Työelämälähtöiset valmennus- ja tukipalvelut sopimustoimittajarekisteri, TyöLakeuden työllisyysalue (25149)

Suomi | Seinäjoen kaupunki
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Alkuperäinen ilmoitus

Seinäjoen kaupunki, jäljempänä hankintayksikkö perustaa tällä hankinnalla sopimustoimittajarekisterin yksilöllisten, ohjaavien työllisyyspalvelujen hankkimiseksi TyöLakeuden työllisyysalueen asiakkaille.

Hankittavat palvelut voivat olla:
- yhdelle asiakkaalle annettavia ohjauspalveluita, asiakkaan ja hänen omavalmentajansa tunnistamaan palvelutarpeeseen. Tavoitteena on samalla tukea asiakkaan toimijuutta ja osallisuutta, jolloin hänellä on valinnan mahdollisuus itselleen sopivan palvelun ja palveluntuottajan valinnassa.
- määritellylle kohderyhmälle tuotettavia ryhmäpalveluita

Yhteistä järjestettäville palveluille on, että niissä haetaan vaikuttavia ratkaisuja, joilla asiakas etenee kohti työllistymistä tai sitä edistävää koulutusta. Palveluilla etsitään ratkaisuja omavalmentajan ja asiakkaan tunnistamiin tarpeisiin, joihin omavalmentaja ei arkityössään kykene vastaamaan. Palvelut ovat pääsääntöisesti työvoimaviranomaisen antamaa palvelua syvempiä palveluntuottajan erityistä asiantuntemusta vaativia, joissa voidaan mm. ratkaista työnhaun solmukohtia.

Hankinnan kohteina olevat palvelut sekä asiakkaiden ohjaus palveluihin on kuvattu ilmoituksen liitteenä olevassa palvelukuvauksessa (liite1).

Hankintayksikkö valitsee dynaamiseen toimittajarekisteriin osallistumishakemusten perusteella kaikki ehdokkaat, jotka täyttävät osallistumispyynnöllä ja sen liitteillä asetetut vaatimukset.

Osallistumismenettely sekä palveluntuottajien valinta on kuvattu kohdassa IV: menettely, sekä tämän hankintailmoituksen liitteenä olevassa palvelukuvauksessa (liite 1) ja hankintamenettelyn kuvauksessa (liite 2).

Hankinnan kohteena olevat palvelut on jaettu neljään (4) kategoriaan eli osa-alueeseen. Tarjoaja voi osallistumispyynnössään ilmoittautua yhteen tai useampaan osa-alueeseen. Osallistumispyynnön liitteenä palveluntuottaja antaa kuvauksen tarjoamistaan palveluista sekä millaisia työllistymistä edistäviä ratkaisuja niillä saavutetaan.

Hankintayksikkö on varannut hankittaviin palveluihin n. 100 000 €/vuosi (alv 0%). Määrä on arvio ja se voi vaihdella toimittajarekisterin voimassaolon ajan. Tämän hankintajärjestelmän voimassaolon aikana voidaan hankintoja tehdä enintään 400 000 euron arvosta (alv 0%)., A Tuki osaamisen kehittämiseen työelämälähtöisesti ohjaten Palvelun sisältö ja tavoitteet on kuvattu liitteenä olevassa palvelukuvauksessa (liite 1). Palveluntuottaja antaa
osallistumishakemuksen liitteenä kuvauksen, jossa se osoittaa osaamistaan tuottaa kohderyhmän asiakkaille ratkaisuja.

Osa tämän osa-alueen palveluista on suunniteltu yksilölliseksi työhönvalmennukseksi, jolloin työvoimaviranomainen ohjaa yhden asiakkaan kerrallaan palveluun. Tarkoituksena on, että palveluntuottajan valinta tapahtuu työllistymissuunnitelmassa vahvistetun palvelutarpeen perusteella, jolloin palveluntuottajan valinnan tekee asiakas.

Hankittavat palvelut voivat olla joko työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain (380/2023) mukaisia valmennuspalveluita, tai työllisyysalueen itsensä suunnittelemia lakisääteisiä palveluja täydentäviä, innovatiivisia palveluja.

Osa-alueen mukaisia palveluja voidaan hankkia myös ryhmäpalveluna.
Hankintayksikkö valitsee osa-aluekohtaiseen toimittajarekisteriin kaikki tarjoajat, jotka täyttävät tämän osallistumispyynnön ja sen liitteiden mukaiset vaatimukset. Toimittajarekisteriin hyväksymisen ehdot ilmenevät liitteestä 1. palvelukuvaus ja liitteestä 2. hankintamenettelyn kuvaus.

Tilaaja ei sitoudu tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana, B Työelämälähtöinen työllistymisen tuki Palvelun sisältö ja tavoitteet on kuvattu liitteenä olevassa palvelukuvauksessa (liite 1). Palveluntuottaja antaa
osallistumishakemuksen liitteenä kuvauksen, jossa se osoittaa osaamistaan tuottaa kohderyhmän asiakkaille ratkaisuja.

Osa tämän osa-alueen palveluista on suunniteltu yksilölliseksi työhönvalmennukseksi, jolloin työvoimaviranomainen ohjaa yhden asiakkaan kerrallaan palveluun. Tarkoituksena on, että palveluntuottajan valinta tapahtuu työllistymissuunnitelmassa vahvistetun palvelutarpeen perusteella, jolloin palveluntuottajan valinnan tekee asiakas.

Hankittavat palvelut voivat olla joko työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain (380/2023) mukaisia valmennuspalveluita, tai työllisyysalueen itsensä suunnittelemia lakisääteisiä palveluja täydentäviä, innovatiivisia palveluja.

Osa-alueen mukaisia palveluja voidaan hankkia myös ryhmäpalveluna.

Hankintayksikkö valitsee osa-aluekohtaiseen toimittajarekisteriin kaikki tarjoajat, jotka täyttävät tämän osallistumispyynnön ja sen liitteiden mukaiset vaatimukset. Toimittajarekisteriin hyväksymisen ehdot ilmenevät liitteestä 1. palvelukuvaus ja liitteestä 2. hankintamenettelyn kuvaus.

Tilaaja ei sitoudu tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana, C Tuki työelämään kiinnittymiseen (alle 30-vuotiaat) Tämän osa-alueen palvelut ovat erityisesti suunnattu alle 30-vuotiaille.

Palvelun sisältö ja tavoitteet on kuvattu liitteenä olevassa palvelukuvauksessa (liite 1). Palveluntuottaja antaa
osallistumishakemuksen liitteenä kuvauksen, jossa se osoittaa osaamistaan tuottaa kohderyhmän asiakkaille ratkaisuja.

Osa tämän osa-alueen palveluista on suunniteltu yksilölliseksi työhönvalmennukseksi, jolloin työvoimaviranomainen ohjaa yhden asiakkaan kerrallaan palveluun. Tarkoituksena on, että palveluntuottajan valinta tapahtuu työllistymissuunnitelmassa vahvistetun palvelutarpeen perusteella, jolloin palveluntuottajan valinnan tekee asiakas.

Hankittavat palvelut voivat olla joko työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain (380/2023) mukaisia valmennuspalveluita, tai työllisyysalueen itsensä suunnittelemia lakisääteisiä palveluja täydentäviä, innovatiivisia palveluja.

Hankittavat palvelut voivat olla joko työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain (380/2023) mukaisia valmennuspalveluita, tai työllisyysalueen itsensä suunnittelemia lakisääteisiä palveluja täydentäviä, innovatiivisia palveluja.

Osa-alueen mukaisia palveluja voidaan hankkia myös ryhmäpalveluna.

Hankintayksikkö valitsee osa-aluekohtaiseen toimittajarekisteriin kaikki tarjoajat, jotka täyttävät tämän osallistumispyynnön ja sen liitteiden mukaiset vaatimukset. Toimittajarekisteriin hyväksymisen ehdot ilmenevät liitteestä 1. palvelukuvaus ja liitteestä 2. hankintamenettelyn kuvaus.

Tilaaja ei sitoudu tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana, D Tuki työelämään kiinnittymiseen täsmätyökykyisille Palvelun sisältö ja tavoitteet on kuvattu liitteenä olevassa palvelukuvauksessa (liite 1). Palveluntuottaja antaa
osallistumishakemuksen liitteenä kuvauksen, jossa se osoittaa osaamistaan tuottaa kohderyhmän asiakkaille ratkaisuja.

Osa tämän osa-alueen palveluista on suunniteltu yksilölliseksi työhönvalmennukseksi, jolloin työvoimaviranomainen ohjaa yhden asiakkaan kerrallaan palveluun. Tarkoituksena on, että palveluntuottajan valinta tapahtuu työllistymissuunnitelmassa vahvistetun palvelutarpeen perusteella, jolloin palveluntuottajan valinnan tekee asiakas.

Hankittavat palvelut voivat olla joko työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain (380/2023) mukaisia valmennuspalveluita, tai työllisyysalueen itsensä suunnittelemia lakisääteisiä palveluja täydentäviä, innovatiivisia palveluja.

Osa-alueen mukaisia palveluja voidaan hankkia myös ryhmäpalveluna.

Hankintayksikkö valitsee osa-aluekohtaiseen toimittajarekisteriin kaikki tarjoajat, jotka täyttävät tämän osallistumispyynnön ja sen liitteiden mukaiset vaatimukset. Toimittajarekisteriin hyväksymisen ehdot ilmenevät liitteestä 1. palvelukuvaus ja liitteestä 2. hankintamenettelyn kuvaus.

Tilaaja ei sitoudu tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana,

Ilmoitusnumero 2026-044264
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Työnhakupalvelut (79611000), Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut (80400000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Seinäjoen kaupunki
PL 215 60101 Seinäjoki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Eiffelin sillan korjaus 2026

Suomi | Forssan kaupunki
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: 2 päivää kuluttua | 8.4.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Eiffelin sillan korjaus 2026 Forssan kaupunki / Infrapalvelut pyytää tarjoustanne Eiffelin sillan korjausurakasta tämän tarjouspyynnön ja jäljempänä mainittujen tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.,

Ilmoitusnumero 2026-044203
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat (45200000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Forssan kaupunki
Turuntie 18 30100 Forssa FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Potilasvalvontamonitorien hankinta

Suomi | Lapin hyvinvointialue
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Alkuperäinen ilmoitus

Potilasvalvontamonitorien hankinta Hankinnan kohteena ovat Länsi-Pohjan keskussairaalan akuuttiklinikan potilasvalvontamonitorit, niihin kuuluvat käyttötarvikkeet sekä potilasvalvontajärjestelmiin liittyvät palvelut. Hankintaan sisältyy lisäksi optio muiden tarjouspyynnössä erikseen määriteltyjen tuotteiden hankkimiseen. Tilaaja päättää option käyttämisestä, ja päätös perustuu Laphan palvelurakenteen palvelutasomäärittelyyn. Hankinnan yksityiskohtainen sisältö on kuvattu tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Sopimus on kulutustarvikkeiden ja muiden laitteisiin sidonnaisten tuotteiden osalta voimassa seitsemän (7) vuotta.,

Ilmoitusnumero 2026-044140
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lääketieteelliset laitteet (33100000), Potilasvalvontajärjestelmä (33195000), Monitorit (33195100), Terveydenhuollon tietojärjestelmät (48814000), Lääketieteellisten ja kirurgisten laitteiden asentaminen (51400000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI1D7
Osoitetiedot Lapin hyvinvointialue
PL 8041 96101 Rovaniemi FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Turvallisuus- ja valvontapalvelut vuosisopimuksena Vihdin kunnan omistamille, hallinnassa ja vastuulla oleville kiinteistöille ja toimitiloille ja 1.5.2026-30.4.2028 + optio 2 vuotta

Suomi | Vihdin kunta
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Alkuperäinen ilmoitus

Turvallisuus- ja valvontapalvelut vuosisopimuksena Vihdin kunnan omistamille, hallinnassa ja vastuulla oleville kiinteistöille ja toimitiloille ja 1.5.2026-30.4.2028 + optio 2 vuotta Vihdin kunta, Tilapalvelu pyytää tarjousta alla määritellyistä turvallisuus- ja valvontapalveluista ajalle 01.05.2026 – 30.04.2028 + mahdolliset optiovuodet. Palveluista annetaan arvonlisäverottomat hinnat vaaditulla tavalla tarjouslomakkeelle sisältäen kaikki kustannukset. Kts. Palvelukuvauksen kohta: Käsitteet/ Hinta.

Hankinnan kohteena on Vihdin kunnan omistamat sekä hallinnassa ja vastuulla olevat kiinteistöt sekä toimitilat (kohteet). Kohteet listattuna erillisellä liitteellä, jossa myös kohteiden hälytyslajit sekä kuuluuko kohde piirivartioinnin piiriin (Liite 1).

Palveluntuottajan valintaperusteena on hinnaltaan edullisuusjärjestykseen asetettu hyväksytty kokonaishinta, joka koostuu piirivartioinnin vakiokohteiden (Liite 1) sekä hälytyskeskuspalveluiden yhteen lasketusta kuukausihinnasta sekä vartioinnin tuntihinnasta x 20 tuntia.
Hyväksytyn tarjouksen tulee sisältää myös asetetut vasteajat, joiden perusteella voidaan varmistua osaltaan tuotettavan palvelun tasosta.
Tilaaja pidättää itselleen oikeuden käyttää myös kilpailutuksen perusteella tehdyn sopimuksen ulkopuolista turvallisuusyritystä yksittäistapauksissa.
Mahdollisten optiovuosien käyttöönotosta päätetään Vihdin kunnan hallintosäännön mukaisesti.,

Ilmoitusnumero 2026-044029
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Vartiointipalvelut (79713000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi
Osoitetiedot Vihdin kunta
Asemantie 30 03100 Nummela FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Pienhankinta/Vammaisten tulkkauspalvelut Etelä-Savon Hyvinvointialue

Suomi | Sansia Oy
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: 1 viikko kuluttua | 14.4.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohteena on vammaisten tulkkauspalvelujen tuottaminen Etelä-Savon hyvinvointialueelle. Palvelut tuotetaan koko Etelä-Savon hyvinvointialueelle.

Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin:

1. Kuulovammaisten tulkkaus Eteläinen alue (Mikkeli, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa ja Juva)
2. Kuulovammaisten tulkkaus Itäinen alue (Savonlinna, Enonkoski, Sulkava, Rantasalmi ja Puumala)
3. Kuulovammaisten tulkkaus Läntinen alue (Pieksämäki ja Kangasniemi)
4. Kuulovammaisten tulkkaus Etätulkkaus
5. Puhevammaisten tulkkaus Eteläinen alue (Mikkeli, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa ja Juva),
6. Puhevammaisten tulkkaus Itäinen alue (Savonlinna, Enonkoski, Sulkava, Rantasalmi ja Puumala)
7. Puhevammaisten tulkkaus Läntinen alue (Pieksämäki ja Kangasniemi)
8. Puhevammaisten tulkkaus (Etätulkkauspalvelu)
9. Kuulonäkövammaisten ja kuurosokeiden tulkkaus Eteläinen alue (Mikkeli, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa ja Juva)
10. Kuulonäkövammaisten ja kuurosokeiden tulkkaus Itäinen alue (Savonlinna, Enonkoski, Sulkava, Rantasalmi ja Puumala)
11. Kuulonäkövammaisten ja kuurosokeiden tulkkaus Läntinen alue (Pieksämäki ja Kangasniemi)
12. Kuulonäkövammaisten ja kuurosokeiden tulkkaus tulkkaus Etätulkkaus
13. Kuulo- tai kuulonäkövammaisten kirjoitustulkkaus Eteläinen alue (Mikkeli, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa ja Juva)
14. Kuulo- tai kuulonäkövammaisten kirjoitustulkkaus Itäinen alue (Savonlinna, Enonkoski, Sulkava, Rantasalmi ja Puumala)
15. Kuulo- tai kuulonäkövammaisten kirjoitustulkkaus Läntinen alue (Pieksämäki ja Kangasniemi)
16. Kuulo- tai kuulonäkövammaisten kirjoitustulkkaus Etätulkkaus

Tarjoaja voi tarjota yhteen tai useampaan osa-alueeseen.

Kaikissa osa-alueissa valitaan 5 toimittajaa per osa-alue.

Hankinnan kohteena on tarjouspyynnössä ja sen liitteissä mainitut palvelut tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritetyllä tavalla.

Palvelu on kuvattu tarkemmin liitteenä olevassa palvelukuvauksessa., Kuulovammaisten tulkkaus Eteläinen alue (Mikkeli, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa ja Juva) Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Kuulovammaisten tulkkaus Itäinen alue (Savonlinna, Enonkoski, Sulkava, Rantasalmi ja Puumala) Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Kuulovammaisten tulkkaus Läntinen alue (Pieksämäki ja Kangasniemi) Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Kuulovammaisten tulkkaus Etätulkkaus Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Puhevammaisten tulkkaus Eteläinen alue (Mikkeli, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa ja Juva) Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Puhevammaisten tulkkaus Itäinen alue (Savonlinna, Enonkoski, Sulkava, Rantasalmi ja Puumala) Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Puhevammaisten tulkkaus Läntinen alue (Pieksämäki ja Kangasniemi) Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Puhevammaisten tulkkaus (Etätulkkauspalvelu) Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Kuulonäkövammaisten ja kuurosokeiden tulkkaus Eteläinen alue (Mikkeli, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa ja Juva) Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Kuulonäkövammaisten ja kuurosokeiden tulkkaus Itäinen alue (Savonlinna, Enonkoski, Sulkava, Rantasalmi ja Puumala) Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Kuulonäkövammaisten ja kuurosokeiden tulkkaus Läntinen alue (Pieksämäki ja Kangasniemi) Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Kuulonäkövammaisten ja kuurosokeiden tulkkaus Etätulkkaus Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Kuulo- tai kuulonäkövammaisten kirjoitustulkkaus Eteläinen alue (Mikkeli, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa ja Juva) Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Kuulo- tai kuulonäkövammaisten kirjoitustulkkaus Itäinen alue (Savonlinna, Enonkoski, Sulkava, Rantasalmi ja Puumala) Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Kuulo- tai kuulonäkövammaisten kirjoitustulkkaus Läntinen alue (Pieksämäki ja Kangasniemi) Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus., Kuulo- tai kuulonäkövammaisten kirjoitustulkkaus Etätulkkaus Kts. tarjouspyynnön kohta lyhyt kuvaus.,

Ilmoitusnumero 2026-044261
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Tulkkauspalvelut (79540000), Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut (85000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1DA
Osoitetiedot Sansia Oy
Puutarhakatu 6 70300 Kuopio FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Rauman sote-keskuksen vainajakylmiöiden hankinta

Suomi | Satakunnan hyvinvointialue
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Alkuperäinen ilmoitus

Rauman sote-keskuksen vainajakylmiöiden hankinta Hankinnan kohteena on vainajakylmiöt & nosto- ja siirtovaunu Satakunnan hyvinvointialueelle / Rauman sote-keskukseen. 32 vainajan kylmäsäilytystilat, joista yksi kaappi on leveämpi ja yksi on pakastin.

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä ja seuraavissa liitteissä:
- Ehdottomat vaatimukset (Liite 1)
- Pohjapiirustus (Liite 2)
- Sopimusluonnos (Liite 3)
- Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot JYSE 2025 Tavarat (Liite 4),

Ilmoitusnumero 2026-044198
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Ruumiinkuljetus- ja säilytyslaitteisto ja niihin liittyvät varusteet (33940000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Satakunnan hyvinvointialue
Sairaalantie 3 28500 Pori FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Valmisruoka ja annosateriat

Suomi | Tuomi Logistiikka Oy
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: Umpeutunut | 2.4.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa Pirkanmaan Voimia Oy:n ja Vesilahden kunnan tarpeisiin valmisruoan ja annosaterioiden hankinnan.

Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin:
Osa-alue 1 Annosateriat (valitaan 1 toimittaja)
Osa-alue 2 Valmisruoka (valitaan kaksi (2) toimittajaa)
Osa-alue 3 Varautumisen tuotteet (valitaan 1 toimittaja)

Osa-alue 2 Valmisruoka sisältää myös niin sanottuja siirtymäajan tuotteita eli tuoterivejä, jotka siirtyvät Valmisruoka ja annosateriat -hankintasopimuksella tilattavaksi, kun tukkuelintarvikkeiden hankintasopimus päättyy arviolta 1.3.2027 alkaen.

Tähän hankintaan sisältyy myös sesonkituotteita (ks. tarkemmin sopimusluonnoksen kohta 7.2). Puitejärjestelyn sisäiset sesonkituotteiden kilpailutukset tehdään kaikkien niin osaan 1, 2 ja 3 valittujen toimittajien kesken.

Hankinnan tavoitteena on, että loppuasiakkaat saavat turvalliset, maukkaat, ravitsevat ja ikäryhmälleen mieleiset ruokatuotteet aterioillaan Tavarantilaajan toimipaikoissa., Valmisruoka Osa-alueeseen 2 Valmisruoka valitaan kaksi (2) kokonaistaloudellisesti edullisinta toimittajaa.

Tuoterivit jakautuvat kahden (2) edullisimman toimittajan kesken niin, että kokonaistaloudellisesti edullisin toimittaja saa noin 70 % osa-alueen kokonaisarvosta ja toiseksi kokonaistaloudellisesti edullisin toimittaja saa noin 30 % osa-alueen kokonaisarvosta.
Tuoterivien jakautumisessa käytettävä osa-alueen kokonaisarvo tarkoittaa tässä tapauksessa edullisimman toimittajan tarjoamiin tuoteriveihin perustuvaa vertailuhintojen yhteenlaskettua summaa.

Tarkemmat tiedot löytyvät tarjouspyynnön kohdasta Muut tiedot: Päätöksenteon perusteet., Annosateriat Osa-alueeseen 1 Annosateriat valitaan yksi (1) kokonaistaloudellisesti edullisin toimittaja.

Tämän osa-alueen tuotteita käytetään esimerkiksi hoivan toimipaikoissa annosaterioina ja kotipalvelussa pitkinä pyhinä, sekä sairaaloissa eri käyttötarkoituksissa (kuten päivystykseen). Näitä annosaterioita tilataan myös, jos kyseessä on pidempiaikainen pakkauskonerikko tai ennakolta tiedossa olevan pakkauskoneen huolto. Tuotteiden tulee sopia niin aikuisille kuin lapsille. Annosaterioita voidaan tilata myös muihin käyttötarkoituksiin. Tämä osa-alue sisältää myös varautumiseen liittyviin tarpeisiin tarkoitetut annosateriat, jotka ovat osa Tavarantilaajan valmiussuunnitelmaa., Varautumisen tuotteet Osa-alueeseen 3 Varautumisen tuotteet valitaan yksi (1) kokonaistaloudellisesti edullisin toimittaja.

Varautumisen tuotteita käytetään pääsääntöisesti toimipaikkakohtaisesti varastoitavana vararuokana säilytysmahdollisuudet huomioiden sisältäen mm. lämpötilavapaat tuotteet, jolloin tuotteet ovat toimipaikassa heti valmiita käytettäväksi.,

Ilmoitusnumero 2026-044135
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Valmisateriat (15894200), Valmisruoat (15894300)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI19B
Osoitetiedot Tuomi Logistiikka Oy
Särkijärvenkatu 1 33840 Tampere FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Uusi opetuskäyttöön soveltuva kuormatraktori Pieksämäen toimipisteeseen

Suomi | Etelä-Savon Koulutus Oy
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 20.4.2026 13:00 Alkuperäinen ilmoitus

Uusi opetuskäyttöön soveltuva kuormatraktori Pieksämäen toimipisteeseen Etelä-Savon Koulutus Oy/Etelä-Savon ammattiopiston Mikkelin toimintayksikkö on lisäämässä ja uudistamassa metsäkoneenkuljettajakoulutuksessa käytettävien ajokoneiden määrää lisääntyvän opiskelijamäärän vuoksi.

Tavoitteena on hankkia vuoden 2026 aikana uusi opetustoimintaan hyvin soveltuva kuormatraktori käytettävissä olevan hankintamäärärahan puitteissa. Hankintaa on varattu rahaa 320 000 euroa (ALV 0 %). Hankintayksikkö varaa mahdollisuuden budjetin ylittävät tarjoukset tarjouspyynnön vastaisina.

Kuormatraktori tulee toimittaa elokuussa 2026 Esedun Pieksämäen toimipisteeseen.,

Ilmoitusnumero 2026-044024
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Maan muokkaamisessa tai viljelyssä käytettävät maa- ja metsätalouskoneet (16100000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1DA
Osoitetiedot Etelä-Savon Koulutus Oy
PL 304 50101 Mikkeli FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kemin keskustan yläkoulun rakennuttaminen

Suomi | Kemin kaupunki
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: Umpeutunut | 2.4.2026 07:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kemin keskustan yläkoulun rakennuttaminen Kemin kaupungin tilapalvelu pyytää aikaveloitusperusteista ja kattohintaista tarjoustanne otsikossa mainitun hankkeen rakennuttamistehtävistä, rakennussuunnittelun alusta takuuajan loppuun asti (HJR18 hankevaiheet C-K) hoitamisesta. HJR 18 hankevaihe B hankesuunnittelu on päätöksentekokäsittelyssä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi hankesuunnitelman KV 9.3.2026 §14. Päätös tulee lainvoimaiseksi huhtikuun 2026 lopulla. Tämä kilpailutus on ehdollinen: mikäli valtuuston hyväksymispäätös ei saa lainvoimaa, ei rakennuttamistehtävä toteudu. Hankkeen pääpiirteinen laajuus, sisältö ja aikataulu sekä tarvittavat rakennuttamistehtävät on esitetty liitteenä olevissa tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Kattohinta on antajaansa sitova ja kattohinnan mahdollisesti ylittävistä kustannuksista vastaa valittava konsultti. Kattohinnan alittavista kustannuksista ei makseta konsultille erillistä alituspalkkiota. Tilaaja maksaa vain hankkeelle sopimuksen mukaisien tehtävien suorittamisesta syntyneet kustannukset. Tilaaja maksaa vain toteutuneesta työstä. Tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt määrät eivät ole tilaajaa sitovia, tilaajalla ei ole määräostovelvoitetta.

Rakennuttajakonsultin tehtäviin kuuluu rakennuttamistehtävät suunnittelun valmistelusta takuuajan loppuun asti (HJR18 hankevaiheet C-K) tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisessa laajuudessa.

Rakennuttajakonsultilta edellytetään kokonaisvaltaista rakennuttamistehtävien hallintaa hankkeessa sekä oma-aloitteista ja ennakoivaa toimintatapaa. Rakennuttajakonsultti on myös hankkeen tiedonkulun päävastuullinen koordinoija.

Lisäksi rakennuttajakonsultti toimii suunnitteluvaiheessa valtioneuvoston asetuksen VNa 205/2009 mukaisena rakennuttajan turvallisuuskoordinaattorina.

Rakennuttamistehtävät
Projektipäällikkö toimii yhteyshenkilönä kaikissa rakennuttamistehtäviin liittyvissä kysymyksissä ja vastaa rakennuttamistehtävien suorittamisesta kokonaisvaltaisesti. Projektipäällikön työmäärän tulee olla vähintään 70 % rakennuttamistehtävien kokonaistyömäärästä.

Projektipäällikön varamies vastaa projektipäällikön tehtävistä mahdollisten projektipäällikön tilapäisten poissaoloaikojen ajan sekä siirtyy projektipäällikön tehtävään, mikäli nimetty projektipäällikkö, hyväksyttävistä syistä, on estynyt jatkamaan projektipäällikön tehtävissä. Varamiehen tulee ylläpitää jatkuvasti kohtalaista tilannekuvaa hankkeen etenemisestä.

Rakennuttajainsinööri vastaa projektipäällikköä avustavista rakennuttamistehtävistä. Rakennuttajainsinöörin tehtävien organisoinnista vastaa projektipäällikkö.

Erityistehtävät
Kustannusasiantuntija vastaa projektipäällikön suunnittelun ohjauksen tukena hankkeen kustannustavoitteiden laadinnasta ja eri hankevaiheiden kustannuslaskennasta, suunnitteluratkaisuiden kommentoinnista sekä kustannusraportoinnista. Tilaaja edellyttää kustannusohjauksen hankkeessa olevan jatkuvaa ja ennakoivaa.

Yllä esitetyt vähimmäistehtävät eivät ole tehtävien kokonaissisältö. Tehtäväkuvauksia ja hankintaa on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteenä olevassa rakennuttamisohjelmassa, Liite "Yläkoulu proj johtaja rak-ohjelma 2026".

Tarjouksista hyväksytään rakennuttajalle kokonaistaloudellisesti edullisin / hinta-laatusuhteeltaan paras tarjouspyyntöasiakirjojen mukainen tarjous. Tarjousten vertailussa huomioidaan neljä vertailuperustetta. Nämä vertailuperusteet on esitetty alla olevassa taulukossa painoarvoineen.

Valintaperusteena kokonaistaloudellinen edullisuus ottaen huomioon tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt vertailuperusteet.
Vertailuperuste (painoarvo %):
OSA 1: TARJOUSHINTA 60 %
OSA 2: LAATU 40 %
2.1 Rakennuttamisen projektipäällikön laatupisteet 26 %
2.2 Rakennuttajainsinöörin laatupisteet 7 %
2.3 Kustannusasiantuntijan laatupisteet 7 %
Vertailuperusteet on esitetty tarkemmin myöhemmin tässä tarjouspyynnössä.

OSA 1: TARJOUSHINTA
Tarjoushinta on tarjoajan tarjoama kattohintainen kokonaishinta. Alhaisimman tarjoushinnan ilmoittanut tarjoaja saa 60 pistettä. Muiden tarjoajien pisteytys tehdään:

Alhaisimman kattohinnan ilmoittanut tarjoaja saa 60 pistettä. Muiden tarjoajien pisteytys tehdään:
Tarjoushintapisteet = halvin tarjoushinta x 60 pistettä / kyseisen tarjoajan tarjoushinta

OSA 2: LAATU
Laatuarviointi tehdään tarjoajan esittämistä avainhenkilöistä, lukuun ottamatta projektipäällikön varamiestä.

Hankinnan arvioidaan alittavan hankintalain 26 § kynnysarvon.

Hankintaan sovelletaan KSE 2013 sopimusehtoja.

Tarjouspyyntöä koskeviin tiedusteluihin vastaa:
Kemin kaupunki
Kaisa-Mari Immonen
040-668 3129, kaisa-mari.immonen@kemi.fi
ja/tai
Virpi Mäki-Iso
040-6877 375, virpi.maki-iso@kemi.fi,

Ilmoitusnumero 2026-044246
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakentamiseen liittyvät konsulttipalvelut (71530000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D7
Osoitetiedot Kemin kaupunki
Valtakatu 26 94100 Kemi FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Siivouspalvelut Lekitek Oy:n kohteisiin

Suomi | Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: 1 viikko kuluttua | 15.4.2026 07:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy (jäljempänä Kilpailuttaja) pyytää tarjousta ylläpitosiivouksesta tarjouspyynnössä määriteltyihin kohteisiin sekä Lekitek Oy:n (jäljempänä Tilaaja) tarvitsemasta väliaikaiseen tarpeeseen tulevasta, keikkaluonteisesta siivouspalvelusta., Ylläpitosiivous Hankinnan kohteena on ylläpitosiivous tarjouspyynnössä määriteltyihin kohteisiin tarjouspyynnön vaatimusten mukaisesti., Väliaikaisen tarpeen siivouspalvelut Hankinnan kohteena on Lekitek Oy:n tarvitsemat väliaikaisen tarpeen siivouspalvelut.

Väliaikaisella tarpeella tarkoitetaan yleensä muutamia viikkoja kestävää siivoustarvetta tilanteissa, joissa Lekitek Oy:llä ei ole omaa henkilöstöä riittävästi hoitamaan kohteiden siivousta. Kohteet ovat pääasiassa porras- ja koulukohteita. Lempäälän koulukohteissa on useita rakennuksia samalla tontilla ja väliaikainen siivoustarve kohdistuu pääsääntöisesti yksittäisiin
kiinteistöihin ja päivittäinen siivousaika on yleensä muutamia tunteja.,

Ilmoitusnumero 2026-044196
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Siivous- ja puhdistuspalvelut (90910000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI19B
Osoitetiedot Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy
Suupantie 2 33960 Pirkkala FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Pienraudan ja puutavaran hankinnan puitejärjestely

Suomi | Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 20.4.2026 20:59 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohteena on Helsingin yliopiston kiinteistöjen ylläpitoon, korjauksiin ja pienrakentamiseen tarvittavien kiinnitystarvikkeiden (mm. ruuvit, mutterit, pultit ja tulpat), niiden käyttöön tarvittavien työvälineiden sekä puutavaran hankintaan liittyvä puitejärjestely.

Hankinta on jaettu kahteen osaan: 1. Pienrauta ja tarvikkeet sekä 2. Puutavara ja tarvikkeet.

Kahden rinnakkaisen tarjouksen jättäminen on sallittua (uusi tarjous voidaan tehdä kopiona aikaisemman tarjouksen pohjalta). Tarjoajan tulee varautua siihen, että tarjottaville tuotteille asetetaan tarjouspyynnössä yksilöidyt laatumääritelmät, jotka tuotteiden tulee täyttää. Tuotteiden tulee soveltua ammattikäyttöön. Tässä hankinnassa ei arvioida tuotteita näytteiden tai mallikappaleiden perusteella, vaan kyseessä on puhtaasti hintakilpailu laatumääritelmät täyttävien tuotteiden osalta.

Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Puitesopimustoimittajiksi valitaan kokonaispisteiden perusteella kumpaankin tuotekoriin kolme (3) eniten pisteitä saanutta toimittajaa.

Hankintayksikkö ostaa puitesopimustoimittajilta tuotteita vaihtelevan tarpeen mukaisesti. Hankinnat voivat olla sekä yksittäisiä täydennyshankintoja että laajempia kokonaisuuksia.
Puitesopimustoimittajilta hankitaan tasapuolisesti tuotteita. Kussakin hankinnassa huomioidaan tapauskohtaisesti hankinnan sisältö sekä työn sujuvuuden kannalta tarkoituksenmukaisin hankintatapa. Työt sijaitsevat neljällä kampuksella. Valintaan vaikuttaa mahdollisuus hankkia tuotteet yhdestä paikasta ja tavarantoimittajan sijainti suhteessa projektin sijaintiin. Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut toimii hankinnoissaan vastuullisesti.

Kilpailutus toteutetaan hintakilpailutuksena. Sopimuskausi on yksi (1) vuosi, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kolmella (3) yhden vuoden mittaisella optiokaudella., Pienrauta ja tarvikkeet Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy kilpailuttaa pienraudan ja siihen liittyvien tarvikkeiden puitejärjestelyn. Hankinnan kohteena ovat kiinnitystarvikkeet ja muut pienraudan tuotteet Helsingin yliopiston kiinteistöjen ylläpitoon, korjauksiin ja pienrakentamiseen. Tuotekoriin kuuluvat muun muassa ruuvit, mutterit, pultit ja tulpat sekä vastaavat kiinnitys- ja asennustarvikkeet. Lisäksi tuotekori voi sisältää pienraudan käyttöön liittyviä tarvikkeita ja työvälineitä tarjouspyynnössä tarkemmin määritellyllä tavalla.

Tarjottaville tuotteille asetetaan tarjouspyynnössä yksilöidyt laatumääritelmät, jotka tuotteiden tulee täyttää. Tuotteiden tulee soveltua ammattikäyttöön ja kiinteistöjen ylläpidon vaatimuksiin. Tuotteita ei arvioida näytteiden tai mallikappaleiden perusteella, vaan kilpailutus toteutetaan puhtaasti hintakilpailutuksena laatumääritelmät täyttävien tuotteiden osalta., Puutavara ja tarvikkeet Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy kilpailuttaa puutavaran ja siihen liittyvien tarvikkeiden puitejärjestelyn. Hankinnan kohteena on puutavara Helsingin yliopiston kiinteistöjen ylläpitoon, korjauksiin ja pienrakentamiseen. Tuotekoriin kuuluvat muun muassa sahatavara, levymateriaalit sekä muut puupohjaiset rakennus- ja asennusmateriaalit tarjouspyynnössä tarkemmin määritellyssä laajuudessa. Lisäksi tuotekori voi sisältää puutavaran käyttöön ja asennukseen liittyviä tarvikkeita.

Tarjottaville tuotteille asetetaan tarjouspyynnössä yksilöidyt laatumääritelmät, jotka tuotteiden tulee täyttää. Puutavaran ja tarvikkeiden tulee soveltua ammattikäyttöön sekä kiinteistöjen kunnossapidon ja korjausrakentamisen vaatimuksiin. Tässä hankinnassa ei arvioida tuotteita näytteiden tai mallikappaleiden perusteella, vaan kilpailutus toteutetaan puhtaasti hintakilpailutuksena laatumääritelmät täyttävien tuotteiden osalta.,

Ilmoitusnumero 2026-044107
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustarvikkeet ja vastaavat tuotteet (44100000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1B1
Osoitetiedot Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy
Vuorikatu 3 00100 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Verkkotallennusjärjestelmien hankinta

Suomi | Helsingin yliopisto
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Alkuperäinen ilmoitus

Hankinnan kohteena ovat verkkotallennusratkaisuihin (NAS) liittyvät laitteet sekä näiden asennus- ja tukipalvelut.

Hankintayksikkönä toimii Helsingin yliopisto ja hankintaan osallistuu hankintayksikön lisäksi Itä-Suomen yliopisto, Oulun yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto. Kukin hankintayksikkö hankkii kilpailutuksen tulosten pohjalta omiin tarpeisiinsa sopivan kokonaisuuden, johon kuuluu yksi (tai useampi) verkkotallennusjärjestelmä ja siihen kuuluvat ohjelmistot ja palvelut.

Kullakin hankintayksiköllä on ennestään käytössään yksi tai useampia verkkotallennusjärjestelmä, joita käytetään palvelujen tuottamiseen hankintayksikköjen edustamien korkeakouluyhteisöjen tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon tarpeisiin. Tallennusjärjestelmät ovat tyypillisesti kunkin hankintayksikön omistuksessa ja sijaitsevat niiden omissa konesaleissa. Tallennusjärjestelmillä on tyypillisesti ollut noin viiden vuoden elinkaari, mutta itse verkkotallennuspalvelussa olevan datan elinkaari voi olla hyvinkin pitkä.

Hankinta on jaettu neljään eri osa-alueeseen ja kilpailutuksen vertailuperusteena on kokonaistaloudellisesti edullisin hinta. Hintaa on käytetty kokonaistaloudellisen edullisuuden ainoana vertailuperusteena, koska laatu on huomioitu kattavissa vähimmäisvaatimuksissa. Tilaaja valitsee puitesopimustoimittajikseen kokonaistaloudellisesti edullisimmat tarjoajat osa-alueilta B-D ja näiden tarjoajien kanssa tehdään puitesopimus neljäksi (4) vuodeksi, jonka lisäksi on mahdollisuus jatkaa sopimusta kahdella optiovuodella yksi vuosi kerrallaan. Jokainen mukana oleva hankintayksikkö tekee omat sopimuksensa ja vastaavat niistä sopimuskauden ajan.

Puitesopimusluonnos on tarjouspyynnön liitteenä.

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä ja sen liitteissä., A: Osa-alueisiin B-D valitut toimittajat Osa-alueeseen A tulevat valituksi automaattisesti kaikki muihin osa-alueisiin valitut toimittajat, eikä pelkästään osa-alueeseen A voi jättää tarjouksia. Osa-alueella A ei sovelleta etusijajärjestystä., B: Teknologiakohtainen osa-alue: Dell PowerScale Teknologiakohtaisten osa-alueiden B ja C tuotteiden vähimmäisvaatimukset löytyvät tarjouspyynnön liitteestä Tekniset vähimmäisvaatimukset., C: Teknologiakohtainen osa-alue: NetApp Teknologiakohtaisten osa-alueiden B ja C tuotteiden vähimmäisvaatimukset löytyvät tarjouspyynnön liitteestä Tekniset vähimmäisvaatimukset., D: Osa-alue: Teknologiariippumattomat Osa-alueeseen D voi tarjota vastaavia, mutta eri laitevalmistajien tuotteita kuin osa-alueisiin B ja C. Tuotteiden vähimmäisvaatimukset löytyvät tarjouspyynnön liitteestä Tekniset vähimmäisvaatimukset.,

Ilmoitusnumero 2026-044022
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Atk-laitteet ja -tarvikkeet (30200000), Tietokoneisiin liittyvät laitteet ja varusteet (30230000), Muistivälineet ja lukulaitteet (30233000), Muistivälineet (30234000), Datalaitteet (32580000), Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät (48000000), Tietojärjestelmät ja palvelimet (48800000), Tiedostopalvelimet (48823000), Tietokonelaitteiden huolto ja korjaus (50312000), Tietokonelaitteistoa koskevat konsulttipalvelut (72100000)
Ilmoitustyyppi Oikaisuilmoitus
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Helsingin yliopisto
Fabianinkatu 33 00100 Helsinki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Puhdistuspalvelut Nenäinniemen ja Korpilahden jätevedenpuhdistamoille

Suomi | Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: 4 päivää kuluttua | 10.4.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Puhdistuspalvelut Nenäinniemen ja Korpilahden jätevedenpuhdistamoille Puhdistuspalveluihin kuuluu Nenäinniemen ja Korpilahden jätevedenpuhdistamoilla suoritettavat puhdistus- ja kuvaustyöt mukaan lukien viemärien ja kaivojen puhdistukset, viemärien ja putkistojen kuvaukset, suurtehoimuroinnit sekä korkeapainepesut, säiliöiden ja altaiden tyhjennykset ja pesut.,

Ilmoitusnumero 2026-044240
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Viemäröinti-, jätehuolto- ja puhdistuspalvelut, ympäristöön liittyvät palvelut (90000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI198
Osoitetiedot Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy
Raivionsuntti 10 40520 Jyväskylä FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Koulupolun saneeraus 2026

Suomi | Uudenkaupungin kaupunki
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: 1 viikko kuluttua | 16.4.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Koulupolun saneeraus 2026 Uudenkaupungin kaupunki pyytää tarjousta Koulupolun saaneerauksesta tämän tarjouspyynnön, sekä liitteenä olevien suunnitelmien ja urakka-asiakirjojen mukaisesti.

Urakka sisältää muun muassa:
- Koulupolun jalkakäytävän ja pyöräilyväylän uudelleen rakentamisen.
- Hulevesi- ja vesijohtolinjojen uusimisen.
- Vanhojen hulevesi- ja vesijohtolinjojen purkamisen.
- Urakkaan sisältyy 50 m3 kanaalilouhintaa ja 50 m2 tasauslouhintaa. Louhintahinta sisältää kaikki louhintaan liittyvät työt (suunnitelmat, ilmoitukset, katselmoinnit, mittaukset, raportoinnit, louheen poisajon, jne.). Sidotun määrän ylittävä tai alittava louhintamäärä hyvitetään tarjotun louhinnan yksikköhinnan mukaisesti.

Rakennusurakka on toteutettava koulujen kesäloman aikana kesä-heinäkuussa 2026. Työt on suoritettava yhtäjaksoisesti.,

Ilmoitusnumero 2026-044195
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat (45200000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1C1
Osoitetiedot Uudenkaupungin kaupunki
Mörnenkatu 2 23500 Uusikaupunki FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Lääkärien ja erikoislääkärien rekrytointi- ja suorahakupalvelut

Suomi | Keski-Suomen hyvinvointialue
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 20.4.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Rekrytointipalvelun tavoitteena on lääkäreiden rekrytointi erikoissairaanhoidon erikoistuvien lääkärien tehtäviin tai erikoislääkärien virkoihin ja viransijaisuuksiin, avosairaanhoidon ja alueellisen osastotoiminnan terveyskeskuslääkärien virkoihin ja viransijaisuuksiin. Rekrytointipalvelua voidaan laajentaa kattamaan myös muita kuin edellä mainittuja palvelualueita.

Suorahakupalvelun tavoitteena on rekrytointi suorahakuna tilaajan määrittämiin virkoihin ja tehtäviin kuten erikoissairaanhoidon ylilääkäri, terveydenhuollon johtotehtävät ja muut haastavat rekrytointitilanteet. Toimittaja ei julkaise suorahausta julkista ilmoitusta. Tilaaja voi turvautua suorahakuun, mikäli normaalilla rekrytoinnilla ei onnistuta rekrytoimaan tarvittavaa henkilöstöä.

Hyvinvointialue toimii työnantajana.

Sopimuksen alkaessa sopimus ei kata hammaslääkäreiden rekrytointeja., Rekrytointipalvelut erikoissairaanhoito Rekrytointipalvelun tavoitteena on lääkäreiden rekrytointi erikoissairaanhoidon erikoistuvien lääkärien tehtäviin tai erikoislääkärien virkoihin ja viransijaisuuksiin. Tarve ei ole jatkuvaa. Rekrytointipalvelua voidaan laajentaa kattamaan myös muita kuin edellä mainittuja palvelualueita. Hyvinvointialue toimii työnantajana.

Osa-alue on kuvattu tarkemmin sopimusluonnoksessa, tarjouspyynnössä ja palvelunkuvauksessa., Suorahakupalvelut Suorahakupalvelun tavoitteena on rekrytointi suorahakuna tilaajan määrittämiin virkoihin ja tehtäviin kuten erikoissairaanhoidon ylilääkäri, terveydenhuollon johtotehtävät ja muut haastavat rekrytointitilanteet. Toimittaja ei julkaise suorahausta julkista ilmoitusta. Tilaaja voi turvautua suorahakuun, mikäli normaalilla rekrytoinnilla ei onnistuta rekrytoimaan tarvittavaa henkilöstöä., Rekrytointipalvelut perusterveydenhoito Rekrytointipalvelun tavoitteena on lääkäreiden rekrytointi avosairaanhoidon ja alueellisen osastotoiminnan terveyskeskuslääkärien virkoihin ja viransijaisuuksiin. Rekrytointipalvelua voidaan laajentaa kattamaan myös muita kuin edellä mainittuja palvelualueita. Hyvinvointialue toimii työnantajana. Tarve on jatkuvaa.

Osa-alue on kuvattu tarkemmin sopimusluonnoksessa, tarjouspyynnössä ja palvelunkuvauksessa.,

Ilmoitusnumero 2026-044105
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Työhönottopalvelut (79600000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot Keski-Suomen hyvinvointialue
Viitaniementie 1A 40720 Jyväskylä FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Metsäalustainen kaivinkone opetuskäyttöön

Suomi | Etelä-Savon Koulutus Oy
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 20.4.2026 12:00 Alkuperäinen ilmoitus

Metsäalustainen kaivinkone opetuskäyttöön Hankinnan kohteena on opetuskäyttöön soveltuva metsäalustaisen kaivinkoneen hankinta. Kaivinkoneen pääasiallinen käyttötarkoitus on metsämaan muokkaustyöt.

Kaivinkone tulee toimittaa elokuuhun 2026 mennessä osoitteeseen Metsäkouluntie 10, Mikkeli.

Hankintaan on varattu rahaa 220 000 euroa (ALV 0%),

Ilmoitusnumero 2026-044021
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Kaivinkoneet, kauhakuormaajat ja kaivoskoneet (43260000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1DA
Osoitetiedot Etelä-Savon Koulutus Oy
PL 304 50101 Mikkeli FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Kemin kaupungin uimahallin rakennuttaminen

Suomi | Kemin kaupunki
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: Umpeutunut | 1.4.2026 10:00 Alkuperäinen ilmoitus

Kemin kaupungin uimahallin rakennuttaminen Kemin kaupungin tilapalvelu pyytää aikaveloitusperusteista ja kattohintaista tarjoustanne otsikossa mainitun hankkeen rakennuttamistehtävistä, rakennussuunnittelun alusta takuuajan loppuun asti (HJR18 hankevaiheet C-K) hoitamisesta. HJR 18 hankevaihe B hankesuunnittelu on päätöksen tekokäsittelyssä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi hankesuunnitelman KV 9.3.2026 §14 seuraavin muutoksin: luovutaan ulkoaltaasta ja laajennetaan uimahallin katsomoa penkkirivin verran. Päätös tulee lainvoimaiseksi huhtikuun 2026 lopulla. Tämä kilpailutus on ehdollinen: mikäli valtuuston hyväksymispäätös ei saa lainvoimaa, ei rakennuttamistehtävä toteudu. Hankkeen pääpiirteinen laajuus, sisältö ja aikataulu sekä tarvittavat rakennuttamistehtävät on esitetty tarjouspyynnön liitteenä olevissa tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Kattohinta on antajaansa sitova ja kattohinnan mahdollisesti ylittävistä kustannuksista vastaa hankintaan valittava konsultti. Kattohinnan alittavista kustannuksista ei makseta konsultille erillistä alituspalkkiota. Tilaaja maksaa vain hankkeelle sopimuksen mukaisien tehtävien suorittamisesta syntyneet kustannukset. Tilaaja maksaa vain toteutuneesta työstä. Tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt määrät eivät ole tilaajaa sitovia, tilaajalla ei ole määräostovelvoitetta.

Rakennuttamistehtävät
Projektipäällikkö toimii yhteyshenkilönä kaikissa rakennuttamistehtäviin liittyvissä kysymyksissä ja vastaa rakennuttamistehtävien suorittamisesta kokonaisvaltaisesti. Projektipäällikön työmäärän tulee olla vähintään 70 % rakennuttamistehtävien kokonaistyömäärästä.

Projektipäällikön varamies vastaa projektipäällikön tehtävistä mahdollisten projektipäällikön tilapäisten poissaoloaikojen ajan sekä siirtyy projektipäällikön tehtävään, mikäli nimetty projektipäällikkö, hyväksyttävistä syistä, on estynyt jatkamaan projektipäällikön tehtävissä. Varamiehen tulee ylläpitää jatkuvasti kohtalaista tilannekuvaa hankkeen etenemisestä.

Rakennuttajainsinööri vastaa projektipäällikköä avustavista rakennuttamistehtävistä. Rakennuttajainsinöörin tehtävien organisoinnista vastaa projektipäällikkö.

Erityistehtävät
Kustannusasiantuntija vastaa projektipäällikön suunnittelun ohjauksen tukena hankkeen kustannustavoitteiden laadinnasta ja eri hankevaiheiden kustannuslaskennasta, suunnitteluratkaisujen kommentoinnista sekä kustannusraportoinnista. Tilaaja edellyttää kustannusohjauksen hankkeessa olevan jatkuvaa ja ennakoivaa.

Yllä esitetyt vähimmäistehtävät eivät ole tehtävien kokonaissisältö. Tehtäväkuvauksia on avattu tarkemmin rakennuttamisohjelmassa.

Hankinta on tarkemmin kuvattu tarjouspyynnön liitteessä Uimahallin proj johtaja rak-ohjelma 2026.

Tarjouksista hyväksytään rakennuttajalle kokonaistaloudellisesti edullisin / hinta-laatusuhteeltaan paras tarjouspyyntöasiakirjojen mukainen tarjous. Tarjousten vertailussa huomioidaan neljä vertailuperustetta. Nämä vertailuperusteet on esitetty alla olevassa taulukossa painoarvoineen.

Valintaperusteena kokonaistaloudellinen edullisuus ottaen huomioon tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt vertailuperusteet.
Vertailuperuste (painoarvo %):
OSA 1: TARJOUSHINTA 50 %
OSA 2: LAATU 50 %
2.1 Rakennuttamisen projektipäällikön laatupisteet 30 %
2.2 Rakennuttajainsinöörin laatupisteet 10 %
2.3 Kustannusasiantuntijan laatupisteet 10 %
Vertailuperusteet on esitetty tarkemmin myöhemmin tässä tarjouspyynnössä.

OSA 1: TARJOUSHINTA
Tarjoushinta on tarjoajan tarjoama kattohintainen kokonaishinta. Alhaisimman tarjoushinnan ilmoittanut tarjoaja saa 50 pistettä. Muiden tarjoajien pisteytys tehdään:

Alhaisimman kattohinnan ilmoittanut tarjoaja saa 50 pistettä. Muiden tarjoajien pisteytys tehdään:
Tarjoushintapisteet = halvin tarjoushinta x 50 pistettä / kyseisen tarjoajan tarjoushinta

OSA 2: LAATU
Laatuarviointi tehdään tarjoajan esittämistä avainhenkilöistä, lukuun ottamatta projektipäällikön varamiestä.

Hankinnan arvioidaan alittavan hankintalain 26 § kynnysarvon.

Hankintaan sovelletaan KSE 2013 sopimusehtoja.

Tarjouspyyntöä koskeviin tiedusteluihin vastaa:
Kemin kaupunki
Kaisa-Mari Immonen
040-668 3129, kaisa-mari.immonen@kemi.fi
tai
Virpi Mäki-Iso
040-6877 375, virpi.maki-iso@kemi.fi,

Ilmoitusnumero 2026-044245
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakentamiseen liittyvät konsulttipalvelut (71530000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI1D7
Osoitetiedot Kemin kaupunki
Valtakatu 26 94100 Kemi FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Pikkolan alueen liikennejärjestelyt

Suomi | Kangasalan kaupunki
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: 16 tuntia kuluttua | 7.4.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Pikkolan alueen liikennejärjestelyt Urakka-alue sijaitsee Kangasalan kaupungin keskusta-alueella. Rakennusurakkaan kuuluu Viputien ja Riihitien saneeraus sekä Pikkolan koulun ja Pikkolan urheilutalon pysäköintialueen rakentaminen. Lisäksi urakkaan sisältyy Pikkolan koulun maanalaisiin rakenteisiin liittyviä töitä suunnitelma-asiakirjojen mukaisesti.

Hankkeessa saneerataan kadut sekä kevyen liikenteen väylät ja pysäköintialue suunnitelma-asiakirjojen mukaisesti. Urakkaan sisältyy myös nykyisen vesihuoltoverkoston saneerausta, vihertöitä sekä kaikki muut urakka-asiakirjoissa esitetyt työsuoritteet.,

Ilmoitusnumero 2026-044190
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rakennustyöt (45000000)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI19B
Osoitetiedot Kangasalan kaupunki
Kunnantie 1 36200 Kangasala FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Rautakauppatuotteet ja -tarvikkeet

Suomi | Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 20.4.2026 12:00 Alkuperäinen ilmoitus

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia kilpailuttaa rautakauppatuotteiden ja -tarvikkeiden puitejärjestelyn Ammattiopisto Gradian teknisten alojen sekä Gradia-kiinteistöjen hankintatarpeisiin. Puitejärjestelyitä kilpailutetaan kaksi (2) erillistä:

- Jyväskylän toimipisteitä koskeva puitejärjestely
- Jämsän toimipisteitä koskeva puitejärjestely

Sopimuksen piiriin kuuluvat erilaiset rautakauppatuotteet ja -tarvikkeet sekä näihin liittyvät palvelut:

- Rakennustuotteet, -tarvikkeet ja -materiaalit ja puutavara
- Työkalut (käsi, sähkö, paineilma)
- Pienkoneet
- Kiinnitystarvikkeet
- Säilytystuotteet ja -tarvikkeet
- Sähkötarvikkeet ja -tuotteet
- LVI-tarvikkeet ja -tuotteet
- Pintakäsittelytuotteet ja -tarvikkeet (tapetit, listat yms.)
- Maalit, liimat, massat, eristeet
- Työsuojaimet

Puitejärjestelyyn valitaan mukaan kaikki toimijat, jotka täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vähimmäisvaatimukset ja kriteerit. Tavoitteena on muodostaa laaja-alainen puitejärjestely huomioiden Tilaajan organisaation monipuoliset hankintatarpeet.

Sopimus ei koske sopimusluonnoksessa (liite 1) kohdassa 7 mainittuja tavarahankintoja eikä rakennusurakointiin sisältyviä tuotteita.

Puitesopimukset tehdään neljäksi (4) vuodeksi ja ne alkavat arviolta 15.5.2026., Rautakauppatuotteet ja -tarvikkeet (Jyväskylä) Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia kilpailuttaa rautakauppatuotteiden ja -tarvikkeiden puitejärjestelyn Ammattiopisto Gradian teknisten alojen sekä Gradia-kiinteistöjen hankintatarpeisiin.

- Jyväskylän toimipisteitä koskeva puitejärjestely

Sopimuksen piiriin kuuluvat erilaiset rautakauppatuotteet ja -tarvikkeet sekä näihin liittyvät palvelut:

- Rakennustuotteet, -tarvikkeet ja -materiaalit ja puutavara
- Työkalut (käsi, sähkö, paineilma)
- Pienkoneet
- Kiinnitystarvikkeet
- Säilytystuotteet ja -tarvikkeet
- Sähkötarvikkeet ja -tuotteet
- LVI-tarvikkeet ja -tuotteet
- Pintakäsittelytuotteet ja -tarvikkeet (tapetit, listat yms.)
- Maalit, liimat, massat, eristeet
- Työsuojaimet

Puitejärjestelyyn valitaan mukaan kaikki toimijat, jotka täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vähimmäisvaatimukset ja kriteerit. Tavoitteena on muodostaa laaja-alainen puitejärjestely huomioiden Tilaajan organisaation monipuoliset hankintatarpeet.

Sopimus ei koske sopimusluonnoksessa (liite 1) kohdassa 7 mainittuja tavarahankintoja eikä rakennusurakointiin sisältyviä tuotteita.

Puitesopimukset tehdään neljäksi (4) vuodeksi ja ne alkavat arviolta 15.5.2026., Rautakauppatuotteet ja -tarvikkeet (Jämsä) Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia kilpailuttaa rautakauppatuotteiden ja -tarvikkeiden puitejärjestelyn Ammattiopisto Gradian teknisten alojen sekä Gradia-kiinteistöjen hankintatarpeisiin.

- Jämsän toimipisteitä koskeva puitejärjestely

Sopimuksen piiriin kuuluvat erilaiset rautakauppatuotteet ja -tarvikkeet sekä näihin liittyvät palvelut:

- Rakennustuotteet, -tarvikkeet ja -materiaalit ja puutavara
- Työkalut (käsi, sähkö, paineilma)
- Pienkoneet
- Kiinnitystarvikkeet
- Säilytystuotteet ja -tarvikkeet
- Sähkötarvikkeet ja -tuotteet
- LVI-tarvikkeet ja -tuotteet
- Pintakäsittelytuotteet ja -tarvikkeet (tapetit, listat yms.)
- Maalit, liimat, massat, eristeet
- Työsuojaimet

Puitejärjestelyyn valitaan mukaan kaikki toimijat, jotka täyttävät tarjouspyynnössä asetetut vähimmäisvaatimukset ja kriteerit. Tavoitteena on muodostaa laaja-alainen puitejärjestely huomioiden Tilaajan organisaation monipuoliset hankintatarpeet.

Sopimus ei koske sopimusluonnoksessa (liite 1) kohdassa 7 mainittuja tavarahankintoja eikä rakennusurakointiin sisältyviä tuotteita.

Puitesopimukset tehdään neljäksi (4) vuodeksi ja ne alkavat arviolta 15.5.2026.,

Ilmoitusnumero 2026-044095
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Rautakauppatavara (44316400)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI198
Osoitetiedot Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
Viitaniementie 1 A 40101 Jyväskylä FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma

Holter-tutkimuslaitteet, Sydämen EKG:n pitkäaikaisrekisteröinnin kokonaisratkaisu

Suomi | HUS-yhtymä
Julkaistu 3 viikkoa sitten | 20.3.2026 Määräaika: 2 viikkoa kuluttua | 20.4.2026 09:00 Alkuperäinen ilmoitus

Holter-tutkimuslaitteet, Sydämen EKG:n pitkäaikaisrekisteröinnin kokonaisratkaisu Hankinnan kohteena on pitkäaikaisen EKG-rekisteröinnin kokonaisratkaisu, joka sisältää Holter-laitteet kaikkine tarvikkeineen, viankorjaus- , huolto- ja varaosapalvelut, mahdolliset varalaitepalvelut, teknisen tuen, koulutuspalvelut, sekä EKG-datan analysointiin tarkoitetun ohjelmiston käyttöoikeudet palveluineen - eli kaikki tuotteet, ohjelmistot ja palvelut, jotka liittyvät ja tarvitaan potilaiden pitkäaikaiseen EKG-rekisteröintiin Holter-laitteen avulla (Holter-tutkimuksiin).

Hankintamenettely viedään läpi neuvottelumenettelynä (hankintalaki 1397/2016, 34-35 §). Neuvottelujen sekä hankinnan kokonaistavoitteena on löytää parhaiten hankintayksikön tarpeita vastaava kokonaisratkaisu sydämen pitkäaikaiseen EKG-rekisteröintiin (Holter-tutkimuksiin). Hankinnan avulla pyritään varmistamaan luotettava, turvallinen ja tehokas potilastietojen rekisteröinti sekä mahdollisuus tietojen monipuoliseen analysointiin ja raportointiin kliinisen toiminnan tarpeisiin. Kokonaisratkaisu tarjoaa myös sujuvuutta, toimintavarmuutta ja tukea tilaajan käyttäjille ja vastaa kaikkien ratkaisua käyttävien eri yksiköiden tarpeisiin.

Hankintaa ei ole jaettu osiin, koska haetaan nimenomaan kokonaisratkaisua. Perusteena on markkinoiden rakenne sekä vastuukysymykset ja hankinnan osiin jakaminen olisi riskialtista yhteensopivuuksien ja teknisen toimivuuden kannalta.

Sopimuskauden pituus on vähintään 4 vuotta (tarkentuu myöhemmin neuvottelun aikana).

Hankintaa ei tehdä hankintarenkaana, vaan hankinnan tekee yksin HUS-yhtymä. Hankinnan arvioitu ennakoitu arvo on noin 600 000 euroa alv 0 % / 48 kk.

Tämä on osallistumispyyntö, jolla hankintamenettelystä kiinnostuneet tarjoajat jättävät hakemuksensa. Hakemuksen jättäneistä valitaan menettelyyn mukaan kaikki sellaiset hakijat, jotka ovat jättäneet hakemuksen vaatimusten mukaisesti sekä täyttävät tässä ilmoituksessa/osallistumispyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset, ja sitoutuvat HUSin Sosiaaliseen vastuullisuuden vähimmäisvaatimuksiin (liite 2) sekä Vaatimusmatriisissa (liite 1) ilmoitettuihin pakollisiin vähimmäisvaatimuksiin, joista ei neuvotella sekä hyväksyvät JYSE 2025 Tavarat -ehdot sellaisinaan sopimuksen liitteeksi.

Hankintayksikkö varaa oikeuden neuvotella kaikista muista hankintaan liittyvistä seikoista paitsi tässä ilmoituksessa/osallistumispyynnössä ja sen liitteissä ilmoitetuista pakollisista vähimmäisvaatimuksista, joista ei neuvotella. Hankintayksikkö tulee neuvottelemaan myös kaupallisesta mallista, eli tehdäänkö hankinta esim. laitteet vuokraamalla/leasingillä/omaksi ostamalla tai näiden yhdistelmänä. Alustava tarjouspyyntö on tämän osallistumispyynnön liitteenä. Hankintamenettely kuvataan tarkemmin liitteessä 3 Hankintamenettelyn kuvaus.

Hankintayksikkö valitsee hankintamenettelyssä yhden (1) sopimustoimittajan. Parhaan tarjouksen valinta tulee tapahtumaan seuraavilla valinta- ja vertailuperusteilla:
Hinta 40 %
Laatu 60 %, sisältäen
- ohjelmiston toiminnalliset ominaisuudet (5-20 %)
- ohjelmiston käytettävyys (30-40 %)
- laitteiden toiminnalliset ominaisuudet (5-20 %)
Valintaperusteet tarkentuvat neuvottelumenettelyssä, lopullisessa tarjouspyynnössä.

Aikataulu:
Hankintayksikön arvio aikataulusta (voi muuttua prosessin edetessä):
- Alustavan tarjouspyynnön julkaisu vko 21/2026
- Tarjousaika alustavan tarjouksen jättämiseen 25 päivää
- Neuvottelukutsun lähetys vko 22 / 2026
- Neuvottelut vkot 23-24 / 2026
- Lopullisen tarjouspyynnön julkaisu mahdollisuuksien mukaan kesäkuun lopussa tai elokuun alussa 2026
- Tarjousaika lopullisen tarjouksen jättämiseen noin 25 päivää
- Koekäyttö vkot 37-44 / 2026
- Hankintapäätös vko 46 / 2026
- Sopimus alkaa vko 1/2027

HUOM! Osallistumispyynnön liitteenä olevat alustavan tarjouspyynnön asiakirjat on toimitettu ainoastaan tutustumista varten. Tässä vaiheessa tarjoajien ei tule toimittaa tarjousta eikä täyttää alustavan tarjouspyynnön liitteitä. Mahdollisesti täytettävät liitteet julkaistaan erikseen alustavan tarjouspyynnön yhteydessä. Tähän osallistumispyyntöön ilmoittautumiseksi tarjoajan tulee täyttää ESPD-lomake sekä tarjouspyynnön kohta "Muut ehdot".,

Ilmoitusnumero 2026-044019
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Lääketieteelliset laitteet (33100000), Elektrokardiografialaitteet (33123200), Sydämen toiminnan tarkkailulaitteet (33123210), Kliininen tietojärjestelmä (48814400)
Ilmoitustyyppi Hankintailmoitus (tarjouspyyntö)
Aluekoodi FI
Osoitetiedot HUS-yhtymä
Uutistie 5 (PL 441, 00029 HUS) 01770 Vantaa FIN
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde Hilma