Erityisopettajan erillisten erikoistumisopintojen hankinta

Helsinki, Suomi | Markkinaoikeus
Julkaistu 2 kuukautta sitten | 26.10.2025 Alkuperäinen ilmoitus

Helsingin kaupunki hankkii kasvatuksen ja koulutuksen toimialan henkilöstölle räätälöitynä tilauskoulutuksena erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavia erityispedagogiikan erikoistumisopintoja (35 op) 1.1.2026 – 31.12.2027 väliselle ajalle.

Koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena, jolloin opiskelussa yhdistyvät erilaiset lähi- ja etäopetuksen sekä itseopiskelun muodot. Koulutus tulee pystyä suorittamaan opiskelijoiden työn ohessa.

Erityisopettajan erillisopintojen erikoistumisopintojen (35 op) opintokokonaisuus tulee olla mahdollista suorittaa valmiiksi yhdessä kalenterivuodessa. Opiskeluoikeus on voimassa kaksi kalenterivuotta.

Opinnot ovat osa yliopistojen tutkinnoista annetun asetuksen (794/2004, § 19) mukaisia erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavia opintoja. Koulutukseen hakeutuvat ovat suorittaneet erityispedagogiikan perusopinnot (25 op) ennen hankittavien erityispedagogiikan erikoistumisopintojen (35 op) alkamista.

Palveluntuottajan tulee lukea hyväksi suoritetut erityispedagogiikan perusopinnot. Kaikki tutkintoasetuksen mukaiset opinnot suoritettuaan valmistuneilla on ammatilliset valmiudet ja muodollinen kelpoisuus erityisopetuksen tehtäviin.

Kilpailutus on jaettu kolmeen osa-alueeseen:

1) varhaiskasvatuksen erityisopetuksen erikoistumisopinnot, suomenkielinen toteutus
2) perusopetuksen luokanopettajan erityisopetuksen erikoistumisopinnot, suomenkielinen toteutus
3) varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen luokanopettajan erityisopetuksen erikoistumisopinnot, ruotsinkielinen toteutus

Tarjoja voi jättää tarjouksen yhteen tai useampaan osa-alueeseen. Palvelun tarjoajan tulee tuottaa kaikki kyseisen osa-alueen mukainen koulutus. Osa-alueen sisäisiä osatarjouksia ei hyväksytä.

Sopimukseen sisältyy enintään yhden (1) vuoden optiokauden mahdollisuus. Tilaaja tekee erillisen päätöksen lisähankinnan optiokauden käyttöönotosta ja pituudesta viimeistään 31.8.2027. Tällöin hankintasopimusten voimassaolo päättyy viimeistään 31.12.2028. Optiokaudella sovelletaan alkuperäisen hankintasopimuksen ehtoja sellaisenaan kuin ne ovat voimassa varsinaisen sopimuskauden päättyessä.

Hankinta on hankintalain E-liitteen mukainen koulutuspalveluhankinta.

Ilmoitusnumero 706913-2025
Ilmoitusta kuvaavat CPV-Koodit Yliopistotason koulutuspalvelut (80300000)
EUVL S 206/2025
Ilmoitustyyppi Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Aluekoodi
Osoitetiedot Markkinaoikeus
Helsinki
markkinaoikeus@oikeus.fi
https://ted.europa.eu/fi/notice/-/detail/706913-2025
Osoite, johon tarjoukset tai osallistumispyynnöt on lähetettävä
Liitteet
Lähde TED