan sisältö on tarkemmin määritelty tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa.

Urakan arvioitu kestoaika on alkaen tammikuussa 2025 ja valmistuen tilaajan hyväksymänä vastaanotettuna heinäkuun 2026 loppuun mennessä.

Kohde sijaitsee Helsingin Vartiokylän kaupunginosassa osoitteessa Olavinlinnantie 16 (Rusettipolku 4), 00920 Helsinki.

Kohteen hankesuunnitelma on hyväksytty kaupungin päätöksenteossa. Kohteelle on tehtynä rakennuslupahakemus ennen tarjouspyynnön julkaisemista.

Hanke toteutetaan samalle tontille kohteen rakennusaikana toiminnassa olevan Itäkeskuksen peruskoulun kanssa. Tämä tulee erityisesti huomioida turvallisessa työmaan rajauksessa, työvaihesuunnittelussa sekä liikennejärjestelyissä. Rakennuspaikasta kohtuvia kohteen haasteellisuutta lisääviä tekijöitä ovat myös paalutettava savimaa, tontin ahtaus ja taimenpuro Mustapuron välitön läheisyys. Myös katutilan rajallinen käytettävyys ja naapurikiinteistön sijainti tontin välittömässä läheisyydessä lisäävät kohteen rakentamisen haasteellisuutta.

Päiväkotirakennus tulee valmistuttuaan Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimipaikaksi noin kolmellesadalle lapselle, ja siihen liittyvä leikkipuisto noin viidellekymmenelle lapselle.

Helsingin kaupungin tavoitteena on "Päästötön työmaa green deal" -sopimuksen mukaisesti vähentää urakkatyömailla syntyviä päästöjä. Ympäristövaatimuksia on tarkemmin käsitelty tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa.,

Ilmoitusnumero 2024-015583
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58208 00099 HELSINGIN KAUPUNKI FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Konsulttipalvelu Mining Innovation Exchange through Arctic Regional Collaboration (MINEARC) -projektille

Suomi | Oulun yliopisto
Julkaistu 4 päivää sitten | 19.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Konsultin tehtävänä on järjestää yhteistyömahdollisuuksia kaivosalan toimijoiden ja projektin osoittamien kolmansien maiden edustajien kanssa. Tekeminen kattaa mm. tapaamisten ja kokousten järjestämisen kansainvälisessä kaivosalan tapahtumassa (esim. Mining Indaba), valituissa kohdemaissa sekä Suomessa ja Ruotsissa. Konsultti osallistuu myös kaivosvierailujen suunnitteluun ja toteuttamiseen Suomessa ja Ruotsissa.

Ilmoitusnumero 2024-150203
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Tutkimus- ja kehitystoiminnan konsulttipalvelut (73200000)
Ilmoitustyyppi Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Aluekoodi FI1D9
Osoitetiedot Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1 / PL 8000 90014 OULU FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Oulun kaupungin retkeilyrakenteiden kunnossapitotöiden ja rakennusurakoiden hankinta

Suomi | Oulun kaupunki
Julkaistu 4 päivää sitten | 19.10.2024 Määräaika: 3 viikkoa kuluttua | 14.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut pyytää tarjoustanne retkeily- ja taukorakenteiden kunnossapitoon liittyviin huoltotöihin ja uusien rakenteiden rakentamiseen tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinnassa käytetään työllistämisehtoa ja hankinta varataan toimijoille, esim. työkeskuksille ja yhdistyksille, jotka työllistävät pitkäaikaistyöttömiä ja/tai työttömiä nuoria. Edellytyksenä tarjouskilpailuun osallistumiselle on, että vähintään 30 prosenttia työkeskuksen, toimittajan tai työohjelman työntekijöistä on heikommassa asemassa olevia työntekijöitä. Ennen sopimuksen solmimista tarjoajan on esitettävä selvitys vaatimuksen toteutumisesta. Varsinaisen kahden (2) vuoden sopimuskauden jälkeen sopimusta on mahdollista jatkaa yhdellä (1) kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella. Edellytyksenä optiokauden käyttöönotolle on, että Tilaajan tälle hankinnalle asetettu tavoite saada hankittua mahdollisimman laadukkaita palveluita työllistäen heikommassa asemassa olevia työntekijöitä toteutuu. Optiokauden jälkeen sopimusta on mahdollista jatkaa toistaiseksi voimassa olevana. Edellytykset jatkamiselle ovat samat kuin optiokauden käyttöönotolle. Lisäksi tehdään kartoitus onko markkinoille tullut vastaavaa työkeskusta tai toimijaa, joka pystyy toteuttamaan haluttuja urakoita/palveluja työllistäen heikommassa asemassa olevia työntekijöitä. Puitesopimusta voidaan hyödyntää myös muissa Oulun kaupungin yksiköissä. Hankinta on jaettu kolmeen osioon: 1. Rakennusurakat, joista pyydetään erillinen tarjous. Rakennettavia kohteita ovat esimerkiksi laavu, lintulava, lintutorni, pitkospuureitin rakentaminen/uusiminen, näköalatorni/tasanne. 2. Kunnossapito- ja huoltotyöt, jotka tehdään tuntityönä. 3. Optio, lisätyöt: Pitkospuiden sahaaminen ja polttopuiden teko Sopimus tehdään tarjouspyynnön ehtojen mukaisesti voittajan kanssa. Rakennusurakoista pyydetään aina erillinen tarjous ja tarjouspyyntöön on eritelty toimeksiannon vaativuus ja sisältö. Rakennusurakan toteutushinta voidaan myös muodostaa neuvottelemalla, mikäli kohde on uniikki ja vaatii erityisjärjestelyjä, jolloin sitovan tarjouksen voi olla haasteellista. Oulun kaupunki huolehtii tarvittavien rakennepiirustuksien hankkimisesta ja mahdollisten rakennuslupien hakemisesta. Toimijalla on mahdollisuus olla ideoimassa toteuttavia kohteita. Urakat voidaan toteuttaa esimerkiksi kokonaishinnan tai kattohinnan perusteella. Pitkospuu- ja luontoreittien rakentaminen toteutetaan lähtökohtaisesti metrihinnoittelulla ja tarjous pyydetään kohteen vaativuuden mukaan tässä kilpailutuksessa saatuun pohjahintaan perustuen. Rakennusurakoista ei tehdä erillistä päätöstä. Töiden tilaamisen yhteydessä sovitaan kullekin työlle aikataulu yhdessä toimittajan kanssa. Mikäli aikataulusta myöhästytään toimittajasta johtuvasta syystä, tilaajalla on oikeus veloittaa sopimusluonnoksen mukaiset sanktiot. Kunnossapitotöissä ja urakoissa tulee pyrkiä huomioimaan (sen ollessa mahdollista) kiertotalouden mahdollisuudet materiaalivalinnoissa. Tilaajalla on oikeus hylätä kaikki tarjoukset. Rakennusurakoissa noudatetaan YSE 1998 -ehtoja ja kunnossapitoon liittyvissä palveluissa JYSE 2014 -ehtoja. Tarjoukset eivät saa sisältää omia ehtoja. Toimijalle ei synny yksinoikeutta urakoiden/palvelujen tuottamiseen, vaan tilaajalla on oikeus teetättää/kilpailuttaa töitä ja urakoita erikseen myös puitesopimuksen ulkopuolelta. Tilaajalla ei myöskään ole määräostovelvoitetta, vaan töitä ja urakoita tilataan tarpeen mukaan. Vuosittain urakoita ja palveluita hankintaan arviolta noin 50 000 - 100 000 eurolla urakoista ja korjaustarpeista riippuen. Suurin osa työstä on urakoita. Vuosittaista vaihtelua tulee olemaan. Retkeilyreittien ja -rakenteiden kunnossapito- ja huoltotyöt Retkeilyreittien ja -rakenteiden kunnossapito- ja huoltotyöt sijaitsevat pääasiassa suosituimmilla retkikohteilla, joita ovat mm. Hietasaari, Koiteli, Pilpasuo, Letonniemi, Kempeleenlahti, Akionsaari ja Varjakansaari sekä muissa yksittäisisissä sijainnissa, joissa on mm. nuotiopaikkoja/laavuja. Huolto- ja kunnossapitotöitä ovat mm. pitkospuiden ja nuotio- ja taukopaikkojen korjaus tai uusien rakentaminen, polkujen päällystäminen/kestävöittäminen soralla/puuhakkeella, lumityöt, polttopuiden toimitus, opasteiden teko ja asennus, siivous, tuhkien tyhjentäminen, ruohikon niitto, pajukon raivaus, puun kaataminen yms. Kaikki työt tehdään pääasiassa tuntitöinä, pois lukien lyhyet yhtäjaksoiset 20-50 metrin pituiset reittien kunnostukset, jotka tehdään metrihinnoittelulla. Jos kunnostettavaa tai uuden reitin rakentamista on yhtäjaksoisesti enemmän kuin 50 metriä, siitä pyydetään erillinen urakkatarjous. Kiertotalousmateriaalista valmistettaviin nuotiokehiin pyydetään kiinteä hinta liitteenä esitetyn mallin mukaan, joka sisältää nuotiopaikan asennuksen. Mikäli nuotiopaikkaa pitää muokata koon ja/tai materiaalin mukaan, niin uudesta hinnasta sovitaan pohjautuen tämän kilpailutuksen tarjouksessa annettuun hintaan. Kaikki pitkospuurakenteet rakennetaan kaupungilta saatavasta pitkospuulankuista ja parruista. Muita taukorakenteita kuten penkkejä, pöytäryhmiä ja laavuja pyritään rakentamaan niin paljon kuin mahdollista kaupungin toimittamasta puutavarasta. Puutavara haetaan Ruskon kipsitien varastolta tai muualta sovitusta paikasta. Erikseen hankittavat kalliimmat materiaalit kuten laudat veloitetaan kuitteja vastaan. Pientarvikkeet kuten ruuvit tulee sisältyä tuntihintaan. Moottori -ja raivaussahatöistä maksetaan sahan käyttökorvausta käyttötuntien mukaan Metsäalan työehtosopimuksen mukaisesti. Tällä hetkellä käyttötuntikorvaus on 6,82€/käyttötunti bioteräketjuöljyä käytettäessä. Tilaaja ei hyväksy mitään kilometri- ja matkakorvauksia tai laskutuslisiä. Rakennusurakat Retkeily- ja taukorakenteisiin liittyviä tyypillisiä rakennuskohteita ovat esimerkiksi: -Retkeilyreitin rakentaminen/kestävöittäminen sorastamalla tai puuhakkeella -Esteettömyysvaatimukset täyttävän pitkospuureitin rakentaminen tai vanhan uusiminen esteettömäksi (tarkemmat ohjeet liitteenä) -Normaalin pitkospuureitin rakentaminen tai vanhan uusiminen (tarkemmat ohjeet liitteenä) -Lintulava (malli liitteenä) -Laavu (malli liitteenä) -Nuotiokehä (malli liitteenä) Kaikki rakenteet ja rakennelmat pyritään rakentamaan niin paljon kuin mahdollista kaupungin toimittamasta puutavarasta. Kaikista urakoista pyydetään erikseen tarjous kohteen vaatimuksien ja ominaisuuksien mukaan. Tarjouksen tulee perustua tässä kilpailutuksessa annettuihin hintoihin pohjautuen. Tarvittaessa hinta voidaan myös muodostaa neuvottelemalla jos kohde on esimerkiksi maisemallisesti poikkeuksellinen ja/tai vaatii erikoisjärjestelyjä. Tällaisia kohteita voi olla esimerkiksi veistokselliset rakenteet, kiertotalousmateriaalista rakennetut rakennelmat tai haastaviin paikkoihin rakennettavat kohteet. Rakennusluvista, rakenne- ja arkkitehtisuunnitelmista sekä myös muista lausuntopyynnöistä vastaa Oulun kaupunki. Erilaisia rakentamiskohteita tulee vuosittain vaihteleva määrä Oulun kaupungin hallinnoimasta osallistuvan budjetoinnin äänestyksestä, jossa kaupunkilaiset voivat esittää erilaisia äänestysideoita. Näiden kohteiden kustannusten arviointiin ja toteutukseen pyrimme hyödyntämään valittua toimijaa niiltä osin kuin mahdollista. Aiempina vuosina erilaisia rakennuskohteita ovat olleet Oritkarin maisemaportaat ja Koitelin maisemasohva. Tyypillisiä rakennuskohteita ovat uudet retkeilyreitit, nuotiopaikat ja laavut. OPTIO, lisätyöt: Pitkospuiden sahaus ja polttopuiden teko Pitkospuiden sahaus kappalehinnalla kaupungin toimittamasta tukkipuusta. Käytettävän pitkospuulankun mitat ovat 4 m ja 4,2 metriä. Paksuus 75 mm. Minimileveys 150 mm. Molemmat sivut särmättynä, mikäli leveyttä riittää. Nuotiopaikkojen penkit, pohjaparrut ym. järemmän erikoistavaran sahaaminen omalla kappalehinnalla. Pitkospuut sahataan Oulun kaupungin Ruskon kipsitien varastolla tai toimittajan osoittamassa paikassa. Paikka ei saa olla kauempana kuin 20 km Oulun keskustasta. Paikassa pitää pystyä varastoimaan ja taapeloimaan sahatavaraa, sillä se on tarkoitus siirtää rakennettaville kohteille varastopaikalta. Sahattavaa on vuosittain keskimäärin 1000 juoksumetriä. Vuosittaista vaihtelua on paljon. Pitkospuiden sahauksesta ylijäänyttä pintalautaa voidaan hyödyntää rakentamiskohteissa, mutta pääasiallisesti sen toivotaan hyödynnettävän polttopuiksi kaupungin nuotiopaikoille. Niiden tekemisestä polttopuuksi ja säkittämisestä 1,5 irtokuution halkosäkkeihin pyydetään myös yksikköhinta. Halkosäkit tulee peitellä sateelta suojaan. Kustannustehokkain ja järkevin ratkaisu on, että sama toimija joka huoltaa ja rakentaa reitit, valmistaa myös (ja tarvittaessa varastoi) sahatavaran sekä kuljettaa ne kohteisiin. Toimija tietää rakentamiseen tarvittavat kappale- ja metrimäärät, joten puuta voidaan toimittaa sahattavaksi sopivia määriä. Sahaaminen ja polttopuiden teko tarjoavat lisähankintamahdollisuuden talviajalle, jolloin töitä on vähemmän.

Ilmoitusnumero 2024-150192
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000), Korjaus- ja huoltopalvelut (50000000), Maatalous-, metsätalous-, puutarha-, vesiviljely- ja mehiläistalousalan palvelut (77000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D9
Osoitetiedot Oulun kaupunki
Solistinkatu 2 90140 Oulu FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kiinteistöjen piha-alueiden konelumityöt 2024 – 2027 (2028)

Suomi | Porvoon kaupunki
Julkaistu 4 päivää sitten | 19.10.2024 Määräaika: 1 kuukausi kuluttua | 22.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohteena ovat koneelliset lumi- ja hiekoitustyöt, lumen kuormaus ja poisajo (kuorma-auto) sekä hiekoitushiekan poisto joko koneellisena harjauksena tai imulakaisuna, Porvoon kaupungin Toimitilapalveluiden hoidossa olevien koulujen, päiväkotien ja julkisten rakennusten pihoilta ja jalkakäytäviltä (kevyen liikenteen väylien aurauksesta huolehtii Porvoon kaupungin kuntatekniikka).

Sopimuskausi on 1.12.2024 - 31.7.2027. Lisäksi hankintaan sisältyy optiokausi ajalle 1.8.2027 - 31.7.2028.

Hankinta on jaettu viiteen (5) osa-alueeseen:
Osa-alue 1.
Tolkkisten monitoimitalo, Korpisuontie 5
Eklöfska skolan, Palomäentie 5
Gammelbacka skolan, Opintie 1
Haikkoontörmän pvk, Kevätkukantie 1
Hamarin koulu, Hamarintie 34
Hamarin VPK, Palokuja 1
Peipon koulu, Keskusaukio 2
Gammelbackan monitoimitalo, Keskusaukio 1
Pääskytien koulu, Pääskytie 1
Peippolan ent. taksikoppi, Emännäntie 2
Näsin terveysasema, Askolinintie 1
Strömborska skolan (Ströhö), Peippolantie 4
Albert Edelfeltin koulu, Näsin koulukatu 3
A E koulun viereinen parkkipaikka (Liikuntapaikka)
Päiväkoti Metsätähti, Kultalistankatu 12

Osa-alue 2.
Suistohalli, Meritullinkatu 5
Lyceiparkens skola (Lypa), Laivurinkatu 11
Walter Runebergin veistoskokoelma, Aleksanterinkatu 5
Borgå gymnasium, Lukiokatu 10
ent. Rauhankadun terveysasema, Rauhankatu 14
Lundintalo, Aleksanterinkatu 11
Linnajoen koulu, Edelfeltinbulevardi 2
Retkeilymaja, Linnankoskenkatu 1
Keskuskoulu, Aleksanterinkatu 25
Museovarasto, Raatihuoneenkatu 21
ent. Kissankulman pvk, Linnankoskenkatu 35
ent. Keskustan sos. ja terveysasema, Lundinkatu 13
Puistopäiväkoti, Kaivokatu 25
Kaupungintalo, Raatihuoneenkatu 9
Teletalo, Raatihuoneenkatu 5
ent. Strömborska skolan (Ströhö), Lundinkatu 1-3
Näsin kartano, Näsinmäentie 1
Kunnantalo, Rihkamatori
Kansalaisopisto, Mannerheiminkatu 15
Pääkirjasto, Papinkatu 20
ent. Vaahteramäen pvk, Kaivokatu 41
Satumäen pvk, Kaivokatu 42
Porvoontalo, Kaivokatu 40
Holmintalo, Välikatu 11
Huvikummun pvk, Vanha Kuninkaantie 27 (29)
Kevättuulen pvk, Sammontie 6
Mäntykummun pvk, Hansatie 11
Hornhattulan pvk, Mika Waltarinkatu 12 (pieni kone)

Osa-alue 3.
Kaarenkylän pvk, Kaarenkyläntie 344
Tuorilan koulu, Tuorilanmäki 13
Jokilaakson koulu (ent. Kerkkoon koulu), Savimäentie 6
ent. Suomenkylän pvk, Malmintie 2
Saxby skolan, Saksalantie 257
ent. Johannisbergin vanhainkoti, Johannisbergintie 31
Eestinmäen pvk, Hollituvantie 10

Osa-alue 4.
Kvarnbackens skolan (Kvaba), Myllymäenkatu 18
Huhtisen pvk, Tapani Löfvinginkatu 13
Huhtisen koulu
Tarmolan varikko, Kirjaltajantie 6
Ilolan koulu, Sannaistentie 36
Sannäs skola, Rautapolku 6
Epoon koulu, Epoontie 734
ent. epoon vanhainkoti (kulku hiekkasiilolle), Epoontie 526
Epoon pvk, Epoontie 510
Bjurbölen pvk, Kråköntie 24
Grännas skola, Grännäsintie 6
Kesämökit, Sondby

Osa-alue 5.
Tolkkisten lähiliikuntapaikan P-alue
Haikkoon pururadan P-alue
Kokoniemen alue
Urheiluhalli
Uimahalli

Tarjoaja voi jättää tarjouksen valintansa mukaan yhteen tai useampaan alueeseen. Tilaaja valitsee kullekin alueelle yhden (1) toimittajan.

Tarjoaja voi tulla valituksi enintään kahden (2) alueen toimittajaksi.

Tarjoaja voi myös ilmoittaa, mikäli haluaa, että hänet valitaan vain yhden (1) alueen toimittajaksi.

Ilmoituksen liitteenä on Kohteet-Excel, jossa kerrottu myös kohteiden luokat:
Luokka 1:Oltava koko ajan auratta/hiekoitettu
Luokka 2: Oltava klo 6:00 menneessä aurattu/hiekoitettu
Luokka 3: Voi tehdä klo 6:00 jälkeen

Liitteenä on myös kunkin kohteen aluekartta.

Tarjoajan tulee tutustua kohteisiin itsenäisesti. Kohteen konelumitöihin soveltuva konekoko on tarkistettava paikan päällä ennen tarjouksen jättämistä. Kohteissa on huomioitava ajoporttien ja – reittien leveys ja korkeus.

Kohteiden käsilumityöt hoitaa tilaaja., Osa-alue 1 Tolkkisten monitoimitalo, Korpisuontie 5
Eklöfska skolan, Palomäentie 5
Gammelbacka skolan, Opintie 1
Haikkoontörmän pvk, Kevätkukantie 1
Hamarin koulu, Hamarintie 34
Hamarin VPK, Palokuja 1
Peipon koulu, Keskusaukio 2
Gammelbackan monitoimitalo, Keskusaukio 1
Pääskytien koulu, Pääskytie 1
Peippolan ent. taksikoppi, Emännäntie 2
Näsin terveysasema, Askolinintie 1
Strömborska skolan (Ströhö), Peippolantie 4
Albert Edelfeltin koulu, Näsin koulukatu 3
A E koulun viereinen parkkipaikka (Liikuntapaikka)
Päiväkoti Metsätähti, Kultalistankatu 12, Osa-alue 2 Suistohalli, Meritullinkatu 5
Lyceiparkens skola (Lypa), Laivurinkatu 11
Walter Runebergin veistoskokoelma, Aleksanterinkatu 5
Borgå gymnasium, Lukiokatu 10
ent. Rauhankadun terveysasema, Rauhankatu 14
Lundintalo, Aleksanterinkatu 11
Linnajoen koulu, Edelfeltinbulevardi 2
Retkeilymaja, Linnankoskenkatu 1
Keskuskoulu, Aleksanterinkatu 25
Museovarasto, Raatihuoneenkatu 21
ent. Kissankulman pvk, Linnankoskenkatu 35
ent. Keskustan sos. ja terveysasema, Lundinkatu 13
Puistopäiväkoti, Kaivokatu 25
Kaupungintalo, Raatihuoneenkatu 9
Teletalo, Raatihuoneenkatu 5
ent. Strömborska skolan (Ströhö), Lundinkatu 1-3
Näsin kartano, Näsinmäentie 1
Kunnantalo, Rihkamatori
Kansalaisopisto, Mannerheiminkatu 15
Pääkirjasto, Papinkatu 20
ent. Vaahteramäen pvk, Kaivokatu 41
Satumäen pvk, Kaivokatu 42
Porvoontalo, Kaivokatu 40
Holmintalo, Välikatu 11
Huvikummun pvk, Vanha Kuninkaantie 27 (29)
Kevättuulen pvk, Sammontie 6
Mäntykummun pvk, Hansatie 11
Hornhattulan pvk, Mika Waltarinkatu 12 (pieni kone), Osa-alue 3 Kaarenkylän pvk, Kaarenkyläntie 344
Tuorilan koulu, Tuorilanmäki 13
Jokilaakson koulu (ent. Kerkkoon koulu), Savimäentie 6
ent. Suomenkylän pvk, Malmintie 2
Saxby skolan, Saksalantie 257
ent. Johannisbergin vanhainkoti, Johannisbergintie 31
Eestinmäen pvk, Hollituvantie 10, Osa-alue 4 Kvarnbackens skolan (Kvaba), Myllymäenkatu 18
Huhtisen pvk, Tapani Löfvinginkatu 13
Huhtisen koulu
Tarmolan varikko, Kirjaltajantie 6
Ilolan koulu, Sannaistentie 36
Sannäs skola, Rautapolku 6
Epoon koulu, Epoontie 734
ent. epoon vanhainkoti (kulku hiekkasiilolle), Epoontie 526
Epoon pvk, Epoontie 510
Bjurbölen pvk, Kråköntie 24
Grännas skola, Grännäsintie 6
Kesämökit, Sondby, Osa-alue 5 Tolkkisten lähiliikuntapaikan P-alue
Haikkoon pururadan P-alue
Kokoniemen alue
Urheiluhalli
Uimahalli,

Ilmoitusnumero 2024-015615
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta) (60000000), Viemäröinti-, jätehuolto- ja puhdistuspalvelut, ympäristöön liittyvät palvelut (90000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Porvoon kaupunki
Raatihuoneenkatu 9 06100 Porvoo FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kiviainekset vuosille 2025-2027 (2028)

Suomi | Rauman kaupunki / Aluepalvelut
Julkaistu 4 päivää sitten | 19.10.2024 Määräaika: 4 viikkoa kuluttua | 18.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kiviainekset vuosille 2025-2027 (2028) Rauman kaupungin hankintapalvelut pyytää tarjoustanne infrarakentamisessa ja kunnossapidossa käytettävästä kiviaineksesta toimitettuna Rauman kantakaupungin työmaille seuraavasti:

Murskeet normikäyrien mukaan
# 0-2/4 mm
# 0-8 mm
# 0-11 mm
# 0-16 mm
# 0-32 mm
# 0-64 mm
# 0-100 mm

Sepelit normikäyrien mukaan
# 3-6 mm

Salaojahiekka

Yksityiskohtaiset tilaukset tehdään tarpeen mukaan sopimuskauden aikana.
Suuremmista rakennuskohteista voidaan pyytää erillistarjoukset.,

Ilmoitusnumero 2024-015579
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Sora, hiekka, sepeli ja muut kiviainekset (14210000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI196
Osoitetiedot Rauman kaupunki / Aluepalvelut
Kanalinranta 3 26100 Rauma FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Tietopyyntö: Lähitoripalvelut

Suomi | Pirkanmaan hyvinvointialue
Julkaistu 4 päivää sitten | 19.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Tietopyynnön kohteena on Pirkanmaan hyvinvointialueen lähitoripalvelut. Tämä on hankintaa koskeva tietopyyntö, ei ennakkoilmoitus, ei hankintailmoitus eikä tarjouspyyntö. Tietopyynnön tavoite on kartoittaa tarjoajien kykyä vastata tietopyynnössä mainittuihin vaatimuksiin. Pirkanmaan hyvinvointialue valmistelee Lähitoripalveluiden hankintaa täydentämään hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa. Tavoitteena on tuottaa laadukasta ja ennaltaehkäisevää neuvontaa ja ohjausta hyvinvoinnin ja kotona asumisen tueksi. Lähitorin palvelut on kohdennettu ensisijaisesti ikääntyneille ja vammaisille henkilöille, joiden toimintakyky on laskenut, mutta jotka eivät vielä ole palvelujen piirissä. Alustavasti hankinta koskee viidestä seitsemään (5-7) eri lähitoria Pirkanmaalla. Hankinnalla täydennetään Tampereen Lähitoripalvelua sekä katetaan Oriveden, Ikaalisen, Pirkkalan ja Ruoveden alueet. Hankittavan palvelun on tarkoitus painottua asiakasneuvontaan sekä palveluohjaukseen. Alustavien suunnitelmien mukaan osassa lähitoreista palvelua tuotettaisiin Pirkanmaan hyvinvointialueen osoittamissa tiloissa ja osassa osittain palveluntuottajan tarjoamissa tiloissa. Lisäksi palvelua tuotettaisiin myös liikkuvana lähitoripalveluna. Tietopyyntö ja siihen saadut vastaukset eivät sido kumpaakaan osapuolta. Tietopyyntö ei velvoita hankintayksikköä toteuttamaan hankintaa eikä tietopyyntöön vastaaminen velvoita tekemään tarjousta. Hankintaa koskevat tiedot voivat muuttua lopulliseen tarjouspyyntöön. Vastaaminen tai vastaamatta jättäminen ei ole este tarjouskilpailuun osallistumiselle, eikä vaikuta tarjoajan asemaan siinä. Vastaukset käsitellään luottamuksellisina. Tietopyynnön kysymykset käsittelevät materiaaleja (liite 1. Palvelukuvausluonnos, liite 2. Toimintayksiköt), jotka löytyvät tämän tietopyynnön liitteinä. TIETOPYYNTÖÖN VASTAAMINEN Pyydämme vastaamaan tietopyynnön kysymyksiin erillisen forms-lomakkeen kautta osoitteessa: https://forms.office.com/e/zTcfJ4APVC Linkki toimii joko tietopyynnön lopusta löytyvästä suorasta linkistä tai kopioimalla yllä oleva teksti ja liittämällä se verkkoselaimen osoiteriville. Vastaukset forms-lomakkeen kysymyksiin tulee antaa 30.10.2024 klo 13.00 mennessä. Tietopyynnön kohteena on Pirkanmaan hyvinvointialueen lähitoripalvelut. Tämä on hankintaa koskeva tietopyyntö, ei ennakkoilmoitus, ei hankintailmoitus eikä tarjouspyyntö. Tietopyynnön tavoite on kartoittaa tarjoajien kykyä vastata tietopyynnössä mainittuihin vaatimuksiin. Pirkanmaan hyvinvointialue valmistelee Lähitoripalveluiden hankintaa täydentämään hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa. Tavoitteena on tuottaa laadukasta ja ennaltaehkäisevää neuvontaa ja ohjausta hyvinvoinnin ja kotona asumisen tueksi. Lähitorin palvelut on kohdennettu ensisijaisesti ikääntyneille ja vammaisille henkilöille, joiden toimintakyky on laskenut, mutta jotka eivät vielä ole palvelujen piirissä. Alustavasti hankinta koskee viidestä seitsemään (5-7) eri lähitoria Pirkanmaalla. Hankinnalla täydennetään Tampereen Lähitoripalvelua sekä katetaan Oriveden, Ikaalisen, Pirkkalan ja Ruoveden alueet. Hankittavan palvelun on tarkoitus painottua asiakasneuvontaan sekä palveluohjaukseen. Alustavien suunnitelmien mukaan osassa lähitoreista palvelua tuotettaisiin Pirkanmaan hyvinvointialueen osoittamissa tiloissa ja osassa osittain palveluntuottajan tarjoamissa tiloissa. Lisäksi palvelua tuotettaisiin myös liikkuvana lähitoripalveluna. Tietopyyntö ja siihen saadut vastaukset eivät sido kumpaakaan osapuolta. Tietopyyntö ei velvoita hankintayksikköä toteuttamaan hankintaa eikä tietopyyntöön vastaaminen velvoita tekemään tarjousta. Hankintaa koskevat tiedot voivat muuttua lopulliseen tarjouspyyntöön. Vastaaminen tai vastaamatta jättäminen ei ole este tarjouskilpailuun osallistumiselle, eikä vaikuta tarjoajan asemaan siinä. Vastaukset käsitellään luottamuksellisina. Tietopyynnön kysymykset käsittelevät materiaaleja (liite 1. Palvelukuvausluonnos, liite 2. Toimintayksiköt), jotka löytyvät tämän tietopyynnön liitteinä. TIETOPYYNTÖÖN VASTAAMINEN Pyydämme vastaamaan tietopyynnön kysymyksiin erillisen forms-lomakkeen kautta osoitteessa: https://forms.office.com/e/zTcfJ4APVC Linkki toimii joko tietopyynnön lopusta löytyvästä suorasta linkistä tai kopioimalla yllä oleva teksti ja liittämällä se verkkoselaimen osoiteriville. Vastaukset forms-lomakkeen kysymyksiin tulee antaa 30.10.2024 klo 13.00 mennessä.

Ilmoitusnumero 2024-150202
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ohjaus- ja neuvontapalvelut (85312300)
Ilmoitustyyppi Ennakkoilmoitus julkisesta hankinnasta
Aluekoodi FI197
Osoitetiedot Pirkanmaan hyvinvointialue
Biokatu 12 33520 Tampere FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Riskienhallintajärjestelmän hankinta

Suomi | Oulun kaupunki
Julkaistu 4 päivää sitten | 19.10.2024 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 7.11.2024 07:00 Alkuperäinen ilmoitus

Oulun kaupunki, Konsernihallinto (jäljempänä myös "tilaaja") pyytää tarjoustanne Riskienhallintajärjestelmästä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinnan kohteena on kokonaisvaltainen riskienhallinnan järjestelmä, joka hankitaan ns. avaimet käteen periaatteella. Kokonaisvaltaisen riskienhallintajärjestelmä sisältää seuraavat työkalut: A) Kokonaisvaltainen riskienhallinta B) Auditointien hallinta Tarjouskilpailun tavoitteena on löytää ammattimainen sopimuskumppani riskienhallintajärjestelmän toimittamiselle. Oulun kaupunki valitsee sopimuskumppaniksi yhden toimittajan. Palvelun toimittajaa etsitään toistaiseksi voimassa olevalle sopimuskaudelle. Tavoitteena on, että sopimus tulee voimaan Joulukuussa 2024. Tavoitteena on, että järjestelmän käyttöönottoprojekti käynnistyy Joulukuun 2024 loppuun mennessä, eli viimeistään 31.12.2024 ja järjestelmän kokonaisvaltainen käyttöönotto päästään aloittamaan välittömästi tämän jälkeen. Järjestelmä tulee olla käytössä viimeistään 1.2.2025 mennessä. Tarjoaja ja tilaaja sopivat tarkemmasta käyttöönotto- ja käyttökoulutusaikataulusta (käyttöönoton suunniteltu aloitusajankohta kunkin työkalun osalta) erikseen sopimusvaiheessa. Hankinnan tavoite ja tavoitetila Oulun kaupunki tarvitsee kokonaisvaltaisen riskienhallinnan järjestelmän, joka on sekä helppokäyttöinen, että vaatimustenmukainen. Järjestelmä sähköistää riskienhallinnan tiedonkeräämisen ja analysoinnin. Järjestelmään viety data on helposti löydettävissä ja jaettavissa ja sitä voidaan hyödyntää tehokkaasti organisaation eri tasoilla ja tahoilla. Riskienhallintaan liittyviä tehtäviä, kuten hallintatoimenpiteitä, voidaan vastuuttaa ja seurata työkalun avulla tehokkaasti. Järjestelmän avulla saadaan tietoa riskien vaikutuksista, todennäköisyyksistä, mahdollisista syistä ja seurauksista sekä riskienhallinnan toimenpiteistä, ja tätä tietoa voidaan hyödyntää päätöksenteon tukena. Kilpailutukseen kuuluvien työkalujen tulee olla käytettävissä yhden hankittavan järjestelmän kautta.

Ilmoitusnumero 2024-150191
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät (48000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D9
Osoitetiedot Oulun kaupunki
kirjaamo, PL 71 (Kansankatu 55A) 90015 Oulun kaupunki FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Leikkausmikroskooppi (3D eksoskooppi) Lapin keskussairaalan leikkaus- ja anestesiayksikköön

Suomi | Lapin hyvinvointialue
Julkaistu 5 päivää sitten | 18.10.2024 Määräaika: 4 viikkoa kuluttua | 20.11.2024 14:00 Alkuperäinen ilmoitus

Leikkausmikroskooppi (3D eksoskooppi) Lapin keskussairaalan leikkaus- ja anestesiayksikköön Lapin hyvinvointialue pyytää tarjouksia digitaalisen leikkausmikroskoopin (3D eksoskooppi) toimittamisesta Lapin keskussairaalan leikkaus- ja anestesiayksikköön.

Mikroskooppeja hankintaan yksi kappale. Hankintaan liittyvät tarkemmat laitekokoonpanot, ohjelmistot ja ominaisuusvaatimukset on esitetty tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Tilaaja hyväksyy tarjoukset sekä uusista, että uutta vastaavista käytetyistä laitteista.,

Ilmoitusnumero 2024-015538
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Leikkaussalilaitteet (33162100)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D7
Osoitetiedot Lapin hyvinvointialue
PL 8041 96101 Rovaniemi FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Latauskaappeja akuille

Suomi | Rajavartiolaitos
Julkaistu 5 päivää sitten | 18.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Latauskaappeja akuille Hankintakohde: Latauskaappeja akuille
Hankintamäärä: 10 kpl, optiona 10 kpl (2024-2025) + 10 kpl (2024-2026)
Koko (mm): Leveys 1200, Syvyys 600-650, Korkeus 1800-2000
Muut vaatimukset:
-Palonkesto 90 min standardin EN 14470-1 mukaisesti
-Latauspistorasiat 16A, kaikilla hyllyillä käytettävänä vähintään 6 kpl
-Kaappi kytkentävalmis verkkovirtaan
-Varastointitasoina ritilähyllyt 5 kpl
-Valuvan nesteen keräyslaatikko alla
-Kahdella avattavalla ovella, jotka ovat itselukittuvat
-Säädettävät jalat / sokkeli asennusvaiheessa epätasaisuuksien tasaamiseen
-Sisäänrakennettu palonhälytysjärjestelmä
-Automaattinen palon sammutusjärjestelmä
-Ilmanvaihtolaite lämmön tasaamiseen latauksen aikana
-Potentiaalivapaa hälytysliitäntä
-Sähköliitäntä 230V,

Ilmoitusnumero 2024-015502
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Akunlatauslaitteet (31158100), Sähkökaapit (31682100)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi
Osoitetiedot Rajavartiolaitos
PL 3 00131 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kumpulan piha-alueen ja esiintymislavan laajennuksen rakentaminen

Suomi | Pihtiputaan kunta
Julkaistu 5 päivää sitten | 18.10.2024 Määräaika: 3 viikkoa kuluttua | 11.11.2024 11:00 Alkuperäinen ilmoitus

JTF rahoitteisen VT4 matkailuympäristön kehittämishankkeen Kumpulanpiha-a lueen ja Kumpulan lavan laajennuksen rakentaminen. JTF rahoitteisen VT4 matkailuympäristön kehittämishankkeen Kumpulan piha-alueen ja Kumpulan lavan laajennuksen rakentaminen.

Ilmoitusnumero 2024-150185
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI19
Osoitetiedot Pihtiputaan kunta
PL 36 44801 PIHTIPUDAS FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Tietopyyntö: Mikalo Oy ja Moas Oy ennakoiva markkinakartoitus, kiinteistöjen ulkoalueiden hoito ja kunnossapito

Suomi | Mikalo Oy
Julkaistu 5 päivää sitten | 18.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Tämä ilmoitus ei ole hankintailmoitus. Tämä ilmoitus on kutsu ennakoivaan markkinakartoitukseen, joka järjestetään Mikalo Oy kokoushuoneessa (Maaherrankatu 44 50100 Mikkeli) 1.11.2024 kello 12:00 alkaen Mikalo Oy kartoittaa toimintamallia, jossa Mikalon ja Moasin kiinteistöjen ulkopuoliset hoito- ja kunnossapitotyöt mahdollisesti hankittaisiin ostopalveluna. Nykyisin ulkopuoliset työt on tehty oman henkilöstön voimin. Konelumityöt ovat suurimmalta osin hankittu ostopalveluna. Toivotaan avointa keskustelua mahdollisten yhteistyökumppaneiden kesken. Ennakoiva markkinakartoitus ei sido eikä velvoita kartoitukseen osallistuvia toimijoita eikä Mikalo Oy:tä ja Mikkelin opiskelija-asunnot Oy:tä sopimukseen taikka vastuuseen. Tämä ilmoitus ei ole hankintailmoitus. Tämä ilmoitus on kutsu ennakoivaan markkinakartoitukseen, joka järjestetään Mikalo Oy kokoushuoneessa (Maaherrankatu 44 50100 Mikkeli) 1.11.2024 kello 12:00 alkaen Mikalo Oy kartoittaa toimintamallia, jossa Mikalon ja Moasin kiinteistöjen ulkopuoliset hoito- ja kunnossapitotyöt mahdollisesti hankittaisiin ostopalveluna. Nykyisin ulkopuoliset työt on tehty oman henkilöstön voimin. Konelumityöt ovat suurimmalta osin hankittu ostopalveluna. Toivotaan avointa keskustelua mahdollisten yhteistyökumppaneiden kesken. Ennakoiva markkinakartoitus ei sido eikä velvoita kartoitukseen osallistuvia toimijoita eikä Mikalo Oy:tä ja Mikkelin opiskelija-asunnot Oy:tä sopimukseen taikka vastuuseen.

Ilmoitusnumero 2024-150169
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Sopimuksen perusteella tai palkkiota vastaan suoritettavat kiinteistönhoitopalvelut (70330000)
Ilmoitustyyppi Ennakkoilmoitus julkisesta hankinnasta
Aluekoodi FI1D1
Osoitetiedot Mikalo Oy
Maaherrankatu 44 50100 MIKKELI FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Hankintarengas syksy 2024: jalkineet ja renkaat

Suomi | Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy
Julkaistu 5 päivää sitten | 18.10.2024 Määräaika: 1 kuukausi kuluttua | 30.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinta koostuu kahdesta tuoteryhmästä - Liukkaan kelin jalkineet - Liukkaan kelin renkaat polkupyörään Hankintamallina on myyjäpooli, johon halukkaat ja tietyt vaatimukset täyttävät myyjät voivat ilmoittautua etukäteen tekemällä osallistumishakemuksen. Poolin ostopaikat julkaistaan tuotteiden loppukäyttäjille syksyn 2024 aikana ja kukin loppukäyttäjä voi ostaa yhden tuotteen valitsemastaan paikasta vuoden 2024 aikana. Tuotteiden maksimihinta on määrätty verottajan ohjeiden mukaiseksi, sillä kyseessä on lahja työntekijöille, se on enintään 100 eur (sis. alv). Tuotteen ostaja saa, mikäli teknisesti mahdollista, maksaa itse erotuksen kalliimpaan tuotteeseen. Enintään maksimihintaisia tuotteita tulee kuitenkin olla saatavilla. Jalkineet (nasta- tai kitkapohjaiset) Hankinta koostuu kahdesta tuoteryhmästä, joista tämä osa on: - Liukkaan kelin jalkineet Hankintamallina on hankintarengas, johon halukkaat ja tietyt vaatimukset täyttävät myyjät voivat ilmoittautua etukäteen tekemällä osallistumishakemuksen tähän hankintailmoitukseen. Hankintarenkaan ostopaikat julkaistaan tuotteiden loppukäyttäjille (Xamkin henkilöstöä) syksyn 2024 aikana ja kukin loppukäyttäjä voi ostaa yhden, tuoteryhmään kuuluvan, tuotteen valitsemastaan paikasta vuoden 2024 aikana. Myyjä tarkistaa tuotteen ostavan henkilön henkilöllisyyden ja vertaa sitä Xamkin toimittamaan henkilölistaan, ottaa tältä kuittauksen ja nimenselvennyksen myyntitilaukseen, kuittiin tai vastaavaan asiakirjaan ja laskuttaa Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:ltä (myöhemmin Xamk) tuotteista listan mukaisesti vuoden 2024 lopussa tai sopimuksen mukaan esim. kuukausittain. Tuotevalikoiman jalkineiden tulee olla nasta- tai kitkapohjaiset jalkineet. Maksimihinta tuotteille on 100 € sis. alv 25,5 % (per jalkinepari). Tuotteen ostaja saa maksaa erotuksen kalliimpaan tuotteeseen itse, mikäli tämä on teknisesti mahdollista. Tuotteiden ostomäärien ennakkoarvio on yhteensä 200-300 paria jalkineita koko Xamkin toiminta-alueella. Osallistua voi vain myyjä, jolla on nasta- tai kitkapohjaisia jalkineita saatavilla myymälöissä, joista ne voi ostaa sovitettuaan tai tuotteet voi hakea myymälästä myöhemmin, kuitenkin ennen joulua. Myös postitus kotiin on sallittua, postituskulujen tulee aina kuitenkin sisältyä kokonaishintaan 100€ sis. alv 25,5 % Ostopaikan valitsee siis tuotteen loppukäyttäjä sen mukaan, minkä myyjän valikoima sopii hänen tarpeeseensa parhaiten. Xamk ei sitoudu tiettyihin ostomääriin, sillä ostot jakautuvat usean myyjän kesken. Renkaaseen otetaan mukaan useita myyjiä kumpaankin tuotekategoriaan, yksi myyjä voi tarjota kumpaakin tuotekategoriaa. Tavoitteena on saada mukaan kattavasti Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n toimintapaikkakuntien (Kotka, Kouvola, Mikkeli, Savonlinna) myymäläverkosto, jotta jokaisella näillä paikkakunnalla olisi useita ostopaikkoja mukana poolissa. Mukaan voi hakea myös muilta paikkakunnilta, sillä loppukäyttäjiä on koko Suomessa. Tarkista myyjälle asetetut vaatimukset kohdassa Soveltuvuusvaatimukset. Pyörän nastarenkaat Hankinta koostuu kahdesta tuotekategoriasta, tämä osa on: - Liukkaan kelin renkaat polkupyörään Hankintamallina on hankintarengas, johon halukkaat ja tietyt vaatimukset täyttävät myyjät voivat ilmoittautua etukäteen tekemällä osallistumishakemuksen tähän hankintailmoitukseen. Hankintarenkaan ostopaikat julkaistaan tuotteiden loppukäyttäjille (Xamkin henkilöstöä) syksyn 2024 aikana ja kukin loppukäyttäjä voi ostaa yhden, tuoteryhmään kuuluvan, tuotteen valitsemastaan paikasta vuoden 2024 aikana. Myyjä tarkistaa tuotteen ostavan henkilön henkilöllisyyden ja vertaa sitä Xamkin toimittamaan henkilölistaan, ottaa tältä kuittauksen ja nimenselvennyksen myyntitilaukseen, kuittiin tai vastaavaan asiakirjaan ja laskuttaa Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:ltä (myöhemmin Xamk) tuotteista listan mukaisesti vuoden 2024 lopussa tai sopimuksen mukaan esim. kuukausittain. Tuotevalikoiman renkaiden tulee olla nasta- tai kitkarenkaat polkupyörään. Maksimihinta tuotteille on 100 € sis. alv 25,5 % (per jalkine- tai rengaspari). Tuotteen ostaja saa maksaa erotuksen kalliimpaan tuotteeseen itse, mikäli tämä on teknisesti mahdollista. Tuotteiden ostomäärien ennakkoarvio on 100-200 settiä renkaita koko Xamkin toiminta-alueella. Osallistua voi vain myyjä, jolla on pyöränrenkaita saatavilla joko myymälöistä tai niitä voi toimittaa postitse kotiin ostajille. Postituskulujen tulee aina kuitenkin sisältyä kokonaishintaan 100€ sis. alv 25,5 % Ostopaikan valitsee siis tuotteen loppukäyttäjä sen mukaan, minkä myyjän valikoima sopii hänen tarpeeseensa parhaiten. Xamk ei sitoudu tiettyihin ostomääriin, sillä ostot jakautuvat usean myyjän kesken. Pooliin otetaan mukaan useita myyjiä kumpaankin tuotekategoriaan, yksi myyjä voi tarjota kumpaakin tuotekategoriaa. Tavoitteena on saada mukaan kattavasti Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n toimintapaikkakuntien (Kotka, Kouvola, Mikkeli, Savonlinna) myymäläverkosto, jotta jokaisella näillä paikkakunnalla olisi useita ostopaikkoja mukana poolissa. Mukaan voi hakea myös muilta paikkakunnilta, sillä loppukäyttäjiä on koko Suomessa. Tarkista myyjälle asetetut vaatimukset kohdassa Soveltuvuusvaatimukset

Ilmoitusnumero 2024-150150
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Vaatteet, jalkineet, matkalaukkutuotteet ja tarvikkeet (18000000), Jalkineet (18800000), Polkupyöränrenkaat (34432100)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C4 FI1D1 FI1
Osoitetiedot Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy
Patteristonkatu 3 D 50100 Mikkeli FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Tuotekehityspartneri

Suomi | Suomen itsenäisyyden juhlarahasto
Julkaistu 5 päivää sitten | 18.10.2024 Määräaika: 4 viikkoa kuluttua | 18.11.2024 08:00 Alkuperäinen ilmoitus

Tuotekehityspartneri Hankinnan kohteena on Lifestyletest-sovelluksen seuraavan version (v 1.5) toteutus ja jatkokehitys.

Lifestyletest on verkkosovellus, joka auttaa ihmisiä ohjaamaan elämäänsä ja yhteiskuntaa kohti positiivista ja kestävää tulevaisuutta. Se kertoo ihmisille, kuinka heidän nykyinen elämäntapansa vaikuttaa ympäristöön ja inspiroi muutokseen ehdottamalla konkreettisia ja räätälöityjä toimia, jotka auttavat heitä vähentämään vaikutustaan ja tarjoavat heille myös muita, motivoivia hyötyjä. Kutsumme tätä sovellustuotteeksi (app).

Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.

Tilaaja valitsee yhden (1) Palveluntuottajan, jonka kanssa tehdään puitesopimus.

Sopimuskauden on tarkoitus alkaa joulukuussa 2024.,

Ilmoitusnumero 2024-015536
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki (72000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi
Osoitetiedot Suomen itsenäisyyden juhlarahasto
Itämerenkatu 11-13 /PL 160 00181 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Automaattinen nukleiinihapon osoitus-laitteisto

Suomi | Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Julkaistu 5 päivää sitten | 18.10.2024 Määräaika: 3 viikkoa kuluttua | 15.11.2024 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Automaattinen nukleiinihapon osoitus-laitteisto Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue pyytää tarjoustanne automaattisesta nukleiinihapon osoitus-laitteistosta oheisen hankintaohjelman ja sen liitteiden mukaisesti. Hankintaohjelma kaikkine liitteineen on kiinteä osa tarjouspyyntöä.,

Ilmoitusnumero 2024-015497
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Polymeraasiketjureaktiolaitteisto (PCR) (38950000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI194
Osoitetiedot Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Hanneksenrinne 7 60220 Seinäjoki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

VT4 JTF hanke pergoloiden, istuskelualueen ja portin rakentaminen

Suomi | Pihtiputaan kunta
Julkaistu 5 päivää sitten | 18.10.2024 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 7.11.2024 11:00 Alkuperäinen ilmoitus

Pyydämme kokonaistarjousta JTF rahoitteisen VT4 matkailuympäristönkehittämishankkeen Kaakkurin lavan pergoloiden, Niemenharjun istuskelualueen jaleikkialueen sekä Rantaraitin portin rakentamisesta sisältäen yksityiskohtaistensuunnitelmien tekemisen, rakentamisen ja paikoilleen asentamisen havainnekuvien,piirustusten ja työselosteen mukaisesti. Pyydämme kokonaistarjousta JTF rahoitteisen VT4 matkailuympäristönkehittämishankkeen Kaakkurin lavan pergoloiden, Niemenharjun istuskelualueen jaleikkialueen sekä Rantaraitin portin rakentamisesta sisältäen yksityiskohtaistensuunnitelmien tekemisen, rakentamisen ja paikoilleen asentamisen havainnekuvien,piirustusten ja työselosteen mukaisesti.

Ilmoitusnumero 2024-150184
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Sähkökoneet, -kojeet, -laitteet ja -kulutustarvikkeet; valaistus (31000000), Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI19
Osoitetiedot Pihtiputaan kunta
PL 36 44801 PIHTIPUDAS FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kansallisten hankintojen suorahankintailmoitus

Suomi | Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Julkaistu 5 päivää sitten | 18.10.2024 Alkuperäinen ilmoitus

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue aikoo suorahankkia laitekohtaiset laserkuitukärjet, Subcyclo Probet, Vitra 810 laserlaitteeseen, jota käytetään glaukooman hoidossa. Kohteen kulutustarvikkeet ovat laitekohtaisia ja ne hankintaan laitteen toimittajalta eikä vaihtoehtoisia toimittajia ole markkinoilla. Hankintasopimus solmitaan 1.11.2024 - 30.9.206 jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Toistaiseksi voimassa olevat sopimukset kilpailutetaan 4 -5 vuoden päästä niiden solmimisesta.

Ilmoitusnumero 2024-150168
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lääketieteelliset laitteet, farmaseuttiset valmisteet ja henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät tuotteet (33000000)
Ilmoitustyyppi Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Aluekoodi FI194
Osoitetiedot Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Hanneksenrinne 7 60220 Seinäjoki FI
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma