Maskun kunnan ateria- ja sisäisen postin kuljetukset

Suomi | Maskun kunta
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 1.4.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Maskun kunnan ateria- ja sisäisen postin kuljetukset Hankinnan kohteena on Maskun kunnan koulujen ja päiväkotien ateriakuljetusten sekä kunnan sisäisen postin kuljetuspalvelut ajalle 15.8.2026 - 14.8.2028 jonka lisäksi voidaan käyttää optiota vuosittain kahden vuoden ajaksi (1+1), tilaaja päättää optioiden käyttöönotosta.

Kuljetettava ruoka on pakattuna EPP-TERMO GN 1/1 ja EPP-TERMO GN ½ kuljetuslaatikoihin tai GN 1/1 ja 1/2 astioille sopiviin lämpö- ja kylmäkuljetusvaunuihin. Tilaajalla on halutessaan oikeus lisätä tai vähentää lämpö- ja kylmäkuljetusvaunujen määrää eri kohteissa
Kuljetusten mukana kuljetetaan lisäksi keittiöiden välillä myös muuta, mikä ei mahdu EPP-TERMO laatikoihin tai kuljetusvaunuihin.
Ruokalaatikot saattavat painaa 25 kg, kuljettajan tulee pystyä siirtelemään laatikoita siten että niiden sisältö ei läiky tai muutenkaan vahingoitu.
Lämpö- ja kylmäkuljetusvaunut tulee pystyä kuljettamaan siten, että niiden sisältö ei läiky tai muutenkaan vahingoitu.
Kuljettaja lastaa laatikot ja lämpökuljetusvaunut valmistuskeittiöllä autoon, hakien ne erikseen sovittavasta paikasta sisätiloista ja toimituspaikassa kantaa laatikot ja lämpö-kuljetusvaunut jakelukeittiöön erikseen sovittavaan paikkaan sisätiloihin.
Terveysviranomaisella tulee olla mahdollisuus tarkastaa auton soveltuvuus ateriakuljetuksiin.
Kuljetuspalvelun tulee toimia tilaajan ilmoittamassa aikataulussa koko sopimuskauden ajan. Kaikista reittiin tai aikatauluun muutoksista tilaaja ilmoittaa palveluntuottajalle mahdollisimman ajoissa, ennen reittimuutoksen alkamista.
Koulujen ja päiväkotien läheisyydessä ja pihamailla ajaessaan kuljettajien tulee noudattaa äärimmäistä varovaisuutta ja huomaavaisuutta, erityisesti lapsia kohtaan.

Kuljettajien tulee noudattaa ympäristöä säästävää ajotapaa, koulujen ja päiväkotien piha-alueilla on tyhjäkäynti kielletty. Masku on Hinku-kunta ja kuljetuksissa tulee suosia vähäpäästöistä kuljetuskalustoa. Tarjouksessa tulee ilmoittaa palvelussa käytettävä kuljetuskalusto.

Sisäisen postin kuljetus tapahtuu samanaikaisesti kuin ateriakuljetus. Sisäisen postin kirjeet haetaan ja jätetään sovituissa kohteissa, joissa on lähtevän- ja saapuvan postin postilaatikot tai lokerikot ateriakuljetuspaikkojen läheisyydessä.
Tarjoajalla on oikeus käyttää yhtä alihankkijaa. Palveluntuottaja vastaa alihankkijan työstä kuten omastaan. Alihankinnasta vastaavilta yrityksiltä vaaditaan samat tiedot ja tilaajavastuulain mukaiset todistukset kuin tarjoajalta.,

Ilmoitusnumero 2026-042329
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta) (60000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Maskun kunta
Keskuskaari 3 21250 Masku FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Pyöräkuormaajakaivurin ja traktorien (2 kpl) hankinta

Suomi | Vantaan kaupunki
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 7.4.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Pyöräkuormaajakaivurin hankinta katujen kunnossapidon käyttöön sekä kahden traktorin hankinta Liikuntapalveluiden käyttöön.

Mikäli sama Toimittaja tulee valituksi useammalle kuin yhdelle (1) osa-alueelle, yhdistetään kaikki ko. Toimittajan voittamat osa-alueet samalle sopimukselle., Pyöräkuormaajakaivuri Osa-alueen kohteena on pyöräkuormaajakaivuri Vantaan kaupungin
käyttöön. Sopimus sisältää myös pyöräkuormaajakaivurin huolto- ja varaosapalvelut sekä teknisen tuen.

Tarjotun pyöräkuormaajakaivurin on oltava uusi ja sen on vastattava
tarjouspyyntöasiakirjoissa esitettyjä teknisiä ja muita vaatimuksia.

Pyöräkuormaajakaivurin toimitusaika on mahdollisimman pian ja viimeistään
16.11.2026, Traktorit (2 kpl) Vantaan kaupunki pyytää tarjoustanne kahdesta traktorista kaupungin Varikolle
toimitettuna, tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Sopimus sisältää lisäksi traktorien huolto-, korjaus- ja varaosapalvelun
sekä teknisen tuen.

Tarjottujen traktoreiden on oltava uusia ja niiden on vastattava
tarjouspyyntöasiakirjoissa esitettyjä teknisiä ja muita vaatimuksia.

Traktorien toimitusaika on mahdollisimman pian ja viimeistään
16.11.2026,

Ilmoitusnumero 2026-042262
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Traktorit (16700000), Kaivinkoneet, kauhakuormaajat ja kaivoskoneet (43260000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Vantaan kaupunki
PL 1100 01030 Vantaan kaupunki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kirkkonummen seurakuntayhtymän Pappilan automaatiourakka

Suomi | Kirkkonummen seurakuntayhtymä
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 26.3.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kirkkonummen seurakuntayhtymän Pappilan automaatiourakka Hankinta sisältää Kirkkonummen seurakuntayhtymän Pappilan automaatiotyöt tämän tarjouspyynnön ja liiteasiakirjojen mukaisesti täysin valmiiksi tehtynä.,

Ilmoitusnumero 2026-042096
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000), Automaatiojärjestelmä (48921000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Kirkkonummen seurakuntayhtymä
PL 26 02401 KIRKKONUMMII FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Polttopuu-, jäte- ja ylläpitohuoltojen hankinta Saaristomeren kansallispuiston retkikohteille

Suomi | Metsähallitus
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 2.4.2026 13:00 Alkuperäinen ilmoitus

Polttopuu-, jäte- ja ylläpitohuoltojen hankinta Saaristomeren kansallispuiston retkikohteille Hankinta sisältää Metsähallituksen Luontopalvelujen hallinnoimien alueiden ja kohteiden polttopuu-, jäte- ja ylläpitohuoltojen hankintaa Saaristomeren kansallispuiston alueella.

Hankittavan palvelun sisältö on kuvattu palvelukuvauksessa, joka on tämän tarjouspyynnön liitteenä (Liite 2_Palvelukuvaus Saaristomeri).

Tarjoukset jätetään erillisellä hintalomakkeella (Liite 1.1_Hintalomake palautettava). Ohjeet hintalomakkeen täyttämiseen on tarjouspyynnön liitteenä 1 (Liite 1_Ohje hintalomakkeen täyttämiseen).

Tarjouskilpailun perusteella valitaan yksi (1) palveluntuottaja.,

Ilmoitusnumero 2026-042162
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Puhdistus- ja puhtaanapitopalvelut sekä vastaavat palvelut kaupunki- ja maaseutualueilla (90600000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Metsähallitus
Opastinsilta 12 C/PL 80 00521 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, Ylivieskan kampuksen Vierimaantie 7 kalusteet

Suomi | Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 13.3.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, Ylivieskan kampuksen Vierimaantie 7 kalusteet Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä kilpailuttaa Ylivieskan kampuksen Vierimaantie 7 kalusteet.
Hankinta on osa suurempaa pääasiallisesti opiskelijatyönä toteutettavaa investointia.

Kohteen hankittavat kalusteet ovat seuraavat:

• Sähkösäätöinen työpöytä koko 700x1400 93kpl
- kansi muodoltaan suora
- kansi valkoista laminaattia
- rungon ja T-jalkojen väri keskiharmaa
- pöydän korkeussäätö välillä 630-1280 mm
- pöytälevyn takanurkkiin suljettavat läpiviennit sähköjohdoille 2kpl (molempiin reunoihin)
- CE-merkitty
- EN 527-1 ja 2 -standardien mukaisuus (toimistopöydät)
- törmäyssuoja (anti-collision) Törmäyssuojan tulee pysäyttää liike sekä ylös- että alaspäin kohdatessaan esteen
- pöydän tulee pystyä kantamaan vähintään 100 kg tasaisesti jakautunutta kuormaa

• Sähkösäätöinen työpöytä koko 700x1200 6kpl
- kansi muodoltaan suora
- kansi valkoista laminaattia
- rungon ja T-jalkojen väri keskiharmaa
- pöydän korkeussäätö välillä 630-1280 mm
- pöytälevyn takanurkkiin suljettavat läpiviennit sähköjohdoille 2kpl (molempiin reunoihin)
- CE-merkitty
- EN 527-1 ja 2 -standardien mukaisuus (toimistopöydät)
- törmäyssuoja (anti-collision) Törmäyssuojan tulee pysäyttää liike sekä ylös- että alaspäin kohdatessaan esteen
- pöydän tulee pystyä kantamaan vähintään 100 kg tasaisesti jakautunutta kuormaa

• Työpöydän etulevy koko 500x1200 63kpl
- pinta valkoinen laminaatti
- Paksuus 16–20 mm
- Soveltuvuus ohessa tarjottaviin sähkösäätöisiin työpöytiin
- sisältää tarvittavat kiinnitystarvikkeet

• Työpöydän ympärille pöytäseinät koko 1400x650-700 20 kpl
- akustoiva
- materiaali ympäriverhoiltu julkisentilan vaatimukset täyttävä kangas tai huopa
- helat keskiharmaa tai valkoinen
- Soveltuvuus ohessa tarjottaviin sähkösäätöisiin työpöytiin
- sisältää tarvittavat kiinnitystarvikkeet

• Työpöydän ympärille pöytäseinät koko 700x650-700 40 kpl
- akustoiva
- materiaali ympäriverhoiltu julkisentilan vaatimukset täyttävä kangas tai huopa
- helat keskiharmaa tai valkoinen
- Soveltuvuus ohessa tarjottaviin sähkösäätöisiin työpöytiin
- sisältää tarvittavat kiinnitystarvikkeet

• Työtuolit 65 kpl
- Tuolin tulee olla tarkoitettu jatkuvaan ammatti- ja toimistokäyttöön julkisissa tai vastaavissa työympäristöissä.
- Selkänojan korkeuden tulee olla vähintään 470 mm.
- Istuinkorkeuden portaaton säätö
- Istuinsyvyyden säätö (erillinen selkänojasta)
- Istuimen kallistuksen säätö (erillinen selkänojasta)
- Selkänojan korkeussäätö (erillinen istuimesta)
- Selkänojan kallistuksen säätö (erillinen istuimesta)
- Verhoilun tulee olla tummanharmaa.
- Kulumiskestävyys (Martindale) Vähintään 100 000 hankauskierrosta (Testaus standardin EN ISO 12945-2 mukaisesti)
- Nyppyyntymiskestävyys (Billing) Vähintään arvosana 4 (Testaus standardin EN ISO 12945-2 mukaisesti)
- käsinojien korkeuden, kulman ja syvyyden sekä leveyden säädöt
- pehmeät kitkarullat
- metalli jalkaristikko kiillotettu alumiini

Kaikilla tuotteilla tulee olla vähintään 5 vuoden tuotevalmistajan myöntämä takuuaika.

Kaikki kalusteet tulee toimittaa kasattuina sekä käyttövalmiiksi ja paikalleen asennettuina (myös kuljetus ylä- ja alakertaan) ja kaikkien näiden kuuluu sisältyä annettuihin hintoihin.

Tuotteet toimitetaan osoitteeseen Vierimaantie 7, 84100 Ylivieska.
Työpöydät viimeistään viikolla 16.
Loput tuotteet viikolla 24.

Liitteeksi on ladattava tiedosto, josta voidaan todentaa tarjottujen tuotteiden tarjouspyynnön mukaisuus kaikkine tuotteilta pyydettyine ominaisuuksineen. Kyseiseen liitteeseen ei sallita liikesalaisuuksia!

Palkkiomuoto ja kulukorvaukset
Tarjouksessa hinnat on oltava yksikköhintoina sisältäen rahdit.
Hinnat tulee olla ilman arvonlisäveroa (alv 0%).

Vertailu tehdään kaikkien tuotteiden kokonaishinnalla.
Valintaperusteena tarjouspyynnön vaatimukset täyttävä ja kokonaishinnaltaan edullisin tarjous.

Kysymykset tulee esittää Tarjouspalvelun kautta, muutoin toimitettuihin kysymyksiin ei vastata.

Tarjoukset tulee jättää Tarjouspalvelun kautta, muutoin toimitetut tarjoukset hylätään.

Tarjoajan tulee täyttää tilaajavastuun mukaiset velvoitteet.

Hankinnassa sovelletaan JYSE 2025 tavarat, sopimusehtoja.

Laskutus
Toimittajalle syntyy laskutusoikeus ainoastaan siltä osin kuin tuotteet on tosiasiallisesti toimitettu tilaajalle ja tilaaja on tarkastuksessa todennut toimitettujen tuotteiden olevan tarjouspyynnön, tarjouksen ja sopimuksen mukaisia. Laskutus on sallittua vain toimitettujen ja hyväksyttyjen tuotteiden osalta. Mikäli toimitus tapahtuu osatoimituksina, laskutusoikeus syntyy kunkin osatoimituksen osalta vasta sen jälkeen, kun kyseinen osatoimitus on toimitettu ja sen tarjouspyynnön mukaisuus on varmistettu tilaajan toimesta. Mikäli toimituksessa tai sen osassa havaitaan puutteita, virheitä tai tarjouspyynnön vastaisuuksia, laskutusoikeutta ei synny tältä osin ennen kuin puutteet ja virheet on korjattu ja tilaaja on hyväksynyt korjatun toimituksen.,

Ilmoitusnumero 2026-042422
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Toimistokalusteet (39130000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D9
Osoitetiedot Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä
PL 72 (Maliskyläntie 2) 85501 Nivala FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Leikkipuisto Viirin turvatekonurmi

Suomi | Stara (Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos)
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 13.3.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Leikkipuisto Viirin turvatekonurmi TARJOUSPYYNTÖ

Stara, Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos, pyytää tarjoustanne Leikkipuisto Viirin turvatekonurmen rakentamisurakasta tämän tarjouspyynnön ja liitteenä olevien tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.

Hankintayksikkö on Stara. Hankinta tulee Staran kaupunki-infran rakentamisen osaston käyttöön. Työkohde sijaitsee Tilkanniitty nimisessä puistossa Haagan (29.) kaupunginosassa.

Hankinnan kohteena on tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisen turvatekonurmen rakentaminen työkohteeseen. Hankinta toteutetaan kiinteähintaisena kokonaishintaurakkana ja sitä toteuttamaan valitaan yksi urakoitsija.

Tämä hankintailmoitus on lähetetty julkaistavaksi 27.2.2026 Hilma -julkisten hankintojen ilmoituskanavassa ja Tarjouspalvelussa, jonka kautta tarjous tulee myös laatia ja toimittaa.

URAKKA-ALUE

Tämän hankinnan urakka-alue on rajattu ja urakkaan kuuluvat työt on esitetty tarjouspyynnön liitteenä olevissa urakka-asiakirjoissa ja suunnitelmapiirustuksissa. Urakan työalue ilmenee suunnitelmapiirustuksesta nro VIO 6376/207.

URAKKA-AIKA

Urakan toteutusajankohta on 1.6. - 31.7.2026.

TARJOUKSEN LAADINTA

Tarjoajan tulee sisällyttää tarjoamaansa kiinteään urakkasummaan sovitun työtuloksen aikaansaamiseksi kaikkien tarpeellisten materiaalien hankinnan, työstämisen ja asentamisen kaikki kustannukset, sekä asennustyöhön liittyvät työvoiman ja kaluston kaikki kustannukset.

Tilaaja tekee urakka-alueella tarvittavat kaivu- ja täyttötyöt sekä asennusalustan raakapohjan (-50 mm alle turvatekonurmen alapinnasta mitattuna).

Urakoitsijalle kuuluvat työt:

Suurten ja pienten lasten leikkipaikoille asennetaan turvatekonurmi, ns. nukkamatto, piirustusten VIO 6376/200 ja 207 mukaisesti. Turvatekonurmena käytetään ’Piresma Childsplay’ nukkamattoa tai vastaavaa, valmistajan ohjeiden mukaisesti, kokonaispaksuus 18 mm. Turvatekonurmen värit, ks. VIO 6376/207.

Nukkamaton asennuskerrokseksi urakoitsija levittää 50 mm raekooltaan 6–10 mm kivituhkaa, jotta alusta on vettä läpäisevä. Kaikkein jyrkimmissä kumpareen kohdissa kivituhka korvataan maakostealla betonilla, valmistajan ohjeen mukaan. Pohjatyöt tulee tehdä erityisen huolella, eikä alustaan saa muodostua kumpuja tai painumia tai maton alle jäädä ilmaa.

Nukkamaton alle asennetaan joustokerros kunkin leikki- tai kuntoiluvälineen putoamiskorkeuden mukaan. Joustokerros suositellaan tehtäväksi yhtenäisenä saman paksuisena koko leikkivälineen alueelle, jolloin paksuus määräytyy kyseisen alueen välineiden suurimman putoamiskorkeuden mukaan. Eri paksuiset joustokerrokset näkyvät usein valmiissa pinnassa epätasaisuuksina. Jos eripaksuisia joustokerroksia tehdään, tulee ne tehdä mahdollisimman isoina alueina.

Joustokerroksen paksuus vaihtelee eri valmistajien välillä, ja on aina tarkistettava tuotekohtaisesti. Synteettisen putoamisalustaratkaisun tyypistä/mallista riippumatta asennukseen valittavan putoamisalustan teoreettinen kriittinen putoamiskorkeus tulee olla vähintään 20 % enemmän, kuin kyseisen leikkivälineen vapaa putoamiskorkeus. Putoamisalustoille tehdään ennen kohteen käyttöönottoa tilaajahankintana HIC-testit, joiden tulokset tulee täyttää standardin EN 1177 vaatimukset, ja vaaditut raja-arvot.

Leikkivälineiden sijainnit ja niiden turva-alustojen laajuudet tulee tarkemitata ja todeta riittäviksi välineiden asennuksen jälkeen ennen lopullisten pintojen tekemistä.

Mattoa tulee varata min. 200 mm leveämmälle alueen joka suuntaan asennusta ja kiinnitystä varten. Tekonurmi liimataan reunoilla pinnan alle jäävään betonikiveen kuvien VIO 6376/207 ja 210 mukaisesti. Maton suunta ja saumojen kohdat suunnitellaan ennen asennuksen aloittamista. Matot tulee asentaa yhtenäisellä alueella aina samaan suuntaan ja mahdollisimman suurista paloista siten, että nukan suunta on yhtenäinen eikä synny ns.
tilkkutäkkiä. Saumojen paikat tulee asemoida siten, että sauma ei tule pahimman kulutuksen kohtaan. Rinteessä saumat asemoidaan pystysuuntaisesti kohtisuoraan rinnettä vasten. Asennuksen jälkeen turvatekonurmen päälle harjataan kuivattu ja seulottu kvartsihiekka 0,4–0,7 mm, 8–10 kg/m².

Turvatekonurmen valmis pinta on koko alueella samassa tasossa siitä huolimatta, onko nurmimaton alla joustokerrosta tai ei, turva-alueet (joustokerrokset) eivät saa näkyä valmiissa pinnassa. Asennuksen suorittajalla tulee olla kokemusta vastaavista asennuksista. Tasainen asennus tarkastetaan katselmuksessa.

Turva-alustan materiaalit eivät saa sisältää haitallisia aineita eivätkä PAH-yhdisteitä yli ohjearvojen.

Kaikista urakoitsijan hankkimista materiaaleista on saatava tilaajan hyväksyntä.

TARJOUSKILPAILU

Tarjoukset tulee jättää tarjouspyynnön mukaisesti määräaikaan mennessä.

Staran hankintayksikkö tarkastaa tarjoajien soveltuvuuden. Hankintakilpailun voittaa soveltuvista tarjoajista edullisimman tarjoushinnan antanut tarjoaja.

Sopimus urakan toteuttamisesta tehdään liitteenä 1 toimitetun urakkasopimusmallin mukaisesti.

TYÖN LASKUTUS

Urakkasumman laskutus tapahtuu työn osa-alueiden valmistumisen mukaan aikataulutetun maksuerätaulukon perusteella. Urakoitsija pyytää tilaajalta valmistuneen osa-alueen laskutuslupaa ennen laskun lähettämistä. Tilaajan edustajat varmistavat työsuorituksen laadun ennen maksuerän laskutuksen hyväksymistä.,

Ilmoitusnumero 2026-042364
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000), Urheilukenttien rakennelmien rakennustyöt (45212221)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Stara (Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos)
Ilmalantori 1 00099 Helsingin kaupunki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Ammattioppilaitoksen osittainen kokonaispurku, Suoratie 1 Kokemäki

Suomi | Satakunnan koulutuskuntayhtymä
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 30.3.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Ammattioppilaitoksen osittainen kokonaispurku, Suoratie 1 Kokemäki Satakunnan koulutuskuntayhtymä pyytää tarjouksia ammattikoulurakennuksen purku-urakasta kohteessa Suoratie 1, Kokemäki.

Vanha koulurakennus tullaan purkamaan osittain uuden oppilaitoksen tieltä pois. Purkurajapinnassa tehdään myös urakkaan kuuluvana uudisrakenteita suunnitelmien mukaisesti. Urakkaan kuuluvat kohteen urakka-asiakirjojen mukaisten töiden ja velvoitteiden suorittaminen täysin valmiiksi siten, että kohde voidaan töiden päätyttyä luovuttaa rakennuttajalle sopimuksen edellyttämässä kunnossa. Urakkaan kuuluvat myös kaikki ne YSE 1998:n mukaiset työt, jotka sovitun työn tuloksen aikaansaaminen edellyttää.

Viereiset rakennukset ovat koko purkuajan käytössä. Urakka-alueen välittömässä läheisyydessä olevat kiinteistöt, rakennukset ja niiden käyttäjät on otettava huomioon kaikessa työnsuunnittelussa. Suoritettavat työt eivät saa aiheuttaa vaaraa työmaan vaikutuspiirille.

Tarkemmat tiedot urakan urakkamuodosta, urakasta ja sen sisällöstä, työn toteutuksesta ja yhteistoiminnasta, laatu ja ympäristö asioista, asiakirjoista, urakka-ajasta, vastuuvelvoitteista, rakennuttajan maksuvelvollisuudesta, valvonnasta, työmaan hallinnosta ja toimituksista ja vastaanottomenettelystä on eritelty urakkaohjelmassa.

Urakka-asiakirjat löytyvät tarjouspyynnön linkistä.,

Ilmoitusnumero 2026-042328
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennusten purkutyöt ja maansiirtotyöt (45110000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI196
Osoitetiedot Satakunnan koulutuskuntayhtymä
Suoratie 1 32800 Kokemäki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Apotti-järjestelmäkehityspalvelut

Suomi | Oy Apotti Ab
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 7.4.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Apotti-järjestelmäkehityspalvelut Hankintayksikkö (Oy Apotti Ab) tarvitsee toimintansa tueksi järjestelmäkehitysosaamista Apotti-järjestelmään, joka perustuu yhdysvaltalaisen Epic Systems Corporationin Epic-järjestelmään. Hankintayksikön tavoitteena tässä hankinnassa on hankkia yksi palveluntuottaja, joka kykenee toimittamaan hankintayksikölle kokonaisvaltaisesti ja laadukkaasti sen tarvitsemat järjestelmäkehityspalvelut.

Katso tarkemmin hankinnan kohteesta ja palvelulle asetetuista vaatimuksista tarjouspyynnöstä ja tarjouspyynnön liitteistä.,

Ilmoitusnumero 2026-042261
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki (72000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi
Osoitetiedot Oy Apotti Ab
Valimotie 17-19 00380 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kirkkonummen seurakuntayhtymän Pappilan julkisivutyöt ja ikkunakunnostukset

Suomi | Kirkkonummen seurakuntayhtymä
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 26.3.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kirkkonummen seurakuntayhtymän Pappilan julkisivutyöt ja ikkunakunnostukset Hankinta sisältää Kirkkonummen seurakuntayhtymän Pappilan julkisivutyöt katoksineen sekä ikkunakunnostukset tämän tarjouspyynnön ja liiteasiakirjojen mukaisesti täysin valmiiksi tehtynä.,

Ilmoitusnumero 2026-042093
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Oven- ja ikkunanpuitteiden asennustyöt (45421110), Ikkunanpuitteiden asennustyöt (45421112), Julkisivutyöt (45443000), Ikkunanpuitteet (44221110), Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Kirkkonummen seurakuntayhtymä
PL 26 02401 KIRKKONUMMII FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Laboratoriotutkimus-, laboratoriokonsultaatio- ja näytteenottopalvelut

Suomi | Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö sr
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 31.3.2026 06:00 Alkuperäinen ilmoitus

Laboratoriotutkimus-, laboratoriokonsultaatio- ja näytteenottopalvelut Hankinnan kohteena on laboratoriotutkimus-, laboratoriokonsultaatio- ja näytteenottopalvelujen (”Palvelut”) tuottaminen YTHS:n palveluverkostolle. Hankintaan sisältyy tämän lisäksi optio seksitautien etätestauksen hankkimiseksi Toimittajalta.

Hankinnan tavoitteena on yksi valtakunnallinen Toimittaja, joka tuottaa kaikkien YTHS:n omien palvelupisteiden palveluverkoston laboratorio-, laboratoriokonsultaatio-, näytteenotto-, ja testauspalvelut tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. YTHS:n tavoitteena on pitkä sopimuskausi ja kumppanuus Toimittajan kanssa.

YTHS:n palveluverkostoon voi kohdistua muutoksia sopimuskauden aikana. YTHS voi lisätä tai vähentää palvelupisteitään sopimuskauden aikana.

Tämä hankintamenettely on uusi menettely tarkennetulla tarjouspyynnöllä liittyen aiemmin julkaistuun ja keskeytettyyn menettelyyn 583306 Laboratoriotutkimus-, laboratoriokonsultaatio- ja näytteenottopalvelut. Tässä menettelyssä on tarkennettu mm. aiemmin julkaistussa tarjouspyynnössä asetettua toimitusaikaviivettä, tutkimuspaketteihin liittyvää tarjoamista, täsmennetty/poistettu tutkimusnimikkeitä. Muilta osin ei ole tehty merkittäviä muutoksia. Tarjouspyynnön liitteenä on tarjoajille tiedoksi keskeytettyyn menettelyyn esitettyjä kysymyksiä, joilla täsmennetään myös tätä tarjouspyyntöä.,

Ilmoitusnumero 2026-042160
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lääketieteellisten laboratorioiden palvelut (85145000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö sr
Töölönkatu 37A 00260 HKI FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kulotustarvikkeet Metsätalous Oy 2026

Suomi | Metsähallitus Metsätalous Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 24.3.2026 14:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kulotustarvikkeet Metsätalous Oy 2026 Metsähallitus Metsätalous hankkii kulotuskalustoa metsänhoidollista kulotusta varteen koko maahan.
Sopimuksen kesto, v: 1,

Ilmoitusnumero 2026-042420
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Palontorjunta-, pelastus- ja turvavälineet (35110000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Metsähallitus Metsätalous Oy
PL 80 (Opastinsilta 12C) 00521 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Porin tekojäärata lauhdelämpöpumppu

Suomi | Porin kaupunki tekninen toimiala rakennuttamisyksikkö
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 20.3.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Porin tekojäärata lauhdelämpöpumppu Porin tekojääradan ja harjoitusjäähallin kokonaisenergiatehokkuutta parannetaan hankkimalla kylmälaitteistoon liitettävä uusi lauhdelämpöpumppu konttitoimituksena.

Lämpöpumpun hankinta toteutetaan kokonaistoimituksena niin, että lämpöpumppulaitteiston toimittaja liittää laitteiston vanhan kylmälaitoksen lauhdeliuosputkistoihin, automaatiojärjestelmään sekä hoitaa koneiston käyttöönoton.

Hanke toteutetaan liitteenä olevien suunnitelmien mukaan.

Tarjoajan osallistuminen ohjattuun näyttöön on ehtona tarjouksen jättämiselle.
Tarjoajan näyttöön osallistuminen todennetaan yrityksen voimassa olevalla
henkilökortilla (esim. valttikortti).

Kohdetta esittelee Lasse Väisänen 044-701 7066, lasse.vaisanen@pori.fi.
Kohdenäyttö järjestetään 4.3.2026 klo 13:00, Urheilutie 1, Pori. Kokoontuminen
Karhuhallin edessä.,

Ilmoitusnumero 2026-042363
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakentamiseen liittyvät rakenteet ja tarvikkeet ja muut tuotteet (sähkölaitteita lukuun ottamatta) (44000000), Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI196
Osoitetiedot Porin kaupunki tekninen toimiala rakennuttamisyksikkö
PL 121 28101 Pori FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Rakennusten kuntoarviot 1.4.2026 – 31.3.2028

Suomi | Turun kaupunki
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Alkuperäinen ilmoitus

Turun kaupungin hankintapalvelut pyytää tarjouksia rakennusten kuntoarvioista ajalle 1.4.2026 - 31.3.2028, minkä jälkeen sopimuksia voidaan jatkaa Tilaajan kirjallisella päätöksellä yhdellä (1) yhden vuoden (1) optiolla ajalle 1.4.2028 - 31.3.2029.

Hankinta on jaettu neljään (4) osa-alueeseen seuraavasti:
Osa-alue 1 Pienet rakennukset (kuten päiväkoti) max. 3 500 m3
Osa-alue 2 Keskisuuret rakennukset (kuten koulut ja isot päiväkodit) 3 501–7 500 m3
Osa-alue 3 Suuret rakennukset (kuten isot koulut, liikuntahallit) 7 501–12 000 m3
Osa-alue 4 Isot rakennukset (monitoimirakennukset, jalkapallohallit ja jäähallit ym) > 12 000 m3

Hankinnasta tehdään puitesopimukset kaikissa osa-alueissa yhden (1) Toimittajan kanssa, jolle valitaan yksi (1) varatoimittaja. Varatoimittajaa tullaan käyttämään lähtökohtaisesti sellaisissa tilanteissa, joissa ensisijainen Toimittaja ei pysty tuottamaan palvelua, esimerkiksi Toimittajan toimituskyvyn, resurssipulan tai vastaavien tilanteiden vuoksi tai Toimittajan toiminta on sopimuksen vastaista.

Mikäli ensisijaisen Toimittajan eikä varapalveluntuottan toimituskyvyt eivät riitä Tilaaja pidättää itsellään oikeuden käyttää tällöin sopimuksen ulkopuolisia Toimittajia., Osa-alue 1 Pienet rakennukset (kuten päiväkoti) max. 3 500 m3 Turun kaupungin eri palvelukokonaisuudet tilaavat rakennusten kuntoarvioita tarpeen mukaan sopimuskauden aikana.

Hankinnan tarkempi kuvaus on esitetty tarjouspyynnön kohdassa "Hankinnan kohteen kriteerit" ja liitteessä 2, palvelukuvaus, Osa-alue 2 Keskisuuret rakennukset (kuten koulut ja isot päiväkodit) 3 501–7 500 m3 Turun kaupungin eri palvelukokonaisuudet tilaavat rakennusten kuntoarvioita tarpeen mukaan sopimuskauden aikana.

Hankinnan tarkempi kuvaus on esitetty tarjouspyynnön kohdassa "Hankinnan kohteen kriteerit" ja liitteessä 2, palvelukuvaus, Osa-alue 3 Suuret rakennukset (kuten isot koulut, liikuntahallit) 7 501–12 000 m3 Turun kaupungin eri palvelukokonaisuudet tilaavat rakennusten kuntoarvioita tarpeen mukaan sopimuskauden aikana.

Hankinnan tarkempi kuvaus on esitetty tarjouspyynnön kohdassa "Hankinnan kohteen kriteerit" ja liitteessä 2, palvelukuvaus, Osa-alue 4 Isot rakennukset (monitoimirakennukset, jalkapallohallit ja jäähallit ym) > 12 000 m3 Turun kaupungin eri palvelukokonaisuudet tilaavat rakennusten kuntoarvioita tarpeen mukaan sopimuskauden aikana.

Hankinnan tarkempi kuvaus on esitetty tarjouspyynnön kohdassa "Hankinnan kohteen kriteerit" ja liitteessä 2, palvelukuvaus,

Ilmoitusnumero 2026-042325
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut (71000000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Turun kaupunki
PL 630 20101 Turku FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Monitoimikoneen hankinta katujen kunnossapitoon

Suomi | Vantaan kaupunki
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 7.4.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Monitoimikoneen hankinta katujen kunnossapitoon Vantaan kaupunki pyytää tarjousta monitoimityökoneesta katujen kunnossapidon käyttöön tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Monitoimityökoneen on oltava uusi.,

Ilmoitusnumero 2026-042259
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Teiden kunnossapitolaitteet (34921000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Vantaan kaupunki
PL 1100 01030 Vantaan kaupunki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kirkkonummen seurakuntayhtymän Pappilan savirappaus- ja maalausurakat

Suomi | Kirkkonummen seurakuntayhtymä
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 26.3.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kirkkonummen seurakuntayhtymän Pappilan savirappaus- ja maalausurakat Hankinta sisältää Kirkkonummen seurakuntayhtymän Pappilan sisäpuolen tasoite- ja maalaustyöt sekä savirappaus ja -maalaustyöt tämän tarjouspyynnön ja liiteasiakirjojen mukaisesti täysin valmiiksi tehtynä. Työssä noudatetaan Rakennusurakan Yleisiä Sopi-musehtoja YSE 1998.,

Ilmoitusnumero 2026-042079
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000), Maalaustyöt (45442100)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Kirkkonummen seurakuntayhtymä
PL 26 02401 KIRKKONUMMII FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Valmisruoka ja annosateriat

Suomi | Tuomi Logistiikka Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 2.4.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa Pirkanmaan Voimia Oy:n ja Vesilahden kunnan tarpeisiin valmisruoan ja annosaterioiden hankinnan.

Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin:
Osa-alue 1 Annosateriat (valitaan 1 toimittaja)
Osa-alue 2 Valmisruoka (valitaan kaksi (2) toimittajaa)
Osa-alue 3 Varautumisen tuotteet (valitaan 1 toimittaja)

Osa-alue 2 Valmisruoka sisältää myös niin sanottuja siirtymäajan tuotteita eli tuoterivejä, jotka siirtyvät Valmisruoka ja annosateriat -hankintasopimuksella tilattavaksi, kun tukkuelintarvikkeiden hankintasopimus päättyy arviolta 1.3.2027 alkaen.

Tähän hankintaan sisältyy myös sesonkituotteita (ks. tarkemmin sopimusluonnoksen kohta 7.2). Puitejärjestelyn sisäiset sesonkituotteiden kilpailutukset tehdään kaikkien niin osaan 1, 2 ja 3 valittujen toimittajien kesken.

Hankinnan tavoitteena on, että loppuasiakkaat saavat turvalliset, maukkaat, ravitsevat ja ikäryhmälleen mieleiset ruokatuotteet aterioillaan Tavarantilaajan toimipaikoissa., Valmisruoka Osa-alueeseen 2 Valmisruoka valitaan kaksi (2) kokonaistaloudellisesti edullisinta toimittajaa.

Tuoterivit jakautuvat kahden (2) edullisimman toimittajan kesken niin, että kokonaistaloudellisesti edullisin toimittaja saa noin 70 % osa-alueen kokonaisarvosta ja toiseksi kokonaistaloudellisesti edullisin toimittaja saa noin 30 % osa-alueen kokonaisarvosta.
Tuoterivien jakautumisessa käytettävä osa-alueen kokonaisarvo tarkoittaa tässä tapauksessa edullisimman toimittajan tarjoamiin tuoteriveihin perustuvaa vertailuhintojen yhteenlaskettua summaa.

Tarkemmat tiedot löytyvät tarjouspyynnön kohdasta Muut tiedot: Päätöksenteon perusteet., Annosateriat Osa-alueeseen 1 Annosateriat valitaan yksi (1) kokonaistaloudellisesti edullisin toimittaja.

Tämän osa-alueen tuotteita käytetään esimerkiksi hoivan toimipaikoissa annosaterioina ja kotipalvelussa pitkinä pyhinä, sekä sairaaloissa eri käyttötarkoituksissa (kuten päivystykseen). Näitä annosaterioita tilataan myös, jos kyseessä on pidempiaikainen pakkauskonerikko tai ennakolta tiedossa olevan pakkauskoneen huolto. Tuotteiden tulee sopia niin aikuisille kuin lapsille. Annosaterioita voidaan tilata myös muihin käyttötarkoituksiin. Tämä osa-alue sisältää myös varautumiseen liittyviin tarpeisiin tarkoitetut annosateriat, jotka ovat osa Tavarantilaajan valmiussuunnitelmaa., Varautumisen tuotteet Osa-alueeseen 3 Varautumisen tuotteet valitaan yksi (1) kokonaistaloudellisesti edullisin toimittaja.

Varautumisen tuotteita käytetään pääsääntöisesti toimipaikkakohtaisesti varastoitavana vararuokana säilytysmahdollisuudet huomioiden sisältäen mm. lämpötilavapaat tuotteet, jolloin tuotteet ovat toimipaikassa heti valmiita käytettäväksi.,

Ilmoitusnumero 2026-042153
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Valmisateriat (15894200), Valmisruoat (15894300)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI19B
Osoitetiedot Tuomi Logistiikka Oy
Särkijärvenkatu 1 33840 Tampere FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Ohjelmisto vedenalaiseen kommunikointilaitteeseen

Suomi | Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 27.3.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Ohjelmisto vedenalaiseen kommunikointilaitteeseen Hankinnan kohteena on ohjelmisto vedenalaiseen kommunikaatiolaitteeseen eurooppalaisessa yhteisrahoitetussa tutkimushankkeessa. Toimittaja osallistuu projektin alussa yhdessä VTT:n tutkimustiimin kanssa laitteen määrittämiseen (vaatimusmäärittely/spesifikaatio) ja ensimmäisen version (konsepti) kehitykseen. Konseptin onnistuessa konseptin kehitystä jatketaan projektin loppuun asti. Lopputuloksena laitteen tulee toimia avoimen rajapinnan kautta multimodaalisessa vedenalaisessa tietoverkossa.

Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.,

Ilmoitusnumero 2026-042419
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ohjelmointi ja siihen liittyvät neuvontapalvelut (72200000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D9
Osoitetiedot Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
PL 1000 02044 VTT FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Mustikkamaan liikuntapuiston perusparannus 2026, kokonaisurakka

Suomi | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 13.3.2026 11:00 Alkuperäinen ilmoitus

Mustikkamaan liikuntapuiston perusparannus 2026, kokonaisurakka Rakennustyö käsittää Mustikkamaan liikuntapuiston perusparannushankkeen rakentamisen tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti kaikkine töineen ja hankintoineen täysin valmiiksi.

Urakka käsittää Mustikkamaan liikuntapuiston rakentamisen työt urakka-asiakirjojen osoittamassa laajuudessa. Kyseessä on jo rakennetun ja käytössä olevan liikuntapuiston perusparannus. Työalueeseen kuuluu myös liittyvien katujen työt rakenteiden liittämisen edellyttämässä laajuudessa.

Urakassa uusitaan valaistusta, rakennetaan vesihuoltoa sekä toteutetaan uusi pelikenttä ja puiston viheralueita. Samalla raitteja uudistetaan sekä asennetaan uusia kalusteita. Edellä mainittujen lisäksi liikuntapuiston yhteydessä oleva parkkipaikka uusitaan

Rakennuttaja on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan Yleiset alueet -palvelu, joka toimii myös YSE 98 mukaisena tilaajana.

Urakkaan sisältyy seuraavat välitavoitteet:
Välitavoite 1: Jalkapallokentän tulee olla valmis pinnoitteen asentamista varten 7.8.2026 mennessä.

Urakka-asiakirjojen mukaisten töiden tulee olla valmiina ja vastaanotettuna sekä viranomaisten ja tarkastavien laitosten vaatimat tarkastukset hyväksytysti pidettynä 30.9.2026.

Urakkamuotona on kokonaisurakka, jossa työhön valittu urakoitsija toimii YSE:n ja lainsäädännön tarkoittamana pääurakoitsijan asemassa toimivana päätoteuttajana. Urakoitsija vastaa työmaan johtovelvollisuuksista ja työmaapalveluista, jotka koskevat myös urakkaohjelman kohdan 1.8 erillisurakoita ja kohdan 3.4 rakennuttajan erillishankintoja.

Urakassa vaaditaan liitteen ”Työllistämisehdon kilpailutusasiakirja 2025” mukaista työllistämisehdon noudattamista.

Työ tehdään kokonaishintaurakkana.

Työmaa toteutetaan kokonaisuudessaan vähäpäästöisenä työmaana, jonka vaatimukset löytyvät urakkarajaliitteestä.

Suunnitelmissa esitetyt määrät eivät ole tilaajaa sitovia.

Urakoitsijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antanut tarjoaja. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on rakennuttajan asettamien tarjoajan soveltuvuutta koskevien vaatimusten täyttävistä tarjouksista hinnaltaan halvin.

Tilaajaan sopimussuhteessa olevan urakoitsijan alihankkijalla/aliurakoitsijalla on oikeus antaa urakka edelleen alihankintana/aliurakkana. Hankinnan/urakan ketjuttaminen tätä pidemmälle ei ole mahdollista ilman erityisen perusteltua syytä ja siihen on saatava tilaajan/rakennuttajan kirjallinen suostumus.,

Ilmoitusnumero 2026-042362
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat (45200000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58208 00099 HELSINGIN KAUPUNKI FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Ämmässuon eteläisen hyötykäyttöalueen käsittelykenttä 2, rakennusurakka 27570 TP 10-26

Suomi | HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 30.3.2026 08:00 Alkuperäinen ilmoitus

Ämmässuon eteläisen hyötykäyttöalueen käsittelykenttä 2, rakennusurakka 27570 TP 10-26 Urakassa rakennetaan Ämmässuon Ekoteollisuuskeskukseen noin 2,3 ha kokoisen kenttäalueen maanrakennustyöt jätevoimalan seulotusta ja ympäristökelpoisesta kuonasta (tilaajan materiaali) käsittäen mm. vesihuollon järjestelmiä, kaapeli- kaivoja ja vetoputkia, erotinjärjestelmä sekä sähkötöitä tarjouspyyntöaineiston mukaisesti. Päällysrakenteet toteutetaan vuonna 2027 erillisessä urakassa. Urakoitsija toimii työmaan pääurakoitsijana, jolle sisältyy työmaan johtovelvollisuuksista ja työmaapalveluista vastaaminen. Urakoitsija toimii rakennustyön turvallisuudesta vastaavana päätoteuttajana.,

Ilmoitusnumero 2026-042320
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
PL 300 00066 HSY FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Tarjouspyyntö Pietarsaarenseudun seurakuntayhtymän sähkönhankinta vuosille 2026–2028

Suomi | Pietarsaarenseudun seurakuntayhtymä
Julkaistu 1 kuukausi sitten | 28.2.2026 Määräaika: Umpeutunut | 25.3.2026 14:00 Alkuperäinen ilmoitus

Tarjouspyyntö Pietarsaarenseudun seurakuntayhtymän sähkönhankinta vuosille 2026–2028 Pietarsaarenseudun seurakuntayhtymän sähköenergian hankinta kahden (2) vuoden määräaikaisena sopimuksena ajalle arviolta 01.05.2026 – 30.04.2028. Sopimuksessa solmitaan sähkönmyyntisopimus sähkön toimittamisesta Pietarsaarenseudun sähkönkäyttöpaikkoihin tarjouspyynnön liitteen ”Hinnastoliite ja tarkennukset” mukaisesti. Sähkönmyyntisopimuksessa sovitaan sähkönhankintahinta (snt/kWh) sekä muista sopimusehdoista. Tarkemmat tiedot ovat kuvattuna liitteessä ”Hinnastoliite ja tarkennukset”.,

Ilmoitusnumero 2026-042256
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Sähkönjakelu (65310000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI19A
Osoitetiedot Pietarsaarenseudun seurakuntayhtymä
Ebba Brahe esplanaden 2 68600 Jakobstad FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma